Häviävätkö tuki- ja liikuntaelinsairaudet?

Mikä mursi tules-vuoren?

Objektiivinen analyysi siitä, mikä lopulta mursi tules-vuoren, puuttuu. Tekijöitä on ollut varmasti useita, mutta itse näen ainakin kaksi merkittävää seikkaa.

Ensimmäinen on Antti Malmivaaran työryhmän tutkimukset selkäsairauksien hoidosta (esim. The treatment of acute low back pain – bed rest, exercises, or ordinary activity? N Eng J Med 1995;332:351-5). Kyseinen tutkimus mullisti aikaisemman makuuttamiseen ja pitkiin lomiin perustuneen käytännön ja osoitti varhaisen normaaleihin toimintoihin palaamisen ylivertaisuuden. Kyseisen hoitokäytännön nopea leviäminen varmisti lopullisesti tutkimuksen tuloksen oikeellisuuden. Malmivaaran tutkimus aiheesta ei varmaankaan ollut ainoa, mutta ehdottomasti vakuuttavin. Kyseinen tutkimus on malliesimerkki relevantista ja vaikuttavasta tutkimuksesta.

Toinen tules-vuorta nakertanut tekijä oli uusien masennuslääkkeiden ilmaantuminen. Tuki- ja liikuntaelinvaivojen ja masentuneisuuden välinen yhteys on tunnettu pitkään. Jorma Takalan ja kumppaneiden Lounais-Suomessa jo 1960-luvun alussa tekemät väestötutkimukset johtivat siihen johtopäätökseen, että masentuneisuus ja tuki- ja liikuntaelinkivut ovat erottamattomia kuin kolikon kaksi puolta. Se, miltä vaiva näyttää, johtuu näkökulmasta. Ennen uusien masennuslääkkeiden markkinoille tuloa masennus oli stigma, jota potilaat varoivat viimeiseen saakka. Suurimpia loukkauksia, joita lääkäri saattoi potilaalle tehdä, oli se, että hän ehdotteli masennusdiagnoosia tules-oireilevalle. Osin tämä oli ymmärrettävää: jos potilaan lähiympäristö ei tiennyt hänen psyykkisistä ongelmistaan, nämä tulivat tunnistettaviksi sen aikaisten masennuslääkkeiden sivuvaikutuksista. Terveydenhuollossa tunnistettiin tules/masennus kolikosta vain tules-puoli ja se näkyi työkyvyttömyystilastoissa.

Uusien masennuslääkkeiden markkinoille tuloon liittyi puheet "onnellisuuspillereistä" ja julkkisten tunnustukset sairaudestaan. Masennuksesta tuli luvallinen sairaus, josta toipuminenkin oli mahdollista. Yleisenä tapana on syyttää mediaa erilaisesta pahasta – tässä on kyllä esimerkki siitä, miten media on myönteisellä tavalla vaikuttanut siihen, että terveydenhuolto pystyy hoitamaan tehtäväänsä. Terveydenhuollossa alettiin nähdä tules/masennus kolikosta myös masennuspuoli.

Edellä oleva selittää myös sen paradoksaaliselta näyttävän ilmiön, että tehokkaiden ja aikaisempaa vähemmän sivuvaikutuksia omaavien lääkkeiden markkinoille tulo ja lisääntynyt käyttö johti myös kyseisten sairauksien aiheuttaman työkyvyttömyyden lisääntymiseen. Masennuslääkkeiden teho ei näkynyt siis masennuksen nimellä kirjattujen työkyvyttömyystapausten vähenemisenä, vaan tules-vuoren kaatumisena.

Työt muuttuvat

Lama, joka koetteli Suomea 1990-luvun alussa, muovasi suomalaista työelämää. Suomen nosti lamasta tietotyö, hyvinvoinnin rakentaminen ei enää perustunut perinteiseen toistoa ja fyysistä rasitusta sisältävään työhön. Toki edelleenkin työssä esiintyy fyysistä rasitusta ja on työaloja, joita ei tuotannon luonteesta johtuen voida siirtää halpatyövoiman maihin, mutta painopiste on muuttunut. Tämä näkyy ammattitautitilastoissa siten, että 1990-luvun alun laman jälkeen ei tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuvissa ammattitaudeissa ole päästy lähellekään lamaa edeltäviä lukuja.

