Työterveyshuollon koulutuksen vaikuttavuus ja kehittämistarpeet – kyselytutkimuksen tuloksia

Pätevöitymiskoulutukseen Helsingissä vuosina 2004 ja 2005 osallistuneille (N= 115) lääkäreille ja terveydenhoitajille lähetettiin kirjallinen kysely, jolla kartoitettiin koulutuksen vaikuttavuutta osallistujien omiin työtapoihin ja työyhteisön kehittämiseen ja arvioitiin koulutuksen kehittämistarpeita. Kysely tavoitti 113 kurssille osallistunutta, kahden osallistujan osoitetiedot eivät enää olleet ajantasaiset. Vastaanottajista lähes puolet (46 %) täytti ja palautti kyselyn. Kyselyn lisäksi haastateltiin kahden suuren työterveyshuoltoyksikön esimiehiä. Näistä yksiköistä koulutukseen oli osallistunut useita osanottajia. Kyselyssä käytettiin sekä Likertin-asteikkoa (asteikolla 1–5, jossa 1 = erittäin vähän ja 5 = erittäin paljon) että strukturoituja avoimia kysymyksiä. Likertin asteikon tulokset analysoitiin tilastollisesti ja avointen kysymysten sisällöt analysoitiin kvalitatiivisella sisällönanalyysillä.

Koulutuksen vaikuttavuudessa ei ollut eroja, kun verrattiin eri koulutusmuotoihin tai eri aikoina koulutukseen osallistuneiden vastauksia. Pieniä eroja vaikuttavuudessa havaittiin ammattiryhmien välillä.

Osallistujat kokivat koulutuksen hyödylliseksi työnsä kannalta, keskiarvo vastanneiden keskuudessa Likertin-asteikolla oli 4.1. Koulutuksen hyöty oli vastanneista ennen muuta tiedollinen. Työterveyshoitajien vastauksissa korostui lääkäreitä enemmän pätevöityminen ja toimintavarmuuden lisääntyminen. Koulutuksen avulla muodostui kokonaiskuva työterveyshuollosta ja toimintakentästä. Osallistujat kertoivat osaavansa rajata työtään niihin asioihin, joihin heillä on vaikutusmahdollisuuksia ja velvoitteita. Eräs vastaaja kertoi tämän myötä tuntevansa aikaisempaa enemmän työtyytyväisyyttä ja toinen oli saanut koulutuksesta uutta intoa työhön. Myös vertaisryhmän kokemukset toivat perspektiiviä omaan työhön. Yksittäisistä asioista tärkeimmät olivat työpaikkaselvitysprosessin ja -menetelmien sekä riskinarvioinnin oppiminen.

Työterveyshoitajat kokivat työskentelytapojensa muuttuneen hieman enemmän kuin lääkärit (terveydenhoitajat 3.1 ja lääkärit 2.8). Suurin yksittäinen muutos työskentelytavoissa oli järjestelmällisyyden ja johdonmukaisuuden lisääntyminen. Omia työtapoja oltiin valmiita kyseenalaistamaan ja työtehtäviä priorisoimaan. Kiinnostus ja huomio asiakkaiden työhön ja työolosuhteisiin oli lisääntynyt. Yhteistyön merkityksen ymmärtäminen ja asiakaskeskeisyyden koettiin lisääntyneen. Tiedonhaku oli lisääntynyt. Ne vastaajat, jotka eivät kokeneet koulutuksen muuttaneen työskentelytapojaan, kokivat, että näin ei ole tapahtunut vielä tai sitten he eivät työskennelleet työterveyshuollossa tai pitivät pääosin sairausvastaanottoa.

