Sairauspoissaolojen hallintaa tehostamaan työterveyshuollossa ja Kelassa

Sairauspoissaolotiedot ovat osa työkyvyttömyyden ehkäisyä

Seurantansa ja palveluidensa kautta työterveyshuolto saa huollettavina olevista työntekijöistä monenlaista tietoa, josta on hyötyä työkyvyttömyyden ehkäisyssä. Silti pitkittyvää työkyvyttömyyttä saattaa olla vaikea havaita. Sairauspoissaolotiedot ovat yksi tapa todeta lisäselvittelyn tai kuntoutuksen tarve pyrittäessä järjestämään tukitoimia työkyvyn ylläpitämiseen. Ongelma lienee, etteivät kaikki työterveyshuoltoyksiköt pysty seuraamaan poissaolotietoja ajantasaisesti.

Artikkelimme tarkastelee sairauspoissaolotietojen seurantaa yhtenä osana työkyvyttömyyden ehkäisyä. Pitkittyvästä työkyvyttömyydestä erillisen ongelman muodostavat lyhyet satunnaiset sairauspoissaolot, jotka eivät sisälly tarkasteluumme.

Sairauspoissaoloja tilastoidaan ja seurataan sekä erilaisiin tarkoituksiin että eri tavoin. Koko maata koskevia poissaolotietoja on saatavissa mm. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta, joka pohjautuu vuoden aikana noin 130 000 haastatteluun.

Sen mukaan vuonna 2004 menetettiin 2 365 000 henkilötyövuodesta 2,5 % sairauspäivien takia.

Työministeriön Työolobarometri raportoi vuosittain noin 1 200 haastatellun työoloista ja työkyvystä. Vuoden 2004 työolobarometrin palkansaajat olivat olleet ilmoituksensa mukaan oman sairauden takia pois työstään keskimäärin 8 päivää vuoden aikana. Niiden palkansaajien, joilla oli ollut vuoden aikana sairauspoissaoloja, vastaava keskiarvo oli 13 päivää vuodessa.

Kansainvälisesti tarkastellen Suomessa ei ole paljon sairauspoissaoloja. Niiden matalasta tasosta huolimatta syrjäytyminen työkyvyttömyyteen tapahtuu pääasiassa sairauspäivärahakauden kautta.

Miten aktivoitua varhain, jos ei saa poissaolotietoja

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto on viimeisen vuoden aikana esittänyt ainakin pariin otteeseen, että työterveyshuollon ja Kelan tulisi puuttua aikaisempaa varhemmin pitkittyviin sairauspoissaoloihin. Työpaikkojen ja työterveyshuoltoyksiköiden tulisi ottaa käyttöön toimintamalli, jonka avulla jokaisen kuukauden sairasloman saaneen työntekijän tilanne selvitettäisiin yksilöllisesti ja hänen kanssaan sovittaisiin mahdollisista tukitoimista. Varhain ja hanakasti tulisi puuttua mielenterveysongelmiin, erityisesti masennukseen.

Pitkittyvän työkyvyttömyyden kuntoutustarpeen varhaista havaitsemista ja selvittämistä saattaa vaikeuttaa se, etteivät kaikki työpaikat toimita työntekijöidensä sairauspoissaolotietoja ajantasaisesti sen paremmin työterveyshuoltoon kuin Kelaan. Työterveysasemien keräämät poissaolotilastot eivät myöskään muodostu kattaviksi. Tiedonvälityksen olettaisi olevan yrityksen etu, sillä pitkät sairauslomat eivät rasita pelkästään sosiaalivakuutusta. Poissaolojen suorat tuotantovaikutukset ja korvaavien henkilöiden palkkaaminen aiheuttavat taloudellisia kustannuksia, vajaakuntoisten työntekijöiden uudelleensijoittamis- ja hallintokulut tuovat myös lisäkustannuksia.

Yritysten työterveyshuoltosopimus vaikuttaa siihen, kuinka kattavasti työterveyshuolto saa tietoja työpaikkojen sairauspoissaoloista. Kokonaisvaltainen sopimus lienee edellytys sille, että työterveyshuolto saa kattavasti kaikkien tai lähes kaikkien työntekijöiden poissaolotiedot. Yleensä työterveysasemat saavat tilastoitua vain ne sairauspoissaolot, joiden tarpeen ne ovat itse todenneet. Poissaolojen kattava tilastointi työterveyshuollon toimesta ei useimmiten onnistu, kun työntekijät käyttävät työterveysaseman sairaanhoitopalvelujen lisäksi myös muuta terveydenhuoltoa. Vähemmän kattavien työterveyshuoltosopimusten työnantajat eivät välttämättä toimita lainkaan sairauspoissaolotietoja työterveyshuoltoon.

