Miksi hyvä tasapainonhallinta on tärkeää fyysisesti kuormittavassa työssä?

Tasapainonhallinta osana työturvallisuutta

Fyysisesti kuormittavassa työssä, joka sisältää liikkumista ja työskentelyä vaihtelevissa olosuhteissa, tehokasta tasapainokykyä vaativia tehtäviä on keskimääräistä enemmän ja myös vaaranpaikkoja tasapainon menettämiselle on paljon. Tällaisissa ammateissa merkittävä osuus työtapaturmista johtuu tasapainonhallinnan menetyksestä liukastumisten, kompastumisten tai kaatumisten seurauksena. Esimerkiksi palomiehillä osuus kattaa 30 % kaikista työtapaturmista, jotka aiheuttivat yli kolmen päivän työstä poissaolon. Vastaavasti rakennusalalla 22 % työtapaturmista johtuu tasapainonhallinnan menetyksestä sekä hoito- ja sosiaalialalla työskentelevien keskuudessa osuus on 25 % kaikista työtapaturmista. Lisäksi rakennusalalla putoamista tapahtuu 12 % tapaturmista ja palomiehille tapahtuu putoamistapaturmia vastaavasti vähemmän: 6 %. Luvut rakennus- ja paloalalla ovat keskimäärin suurempia verrattuna kaikkiin suomalaisiin työikäisiin miehiin. Heillä putoamistapaturmia on 8 % ja vastaavasti 20 % kaikista työtapaturmista on liukastumisten, kompastumisten tai kaatumisten aiheuttamia. Tapaturma sattuu tyypillisesti liikkuessa, alustan ominaisuuksien yllättäen muuttuessa ja varsinkin silloin kuin huomio on kiinnittynyt täysin johonkin muuhun tehtävään kuin varsinaisesti kävelemiseen.

On myös viitteitä siitä, että liukastumiseen liittyviä tapaturmia tapahtuu enemmän yli 45-vuotiaille työntekijöille. Suomessa esimerkiksi palomiesten, rakennustyöntekijöiden sekä kotipalvelu- ja hoitotyöntekijöiden keski-iät vaihtelevat 39–45 vuoteen. Työntekijöiden keski-ikä nousee edelleen kaikilla aloilla myös maailmanlaajuisesti ja seurauksena myös yhä useamman työntekijän tasapainokyvyssä saattaa alkaa näkyä heikkenemisen merkkejä suhteessa työn vaatimuksiin. Useissa seuranta- ja poikkileikkaustutkimuksissa tasapainokyvyn on todettu väistämättä heikkenevän iän myötä. Parhaimmillaan tasapaino on nuorena aikuisena ja alkaa hiljalleen heiketä noin 50 ikävuoden jälkeen. Verrattuna nuorempiin ikäryhmiin yli 50-vuotiaiden työntekijöiden tulosten hajonta on suurempi osoittaen, että iäkkäiden ryhmässä on mukana sekä hyvän että heikomman tasapainokyvyn omaavia henkilöitä. Fyysisesti kuormittavien töiden tasapainovaatimukset ovat kuitenkin samanlaiset kaikenikäisillä työntekijöillä ellei työtehtäviä räätälöidä työntekijän ominaisuuksien mukaan.

Työtehtävät ja työympäristö osana tasapainonhallintaa

Fyysisessä työssä tehokasta tasapainonhallintaa vaativia tehtäviä ovat tyypillisesti erilaiset nostamiset ja kantaminen (kuva « Tasapainoa säädellään vuorovaikutuksessa henkilö»1). Esimerkiksi riski tasapainon menettämiselle etusuunnassa kasvaa nostettaessa taakkaa vartalon edestä. Tällöin taakan paino aiheuttaa kehon painopisteen siirtymisen eteenpäin suhteessa jalkojen sijaintiin. Liikkuminen ja työskentely korkealla, kiipeäminen tai liikkuvassa hälytysajoneuvossa työskentely kuormittavat tasapainonhallinta järjestelmää monipuolisesti. Kun alusta on jatkuvassa liikkeessä tasapainon säätely perustuu pääasiassa tasapainoelimen ja näköaistin välittämään tietoon ympäristöstä. Jos edelleen näköaistin antamaa aistitietoa rajoitetaan, joutuu säätelyjärjestelmä luottamaan lähes ainoastaan tasapainoelimen välittämään tietoon kehon asennosta suhteessa ympäristöön.

