Länsi-Suomen läänin poliisihenkilöstön työkyky ja työterveyshuolto 1999–2003

Johdanto

Poliisin työ on keskimäärin fyysisesti verrattain kevyttä, mutta siihen liittyy etenkin miehistön osalta maksimaalisesti kuormittavia rasitushuippuja. Kontaktit asiakkaiden kanssa ovat monipuolistuneet, tehtävät tulleet vaativimmiksi ja toimenkuvat laaja-alaisemmiksi. Poliisin työn henkinen kuormittavuus on lisääntynyt.

Poliisit ovat ammattiin tullessaan terveitä ja hyväkuntoisia, koska valintakokeen läpäiseminen edellyttää sitä. Vaikka ammattitaito vuosien saatossa kehittyy, se ei aina riitä kompensoimaan ikääntymisen mukanaan tuomaa fyysisen työkyvyn alentumaa.

Länsi-Suomen poliisin lääninjohto käynnisti läänin koko poliisihenkilöstöön kohdistuvan hyvinvointihankkeen vuonna 1999. Käytännön toteutuksesta vastasivat Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosasto, Turun aluetyöterveyslaitos ja poliisin omat työterveyshuoltoyksiköt. Valtionkonttori tuki hanketta taloudellisesti. Kyselyn avulla selvitettiin poliisihenkilöstön terveydentilaa ja tuen tarvetta. Poliisien omat työterveyshuollot toteuttivat työkyvyn edistämis- ja tukitoimet. Toimenpiteiden vaikuttavuutta arvioitiin vuonna 2003 poliisihenkilöstölle ja työterveyshuolloille tehdyn uusintakyselyn avulla.

Hankkeen toteutus

Länsi-Suomen läänin poliisihenkilöstölle lähetettiin alkukesällä 1999 kyselylomake, jolla selvitettiin heidän työhyvinvointiaan ja jaksamistaan. Poliisin lääninjohto tiedotti tulevasta kyselystä ja sen tavoitteista erillisissä tiedotustilaisuuksissa. Tilaisuuksiin oli kutsuttu myös kaikki poliisin työterveyshuollosta vastaavat tahot.

Vastausten perusteella tunnistettiin ne henkilöt, joilla oli alentunut tai alentumassa oleva työkyky (kysymykset ja niiden katkaisukohdat on saavissa kirjoittajilta). Työkykyindeksin avulla tunnistettiin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen tuen tarpeessa olevat. Työkykyä ylläpitävän toiminnan erityiskohteiksi valittiin seuraavat:

• liikunnan aktivoiminen
• henkisen jaksamisen parantaminen, uupumuksen vähentäminen
• painonhallinta, laihduttaminen
• tupakoinnin vähentäminen
• alkoholin käytön vähentäminen

Henkilön oma halukkuus osallistua työkykyään ylläpitävään toimintaan ja halu muuttaa omaa käyttäytymistään huomioitiin valintakriteereissä.

Kyselyn jälkeen poliisin lääninjohto järjesti koulutustilaisuuden poliisipäällystölle ja työterveyshuollolle yhdessä Valtiokonttorin kanssa. Tutkimustulokset esiteltiin ja työterveyshuollon edustajat saivat tiedot kuntoutuksen tarpeessa olevista henkilöistä. Työterveyshuoltoja kehotettiin kutsumaan vajaakuntoisiksi epäillyt henkilöt tarkempiin tutkimuksiin ja, mikäli aihetta, käynnistämään työkykyä ylläpitävä toiminta tai ohjaus kuntoutukseen. Jatkotoimien yksityiskohtainen sisältö jätettiin kunkin työterveyshuoltoyksikön harkintaan. Työterveyshuoltoyksiköille ilmoitettiin, että ne saisivat Valtiokonttorilta taloudellista tukea, mikäli lisäresursseja tarvittiin.