Vaikuttiko työterveyshuoltolain uudistus poissaolotietojen välittymiseen?

Työterveyshuoltolain muutoksilla, jotka tulivat voimaan vuonna 2002, pyrittiin vahvistamaan työterveyshuollon toimintaedellytyksiä. Lain neljäs luku koskee tietojen käsittelyä työterveyshuollossa, ja lukuun sisältyvä 15. pykälä määrittelee työnantajan velvollisuuden antaa tietoja työterveyshuollolle. Itse laissa ei ole mainintaa sairauspoissaolotietojen luovutuksesta, mutta lakia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaiset perustelut 15. pykälän osalta tuovat esiin myös sairauspoissaolotietojen ja niiden luovutuksen tärkeyden.

Tietojen luovutuksen tulkintoja täsmennettiin vuonna 2004 uudistamalla myös lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen viidennen pykälän mukaan "Työntekijän työnantajalle luovuttama työkykyään koskeva lääkärintodistus tai –lausunto saadaan luovuttaa työterveyshuollon palvelujen tuottajalle työterveyshuoltolaissa säädettyjen työterveyshuollon tehtävien toteuttamista varten, jollei työntekijä ole kieltänyt luovuttamista."

Aihetta käsittelee myös valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta. Sen 15. pykälän mukaan toiminnan laadun ja vaikuttavuuden arviointia ja seurantaa tulee tehdä myös seuraamalla työntekijöiden terveydentilaa, työkykyä ja sairauspoissaoloja.

On epäselvää, kuinka paljon sairauspoissaolojen seurantakäytännöt muuttuivat em. säädösten seurauksena sekä kuinka nopeaa ja kattavaa yksilökohtainen seuranta nykyisin on. Asiaa selkiyttänee Työterveyshuolto Suomessa vuonna 2004 kysely, jonka tuloksia julkaistaan vuoden 2006 keväällä.

Kysyimme vuonna 1996 sairauspoissaolojen seurannan toteutumisesta työterveyshuoltoyksiköiltä, jotka osallistuivat Työterveyshuolto Suomessa vuonna 1995 tutkimukseen. Asiakasyritystensä sairauspoissaoloja seurasi silloin 71 % työterveysyksiköistä – 45 % ehkäisevien sopimusten yksiköistä, 65 % niistä yksiköistä, joiden sopimuksessa oli osa ehkäisevää ja osa sairaanhoidollista, ja 79 % kattavasti sairaanhoidollisista yksiköistä. Seurantajärjestelmistä oli 57 % atk-pohjaisia. Yritykset edellyttivät sairauspoissaolojen seurantaa 69 %:lta niistä työterveyshuoltoyksiköistä, joilla oli sairaanhoitosopimuksia. Näistä yksiköistä noin kolme neljäsosaa arvioi saaneensa yrityksiltä tietoja huomattavasta osasta niiden henkilöstölle muualta terveydenhuollosta kirjoitetuista sairauslomatodistuksista. Loppu neljäsosaa yksiköistä arvioi saaneensa vain vähäisen osan kyseisistä todistustiedoista.

Tiedon saannin lisäksi sairauspoissaolojen tehokas tilastointi edellyttää, että työterveyshuolto kirjaa sairauslomajaksot tietojärjestelmään ja että aineiston analysointiin ja tilastointiin on riittävät voimavarat. Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa 2004 laajan eTerveyttä koskevan toimenpideohjelman vuosille 2004–2008. Sen mukaan kukin jäsenmaa valmistelee vuoden 2005 aikana oman eTerveys-tiekarttansa ("eHealth roadmap"). Vaikuttaa siltä, että terveydenhuollon tietojen hallinnan sähköisiä järjestelmiä ollaan kehittämässä hurjaa vauhtia. Todennäköisesti terveydenhuollon – myös työterveyshuollon – tiedostot ovat sähköisessä muodossa muutamassa vuodessa.

Mikäli tavoitteena on, että työterveyshuollot pystyisivät seuraamaan ajantasaisesti ja kattavasti sairauspoissaloja, on selvää, että työterveyshuollot ja työpaikat tarvitsevat käyttöönsä lisäohjeita ja toimintamalleja. Asia oli esillä myös Veto-ohjelman puitteissa kesäkuussa 2005 pidetyssä asiantuntijakokouksessa Sairauspoissaolot ja vaikuttava työterveyshuolto ja kuntoutus.

Tiedonkulku voisi nopeutua myös työpaikalta Kelaan

Kelan tutkimusosaston tuore rekisteriselvitys päätyi arvioon, että vuosittain Kelan toimistot eivät todennäköisesti saa ajoissa tietoa noin 15 000 vakuutetun pitkittyvästä työkyvyttömyydestä sairauspäivärahan 60 maksupäivän määräajassa, koska heidän päivärahakorvauksiaan haetaan Kelasta kuukausien viiveellä. Sen seurauksena Kelan on mahdotonta lähteä selvittämään heidän kuntoutustarvettaan lakisääteisessä määräajassa.

