Työpaikkaselvitys ja riskin arviointi

Tausta

Työsuojelu on perinteisesti keskittynyt tapaturmien torjuntaan, mihin työpaikan riskin arviointikin on aikaisemmin pääasiallisesti kohdistunut. Työterveyshuollolle on kehitetty 1980- luvulta lähtien omia ns. systemaattisia työpaikkaselvitysmenetelmiä kuten Kuva- ja JTPS -menetelmät. Työterveyshuollon tietojärjestelmät eivät tällä hetkellä palvele riittävästi esim. työterveyspainotteisen sairaanhoidon tietojen koontia osaksi työpaikkojen työpaikkaselvitystä tai vaikka mahdollisuuksia olisikin, niitä ei ole otettu riittävästi käyttöön. Yritysten omien ja työterveyshuollon toimenpiteiden välillä ei ole myöskään löytynyt riittävää synergiaa. Tässä suhteessa on vaarallista yleistää, koska useissa yksiköissä yhteistyömuodot ovat hyvin kehittyneet, mutta parantamisen varaakin varmasti löytyy. Palvelujen ulkoistamistrendi asettaa joka tapauksessa työterveyshuollolle ison haasteen, "kuinka päästä yritykseen". Molemmat osapuolet (yritysten työsuojeluorganisaatiot ja työterveyshuoltoyksiköt) voivat katsoa tekevänsä eri työtä. Työterveyshuolto ajattelee työsuojelun toimivan "koneiden ja koneturvallisuuden" maailmassa ja työsuojelu näkee työterveyshuollon sairaanhoidollisena hoitavana yksikkönä ilman kykyä preventioon.

Jos ongelmien tunnistaminen, tilannearvion tekeminen, riskien terveydellisen merkityksen arviointi sekä yhdessä toteutettavat toimenpiteet nähtäisiin yhteiseksi asiaksi (Pääkkönen ym. 2005), seuraisi tästä luontevasti myös vaikutusten ja palautteiden seuranta.

Työterveyshuollon suuri haaste on yhä korostuneemmin esiintuotu tarve, että työterveyshuollon toimenpiteillä olisi oltava yritystason vaikuttavuutta. Miten sitä voi olla, jos yrityksen ja sen asiantuntijana toimivan työterveyshuollon toimenpiteet eivät tue toinen toisiaan? Onko jotakin tehtävissä?

Työterveyshuollon eri roolit

Työterveyshuollon markkinointi ja siihen liittyvä kuva työterveystoimenpiteistä nousee jatkossa ratkaisevaan asemaan. Odottaako työnantaja-asiakas työterveyshuollolta tehokasta sairaanhoitoa ja näkeekö se työterveyshuollolle mitään roolia ennaltaehkäisyssä? Vaikka tavoitteet eivät ole vastakkaiset, ja molempia tarvitaan, usein painottuu voimakkaasti jompi kumpi linja toiminnan peruslinjauksena. Yrityksen eri historiallisissa ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvissä vaiheissa työterveyshuollon rooleille voi olla eri tilaus, jota työterveyshuolto voisi kuunnella herkällä korvalla.

Asiakkaan näkökulmasta työterveyshuollon ammattilaiset voidaan nähdä hyvin useassa eri roolissa, joista seuraavassa pelkistämme roolit neljään tyyppitapaukseen (Uitti 2003).

1. Asiantuntijakonsultti työympäristön riskin arvioinnissa

Uusi lainsäädäntö ja nykyajan trendit luovat hyvät edellytykset työterveyshuollon työpaikkaselvityksien integroitumiseksi osaksi yrityksen omaa riskinarviointia. Työterveyshoitaja ja mielellään myös -lääkäri osallistuvat työolosuhdearviointeihin, työpaikan ongelmanratkaisuihin ja tarvittaessa käynnistävät näitä sairaanhoidon kohtaamisten kautta. Roolille on luonteenomaista, että asiakasyritys on toimija ja vastuussa omasta toiminnastaan (mm. tuotannon tekijöistä) ja työterveyshuollon ammattihenkilön osuutena on toimia konsulttina. Toiminnassa yritys kysyy työterveyshuoltoa asiantuntijaksi terveydellisen merkityksen arviointiin. Toiminta on oikein ymmärretty, kun työnantajat pyytävät systemaattisesti työterveyshuollon mukaan tähän toimintaan. Tämä on jo sinänsä merkkinä, että yhteistyöllä tähdätään vaikuttavuuteen. Jo sillä, että annetaan asiantuntijavastaus asiakkaan kysymykseen, on vaikutusta.