Uusintakysely tehtiin vuonna 2003. Aiempien kysymyksien lisäksi tiedusteltiin, mitä työterveyshuollon kuntoutustoimenpiteitä henkilö oli edellisen kyselyn jälkeen saanut ja miltä toimenpiteet hänen mielestään olivat tuntuneet. Työterveyshuolloilta tiedusteltiin, olivatko kyselyn perusteella eri vajaakuntoutusryhmiin valitut poliisihenkilöt olleet työkykyä ylläpitävän toiminnan tarpeessa ja mitä konkreettisia toimenpiteitä heidän työkykynsä edistämiseksi oli toteutettu. Lopuksi kysyttiin, oliko vajaakuntoisten seulontakyselystä ollut apua työterveyshuollon kuntoutustoiminnan kohdistamiselle ja oliko poliisihenkilöstö hyötynyt toteutusta työkykyä ylläpitävästä ja edistävästä toiminnasta.

Tulokset

Vuonna 1999 kyselylomakkeen palautti 2131 poliisihenkilöä ja vuonna 2003 palauttaneita oli 2247 (vastaus-% oli kummallakin kerralla yli 80). Työterveyshuollon kyselyyn saatiin vastaus 31 työterveyshuoltoyksiköltä, kolme yksikköä jätti vastaamatta.

Vastaajista 3/4 oli miehiä ja 1/4 naisia. Ikäjakauma vaihteli 21 vuodesta 64 vuoteen. Päällystöön kuuluvia oli noin 7 %, alipäällystöön 21 %, miehistöön 48 %, toimistohenkilöstöön 17 % ja muihin 7 % .

Hyvinvoinnin tuen toiveet ja tarpeet

Joka 10. toivoi neuvontaa tai tukea liikunnan aloittamiseksi tai ylipainon alentamiseksi. Alkoholin käytön lopettamis- ja vähentämistukea toivoneiden lukumäärä oli 61 ja tupakointitukea tarvitsevien lukumäärä 139.

Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että heillä oli tarvetta tuki- ja liikuntaelinoireita vähentävään/ehkäisevään ja fyysistä kuntoa kohottavaan toimintaan. Kolmasosa vastaajista piti tarpeellisena ammattitaidon ja koulutuksen ajanmukaistamista. Vastaaja saattoi valita useampiakin kuin vain yhden vaihtoehdon.

Verrattuna neljän vuoden takaiseen tilanteeseen kaiken kaikkiaan työkykyä ylläpitävän tai kuntoutuksellisen toiminnan tarve oli jonkin verran vähentynyt, eniten vähentyi ammattitaidon ja koulutuksen ajanmukaistamistarve.

Vastaajista 370 katsoi, ettei heillä ollut tarvetta työkyä parantavaan toimintaan. Neljä vuotta aikaisemmin heidän lukumääränsä oli 201.

Vajaakuntoiset

Työkykyä ylläpitävän toiminnan tarpeessa olevien valintakriteerit täytti yhteensä 487 henkilöä. Luvan yhteydenottoon antaneiden nimet (415) ilmoitettiin heidän omaan työterveyshuoltoonsa. Työterveyshuoltoja kehotettiin ottamaan yhteyttä kyseisiin henkilöihin, arvioimaan henkilön tilanne tarkemmin ja tarvittaessa käynnistämään työkykyä ylläpitävät toimenpiteet joko yksilö- tai ryhmätoimintana.

Niille 72 henkilölle, jotka eivät olleet antaneet lupaa luovuttaa tietojaan työterveyshuollolle, Työterveyslaitos lähetti kirjeen, jossa kerrottiin seulan tuloksesta ja kehotettiin henkilöä kääntymään oman työterveyshuoltonsa puoleen mahdollisia tukitoimia varten.

