Työnohjaus päihdetyössä

Päihdetyön koettelee tekijäänsä

Suomessa päihdehuoltoa säätelee päihdehuoltolaki (41/1986); kunnan tehtävänä on järjestää päihdeongelmaisen ja hänen omaisensa riittävä ja asiallinen hoito. Kyseessä on ns. heikko subjektiivinen oikeus, jolloin kunnalla itsellään on oikeus määritellä "riittävä ja asiallinen hoito". Tämä aiheuttaa eroja eri kuntien asukkaiden välillä. Toisen kunnan "riittävä" ei riitä toisessa kunnassa. Jossain päihdeongelmaisen käynti avohoidossa kuukausittain riittää, jossain lähes samanlainen päihdeongelma vaatii laitoshoitoa. Tämä käytäntöjen kirjavuus on omiaan kuormittamaan myös päihdetyöntekijöitä, sillä usein juuri he joutuvat kohtaamaan päihdeongelmaisen ihmisen, joka tuntee tulleensa väärin kohdelluksi.

Hoitosuosituksia kehitetään

Suomen Päihdelääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä jätti keväällä 2005 alkoholiongelmaisen "Käypä hoito" –suosituksen. Sen keskeisenä sanomana todetaan:

"-Psykososiaaliset hoidot ovat potilastyön perusta, mutta myös lääkkeillä on tehoa alkoholin ongelmakäytön ja alkoholiriippuvuuden hoidossa.

-Potilaan elämää laajasti haittaavan ongelman hoidossa tarvitaan hyvää yhteistyötä monien yhteiskunnan alueiden kanssa." Lisäksi: "-Alkoholiongelmaan kietoutuu potilaan koko elämänpiiri, joten hoidonkin on oltava kokonaisvaltaista."

Loppuvuodesta ilmestynee huumeiden käyttäjille samantapainen suositus. Yleisellä tasolla mainituissa väittämissä se ei poikenne oleellisesti alkoholiongelmaisen hoitosuosituksesta. Sikäli kuin huumeongelma kytketään kemiallisiin aineisiin (kuten DSM IV ja ICD-10) liittyvään pakonomaiseen riippuvuuteen, sanan "alkoholi" tilalle muutetaan "huume". Yksityiskohtaiset hoitokäytännöt ovat erilaiset eri aineilla ja tieto niistä saadaan viimeistään kyseisen suosituksen ilmestyttyä. Narcotics Anonymous'n vanha periaate "myös alkoholi on huume" pitäneekin paikkaansa.

Päihdetyön tulokset ovat huonosti todennettavissa

Eräs syy päihdetyöntekijöiden ongelmiin lienee työn huonossa palkitsevuudessa. Suomalaisen päihdetyön tuloksellisuuden eräänlaiseksi klassikoksi on muodostunut Lauri Keson väitöskirja "Inpatient treatment of employed alcoholics: A randomized clinical trial on Hazelden and traditional treatment" (1988). Väitöskirjassa vertaillaan otoksen avulla mm. Kalliolan kuntoutuskeskuksen ja Järvenpään sosiaalisairaalan potilaiden peruskuntoutuksen jälkeistä raittiutta.

Täysraittiudella mitaten molempien laitosten käyrät näyttävät vajaan kolmanneksen potilaista olevan raittiina kahden kuukauden päästä hoidon päättymisestä. Hoidon jälkeinen alamäki on huima. Vakavasti otettaviin suomalaisiin tutkimuksiin vedoten voidaan sanoa, että jos joka kymmenes potilas/asiakas on täysin raittiina vuoden päästä laitosperuskuntoutuksen päättymisen jälkeen, tulosta on pidettävä hyvänä.

Koska päihdeongelmaan kietoutuu potilaan koko elämänpiiri, ei voida edes varmasti päätellä, että tämä tai tuo peruskuntoutus on vaikuttanut ratkaisevasti potilaan/asiakkaan raittiuteen vuoden päästä.

Päihdetyön tulokset ovat usein varsin huonosti todennettavissa, eikä mitään selvää kaikille sopivaa päihdeongelmasta selviämisen strategiaa ole. Nämä syyt lisäävät päihdetyöntekijöiden psyykkistä kuormitusta ja siten työyhteisön ristiriitoja.

Keskinäinen epäsopu

Ristiriitojen lähteitä on monia. Suomalaisessa päihdetyöyhteisöissä "jäsenten väliset ottelut" ovat yleisiä. Ne ovat harmillisia siksi, että työntekijöiden väliset jännitteet heijastuvat myös itse potilas- tai asiakastyöhön ja potilaitten/asiakkaitten toipumiseen. Jännitteet vaikuttavat työn laatuun. Päihdetyöntekijöiden ristiriidat saattavat kehittyä aina tulehtumiseen asti, jolloin tarvitaan erityistä "kriisikonsultaatiota" pulmien ratkomiseksi ja työyhteisön toimintakyvyn palauttamiseksi. Miksi päihdetyöntekijät riitautuvat? Riitautuvatko he useammin kuin muut työntekijät? Vastauksia on varmasti useita riippuen näkökulmasta. Ihmistyössä, jossa tehdään työtä omalla persoonalla, vaikeudet ovat varmasti suuret.

Päihdetyöntekijällä on väliä

Säännöllinen, riittävän usein ja ammattitaitoisen työohjaajan johdolla toteutettu työnohjaus kykenee vähentämään työyhteisön sisäisiä paineita. Pitkällä aikavälillä toteutettu työnohjaus "tasoittaa" työyhteisön toimintaa, jotta invalidisoivia kuohumisia ei pääsisi syntymään. Työnohjaus toimii koko organisaation läpäisevänä laadun varmistajana. Toiminnan laatu on jokaisen erillisen toimijan vastuulla: se riippuu jokaisen toimijan perustehtävän mukaisesta työpanoksesta. Päihdetyössä hyvä työskentelysuhde päihdetyöntekijän ja asiakkaan/potilaan välillä on ns. kriittinen menestystekijä. Käypä hoito -suosituksen mukaan onnistunut työskentelysuhde on yhteydessä hyviin hoitotuloksiin. Hyvän työskentelysuhteen varmistaminen on laadun varmistamista ja siten osa koko päihdehuolto-organisaation etua.

Työnohjaus ei ole tarkoitettu vain kriisitilanteiden purkamiseen (kriisikonsultaatio) vaan ennaltaehkäisemään niiden syntyä. Päihdetyöntekijän henkilökohtaisella tasolla se merkitsee omien tehtävien selkiytymistä pohtimalla niitä perustehtävän ja oman minän kautta. Työnohjaus voidaankin määritellä työnohjaajan johdolla tapahtuvaksi työtekijän oman työn ja oman itsen tarkasteluksi ja tutkimiseksi. Päihdetyöntekijöille tuttu AA-liikkeen lausahdus "ensimmäiset asia ensin" sopii tähänkin tilanteeseen.