Vastaajien mielestä koulutus oli vaikuttanut koko työyhteisön toimintatapoihin vähän, työterveyshoitajien mielestä kuitenkin enemmän kuin lääkärien (terveydenhoitajilla 2.6 ja lääkäreillä 2.3). Koulutus oli toiminut keskustelun herättäjänä ja saanut aikaan toimintatapojen tarkastelua ja työskentelytapojen kehittämistä. Koulutuksen myötä koko työyhteisö oli päivittänyt tietojaan. Moniammatillisen tiimityön koettiin tehostuneen. Kommentit siihen, miksi vaikutusta työyhteisön työskentelytapoihin ei ollut, olivat työyhteisön torjuva asenne ja yksittäisen ihmisen rajallinen vaikutusmahdollisuus. Vastauksista ilmeni, että koulutukseen osallistuneet kokivat saamansa koulutuksen olevan työelämälähtöistä. Kehittämistarpeita koulutuksen sisällön kannalta vastaajat kokivat olevan eniten työyhteisötyön ja psyykkisen kuormituksen alueella mm henkiseen jaksamiseen ja työyhteisön ristiriitatilanteisiin liittyvää opetusta ja ohjausta toivottiin. Tämän lisäksi varsinkin terveydenhoitajat halusivat enemmän ammatillisesti eriytyvää koulutusta, jossa olisi mahdollisuus syventyä omaan erityisosaamiseen. Toisaalta tämän voi tulkita siten, että koulutuksessa ei tarpeeksi ole hyödynnetty poikkitieteellistä lähestymistapaa ja sen tuomia mahdollisuuksia. Kyselyyn vastanneet toivoivat myös enemmän aikaa keskusteluihin ja reflektiivisyyteen koulutuksen aikana. Nimenomaan toivottiin moniammatillista pohdintaa työelämän ongelmien ratkaisuvaihtoehtojen löytämiseksi.

Koulutukseen osallistuneiden esimiesten haastattelut vahvistivat kyselyn tuloksia. Koulutus lisää valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn. Koulutuksen jälkeen siihen osallistuneet olivat kaivanneet vähemmän tukea ja neuvoja työssään. Erityisesti työpaikkaselvityksen teko oli tehostunut ja monipuolistunut. Työyhteisöissä päivitettiin ja sovellettiin uutta tietoa laki- ja säännösuudistuksista ja työterveyshuollon menetelmistä koulutettavan avulla. Haastatteluissa esimiehet arvioivat koulutuksen sisällöltään vastaavan työelämän tarpeita. Kehittämistehtävän osalta esimiehet toivoivat aihevalintojen osalta yhteistyötä koulutuksen osallistuvien, esimiesten ja työyhteisön välille, jotta tehtävän sisältö vastaisi kyseisen yksikön haasteisiin ja palvelisi koko työyhteisön tarpeita ja kehittymistä.

Työterveyslaitoksen työterveyshuollon koulutus antaa vahvan tiedollisen ja taidollisen perustan työterveyshuollossa toimimiselle. Tämän kyselyn perusteella koulutuksella on suurin vaikutus kurssille osallistuneen henkilökohtaiseen oppimiseen ja vaikutus osallistujan työyhteisöön ja työpaikoille jää vähäisemmäksi. Koulutettavien työpaikkojen sitoutuminen entistä tiukemmin koulutettavan kehittymisen seurantaan voisi muuttaa tilannetta. Kehittämistehtävä voitaisiin käsittää koko työyhteisöä koskevaksi ja näin ottaa koulutettavien esimiehet mukaan kehittämistehtävän aihealueen suunnitteluun ja ohjaukseen. On myös muistettava, että puolen vuoden koulutus on lyhyt aika saavuttaa muutoksia kentällä. Toki oma kehittyminen on tässä muutosprosessissa ensimmäinen vaihe. Näin ollen koulutus on nivottava entistä paremmin yhteen perus-, erikoistumis- ja täydennyskoulutuksen kanssa Koulutuksen tulee seurata työelämän muutostrendejä, jotta se tukee ja vahvistaa työterveyshuollossa toimivien valmiuksia löytää toimivia ratkaisuja työelämän muuttuviin tarpeisiin.