Mikäli jollakin poliisilaitoksella oli sopimus useamman työterveyshuoltoyksikön kanssa, henkilön tiedot tässä tilanteessa annettiin sille yksikölle, jolla oli pääasiallisin vastuu poliisilaitoksen työterveyshuollosta

Työterveyshuollot

Kolme kunnallista työterveyshuoltoyksikköä (3/34) ei vastannut kyselyyn. Seitsemän työterveyshuoltoyksikköä (2 yksityistä ja 5 terveyskeskusta) ilmoitti, että ne eivät olleet lainkaan tietoisia oman vastuualueensa vajaakuntoisista poliisihenkilöistä ja näin he eivät voineet ottaa kantaa myöskään siihen, millaisia työkykyä ylläpitäviä toimintoja heille oli tehty. Kaksi terveyskeskusta ja yksi yksityinen työterveyshuoltoasema ilmoittivat, että ne eivät olleet tietoisia toteutetusta työkykyprojektista. Syyksi asemat ilmoittivat, etteivät olleet mukana työterveyshuollon informaatio- ja koulutustilaisuudessa. Kahdessa työterveyshuoltoyksikössä (1 terveyskeskus, 1 yksityinen) työterveyshuollon vastuuhenkilö oli vaihtunut eikä seuraaja ollut saanut edeltäjältään informaatiota poliisihenkilöstön työkykyprojektista. Yhden poliisilaitoksen työterveyshuolto oli järjestetty kolmessa eri toimipisteessä, jälkikysely oli lähetetty vain suurimmalle. Tämä ei osannut vastata, miten muut palvelun tuottajat olivat toimineet. Näin ollen 97 vajaakuntoiseksi epäillyn, työterveyshuollolle nimeltä ilmoitetun poliisihenkilön vastuutyöterveyshuolto ei osannut antaa mitään palautetta ko. henkilöille mahdollisesti tehdyistä tai tekemättä jätetyistä työkykyyn kohdistuneista tukitoimenpiteistä (15 työterveyshuoltoasemaa 34:sta!).

Vajaakuntoiset poliisihenkilöt ja työterveyshuolto

Työterveyshuoltoyksiköt katsoivat, että kyselyseulonta oli poiminut varsin hyvin tuen tarpeessa olevat henkilöt ja tuen tarvealueet olivat osuneet myös oikeaan. Yhdeksän kymmenestä työterveyshuollosta oli sitä mieltä, että valinta osui kohdalleen liikuntakriteerien, henkisen jaksamisen ja uupuneisuuskriteerien kohdalla. Kolme neljäsosaa oli sitä mieltä, että työkykyindeksi seulontakriteerinä oli toimiva. Tupakoinnin ja alkoholin käytön kohdalla puolet oli sitä mieltä, että seulan valitsemat henkilöt olivat tuen tarpeessa.

Poliisin käyttämistä työterveyshuolloista kymmenen ei ollut ryhtynyt minkäänlaisiin erityistoimenpiteisiin poliisin lääninjohdon heille toimittaman vajaakuntoislistan ja toimenpidepyynnön johdosta. Loput 24 yksikköä oli käynnistänyt erilaisia yksilö- tai ryhmämuotoisia kuntoutustoimenpiteitä, osa seulassa kiinnijääneille ja osa normaalin työterveyshuoltotoimintansa puitteissa.

Yleisin ryhmämuotoinen varhaiskuntoutus, jonka työterveyshuolto oli käynnistänyt, oli Aslak-kuntoutus. Tämän lisäksi työkykyryhmiä oli muodostettu seuraavilla aihealueilla: henkinen jaksaminen, yleiset elämäntavat, niska- ja hartiavaivat, tupakointi, liikunta ja uupuneisuus. Mikään työterveyshuolto ei ilmoittanut pyytäneensä tukea Valtiokonttorilta.