2. Asiantuntijakonsultti terveyden edistämistoiminnassa ja tyky-projekteissa

Tyky-toiminnasta, jossa on merkittävä yrityspanos ja yritysjohdon tuki, on saatu jo hyviä tuloksia. Samoin kansantauteja ennaltaehkäisevistä ohjelmista on saatu hyviä tuloksia mm. diabeteksen ja sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ja sairauksien ilmaantuvuuden suhteen. Samoin kuin em. projekteissa myös terveystarkastuksissa annetaan tietoa eri riskitekijöistä, mutta yksilö/yritysasiakkaan tehtäväksi jää elämäntavan tai työolosuhteiden muutos (tupakointi, henkilösuojaimet jne.). Asiakas on varsinainen toimija luoden edellytykset projekteille tai toteuttaen muutoksia, joissa työterveyskonsultin toimintaosuus ja toimintatapa sovitaan erikseen asiakkaan kanssa. Pitkäkestoisten projektien vaikutuksista terveydentilaan tarvitaan lääkärien tekemiä arviointitutkimuksia, jotka tapausesimerkkeinä tai arviointitutkimuksina hyödyttävät asiakastyöyhteisöä ja antavat yleistettävämpää tietoa yhteiskunnalle.

3. Työterveyslääkäri työikäiselle työssäkäyvälle väestölle

Työhön liittyvistä sairauksista ja niiden merkityksestä työpaikoille ja yhteiskunnalle saadaan koko ajan uutta tutkimustietoa, josta voidaan soveltaa työhön liittyvien sairauksien eri ehkäisytasot työterveyshuollon sairaanhoitoon integroituna. Työterveyslääkäri on aktiivinen toimija, joka huomatessaan sairauden pahenevan työssä, käynnistää intervention potilaan työolosuhteisiin. Työkyvyn arviointi ja ammatillinen kuntoutus keskittyy yhä enemmän työterveyslääkäreille, jolloin työolot tuntevan lääkärin kannanotto yhteistyössä eri asiantuntijoiden ja työpaikan kanssa tuottaa osuvimman arvion tilanteesta. Vaikuttavuus yhteiskunnan kannalta voi olla tässä yhteydessä korkeimmillaan.

4. Omalääkäri työikäiselle työssäkäyvälle väestölle.

Tämän roolin mukaan työterveyshuolto huolehtii kokonaisvaltaisesta sairaanhoidosta työssäkäyvälle väestölle. Tällä roolilla on keskeinen merkitys mielikuvan muodostumiselle työterveyslääkäristä. Kansallisen terveysohjelman vetäjien, muiden virkamiesten ja poliitikkojen mielestä työterveyshuollon sairaanhoito on tällä hetkellä parhaiten toimiva terveydenhuollon sektori. Työterveyslääkäri koetaan nimenomaan hyvänä hoitavana lääkärinä, työssäkäyvän väestön yleislääkärinä.

Tässä monitahoisessa tehtävänkuvassa työterveyslääkärille muodostuu monta vaativaa tehtäväkenttää, joiden tieto- ja taitomäärän hallinta on vaikeaa. Lisäksi, jos lääkäriä pidetään erityisesti hoitavana lääkärinä, voi seurata, että hänen rooliansa asiantuntijana työympäristön kehittämisessä ei välttämättä ymmärretä yrityksessä. Roolien erilaisuus tekee tämän asiantuntijatyön markkinoinnin erittäin haasteelliseksi.

Työympäristövaikuttavuuden esteet

Kyselyssä työpaikkaselvitysten käytännön toiminnasta todettiin, että yli puolet työterveyshuoltohenkilöstöstä ei ollut osallistunut lainkaan asiakasyritysten omiin riskinarviointeihin, 38 % oli osallistunut muutamiin (Rantanen ym. 2003). Saman kyselyn mukaan lääkärit käyttivät 10 % ja työterveyshoitajat 20 % työajastaan työpaikkaselvityksiin. Miten työterveyshuollon toiminnalla voi olla vaikuttavuutta työympäristöön, jos työterveyshuollon ammattilaiset eivät käy riittävästi työpaikoilla ja jos he eivät ole mukana yrityksen omassa riskinarvioinnissa.

Näyttää siltä, että työympäristön riskin arvioinnin asiantuntijaroolia ei aina koeta yhteiseksi intressiksi yritysmaailman ja työterveysyksiköiden välillä. Tämän toiminnan myynnissä yrityksille olemme edelleen alkuvaiheessa. Jos yhteistyön hyötyä ei nähdä, ei toiminta pääse alkamaankaan.

