Mikä työpaikalla haisee?

Hajuaistin työperäinen heikkeneminen

Tänä vuonna on Työterveyslaitokselta julkaistu yksi tapausselostus rakennustyöntekijän hajuaistin äkillisestä häviämisestä (Hannu ym. 2005), mutta muutoin hajujen ja työn välinen tutkimus on Suomessa lähes olematonta. Yhtään työpaikan hajujen tutkimuksiin erikoistunutta tutkijaryhmää ei ole Suomessa ole. Aikaisemmin Suomessa on kyllä toiminut mm. hajupaneeleita. Suomessa tehtävä hajututkimus liittyy nykyisin melko yksinomaan sisäilma-altisteisiin.

Työperäisten altisteiden ja hajuaistin tutkimus on yleisestikin melko vähäistä ja suuri osa julkaisuista on tapauksia (Gobba, 2003). Hajuaistin tutkimusmenetelmien kehittämisessä on törmätty eri kulttuurien välisiin eroihin. Yksilölliset erot, jotka liittyvät ikään, sukupuoleen ja esimerkiksi tupakointiin ovat myös suuret.

Hajuaistin työperäinen vaurioituminen on ilmeisesti kuvattu ensimmäisen kerran 1948 kadmiumille altistuneilla työntekijöillä (katso Gobbas, 2003). Kadmium onkin parhaiten tunnettu ja tutkittu anosmian työperäinen aiheuttaja. Muita hajuaistin vaurioitumiseen liitettyjä metalleja ovat kromi ja nikkeli. Liuottimista ja muista kemikaaleista ainakin asetoni, akrylaatit, rikkivety, bentseeni, butyyliasetaatti, sykloheksaani, formaldehydi, tolueeni, styreeni ja liuotinaineseokset on yhdistetty hajuaistin heikkenemiseen. Tämän lisäksi puupölyaltistukseen on muutamissa tutkimuksissa todettu liittyvän hajuaistin heikkenemistä. Encyclopedia of occupational health and safety listaa yli 130 työperäistä tekijää, joilla tiedetään olevan vaikutusta hajuun. Hajuaistin työperäisten vaurioitumisen mekanismit ovat puutteellisesti tunnettuja ja niiden tutkimusta haittaa tutkimusmenetelmien ja peruskäsitteiden hajanaisuus. Periaatteessa hajuaistin heikkenemisen syy voi olla missä tahansa limakalvon ja hajuja tunnistavan aivokuoren osan välissä.

Hajuaistin tutkimuksessa erotetaan yleensä kaksi laatutekijää: hajukynnys ja hajujen tunnistaminen. Tämän lisäksi joissakin tutkimuksissa on pyritty arvioimaan hajujen epämiellyttävyyttä. Hajujen tunnistamiseen liittyy ilmeisesti oppimista siten, että esimerkiksi kosmetiikkamyyjät pystyvät nimeämään hajuja paremmin verrokit, vaikka heidän hajukynnyksensä olisivatkin samanlaiset.

Kokonaan eri kysymys on yliherkkyys useille kemiallisille aineille (multiple chemical sensitivity, MCP), josta tässä lehdessä on erillinen kirjoitus. MCP on krooninen tila, jossa henkilö saa oireita monista kemikaaleista pitoisuuksissa, jotka yleensä eivät muille henkilöille aiheuta oireita, vaikka voivatkin olla aistittavissa. MCP:ssä ei kyse ole hajuaistin työperäisestä heikkenemisestä vaan siitä että hajuun liittyy oireita.

Työpaikan hajut ja toimintakyky

Monella tuotannollisella ympäristöllä on tyypillinen hajunsa. Konepajojen, paperitehtaiden, paperitehtaiden ja kroonikko-osastojen hajut eroavat toisistaan. Tietty ominainen haju on tietylle ympäristölle tyypillinen eikä välttämättä sinällään aiheuta minkäänlaista ongelmaa. Jos haju taas esiintyy väärässä paikassa, esimerkiksi lihakauppa haisee suutarinverstaalle tai päiväkoti navetalle, ongelmia tulee. Tuttu haju siihen kuuluvassa ympäristössä ei välttämättä ole ongelma.

