Sinuiittipotilas työterveyslääkärin vastaanotolla

Sinuiitin syntymekanismi

Sinuiitti seuraa yleensä akuuttia virusperäistä ylähengitystieinfektiota. Nenän eritteen määrä nousee virusinfektion aikana. Lisäksi syntyy limakalvoturvotusta ja värekarvojen toiminta lamaantuu. Tästä seuraa ostiumin toimintahäiriö ja ontelon happipitoisuuden aleneminen. Tämä johtaa eritteen kertymiseen onteloon ja patogeenisten bakteerien kasvu helpottuu.

Tutkimusten mukaan tavallisimmat poskiontelotulehduksia aiheuttavat bakteerit ovat H. influenzae, Moraxella catarrhalis ja S. pneumoniae. Anaerobisilla bakteereilla on merkitystä enemmänkin sinuiitin kroonistumisen kannalta. Sivuontelotulehdukselle altistavia tekijöitä ovat mm. allergiat, septumdeviaatio ja polyypit.

Allergian merkitys erityisesti sinuiitin kroonistumisen kannalta on osoitettu tutkimuksin. Harvinaisempina on vielä huomioitava hammasperäisen sinuiitin mahdollisuus sekä aspergilloosi erityisesti potilailla, joiden immuunivaste on huonontunut.

Sinuiitin diagnoosi

Oma työterveyslääkäri on sopivin henkilö sinuiittipotilaan alkuvaiheen diagnoosin tekoon ja hoitoon. Huolellinen anamneesi on tärkeä. Nenään ja nieluun on syytä katsoa. Nenässä arvioidaan mahdollisen kellertävän märkäeritteen määrä keskikäytävän suunnassa ja limakalvojen kunto. Nielussa tarkastetaan limakalvojen kunto ja huomioidaan takanielussa mahdollisesti valuva paksu erite. Potilaan oireiden ja löydösten viitatessa sinuiittiin on päätettävä tutkitaanko tilannetta ultraäänitutkimuksen vai röntgentutkimuksen avulla.

Ultraäänitutkimus vaatii tekijältään harjaantumista. Laitetta on pidettävä täsmälleen oikeassa asennossa ja tutkittavan pään oikea asento on myös tärkeä.

Tästä johtuen voidaan sanoa, että erehtymisen mahdollisuus on pienempi röntgentutkimuksen kohdalla.

Oikein tehtynä kumpaakin tutkimusta pidetään selvitysten perusteella lähes yhtä hyvinä. Nenän sivuonteloiden röntgenkuvauksen herkkyys akuutissa sinuiitissa on keskimäärin 87 % ja spesifisyys 89 %, ja ultraäänitutkimuksen herkkyys 85 % ja spesifisyys 82 %.

Sinuiitin hoito

Ensin varmistetaan se, että potilaalla todella on poskiontelotulehdus. Luotettavan diagnoosin jälkeen aloitetaan antibioottihoito. Dekongestoivien nenätippojen käyttöä voidaan suositella antibioottihoidon rinnalla. Intranasaalisten kortikosteroidien käyttö on suositeltavaa erityisesti allergikkojen, mutta myös muiden kohdalla. Käytön hyödyllisyys on tutkimuksin vahvistettu.

Antibioottien käytössä on hyvä noudattaa "Käypä hoito"-suositusta.

Ensi vaiheen lääkitys on suosituksen mukaan amoksisilliini. Hoidon pituudeksi suositellaan 7–10vrk ja annokseksi 500–750mg x 2/vrk. Amoksisilliini-klavulaanihappo, doksisykliini, toisen polven kefalosporiinit sekä uudet makrolidit ovat toissijaisia lääkkeitä. Makrolideja ovat atsitromysiini, klaritromysiini ja roksitromysiini.

Pneumokokkien lisääntynyt makrolidiresistenssi on huomioitava.

Uudet kinolonit tulisi säästää reservilääkkeiksi resistenttejä pneumokokkeja varten. Poskiontelopunktio ei aina ole heti alkuun tarpeen. Punktio on syytä tehdä, jos potilaalla on kovat kivut, korkea kuume ja varsinkin jos antibioottihoito ei tunnu helpottavan oireita. Punktiota on suosittava, jos potilas on raskaana.

Hoitoa ja seurantaa suunniteltaessa on hyvä muistaa, että eräiden tutkimusten mukaan akuutin poskiontelotulehduksen spontaani paranemisprosentti ilman hoitoa on 60–80 %.

Sairauden pitkittyessä tai uusiessa 2–3 kertaa 3 kuukauden kuluessa on potilas hyvä lähettää erikoislääkärille jatkohoidon suunnittelua ja toteutusta varten.

Otsaontelotulehdus

Otsaontelotulehdus todetaan tavallisesti poskiontelotulehduksen yhteydessä. Kolmanneksella potilaista tulehdusmuutoksia on ainoastaan otsaonteloissa. Kliinisen diagnoosin tukena näissä tapauksissa on röntgentutkimus.

Oireena on lievimmillään otsasärky ja pahimmillaan otsa-alueen voimakas koputusarkuus.

Lieväoireista potilasta voi hoitaa avohoidossa kuten poskiontelotulehduspotilasta.

Komplikaatioiden mahdollisuus on pidettävä koko hoidon ajan mielessä ja potilasta on seurattava tarkkaan.

Komplikaatiot voidaan luokitella pehmytosakomplikaatioiksi, intrakraniaalisiksi (esim. epiduraaliabscessi) tai orbitan sisäisiksi.

Jos tauti pitkittyy tai oireet pahenevat hoidosta huolimatta, potilas tulee lähettää sairaalan korvapoliklinikalle leikkausharkintaa varten.