Vajaakuntoiseksi epäiltyjen henkilöiden lukumäärä oli joissakin työterveyshuolloissa vähäinen eikä mahdollistanut vain heille tarkoitettua ryhmämuotoista kuntoutusta. Joissakin työterveyshuoltoyksiköissä tyky-ryhmiä perustettiin yhteistyössä toisten työterveyshuoltoyksiköiden kanssa (Kannus-Kaustinen, Alavus-Lapua). Vammalan terveyskeskuksen työterveyshuolto oli järjestänyt työkykyä ylläpitävän yhteisen kurssin poliiseille ja palomiehille. Painoalueina olivat tuki- ja liikuntaelimistön kunto sekä työuupumuksen ehkäisy. Vetäjinä olivat fysioterapeutti ja työterveyshoitaja, asiantuntijoina psykologi ja työterveyslääkäri. Viikoittaisia kokoontumiskertoja oli 10 ja ohjelmaan kuului myös kävelytesti. Kannuksen ja Kaustisen terveyskeskusten työterveyshuollot olivat toteuttaneet yhdessä 10 viikon mittaisen kuntoutusohjelman poliisihenkilöstölle. Viikoittaiset 2–3 tunnin tapaamiset toteutettiin yhdessä työterveyshuoltohenkilöstön kanssa.

Suurin osa työkykyä ylläpitävästä toiminnasta tapahtui yksilötasolla. Loimaan, Lapuan ja Nokian terveyskeskusten työterveyshuoltoyksiköt olivat kutsuneet tarkempiin terveystarkastuksiin kaikki vajaakuntoiseksi epäillyt henkilöt ja selvittäneet jatkotoimien tarpeellisuutta. Tarkastuksen yhteydessä oli annettu ohjausta sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvoinnin alueella ja ohjeita, kuinka parantaa omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Samalla annettiin myös ohjausta tupakoinnin ja alkoholin käytön suhteen. Muiden työterveyshuoltoyksikköjen kohdalla kaikkiin ilmoitettuihin kohdehenkilöihin ei ollut otettu yhteyttä.

Alavuden terveyskeskus oli käynnistänyt läänin kyselyn aktivoimana oman työkykytarvekyselynsä koko poliisilaitoksensa henkilöstölle. Kahden sivun mittaisella kyselyllä selvitettiin työn fyysisiä ja psyykkisiä kuormitustekijöitä, vastaajan palautumiskeinoja ja omia työyhteisön voimavaroja, henkilön työ- ja toimintakykyä, tuki- ja liikuntaelinoireita sekä sitä, minkälaisista työkykyä ylläpitävistä toiminnoista henkilö olisi kiinnostunut.

Poliisihenkilöstön kuntoutuskokemukset

Poliisihenkilöstöstä vajaa neljäsosa osallistui työkykyä ylläpitävään ja kohentavaan toimintaan. Runsas puolet ohjaukseen/neuvontaan/kuntoutukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että heidän työkykynsä oli parantunut saadun tuen avulla viimeisen kahden vuoden aikana. Heistä neljä viidesosaa katsoi, että ryhmässä tapahtuvasta liikunnallisesta tyky-toiminnasta oli ollut hyötyä. Yksin tapahtuvaa liikuntaa piti hyödyllisenä yhdeksän kymmenestä. Ryhmämuotoisen henkisen hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän tyky-toiminnan katsoi hyödylliseksi 70 ja yksilötasoisen henkisen hyvinvoinnin edistämistoiminnan 60 %. Ryhmämuotoiseen tupakoinnin lopettamistoimintaan osallistuneista vain 6 % katsoi sen olleen itselleen edes osittain hyödyllisen. Alkoholin käytön vähentämistä ryhmässä piti hyödyllisenä joka kymmenes osallistuneista.

Poliisihenkilöistä 39 % kertoi muuttaneensa terveyskäyttäytymistään viimeisen kahden vuoden aikana parempaan suuntaan ja 56 % oli ajatellut muuttaa sitä.