Kjell Andersson - sisäilmastokyselyn kehittäjäkollega Öreborsta - esitti vuonna 2000 Espoossa Health Buildings kokouksessa tapausselostuksen kahdesta koulusta, joissa molemmissa oli samantyyppinen lattianpäällysteiden hajoamisongelma, mutta toisessa koulussa sen lisäksi voimakas viemärinhajun ongelma niin, että viemärinhaju peitti alleen lattianpäällyste ongelman. Viemäriongelmaisessa koulussa sisäilmastoon liitettyjä oireita oli selvästi vähemmän kuin koulussa, jossa oli vain lattianpäällysteongelma. Kjell pohtiikin sitä mahdollisuutta, että tuttu ja tunnistettu haju - vaikkakin epämiellyttävä - voi peittää oudon, tuntemattoman ja vaarallisena pidetyn hajun aiheuttamat haitat (Andersson, 2000).

Haju sinällään ei siis välttämättä ole terveyshaitta. Haju voi kuulua tiettyyn ympäristöön luonnollisena kyseisen ympäristön tyypillisenä ominaisuutena ja siten se voi olla jopa työkykyä ja vireyttä ylläpitävä tekijä.

Hajun haitallisuus voi johtua ihmisen kehityksen mukanaan tuomasta hajun merkityksen muutoksesta. Lajikehityksen alkutaipaleella haju oli varoitus jostakin vaarasta, joka kohotti alkuihmisen valmiustilaa. Nykyihmiselle tuntemattomat hajut voisivat tämän teorian mukaan aiheuttaa tarpeetonta taistelu- tai pakovalmiuden kohoamista. (Schiffmann ja Williams, 2005). Samat kirjoittajat esittävät, että hajujen haitallisuus voi välittyä kolmen mahdollisen mekanismin välityksellä. Ensinnäkin hajuja aiheuttavilla kemikaaleilla voi olla ärsyttäviä tai toksisia suoria vaikutuksia, toiseksi hajuihin voi liittyä joko synnynnäistä tai opittua vastenmielisyyttä ja kolmanneksi hajuihin voi liittyä jokin toinen haitallinen tekijä kuten esimerkiksi savun hajuun häkä.

Hajuilla on sisäilman laadun kannalta merkitystä. Sisäilman laatua ja toimintakykyä on tutkittu sekä laboratorioissa että työpaikoilla. Toimintakykyä on tutkittu yleensä suhteessa lämpötilaan, ilmanvaihtoon tai valaistukseen, mutta pelkän hajun erottaminen esimerkiksi kosteusvauriosta tai muutoin rakennukseen liittyvistä oireista tuottavuuden tutkimiseksi on melko mahdotonta. Sisäilmakysymyksissä epämiellyttäviin hajuihin liittyy yleensä myös muita haittoja.

Hajut työpaikan haittatekijöiden tunnistamisessa

Hajut eivät - onneksi - ole työpaikkaselvitysten ja työpaikkakäyntien pääasiallinen havainnointikohde. Työpaikan mahdollisten haittojen selvittäminen on enemmän kognitiivinen kuin aistinvarainen prosessi. Käytännössä siis tiedot työpaikan toiminnasta ja yleiset tiedot kyseisestä työalasta ovat tärkeämpiä kuin aistinvaraiset havainnot. Aistinvaraisilla havainnoilla ja myös hajuilla on silti paikkansa työpaikan haittojen selvittämisessä.

Useiden teollisten prosessien tulisi olla suljettuja, mutta tämä ominaisuus voi joskus olla suhteellista ja silloin haistamalla voidaan selvittää, missä ja milloin mahdollisia vuotoja tapahtuu. Pitoisuuden arviointi ei haistamalla onnistu, ja siihen tarvitaan jo työhygieenisiä mittauksia, mutta haju voi antaa selvän viitteen siitä missä ja milloin mittauksia kannattaa tehdä. Pitoisuuden aistinvaraisen arvioinnin mahdollisuuksia heikentää toleranssi (toistuvien altistuskertojen vaikutus hajukynnystä nostamalla), adaptaatio (hajuun tottuminen altistuksen jatkuessa) ja se, että toisten haisevien yhdisteiden samanaikainen esiintyminen vähentää yleensä hajun voimakkuutta.

