Pitäisikö kosteusvaurioiden hajujen poistoon kiinnittää erityistä huomiota?

Eivätkö tavanomaiset korjaustoimet riitä?

Eivätkö hajut sitten häviä, jos vaurion syyt ja vaurioituneet materiaalit poistetaan? Pitkän ajan kuluessa kyllä, mutta välittömän hyvän tuloksen saavuttaminen voi vaatia erityisiä toimia hajujen poistamiseksi.

Kosteusvaurion aikana hajua aiheuttavia (ja muitakin) kemiallisia aineita sitoutuu ympäristön pintoihin. Pinnan rakenne vaikuttaa siihen, miten voimakasta tämä sitoutuminen on. Pehmeät sisustusmateriaalit, kankaat, tapetit ja äänieristysmateriaalit imevät haisevia yhdisteitä tehokkaammin kuin kovat pinnat. Lisäksi kovien pintojen mekaaninen puhdistaminen on helpompaa. Mikäli huomio kiinnittyy vain ja ainoastaan vaurioalueeseen, on mahdollista, että haitallisia ja haisevia tekijöitä jää muihin rakenteisiin ja materiaaleihin.

Haitalliset kemikaalit liikkuvat sisäilmasta materiaaliin (vaurion aikana) ja materiaalista sisäilmaan (korjausten jälkeen) pitoisuuserojen perusteella ja tämän takia ajan kuluessa materiaaleihin sitoutuneet epäpuhtaudet laimenevat. Kyse ei siis yleensä ole pitkään (vuosia) jatkuvasta ongelmasta. Jos kosteusvauriokorjausten jälkeen haiseminen jatkuu laimenematta, syynä ei voi olla edellä kuvattu ilmiö vaan todennäköisemmin se, että kosteusvaurion korjauksessa ei ole onnistuttu.

Milloin hajujen poistoon pitäisi kiinnittää erityistä huomiota?

Kosteus- ja homevaurioita on monenlaisia. Osa vaurioista ei aiheuta rakennusta käyttäville minkäänlaisia oireita. Näissä tapauksissa hajunpoistoon ei välttämätöntä syytä ole.

Jos kosteusvaurioon liittyy runsaasti oireita ja tila halutaan ongelmattomasti ottaa nopeasti käyttöön, on syytä miettiä erityisiä toimenpiteitä hajujen poistamiseksi. Joissakin erittäin ongelmallisissa tapauksissa kaikkien työpaikalta siirrettävien esineiden (työkalujen, huonekalujen, taideteosten yms.) käsittelyyn on kiinnitetty onnistuneesti erityistä huomiota. Tällöin hajujen poistaminen ei ole ollut toimintaa ohjaava tekijä, vaan kaikki korjausten jälkeenkin käytettävät esineet on haluttu puhdistaa oireilun ja sairastelun lopettamiseksi.

Hajujen poiston tavoitteena voi olla ensisijaisesti hoitaa hajua. Voidaan kuvitella myös niin, että hajut ovat indikaattorina mahdollista terveyshaittaa aiheuttavasta tekijästä, joka samalla poistetaan.

Miten hajut poistetaan?

Tieteellistä tutkimusta kosteusvaurioiden jälkeisestä hajujen poistosta ja sen vaikutuksesta on vähän. Tätä palvelua tarjoavia yrityksiä on kuitenkin olemassa. Hajuja voidaan poistaa periaatteessa kahdella menetelmällä: tuottamalla vapaita happiradikaaleja, jotka reagoivat suurimolekylaaristen haisevien yhdisteiden kanssa ja toisaalta on myös yhdisteitä, jotka reagoivat haisevien yhdisteiden kanssa ja muodostavat vielä suurempia molekyylejä, joilla ei enää haisevaa ominaisuutta ole.

Tunnetuin hajujen poistomenetelmä on otsonointi. Otsonointia käytetään hajujen poistoon myös muualla kuin sisäilmassa, mm. tulipalojen jälkeen. Otsonoinnin hyvänä puolena on se, että se on vanha ja yleisesti käytetty menetelmä. Sisäilmatutkijat ovat kiinnittäneet viime vuosina huomiota siihen, että otsonointi voi tuottaa lähtöaineita reaktiivisempia ja haitallisempia yhdisteitä, jotka tosin ovat lyhytikäisiä. Käytännössä tämä vaara - josta ei kuitenkaan olla yksimielisiä - tarkoittaa sitä, että otsonointi ei sovi hajujen jatkuvaksi torjuntamenetelmäksi, vaan sillä voidaan poistaa hajuja korjausten jälkeen ja silloinkin siten, että otsonoinnin aikana ei työntekijöitä ole lähettyvillä ja tila otsonoinnin jälkeen tuuletetaan perusteellisesti.

Sisäilmakysymysten ratkaisemisessa otsonoinnilla on osin huono maine. Tämä johtuu siitä, että otsonointia on markkinoitu sisäilmaongelmien yleisenä ratkaisutapana. Kaikkien sisäilmaongelmien kestävän ratkaisun perustana voi olla vain ongelman syyn poistaminen. Pelkkä otsonointi ilman kosteusvaurioon johtaneen syyn ja vaurioituneen materiaalin poistoa ei johda hyvään ja kestävään lopputulokseen. Otsonointi toimii vain vaurion syyn ja vaurioituneiden materiaalin mahdollisimman laajan poiston yhteydessä.

Otsonointi tuottaa reaktiivisen vapaan happiradikaalin, joka pilkkoo haisevan ja mahdollisesti terveydelle haitallisen yhdisteen. Vapaa happiradikaali voidaan tuottaa myös muulla tavoin ja markkinoilla on yrityksiä, jotka käyttävät nestemäisiä puhdistusaineita, joissa vapaan happiradikaalin tuottaminen perustuu vetyperoksidin hajoamiseen. On väitetty, että nestemäiset yhdisteet tunkeutuisivat huokoisiin materiaaleihin otsonia paremmin ja olisivat siten tehokkaampia. Vertailevia tutkimuksia en ole nähnyt.

Ulkomailla on käytetty myös kemiallisia yhdisteitä, jotka eivät pyri hajottamaan vaan yhdistelemään haisevia yhdisteitä suuriksi ja vaarattomiksi molekyyleiksi. Näillä yrityksillä on ollut ainakin suunnitelmia tulla myös Suomen markkinoille.

Hajujen ja homeiden poisto suojeltavista esineistä kuten kirjoista ja taideteoksista on kallista ja vaikeaa työtä, jota tehdään konservointilaitoksissa ja tällainen puhdistaminen tulee kyseeseen vain erityistapauksissa.

Milloin hajujen kimppuun?

Erityinen hajujen torjunta ei ole tarpeen kaikissa kosteusvaurioissa. Useimmiten riittää kun vaurion syyt ja vaurioituneet materiaalit poistetaan. Mutta jos ennen korjauksia keskeisenä ongelmana ovat olleet hajut ja lisäksi oireilua ja sairastelua on ollut selkeästi keskimääräistä enemmän, hajujen poistamiseen kannattaa hyvän lopputuloksen takaamiseksi kiinnittää erityistä huomiota. Mikäli vaurioituneessa tilassa on runsaasti pehmeitä materiaaleja, joita aiotaan jatkossakin käyttää, näiden materiaalien erillistä puhdistamista kannattaa harkita.