Pohdinta

Länsi-Suomen Läänin poliisijohto halusi löytää ne poliisihenkilöt, jotka kokivat työ- ja toimintakykynsä ja terveytensä alentuneeksi. Kysymyksillä haluttiin löytää myös henkilöt, joiden oma toiminta ei kovin hyvin tue heidän jaksamistaan ja joiden jaksamista voitaisiin parantaa heitä aktivoimalla. Henkilön oma halukkuus toimia oman hyvinvointinsa eteen katsottiin tärkeäksi.

Poliisien vastausaktiviteetti oli kummallakin kyselykerralla erinomainen, keskimäärin noin 80 %, joissakin poliisilaitoksissa jopa 100 %. Poliisihenkilöstö näki kyselyn ja projektin omalta kohdaltaan tärkeänä, koska vain 10 henkilöä palautti nimettömän lomakkeen.

Kaksi kolmasosaa henkilöstöstä piti omaa työkykyään hyvänä. Poliisihenkilöstön työkyky parantui niin työn psyykkisten kuin fyysistenkin vaatimusten suhteen seuranta-aikana.

Muutokset poliisien voinnissa

Henkilöstön elintavat muuttuivat myönteiseen suuntaan. Harvemmin liikkuvien lukumäärä vähentyi ja aktiiviliikkujien määrä lisääntyi. Tukea liikuntansa lisäämiseksi halusi kuitenkin edelleen joka kymmenes vastaaja, lähes joka neljäs sitä vastauksensa perusteella olisi tarvinnut.

Liikunnan lisääntymisestä huolimatta henkilöstön painoindeksi pysyi samana koko seuranta-ajan. Noin 300 henkilöä oli selvästi edelleen ylipainoisia ja jopa 44 henkilöllä ylittyi BMI 35. Tarvetta painonhallinnalle ja ravinto-opastukselle on edelleen merkittävästi.

Vastaajat eivät kokeneet seurantakyselyssä omaa alkoholinkäyttöään yhtä ongelmallisena kuin aiemmin, mikä saattaa viitata siihen, että kokonaiskulutus olisi vähentynyt tai ainakin käyttötavat muuttuneet. Sekä tupakoinnin lopettamiseksi että alkoholin käytön vähentämiseksi toivottiin kuitenkin edelleen tukea. Tupakoivien lukumäärässä ei ollut tapahtunut muutoksia seuranta-aikana. Edelleen lähes 400 henkilöä tupakoi.

Vaikka tuen tarve terveyden edistämiseksi ilmoitettiin verrattain vähäiseksi, niin työkykyä ylläpitävään ja kuntoutukselliseen toimintaan ilmeni merkittävästi enemmän halukkuutta. Vastaajat saattoivat hahmottaa tuen lähinnä informaatioksi, kun taas työkykyä ylläpitävä toiminta käsitettiin ehkä konkreettiseksi, käytännön toiminnaksi. Puolet vastaajista toivoi jatkossakin tuki- ja liikuntaelinoireiden vähentämiseen tähtääviä toimia, lähes yhtä moni liikunnan aktivointia käytännössä. Joka kolmas toivoi tukea henkiseen jaksamiseensa ja joka neljäs työyhteisön toimivuuden kehittämiseen. Vajaalla viidenneksellä ei ollut tarvetta ulkopuoliseen kuntoutukseen tai tukeen.

Työterveyshuolto ja poliisit

Eri työterveyshuoltoyksiköiden resurssit ovat erilaisia, samoin heidän osaamisensa painopistealueet. Siksi haluttiin jättää jokaisen työterveyshuoltoyksikön omaan harkintaan, miten ne ryhtyivät toteuttamaan yksilötason työkykytoimintaa, minimiedellytys oli, että työterveyshuolto selvittäisi ilmoitetun vajaakuntoisen henkilön todellisen tilanteen ja toimisi sen edellyttämällä tavalla.