Sisäilmaongelmissa tutkijan hajuaistin merkitys korostuu. Periaatteessa sisäilman pitäisi olla hyvin neutraalin hajuista ja raikasta. Sisäilmahajujen tunnistamisessa voi kehittyä. Eräät hajut, joita voi olla sisäilmassa, ovat hyvin tyypillisiä ja ne oppii käytännössä ensinuuhkaisulla tunnistamaan. Huonosti toimivat kopiokoneet ja kirjoittimet voivat tuottaa sisäilmaan otsonia, jolla on tyypillinen ja helposti tunnistettava haju. Kosteusvaurioita kolunneet tutkijat tunnistavat homeen hajuissa vaihtelua. Lisäksi lattianpäällyste ongelmiin liittyy haju, joka kosteusvaurioiden hajuista poikkeaa selkeän kemiallisen luonteensa puolesta. Joskus rakennusten perustassa on käytetty kreosiitilla kyllästettyä puuta ja silloin sisällä haisee vanhalle rautatielle.

Mahdollisia kosteusvaurioita tutkittaessa on hyvä muistaa, että rakennukset eivät välttämättä haise aina. Tyypillistä on aamuinen, etenkin maanantaisin aamulla esiintyvä haju. Sen syynä on lähes aina rakennuksen ulkovaipan kosteusvauriot, jotka tulevat esiin viikonloppujen ja öiden jälkeen, jolloin rakennuksen ilmanvaihdon pääkoneet ovat joko kokonaan pysäytetty tai toimivat vajaalla teholla, mutta suhteellisen vähäntehoinen ns. likainen poisto toimii normaalisti ja aiheuttaa rakennukseen alipaineen, joka tasoittuu rakenteiden läpi tulevalla vuotoilmalla. Joskus tutkijan nenän adaptaatio on niin nopea, että tarvitaan useita sisääntuloja ulkoilmasta ennen kuin selvä käsitys hajun luonteesta syntyy. Aina pitää myös muistaa se, että haju on subjektiivinen kokemus ja se että jos tutkija ei jotain haista, ei tarkoita sitä, että työntekijän hajukokemus voitaisiin kiistää ja jättää huomiotta.

Tuntematonta tai mahdollisesti haitallista hajua ja sen aiheuttajan määrää voidaan arvioida mittauksin. Ihannetilanne olisi tietenkin se, että tiedettäisiin, mitä mitataan. Päinvastoin kuin usein luullaan, haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) eivät kata läheskään kaikkia sisäilmassa tai työilmassa olevia kaasumaisia epäpuhtauksia, mm. kaikki aldehydit mukaan lukien formaldehydi jäävät VOC-alueen ulkopuolelle. Kun hajuongelmaa aletaan mittauksin selvittää, on ehdottomasti neuvoteltava osaavan työhygieenikon kanssa mittausten toteuttamisesta. Työterveyshuollon rooli on esittää ongelma, työhygieenikko hakee siihen ratkaisun.

Hajut tapaturman vaaran tunnistajina

Joillakin työpaikoilla käsitellään suljetuissa prosesseissa kemikaaleja, joilla voi vapautuessaan olla tuhoisia vaikutuksia. Kemiallisessa puunjalostusteollisuudessa käsitellään klooria ja monissa teollisuuslaitoksissa on kylmälaitteissa ammoniakkia. On myös töitä, joissa voi muodostua tappavia yhdisteitä, esimerkiksi säiliötyössä rikkivetyä.

Hajukynnyksen ja kemikaalin haitallisuuden suhde vaihtelee. Oheiseen taulukkoon olen poiminut OVA-ohjeista (http://www.ttl.fi/internet/ova/index.html) eri kemikaalien hajukynnykset ja vastaavat HTP-pitoisuudet, jos ne on annettu. Taulukosta «OVA-ohjeista (onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet -ohjeet) kerätyt tiedot yhdisteistä, joille on annettu hajukynnys. Aineista, joille on annettu haitalliseksi tunnettu pitoisuus, on kyseinen pitoi»1 havaitaan, että joidenkin aineiden kohdalla terveyshaita alkavat jopa kertaluokkaa hajukynnystä alemmissa pitoisuuksissa (esim. hydratsiini) kun taas joidenkin aineiden kohdalla hajukynnys voi olla kaksikin kertaluokkaa alempi kuin vastaava HTP-pitoisuus (liuotinbensiini). Kyseisiä tietoja voi käyttää hyväksi niin, että eräiden aineiden kohdalla haju paljastaa jo sen, että HTP-arvot ylittyvät tai ollaan lähellä HTP-arvot ylittäviä pitoisuuksia.

Työtehtävissä, joissa tapaturmainen altistuminen on mahdollista, tulisi työntekijöiden pystyä tunnistamaan tyypillisimmät haisevat altisteet ja työpaikalla tulisi olla toimintaohjeet näiden tapaturmaisten tilanteiden varalle.