Havainto 15 000 vakuutetun määrästä saattaa tuntua vähäiseltä sen ollessa vajaa 5 % osuus kaikista vuoden kuluessa sairauspäivärahaa saaneista vakuutetuista. Luvun merkityksen hahmottaa paremmin, jos sen suhteuttaa varsinaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrään – lähes 24 500 suomalaiseen vuonna 2003.

Sairauspäivärahan hakuoikeus neljä kuukautta

Mainittujen vakuutettujen tilanne olisi todennäköisesti tullut selvittelyyn ajoissa, ellei sairauspäivärahan hakuaika olisi neljää kuukautta. Sen lyhentämistä säädösteitse on ehdotettu harkittavaksi. Tarkempi kuvaus selvityksemme toteutuksesta ja laskelmien perusteista on Sosiaalivakuutus -lehden numerossa 6/2005.

Suomessa työntekijä, joka ei kykene ansiotyöhönsä sairauden tai tapaturman vuoksi, on työsopimuslain perusteella oikeutettu sairausajan palkkaan vähintään siihen saakka, jolloin hänen oikeutensa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan alkaa. Senkin jälkeen useimmat työnantajat Suomessa maksavat työntekijöilleen sairausajan palkkaa. Palkan maksun kesto vaihtelee muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen työ- ja virkaehtosopimusten mukaan.

Sairausajan palkanmaksun ajalta työntekijällä ei ole oikeutta sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan, vaan Kela maksaa sen työnantajalle. Päivärahaa tulee hakea neljän kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta alkaen etuutta halutaan saada (sairausvakuutuslain 15. luvun 4 §).

On ilmeistä, että päivärahaa itse hakevat vakuutetut – yrittäjät ja mahdollisesti jotkut epäsäännöllisissä työsuhteissa toimivat – laittavat korvaushakemuksensa vireille mahdollisimman pian sen jälkeen, kun he ovat saaneet hoitavalta lääkäriltään lausunnon työkyvyttömyydestään. Henkilöstöhallintojen luulisi myös hakevan työntekijöiden korvaukset nopeasti, sillä yritykset halunnevat maksusuoritukset tileilleen pikaisesti. Korvauksia haetaan Kelasta kuitenkin jopa kuukausien viiveellä, mutta viiveiden syitä ei liene tutkittu lainkaan.

Kelan selvitettävä kuntoutustarve 60 päivärahapäivän kuluessa

Pienten firmojen resurssit sairausvakuutuskorvausten pikaiseen hakemiseen ovat ilmeisesti vähäisemmät kuin suurten yritysten henkilöstöhallintojen. Monet pienet firmat ovat myös ulkoistaneet palkanmaksun tilitoimistoihin, joiden intressi korvausten nopeaan hakemiseen Kelasta saattaa olla vähäisempi kuin toimeksiantajafirman. Korvausten hakemiskäytännöt voivat myös olla epäselviä silloin, kun päivärahakorvauksen hakeminen siirtyy takaisin työantajalta itse vakuutetulle. Useimmilla toimialoilla tämä siirtymisajankohta lienee se, kun työntekijä on ollut työkyvytön kolme kuukautta.

Päivärahan hakemiseen 120 kalenterivuorokautta on pitkä aika siksi, että se ylittää selvästi aikamäärän, jonka sairausvakuutuslain 12. luvun 6 § velvoittaa: Kelan tulee selvittää vakuutetun kuntoutustarve viimeistään silloin, kun hänelle on maksettu sairauspäivärahaa yhteensä 60 päivää. Käytännössä 60 päivärahapäivää on melko tarkalleen 80 kalenterivuorokautta.

Ruotsin, Norjan ja Tanskan käytännöt

Suomessa työterveyshuollon rooli sairauspoissaolojen hallinnassa lienee vahvempi kuin muissa Pohjoismaissa, joissa asetetut velvoitteet koskevat erityisesti työnantajia. Toisaalta Suomessa työterveyshuoltopalvelujen järjestäminen on työnantajan velvollisuus, kun muissa Pohjoismaissa kyse on pääasiassa vapaaehtoisesta järjestämisestä, jota sosiaalivakuutus ei tue Suomen tapaan. Suomessa taas työterveyshuollon keinot hallita sairauspoissaoloja ovat luultavasti sitä vahvemmat mitä paremmin se on integroitunut yrityksen toimintoihin.