Tiedon kulku ja ennen kaikkea sen puutteet näyttivät olevan suurin este toiminnan käynnistymiselle ja toteutumiselle työterveyshuolloissa. Vaikka poliisi oli kutsunut kaikki työterveyshuoltoyksikkönsä tiedotustilaisuuteen Tampereelle, kaikkien edustajat eivät sinne kuitenkaan tulleet. Poisjääneisiin työterveyshuoltoyksiköihin olisi pitänyt ottaa myöhemmin henkilökohtaisesti yhteyttä ja työterveyshuoltoyksiköt itse olisivat voineet olla aktiivisia yhteydenpidossaan.

Osallistumattomuus saattaa myös heijastaa työterveyshuollon työpaineita, vaikeutta irrottautua jokapäiväisistä työtehtävistä. Tiedotustoiminnan tärkeyttä kuvastaa se, että ne työterveyshuollot, jotka eivät olleet osallistuneet tiedotustilaisuuteen, eivät yleensä myöskään olleet ryhtyneet toimenpiteisiin vajaakuntoisten suhteen.

Työterveyshuoltoyksikön sisällä tiedonkulku on ensiarvoisen tärkeää. Joissakin työterveyshuoltoyksiköissä oli ristiriitoja eri henkilöstöryhmien välillä. Henkilöstön vaihtuessa seuraaja ei ollut tietoinen siitä, mitä aiemmin oli sovittu ja tehty. Etenkin hoitajan vaihtuminen vaikeutti merkittävästi työkykyä ylläpitävän toiminnan jatkuvuutta. Kahden poliisilaitoksen työterveyshuolto oli vaihtunut eikä toiminta ollut siirtynyt jatkumona yksiköstä toiseen. Yhden poliisilaitoksen työterveyshuolto oli järjestetty siten, että toteuttajaosapuolia oli useampia. Tiedonkulusta ei oltu huolehdittu yksiköiden kesken.

Poliisilaitoksen ja työterveyshuollon yhteistyö ei yleensä ollut aktiivista. Erään poliisipäällikön henkilökohtainen yhteydenotto työterveyshuoltoyksikköön aktivoi merkittävästi palvelun tarjoajaa ja tehosti käytännön toimintaa. Vuoropuhelua tulisi lisätä puolin ja toisin esim. vuosittaisten poliisin ja työterveyshuoltoyksiköiden neuvottelupäivien avulla. Yhteistoimintaa poliisin työsuojeluorganisaation kanssa tulisi aktivoida.

Eri työterveyshuoltoyksiköiden käytännöt vaihtelivat merkittävästi. Työterveyshuoltopalvelun tuottajalla (yksityinen tai julkinen) ei ollut merkitystä palvelun tarjontaan, sisältöön tai laatuun.

Voimavarojen ollessa rajoitetut työterveyshuollon toimenpiteiden tulisi ensisijaisesti kohdistua niitä eniten tarvitseviin. Työterveyshuoltoyksiköt katsoivatkin, että kyselyseulonta tunnisti varsin hyvin henkilöiden tuentarvealueet ja oli näin ollen käyttökelpoinen seulontamenetelmä.

Suurin osa järjestetystä, ryhmämuotoisesta työkykyä ylläpitävästä kuntoutuksesta kohdistui tuki- ja liikuntaelimistön oireisiin ja liikunnan aktivointiin. Nuoremmat poliisit olivat halukkaita osallistumaan ennen kaikkea liikuntaa tukevaan ryhmätoimintaan. Ikääntyneemmät, ehkä enemmän fyysisen kunnon kohentamisen tarpeessa olevat henkilöt, suosivat mieluummin joko yksilötoimintaa tai eivät olleet halukkaita lähtemään mukaan lainkaan. Työterveyshuolto oli järjestänyt toimintaa myös henkisen jaksamisen parantamiseksi. Lisäksi vajaakuntoisia poliisihenkilöitä oli ohjattu Kelan ASLAK-kursseille ja TYK-kuntoutukseen.