Lihavuuden lisääntyminen ja nuorten fyysisen suorituskyvyn lasku eivät ole johtaneet tuki- ja liikuntaelinsairauksien uuteen nousuun - todennäköisesti sen takia, että työn vaatimukset ovat toiset kuin aikaisemmin. Tietotyö vaatii hyvät kognitiiviset taidot, ei vahvaa selkää. Tietoyhteiskunnassa psyykkiset ongelmat muodostuvat herkästi työkyvyn pullonkaulaksi.

Iäkkäät työntekijät

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen kriittinen kysymys on huoltajuussuhde eli mikä on työtä tekevien ja muiden (lapset, opiskelijat, eläkeläiset) suhteellinen osuus väestöstä. Valtiovalta on asettanut keskeiseksi tavoitteeksi työuran pidentämisen alku- ja loppupäästä. Loppupään työuran pidentämiseksi on tehty erittäin merkittäviä uudistuksia, joilla lisätään työuran loppupään imua. Näillä uudistuksilla on jo nyt ollut huomattava merkitys. Kun vuonna 2000 60–64-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli 20 %, se on nykyisin noin 30 % ja ennusteiden mukaan tulee vuonna 2008 olemaan noin 45 %. Vastaava ennusteosuus miehillä on yli 50 %. Neljän ja puolen prosentin eläkekertymä 63 vuoden iästä lähtien ei monellekaan kerro yhtään mitään. Käytännössä se tarkoittaa, että teollisuustyössä olevan eläke on 200 euroa/kk suurempi, jos hän 63 vuoden iästä jaksaa olla töissä vielä kaksi vuotta. Tämä on houkutin, jota moni ei jaksa vastustaa.

Työelämään jää siis yhä enemmän iäkkäitä työntekijöitä. Iäkkäillä työntekijöillä on myös nuorempia enemmän degeneratiivisia tuki- ja liikuntaelinongelmia, ennen kaikkea kantavien nivelten nivelrikkoa ja olkapäiden nivelkapseliongelmia sekä rannekanavaongelmia. Iäkkään työntekijän hyväkään motivaatio ei auta, jos polvet nesteilevät.

Ortopedisen kirurgian kehittyminen – etenkin tähystysleikkauksien kehittyminen – on johtanut siihen, että näitä degeneratiivisia ongelmia voidaan kohtuullisen helposti korjata ja työkyky palauttaa. On täysin perusteltua puhua työkykyä ylläpitävän ja palauttavan kirurgian esiinmarssista. "Tyky-kirurgian" saatavuus voi kuitenkin syödä merkittävän osan siitä hyödystä, jonka Suomi on saamassa eläkeiän noustessa.

Julkisen terveydenhuollon palvelujen tarjonta ja jonotilanne voi johtaa siihen, että työntekijät joutuvat odottamaan useita kuukausia työkyvyttömänä näitä "tyky-kirurgisia" toimenpiteitä. Jos työntekijälle joudutaan tekemään esimerkiksi kaksi toimenpidettä hänen ollessaan 63–65-vuotias, hän voi joutua lojumaan peräti vuoden työkyvyttömänä toimenpiteitä odotellessaan. Julkisen sektorin palvelujen tarjonnan takia jo nyt jotkut työnantajat maksavat työntekijöidensä leikkauksia yksityissektorilla. Jotkut peruskunnatkin ovat osin jonotilanteen ja osin leikkausten hinnoittelun takia alkaneet ostaa näitä "tyky-kirurgiaksi" luokiteltavia toimenpiteitä yksityissektorilta sen sijaan, että ostaisivat niitä kuntansa ylläpitämästä sairaalasta.

Tuki- ja liikuntaelinvaivat eivät häviä, ne muuttavat muotoaan

Vanhaan 1980-luvun tules-vuoreen ei ole paluuta. Depressiot osataan tunnistaa. Sen sijaan uutena haasteena on iäkkäiden osuuden kasvu työelämässä. Osa iäkkäiden ongelmista on sellaisia, että niitä voidaan nopeasti ja hyvin hoitaa kirurgisesti. "Tyky-kirurgian" saatavuus on koko yhteiskunnan haaste. Samalla "tyky-kirurgian" ajoitus, hoitoindikaatiot ja niihin mahdollisesti liitettävät kuntoutustoimet vaativat tutkimusta. Eläköitymisiän noususta saatava hyöty voi osittain valua hukkaan, jos työaika kuluu sairauslomalla muutaman tunnin kestävää toimenpidettä odotellessa.