Voidaan myös perustellusti kysyä, onko työpaikkaselvitys oikea käsite. Työpaikka on "selvitys"tilassa, jos liiketoiminta ei suju, joten käsitteellä voi olla asiakkaalle negatiivinen sisältö. Jos perehdymme työpaikan asioihin ja olosuhteisiin ja kartoitamme asiakkaan kanssa riskejä, voitaisiinko kutsua työpaikkaselvitystä esim. työterveysvaarojen arvioinniksi. Tuolloin asiakas liittää asian oikeaan kontekstiin. Mikäli asiakas näkee asian osana riskinhallintaa, mikä yrityksessä sisältää myös taloudelliset aspektit, toiminnon merkitys voi osua yritystoiminnan ytimeen. Terveysvaarojen arviointi on yrittäjälle semanttisesti muuta kuin työpaikan "selvittäminen", jonka työpaikan oma väki luulee joka tapauksessa parhaiten tietävänsä.

Työyhteisö ei pysty tunnistamaan omia terveysvaarojaan, jos asiaa ei mainita oikealla nimellä. Tällöin terveydellisen merkityksen arviointi voi jäädä puutteelliseksi. Käytännön tasolla oikeat kysymykset ja toimenpiteet jäävät toteuttamatta, kun työterveyshuollon ammattilaisen roolit ja asiakkaan häntä kohtaan osoittamat rooliodotukset eivät kohtaa. Konsultin ominaisuuksia ja kykyjä ei tunnisteta eikä nähdä hoitajan tai lääkärin hahmon mahdollisuuksia oman työympäristön kehittämisessä. Erityisesti lääkäri voidaan nähdä useimmiten sairauksia hoitavaksi tahoksi. Työterveyshoitajaakaan ei välttämättä koeta työympäristön riskien asiantuntijaksi. "Tippa-Iitasta" puhutaan useissa pajoissa. Sekä työterveyslääkärin että -hoitajan asiantuntijaroolia on syytä korostaa ja kuka sen tekee ellemme me itse.

Haaste markkinoinnille - vaikuttavuus

Parhaimmillaan markkinoinnin avulla luodaan win-win-periaatteella toimivia asiakassuhteita, jolloin kaikkien osapuolten (yrityksen, asiakkaan, yhteiskunnan jne.) tavoitteet toteutuvat. Kun toiminta nähdään enemmän yhteistyösuhteen kehittämisenä, voidaan päästä yhteiseen "tuotekehittelyyn", jossa taloudellisen vaikuttavuuden mittaaminenkin tulisi osaksi yhteistyösopimusta ja -toimintaa. Mielikuva siitä, että vaikuttavuus on mitattavissa, tekee ylipäätään yhteistoiminnan mielekkääksi molemmille osapuolille. Mikäli yhteistoiminta nähdään abstraktina, ja että yhteistyön vaikutukset eivät ole arvioitavissa, yhteistyön käynnistymistä ei motivoida .

Yhteisen toiminnan lähtökohtana voidaan pitää sopimusta seurannasta. Työterveyshuoltosopimuksessa kuvattaisiin yksityiskohtaisesti, mitä seurataan ja miten arvioidaan ja mitä tämä tulee maksamaan (tuottavuus ja tehokkuus). Tällöin pysyvä pelko siitä, että asiakasyritys ei halua ostaa työpaikkaselvityksiä ja muita ehkäiseviä toimenpiteitä, voisi jäädä historiaan. Pelko myös siitä, että toiminnalla ei ole vaikuttavuutta, on saattanut vähentää työterveyshuollon aktiivisuutta vaikuttavuuden osoittamiseksi. Tästä paradoksista seuraa luontevan yhteistoiminnan häiriö. Vaikuttavuudesta puhuminen ja sen näkyväksi tekeminen on edellytys yhteistoimintaan.

Työterveyshuollon asiakaskohtainen seuranta voisi koostua erilaisten mittareiden käytöstä; kyselyistä, tilastoista, mittaamisista ja sopiviksi havaittujen laadullisten menetelmien käytöstä, mm. keskustelujen kirjaamisesta, toistuvista avainhenkilöiden haastatteluista, esim. miten asiat on koettu jne. Sovitaan mitä kumpikin osapuoli tekee, seurataan, mitä on tehty yhdessä ja erikseen suunnitelman mukaan.