Työterveyshuollot eivät itse pystyneet tai halunneet ottaa kantaa siihen, olivatko työkykyä ylläpitävän ja kohentavan toiminnan piirissä olleet henkilöt hyötyneet saamastaan tuesta ja opastuksesta. Vain muutamat ilmoittivat, että poliisihenkilöstö oli hyötynyt toteutetusta toiminnasta, osa katsoi hyödyn olleen vain osittaista. Tupakoinnin lopettamisen tukemisen suhteen oltiin verrattain skeptisiä ja katsottiin, että työterveyshuolto ei ollut saanut juuri mitään aikaan tällä alueella.

On ilmeistä, että työterveyshuoltoyksiköillä ei ole osaamista eikä mittareita oman toimintansa tuloksellisuuden arvioimiseksi. Uusi työterveyshuoltolaki edellyttää työterveyshuolloilta oman toiminnan jatkuvaa arviointia. Oman toiminnan arviointi on tärkeää toiminnan kehittämisen kannalta, mutta myös työterveyshuollon asiakas toivoo saavansa konkreettisia, mitattavia tuloksia.

Huolimatta työterveyshuollon omasta, varsin kriittisestä saavutettujen tulosten arvioinnista työkykytoimintaan osallistuneet henkilöt itse pitivät toimintaa varsin hyödyllisenä. Liikuntaan saatu tuki koettiin selkeästi hyödyllisimmäksi niin ryhmä- kuin yksilötasollakin. Seuraavaksi hyödyllisemmäksi arvioitiin henkisen hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävä toiminta. Jopa 330 henkilöä katsoi, että heidän työkykynsä oli parantunut tai kohentunut heidän saamansa ohjauksen/neuvonnan/kuntoutuksen myötä viimeisen kahden vuoden aikana.

Alkoholin ja tupakoinnin vähentämisen/lopettamisen kohdalla ulkopuolisen tuen hyöty koettiin varsin vähäiseksi, hyöty yksilötason toiminnasta oli kuitenkin jonkin verran parempi kuin ryhmämuotoisesta toiminnasta.

Poliisihenkilöistä kaksi viidestä kertoi muuttaneensa ja yli puolet oli ajatellut muuttaa terveyskäyttäytymistään parempaan suuntaan! Asenteiden muutos on välttämätön ensiaskel kohti käytännön toimintaa. Nyt on tärkeää panostaa saavutettuun asennemuutokseen, jotta henkilöt todella ryhtyvät konkreettisiin toimenpiteisiin.

Työkykyä tukevan ja kohentavan toiminnan ulkopuolelle jäi kaikkiaan lähes 200 henkilöä niistä, jotka kyselyyn antamiensa vastauksien perusteella olisivat olleet tuen tarpeessa. Noin puolet heistä ei antanut lupaa toimittaa tietojaan työterveyshuollolle. Luvan antaneiden tai sen evänneiden välillä ei ollut eroja hyvinvoinnissa tai jaksamisessa. Eroja ei ollut myöskään alueellisesti. Luvan evääminen saattaa heijastaa epäluottamusta työterveyshuoltoa ja sen salassapitovelvoitetta kohtaan tai sitä, että työterveyshuollon toimintaa ei yleensäkään tunnettu. Eräs syy voi olla myös se, että ei uskottu, että työterveyshuolto pystyisi käynnistämään ja toteuttamaan vastaajaa hyödyttäviä kuntoutustoimenpiteitä tai sitten vastaaja ei itse ollut halukas muuttamaan tilannettaan.

Kaikkiaan kyselyn katkaisukohdat tuntuivat osuvan oikeaan ja kysely auttoi työterveyshuoltoja löytämään kuntoutustoimenpiteiden tarpeessa olevat. Varhaiskuntoutustoimet koettiin hyödyllisiksi ja asenteet muuttuivat myönteiseen suuntaan. Työterveyshuoltojen ja työnantajan välistä vuoropuhelua tulisi jatkossa lisätä työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi.