Yli viisikymppiset töissä

Suomalainen erikoisuus on kaksikyttyräiset työmarkkinat: työelämässä on junioreja ja senioreja, mutta keski-ikäiset puuttuvat. Taimmainen kyttyrä on lisäksi isompi, sillä yli 50-vuotiaita on työelämässä puolitoista kertaa enemmän kuin alle 25-vuotiaita. 1990-luvun henkilöstösaneerauksissa saatiin aikaan monen konkarin siirtyminen eläkkeelle, ja moni taloon hiljattain tullut nuori sai lopputilin. Pari ikäpolvea ajettiin näin ulos ja sen näkyy vieläkin monessa yrityksessä nelikymppisten työntekijöiden vähäisyytenä. Väli-ikäluokkien puuttuessa seniorien täytyy nykyisin siirtää kokemuksensa suoraan junioreille. Monella on työtoveri, joka iältään voisi olla oma vanhempi tai lapsi.

Ikä, tai oikeastaan ikäero, voi olla yksi työyhteisön toimimattomuuden syy. Yleensä puhutaan hankalista yksilöistä tai huonoista esimiehistä, kun mietitään syitä työn takkuamiselle. Tosiasia kuitenkin on, että me kaikki muutumme erilaisiksi iän myötä. Jos ikäeroa on riittävästi, sukupolvenkin verran, yhteistä säveltä voi olla vaikea löytää. Kaikkein tärkeintä eri-ikäisten välisen yhteistyön kannalta on keskinäinen kunnioitus, mikä ilmenee toista ihmistä arvostavana kohteluna.

Uusi eläkelaki mahdollistaa eläkkeelle siirtymisen 63-vuotiaana. Nykyään eläkkeelle jäädään keskimäärin 60-vuotiaina, kolmen vuoden kiinni kurominen olisi sekin jo saavutus. Ensiavuksi tarjotaan asennemuutosta: yli 50-vuotiaiden nimeämisen ikälopuiksi julkisessa kirjoittelussa soisi vähentyvän. Lehtiotsikko 60-vuotiaan vanhuksen bussiturmasta on riipaiseva, mutta luo harmillisella tavalla mielikuvaa tämänikäisen seniiliydestä. Monella työpaikallakin koetaan kuusikymppisiä olevan jo häiriöksi asti.

Rekrytoinnissa suositaan nuoria, koska heidän katsotaan olevan tuottavampia. Tämä on myytti, mikä ei perustu mihinkään. Tilastojen mukaan 25–34-vuotiailla on enemmän kroonisia niska- ja hartiaongelmia kuin 55–64-vuotiailla. Psykosomaattisia oireita on kummassakin ryhmässä lähes yhtä paljon, junioreilla joiltakin osin jopa enemmän. Työ muuttuu, mutta kaikkien ei tarvitse muuttua sen mukana samalla tavalla. Nuoret muuntautuvat helpommin kielillä puhumiseen ja ympärivuorokautiseen valppauteen. Vanhat työntekijät pystyvät tiedon virrasta poimiman oleellisen, ja heillä on erityinen taustavaikuttamisen ja junailemisen kyky.

Suomessa on lukuisia työssäjaksamisen ohjelmia: työministeriöllä Tykes, sosiaali- ja terveysministeriöllä Veto, opetusministeriöllä Noste, Valtiokonttorilla Kaiku ja Työterveyslaitoksella Kesto. Ohjelmissa tutkitaan ilmiötä hieman eri näkökulmista, mutta työnjakoa silti tarvitaan. Ohjelmien loppuaika tuleekin nyt käyttää tulosten saamiseksi käytäntöön, uusia kehittämishankkeita ei enää kaivata. Hankalaa on se, että työelämän kehittämiskeinot ovat usein rajalliset. Pelkällä syy-yhteyksiä valaisevalla tutkimustiedolla ei voida vaikuttaa työpaikan tapahtumisiin, tarvitaan tutkimusta käytännöistä, joilla saadaan aikaan suotuisia muutoksia.

Kirjallisuutta

1. Ilmarinen, Juhani ja (toim.) Virve Mertanen. 2005. Työtoveri toista sukupolvea. Helsinki: Työterveyslaitos.
2. Jäppinen, Tiina. 2005. Työelämän kehittäminen. Kymmeniä hankkeita pelkästään valtionhallinnossa. Socius 6/2005. S. 4–7.