Lopputuloksena voisi olla "yrityksen kertomus", jossa tavoitteena on saada vaikuttavuus läpinäkyväksi. Kertomus sisältää sopimukset ja yhteiset toimintasuunnitelmat päivityksineen. Lisäksi kirjataan tehdyt työpaikkaselvitykset, yhteiset riskinarvioinnit, seuranta kunkin toimenpiteistä sen jälkeen, dokumentointi yhteydenpidon eri muodoista, terveystarkastuksista yhteenveto myös ryhmätasolla, sairaanhoidosta tulleet aloitteet, toimenpiteet, oire-, sairauskyselyt, sairaustilastot, -poissaolot, tapaturmat jne. Myös edellä mainituille välitavoitteille voidaan asettaa mittareita, innovatiivisuutta tarvitaan mittareiden kehittelyyn. Työterveyshuollon tietojärjestelmien pitäisi tukea tätä tietojen kokoamista. Tietojen pitäisi koostua ja muodostua toiminnasta ilman erillistä työtä. Myös työpaikkojen sairauspoissaolotietojen keräämisestä ja analysoinnista on syytä sopia. Tiedämme, että edellä mainittuja tapoja toimia on olemassa. Niistä saatuja vaikutuksia olisi hyödyllistä tutkia. Samoin näitä käytäntöjä olisi syytä saada malliksi muille alan toimijoille.

Työterveyshuollon mahdollisuudet vaikuttavuutensa osoittamiseen ovat siis yhteydessä asiakassuhteen intensiteettiin. Uskomalla mahdollisuuksiinsa työterveyshuollolla voi olla aivan erinomaiset näkymät.

Lopuksi

Työterveyshuollon rooleista on tärkeää keskustella asiakasyritysten kanssa. Mitä selkeämmin asiakkaat tietävät työterveyshuollon eri roolien sisällön ja merkityksen, sitä enemmän syntyy ymmärrystä. Voidaan valita ne roolit painopisteeksi, jotka yrityksen kannalta ovat sillä hetkellä olennaisia. Mitä enemmän työterveyshuolto kehittää omia toimintojaan asiakkaansa "iholle", sitä enemmän lisääntyy myös asiakkaiden luottamus ja ymmärrys. Työpaikalla tapahtuvalla yhteistyörajapinnalla asiakas oppii kysymään ja asiantuntijakonsultti vastaamaan. Yhdessä tekemällä voidaan myös tutkia kustannusvaikuttavuutta, joka ilman yhdessä tekemistä on mahdotonta. Jos jostakin toiminnasta ei synny tuloksia, molemmille osapuolille tulee selväksi, mistä asia johtuu. Yhdessä sovitut välitavoitteet voivat silloinkin näyttää oikeata suuntaa eivätkä ole välttämättä merkityksettömiä pidemmällä tähtäimellä. Keskusteluissa nähdään aikajänteen merkitys terveyden ja työkyvyn kysymyksissä.

Hyvät esimerkit työpaikkojen ja työterveyshuollon yhdessä aikaansaamista vaikutuksista ovat tarpeellisia toiminnan sisältöjen ja asiakkaan kanssa yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi. Vaikuttavuus on syytä saada niin näkyväksi kuin mahdollista. Hyviä toimintatapoja voidaan siirtää sen jälkeen toisten asiakkaiden käyttöön.

Työterveyshuoltosopimuksessa määritetään yhteistyölle selkeät tavoitteet: yritys vastaa lainsäädännönkin perusteella omasta riskin arvioinnistaan ja siitä seuraavasta riskien hallinnasta, mutta se käyttää toiminnassa monipuolisesti asiantuntijoita. Työterveyshuollon on syytä jäsentää osaamisensa puitteissa ne tuotteet, jotka se voi tähän toimintaan tarjota. Toimintavaihtoehtojen kirjosta ja eri osapuolten toiminnan integroinnista on syytä keskustella. Jos tätä keskustelua ei käydä, sopimusten teon tai toimintasuunnitelmien laatimisen yhteydessä yritykset voivat luulla, että tällaista palvelua ei ole saatavillakaan.

Jos yritys ei halua painottaa työterveyshuollon laajaa preventiivistä roolia, kannattaa asia keskustella selväksi ja määrittää toiminnan laajuus. Lain mukaan tätä yhteistyötä tarvitaan joka tapauksessa riittävä määrä, jotta työterveyshuoltohenkilöstö työpaikkaselvitysten avulla saa arvioitua työn altisteiden aiheuttamaa riskiä työntekijöille riittävästi muita työterveyshuollon toimenpiteitä varten. Sovittujen toimintojen innovatiivisesta ja osaavasta toteutuksesta voi seurata, että luottamus työpaikan terveysvaarojen kartoitukseen syntyy onnistuneiden muiden kohtaamisten myötä.