Työperäinen hajuaistin häiriö
Työperäisten hajuaistin häiriöiden tarkasta esiintyvyydestä ei ole tietoa, mutta niiden arvioidaan olevan suhteellisen harvinaisia. Keskeisimpiä näistä häiriöistä ovat hyposmia, anosmia ja kakosmia. Suomenkielisessä lääketieteellisessä kirjallisuudessa työperäistä hajuaistin häiriötä ei ole käsitelty usein (Voutilainen 2000), vaikka kansainvälisessä kirjallisuudessa tätä tutkimusaluetta on pidetty alimitoitettuna (Gobba 2003). Tässä lyhyessä katsauksessa kerrataan työperäisten hajuaistin häiriöiden keskeisiä piirteitä ja suositellaan työterveyshuoltoa kiinnittämään asiaan enenevässä määrin huomiota.
Hyposmia ja anosmia
Työperäiset hajuaistin häiriöt ovat pääasiassa hyposmiaa (hajuherkkyyden heikentymä), harvoin anosmiaa (hajuaistin puutos). Hajuaistin heikentymisen syyksi todetaan vain harvoin (<5 % tutkimuksiin lähetetyistä hajuaistihäiriöpotilaista) altistuminen toksiselle kemikaalille. Vaikka tapaukset ovat harvinaisia, on niille tyypillistä, että ne ovat työhön liittyviä ja siten syy-yhteyden selvittäminen on tapaturmalain pohjalta perusteltua. Toisaalta työperäisyyden arvioimisessa on aina epävarmuutta, koska tieteellinen näyttö on pääosin kliinistä ja tapausselostuksiin pohjautuvaa. Kliinisin hajututkimusmenetelmin (erotus- ja tunnistuskynnysmittaus) saadaan tietoa aistitoiminnan vajeesta. Etiologinen diagnostiikka perustuu kliiniseen päättelyyn, jossa otettava lukuisat muut hajuaistin heikentymisen syyt huomioon. Työperäisen kemikaalialtistumisen lisäksi hajuaistin heikentymisen on osoitettu liittyvän nenän ja sinusten sairauksiin, ylähengitysteiden infektioihin ja allergioihin, pään traumoihin, otsa-ohimolohkon kasvaimiin, lääkkeiden haittavaikutuksiin, tupakointiin ja ikääntymiseen.
Hajuaistimuksesta
Hajuaistimus syntyy nenän limakalvon hajureseptorien kemiallisen stimulaation seurauksena ja välittyy ensimmäistä aivohermoa pitkin aivoihin kummankin otsalohkon pohjalla sijaitseviin hajukäämeihin. Sieltä hajurata kulkeutuu aivojen ohimolohkojen pohjalla sijaitseville hajualueille, joista on yhteyksiä assosiatiivisille alueille, kuten limbiseen järjestelmään, "tunneaivoihin", josta säädellään autonomista hermostoa ja mielentiloja. Yhteyksiä on myös etuotsalohkon aivokuorelle, missä tapahtuu hajuaistimusten tunnistus ja erottelu. Hajuaistimus voidaan jakaa voimakkuuden mukaan seuraaviin tuntemuksiin: toteaminen, tunnistaminen, välttäminen, kiusallinen, ärsyttävä, aistitoiminnan häiriö.
Kakosmia
Hajuyliherkkyys, jota kutsutaan myös kakosmiaksi, saattaa olla invalidisoiva oire aiheuttaen voimakkaana jopa työrajoitteisuutta. Kakosmian etiologia on mitä todennäköisimmin muu kuin toksinen. Tätä ilmiötä on selitetty hajuärsykkeen ehdollistumisella epämiellyttävään tuntemukseen (hengenahdistus, autonomisen hermoston aktivaatio, stressioireet jne) tai koettuun terveydelliseen uhkaan ("mahdollisesti vaarallisten kemikaalien kanssa työskentely"). Psykologista selitysmallia puoltaa esimerkiksi se, että altistumistasot ovat erittäin pieniä verrattuna kyseisten aineiden haitallisiin todettuihin pitoisuuksiin (HTP). Hajuyliherkkyyden tutkimiseksi ei ole kliinistä menetelmää. (Hastings 1997).
Mitkä altisteet on liitetty työperäisiin hajuaistin häiriöihin?
Hajuaistille haitallisia vaikutuksia on liitetty yli 120 kemikaaliin. Näytönastetta heikentää se, että tieteelliset raportit ovat pääasiassa tapausselostuksia, joissa työhygieeniset mittaukset ovat puutteellisia. Toisaalta eläinkokeista saatujen tulosten ekstrapoloiminen ihmiseen on vaikeaa. Seuraavien kemikaalien ja orgaanisten aineilla altistumisen ja hajuaistin häiriöiden välisestä yhteydestä on vahvinta: metalleista kadmium ja orgaaninen elohopea; ärsyttävistä kaasuista rikkidioksidi ja formaldehydi; liuotinainehöyryt; puupöly. Haittavaikutuksia on liitetty myös metalleista kromiin, kupariin, mangaaniin ja nikkeliin; akrylaatteihin, rikkihiileen, rikkivetyyn, rikkidioksidiin ja organofosfaatteihin. Hajuaistin heikentyminen saattaa olla vähäistä ja palautuvaa, kuten liuotinaltistuneilla on todettu, tai pysyvä anosmia, kuten raporteissa kadmiumille tai rikkidioksidille altistuneista. Työterveyslaitoksen Työlääketieteen osaston ammattitautien poliklinikalta on hiljan julkaistu tapausselostuksena pysyvä anosmia vesieristeiden käsittelytyössä (Hannu 2005).
Työterveyshuollon roolista hajuaistin häiriöiden tunnistamisessa
Työperäisen hajuaistihäiriön tunnistamisessa työterveyshuolto on keskeisessä asemassa. Koska hyposmia saattaa kehittyä vähitellen, yksilö ei välttämättä itse sitä tiedosta eikä täten osaa hakeutua tutkimuksiin. Hajuaistin häiriöitä aiheuttavat kemikaalit ovat niitä tekijöitä, joiden osalta on tehty valtioneuvoston päätös terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä. Ne ovat siis työterveystarkastusten piirissä. Tapaturmaisissa runsaissa selvästi yli HTP-tason olevissa altistumisissa hajuaistihäiriön syntyminen on mahdollista. Varmuudella ei tiedetä, onko matala-annoksinen kumulatiivinen altistuminen riski hajuaistin häiriöille. Koska käytännössä työntekijöitä ei työterveyshuollossa seurata työperäisen altistumisen ollessa alle 1/3 HTP-arvosta, suositellaan työterveyshuoltoja kiinnittämään huomiota työntekijöiden hajuaistihäiriöihin. Altistuneiden henkilöiden hajuaisitn häiriöiden mahdollinen työperäisyys pitää selvittää. Ponnisteluista huolimatta hajuaistihäiriöiden osoittaminen työperäisiksi saattaa olla korvausten saamiseksi riittämätöntä. Toisaalta jokaisen tunnistetun työperäisten haittojen epäilyn kautta voidaan perustellusti puuttua preventiivisin työhygieenisin toimenpitein oletettuun haitalliseen altistumiseen terveysriskien minimoimiseksi.
Neurologian ylilääkäri
Risto Voutilainen
Korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä audiologian erikoislääkäri
Timo Hannu
Työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri
Työlääketieteen osasto
Työterveyslaitos