Työnantajat maksavat sairausajan palkkaa Tanskassa 14 päivää ja Norjassa 16 päivää, kun Ruotsissa työkyvyttömyyden ensimmäinen päivä on karenssipäivä ja työantajat maksavat palkkaa 2.–14. päivältä. Näiden aikamäärien jälkeen sosiaalivakuutus korvaa ansionmenetyksen. Ruotsissa toimeenpanija on Försäkringskassan, Norjassa Rikstrygdeverket lääninkonttoreidensa kautta ja Tanskassa kunta.

Jos sairauspoissaolo jatkuu Ruotsissa 14 vuorokautta pitempään, pitää työantajan tehdä siitä ilmoitus viimeistään 21. työkyvyttömyyspäivänä sosiaalivakuutuslaitokselle. Työntekijän pitää laatia tilanteestaan selvitys sosiaalivakuutuslaitokselle neljän poissaoloviikon kuluessa. Silloin myös työantajan pitää tehdä aloite työntekijän kuntoutuksesta, ja toimittaa siitä selvitys kahdeksan viikon kuluessa sosiaalivakuutuslaitokselle.

Norjassa työnantajan pitää viimeistään työkyvyttömyyden kahdeksannella viikolla laatia yhdessä työntekijän kanssa seurantasuunnitelma työhönpaluusta, joka toimitetaan sosiaalivakuutuslaitokselle. Mikäli suunnitelmaa ei toimiteta, laitos pyytää sen viimeistään 12 viikon sairauspäivärahakauden jälkeen.

Tanskassa sosiaalivakuutuksen tehtäviä hoitaa kunta, jonne työntekijän tulee toimittaa ilmoitus työkyvyttömyyttä aiheuttavasta sairaudestaan viikon kuluessa siitä, kun työnantajan maksama sairausajan palkka on päättynyt. Viimeistään kahdeksan viikon kuluessa kunnan on arvioitava henkilön työhönpaluun edellyttämät toimet. Työkyvyttömyyden jatkuessa seurantaa jatketaan kahdeksan viikon välein. Viimeistään kuuden kuukauden kuluessa on kunnan laadittava seurantasuunnitelma yhteistyössä työkyvyttömän työntekijän ja hänen työantajansa sekä terveydenhuollon, työnvälityksen ja kuntoutuslaitosten kanssa.

Muissa Pohjoismaissa siis katsotaan olevan tarvetta kuntoutusselvityksiin selvästi aikaisemmin kuin vakuutetut ovat olleet työkyvyttömiä 80 vuorokautta (saaneet Suomessa yhteensä 60 sairauspäivärahapäivää) ja vastuu on enemmän työpaikoilla. Muun muassa sairauden jälkeisen työhönpaluun varmistamista selvittäneen Return EU-tutkimushankkeen asiantuntijat ehdottivat, että työhönpaluuta pitäisi ryhtyä selvittämään sairauspoissaolon kestettyä 4–6 viikkoa. Voikin kysyä, pitäisikö Suomen sosiaalivakuutuksessa harkita myös kuntoutustarpeen selvittämiseen velvoittavan aikamäärän lyhentämistä nykyisestä.

Kaikissa Pohjoismaissa yksi sosiaalivakuutuksen keino vähentää työkyvyttömyyttä on sairauspoissaolojen määrän kehittymisen aktiivinen seuranta. Käytännöt ovatkin johtamassa rekisteröityvien tietojen monipuolistumiseen. Esimerkiksi Tanskan käynnissä olevan sairauspoissaolojen vähentämisohjelman yhtenä tavoitteena on siirtää sairauspoissaolopäätökset digitaalisiksi ja saada samalla kuntiin ajantasainen poissaolojen seurantamalli. Myös Norjaan on kehitetty kattava poissaolojen seurantajärjestelmä sikäläisen tilastokeskuksen ja sosiaalivakuutuksen yhteistyönä. Näyttää siltä, että muiden Pohjoismaiden sosiaalivakuutuslaitoksilla olisi ollut viime vuosina Suomea paremmat edellytykset havaita työkyvyttömyyden pitkittyminen ja selvittää varhain näiden työntekijöiden kuntoutustarve.

Jos sairauspoissaolojen seurantakäytännöt ja sosiaalivakuutuksen niitä koskevat säädökset eroavat Pohjoismaiden välillä, niin myös sairauspoissaolojen määrät ja kestot vaihtelevat maittain. Viime vuosien työvoimatutkimusten mukaan Norjan ja Ruotsin yli viikon kestoisten sairauspoissaolojen määrä on ollut kaksinkertainen Suomeen ja yli kaksinkertainen Tanskaan verrattuna. Tosin toteutetut interventiot (Norjassa Inkluderende arbeidsliv, Ruotsissa Ökad hälsa i arbetslivet) ovat alkaneet purra: sekä Norjassa että Ruotsissa sairauspoissaolot ovat laskemaan päin.