Merkittävässä osassa tasapainon säätelyn kannalta ovat ympäristötekijät, kuten tukipinnan liukkaus ja kaltevuus sekä visuaalinen ympäristö. Tasapainon ylläpitämisen kannalta ei ole yhdentekevää minkälainen valaistus on, onko hämärää vai kenties pimeää, onko katseelle kunnon kiintopistettä tai minkälaisia kontrasteja ympäristö tarjoaa. Joissakin työtehtävissä tarvitaan hengityssuojainta, joka osaltaan rajoittaa näkökenttää ja voi äärioloissa vaikuttaa tasapainon hallintaan. Kaikkiaan suojavarusteilla on vaikutusta tasapainon säätelyn kannalta, sillä niiden käyttö heikentää aistien herkkyyttä ja rajoittaa liikkuvuutta. Kasvomaski kaventaa näkökenttää ja juuri perifeerinen näkökenttä on tärkeä tasapainon säätelyssä liikkuessa ja esimerkiksi liikkeen ja valaistuksen muuttumisen havaitsemisessa. Palomiehillä savusukellusvarustuksen käytön havaittiin vaikeuttavan sekä dynaamista että staattista tasapainonhallintaa. Varusteista paineilmalaitteen aiheuttama epäedullinen kehon painopisteen muutos ja lisäpaino näyttivät tulosten perusteella olevan olennaisin syy tasapainon säätelyn vaikeutumiseen.

Lisäksi erityisesti testeissä silmät suljettuina, savusukellusvarustuksen todettiin vaikeuttavan enemmän ikääntyvien kuin nuorempien palomiesten tasapainoa. Tasapainonhallinnassa näön kautta saatava tieto ympäristöstä ja omasta kehosta suhteessa ympäristöön tulee tärkeämmäksi ikääntyessä. Varsinkin jos näön häirinnän lisäksi tehtävään liittyy muitakin tasapainon säätelyjärjestelmää kuormittavia tekijöitä, kuten vaikeat tukipinnan olosuhteet tai vaikeakulkuinen ympäristö, erot tasapainon säätelyssä ikääntyvien ja nuorempien välillä korostuvat. Kaikkiaan pystyasennon ylläpitäminen kaikenikäisillä on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa useita kuormittavia olosuhteita esiintyy samanaikaisesti, kuten kuvassa 2 lumenluonti kaltevalta, korkealta ja varsin liukkaalta peltikatolta.

Tasapainokyky eri ammateissa

Eri ammattien työntekijöiden tasapainosta löytyy niukalti tutkimustietoa ja tehdyt tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa tiettyihin erityisammattiryhmiin. On joitakin viitteitä, että tasapainonhallintakyvyn kannalta haastava työ voi myös kehittää työntekijän tasapainoa. Esimerkiksi rakennustyömiehillä, jotka työskentelevät korkeissa rakennuksissa on havaittu parempi tasapaino kuin ei fyysistä työtä tekevillä. Hävittäjälentäjien tasapainokykyä on luonnehdittu paremmaksi kuin lentäjäoppilaiden, uransa päättäneiden lentäjien, palomiesten tai tavallisista kansalaisista muodostetun kontrolliryhmän. Edelleen eri-ikäiset rakennusmiehet selviytyivät nopeammin ja virheettömämmin toiminnallisesta tasapainotestistä verrattuna palomiehiin (kuva « Eri-ikäisten rakennustyöntekijöiden, palomiesten»2). Rakennustyöntekijät kiipeilevät ja työskentelevät telineillä ja liikkuvat kapeita lankkuja pitkin painavaa rakennusmateriaalia kantaen lähes päivittäin. Paloalalla kattotyöskentelyä ja kiipeämistä vaaditaan hälytyksistä riippuen huomattavasti harvemmin. Samassa tutkimuksessa selvitettiin myös kotipalvelu- ja hoitohenkilöstön tasapainonhallintaa. Kodinhoitajat hallitsivat paremmin tasapainonsa verrattuna hoitohenkilöstöön ja molemmat naisammattiryhmät selviytyivät miehisiä rakennus- ja palomiesryhmiä heikommin toiminnallisesta tasapainotestistä (kuva « Eri-ikäisten rakennustyöntekijöiden, palomiesten»2). Eräässä tutkimuksessa sairaanhoitajien tasapaino, testattuna yhdellä jalalla seisonnalla, oli heikompi kuin virkamiehillä, mutta kuitenkin parempi kuin väestöotoksella eri ammattiryhmien edustajista.

Kuva 2.

Eri-ikäisten rakennustyöntekijöiden, palomiesten, kotipalvelu- ja hoitohenkilöstön tasapainokyky

Erot ammattien välillä voivat työn harjoitusvaikutuksen lisäksi johtua muun muassa perinnöllisistä tekijöistä, valikoitumisesta tiettyyn ammattiin sekä erilaisista liikuntaharrastuksista. Lisää tutkimusta tasapainon eroista ja niihin vaikuttavista tekijöistä ammattiryhmien välillä tarvitaan ilmiötä selvittämään. Työn vaatimusten lisäksi muutoinkin aktiivinen elämäntapa ja tasapainoa kehittävät liikuntalajit voivat myös hidastaa tasapainokyvyn heikkenemistä erityisesti ikääntyessä. Esimerkiksi palomiehillä koko kehon hallintaominaisuudet näyttävät olevan selkeämmin yhteydessä riskiin liukastua kuin lihasvoima. Perinteisten lihasvoimaa- ja kestävyyttä kehittävien harjoitteiden rinnalle olisikin suositeltavaa lisätä liikkuvuutta, lihasten joustavuutta, nopeusvoimaominaisuuksia sekä erityisiä tasapainoa kehittäviä harjoitteita. Fyysisestä kunnostaan huolehtinut 55-vuotias voi olla tasapainotaidoiltaankin yhtä hyvässä tai jopa paremmassa kunnossa kuin 20 vuotta nuorempi työkaveri. Iäkkäänäkin geneettiset tekijät määräävät noin kolmanneksen tasapainokyvyn eroista yksilöiden välillä ja loppuosa määräytyy ulkoisilla tekijöillä, joihin liikunta-aktiivisuus ja työympäristö kuuluvat.

Onko menetelmiä fyysisesti kuormittavaa työtä tekevien tasapainokyvyn seurantaan työterveyshuollossa?

Tasapainon mittausmenetelmät ovat kehittyneet paljon. Yhä yksityiskohtaisempaa tietoa tasapainon hallinnasta ja eri aistien kautta saatavan tiedon merkityksestä tasapainon säätelyssä eri tilanteissa on mahdollisuus saada. Tasapainotestien tavoitteena on mitata tasapainon säätelyjärjestelmän kykyä kontrolloida kehon asentoa erilaisissa olosuhteissa. Kehon huojuntaa numeerisesti kuvaava voimalevytekniikka hyödyntää kehon painopisteen siirtymistä levyn pinnalla tutkittavan, joko yrittäessä seisoa hiljaa paikallaan tai tahdonalaisesti liikuttaessa painopistettään näköpalautteen avulla. Voimalevy voi myös olla liikkuva ja mittauksiin voidaan liittää eri aistikanavien manipulointia saadakseen selville aistikanavien kompensaatiokykyä erilaisissa ongelmatilanteissa. Voimakkaan ja suurella alueella tapahtuvan kehon huojunnan on havaittu olevan yhteydessä heikompaan koettuun työkykyyn.

Tasapainonhallinnan monimutkaisuutta kuvastanee seikka, ettei kuitenkaan ole yhteistä konsensusta siitä millä menetelmällä tasapainoa tulisi mitata ja mitä parametreja tuloksista analysoidaan. Tasapainon numeerisesti mittaamiseksi liikesuorituksen aikana tarvittava teknologia on monimutkaista ja kehitystyötä tarvitaan edelleen tulevaisuuden tarpeita palvelemaan. Liukastumis- ja kompastumistapaturmat tapahtuvat usein liikkeen aikana ja ylipäätään fyysisesti kuormittava työ on luonteeltaan dynaamista.

Tärkeä ja iso kysymys on tasapainomittareiden pätevyys suhteessa erityisammattiryhmien työn dynaamisiin vaatimuksiin sekä mittaustulosten toistettavuus. Läheskään aina näistä tekijöistä ei ole tietoja menetelmiä käytettäessä. Monimutkaisten, erityisosaamista vaativien menetelmien rinnalle olisi myös tarpeen saada yksinkertaisia, helposti toteutettavia ja tulkittavia testejä kenttäkäyttöön työpaikoille ja työterveyshuoltoon, joissa fyysisesti kuormittavien alojen tasapainovaatimusten ominaispiirteitä on huomioitu. Yksinkertaisessa toiminnallisessa tasapainotestissä, jossa tutkittavia pyydettiin kävelemään nopeasti ja putoamatta etu- sekä takaperin puisella matalalla puomilla, menestymisen havaittiin olevan yhteydessä hyvään koettuun työkykyyn palomiehillä (kuva 4). Vastaavasti palomiehillä, joiden tulos voitiin luokitella heikoksi oli 4–6-kertainen riski työkyvyn heikkenemiselle kolmen vuoden seurannan jälkeen verrattuna palomiehiin, joiden toiminnallinen tasapaino oli hyvä. Testin toistettavuus todettiin hyväksi varsinkin jos tuloksena käytettiin parasta tulosta kolmesta perättäisestä suorituksesta. Lisäksi testin tulos oli looginen tasapainovaatimuksiltaan erilaisten ammattiryhmien välillä (kuva « Eri-ikäisten rakennustyöntekijöiden, palomiesten»2). Työntekijän oma kokemus tasapainostaan voi myös antaa arvokasta tietoa työkyvyn edellytyksistä. Koettua tasapainoa voi selvittää esimerkiksi viisiportaisella kysymyksellä (5=erittäin hyvä ? 1=erittäin huono): Minkälaiseksi arvioit tasapainosi työsi vaatimusten kannalta? Ennen arviointia tutkittavalle tulee selvittää mitä tasapainokyvyllä työssä tarkoitetaan. Oma kokemus tasapainokyvystä oli selkeästi yhteydessä myös muutoksiin työkykyindeksissä ja koetussa fyysisessä työkyvyssä. Kattavien viitearvojen puuttuessa, tutkittavan oma tulos toimii verrokkina eri seurantakerroilla.