Onnistunut ja epäonnistunut kardiovaskulaarinen ikääntyminen

Valtimotautien kehityskaari

Vanhuuden elämänlaadun ja ongelmien siemenet kylvetään keski-iässä ja jopa aiemminkin. Mm. turkulaiset lasten ja nuorten seurantatutkimukset ovat osoittaneet, että valtimomuutosten (ateroskleroosin) ensi asteet todetaan jo varsin varhaisella iällä. Prosessi etenee sitten eri yksilöillä eri tahtiin, riippuen osin perimästä, mutta valtaosaltaan elintavoista ja riskitekijöistä. Varsinaisten kliinisten valtimotautien ilmaantuminen lisääntyy jyrkästi iän myötä, naisilla alkuun hitaammin kuin miehillä, mutta eläkeiässä naiset ottavat vähitellen miehiä kiinni 10–15 vuoden aikana. Myös oireeton, subkliininen valtimosairaus lisääntyy iän myötä. Sydämen osalta tällä on merkitystä erityisesti vajaatoiminnan kehittymisessä, aivoissa taas oireeton valtimotauti ja valkean aineen muutokset altistavat dementian kehittymiselle. Oireeton ja oireinen valtimotauti on myös yksi taustatekijä vanhuuden ns. hauraus-raihnaantumisoireyhtymälle (frailty), jonka seuraukset usein johtavat pysyvään laitoshoitoon.

Vuosikymmenien "elämänkaaritutkimukset" erityisesti amerikkalaisesta Framingham-tutkimuksesta ovat osoittaneet seuraavaa: aivohalvaus kohtaa yhtä kuudesta, dementia yhtä kymmenestä ja sepelvaltimotauti yhtä kolmesta elämän aikana. Vanhuuden hauraus-raihnaantumisoireyhtymää on arvioitu esiintyvän jopa 40 %:lla yli 80 vuotiaista.

Kardiovaskulaarinen ikääntyminen - onnistuu vai ei

Miksi ikääntyminen sitten altistaa valtimotautien kehittymiselle? Mikä johtaa "epäonnistuvaan" kardiovaskulaariseen ikääntymiseen. Ensinnäkään kyseessä ei ole luonnonlaki tai normaali vanhenemisilmiö, tätä osoittaa mm. se, että satavuotiaidenkin keskuudessa on niin ruumiiltaan kuin mieleltäänkin hyvässä kunnossa säilyneitä henkilöitä. Karttuva ikä vain antaa yksinkertaisesti riskitekijöille aikaa kehittää valtimomuutoksia. Sinänsä normaalit ikääntymismuutokset toisaalta tekevät valtimot alttiimmiksi näille riskitekijöille. Osa ikääntymisen myötä yleistyvistä muutoksista eivät sellaisenaan ole normaaleja. Esimerkiksi pulssipaineen – systolinen miinus diastolinen paine – nousua, joka johtuu suurten valtimoiden jäykistymisestä iän myötä ei ilmeisesti tavata luonnonkansoilla. Pulssipaineen nousun taustalla on systolisen verenpaineen nousu ja samanaikainen diastolisen paineen lasku, ja tätä on pidetty yhtenä biologisen iän indikaattorina. On esitetty, että ikä, riskitekijät ja oireettomat valtimomuutokset toimivat ikään kuin partnereina kliinisten valtimosairauksien synnyssä. Näiden yhteyksien tunnistaminen on viime aikoina saanut kasvavaa tutkimushuomiota. Keskeisiä tärkeitä muutoksia on lueteltu taulukossa «Oireettomia valtimomuutoksia, jotka altistavat kliiniselle valtimosairaudelle »1.

Näitä muutoksia voidaan siis todeta ilman oireita, silti ne altistavat varsinaisten kliinisten valtimotautien (sydäninfarkti, aivohalvaus) puhkeamiselle. Vaikka kardiovaskulaarista ikääntymistä ei voidakaan estää, sitä voidaan kuitenkin hidastaa haitallisiin mekanismeihin puuttumalla.

Miten varmistetaan onnistunut kardiovaskulaarinen ikääntyminen? Menetelmät ovat pitkälle samoja, joilla estetään kliinisiä valtimotautitapahtumia. Haitallisiin ilmiöihin olisi kuitenkin tartuttava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja viimeistään keski-iässä. Elämäntapamuutoksista on kuitenkin hyötyä jo nuoresta iästä lähtien. Yksi pahimpia valtimoiden vihollisia on tupakointi, sen lopettamiseen onkin aina pyrittävä. Tupakoijan valtimot eivät koskaan ikäänny onnistuneesti. Terveellisellä, "sydänystävällisellä" ruokavaliolla on myös selvästi edullinen vaikutus valtimoihin. Suolan käytön rajoittamisella voidaan estää verenpaineen kohoamista, rasvan laadulla voidaan estää dyslipidemiaa, myös luonnollisilla ravinnon antioksidanteilla ja esimerkiksi kaloista ja rypsiöljystä saatavilla omega-3-rasvahapoilla on suotuisia vaikutuksia. Elämänaikainen liikunta on erityisen hyödyllistä niin valtimoiden terveyden, lihasten, luuston ja aivojenkin kannalta. Vanhoilla ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että fyysisesti hyväkuntoisten henkilöiden pulssipaine ja muut valtimoiden jäykistymistä kuvaavat indeksit ovat paremmat kuin vähän liikkuvilla. Paljon liikkuvien valtimot ovat siis ikääntyneet onnistuneesti. Ylipainon ja nimenomaan vartalolihavuuden kehittymisellä aikuisiässä on tärkeä taustamerkitys niin verenpaineen kohoamisessa, dyslipidemiassa ja diabeteksessa. Ylipainon tärkeimmät syyt ovat tunnetusti liian runsas kalorimäärä ja liian vähäinen liikunta.

Mitä tehdä

Monistakaan syistä ei hyvinvointiyhteiskunnissa pystytä estämään niitä mekanismeja, jotka johtavat epäonnistuvaan kardiovaskulaariseen ikääntymiseen. Silloin on turvauduttava myös lääkehoitoon. Tärkeimpiä näistä ovat verenpaine-, dyslipidemia- ja diabeteslääkkeet. Parhaimmat tulokset lääkehoidolla saavutetaan, kun pyritään tavoitearvoihin ja aloitetaan hoito riittävän ajoissa.

Dyslipidemiassa keskeistä on ollut kohonnut seerumin LDL -kolesterolipitoisuus. Tällä hetkellä jo useat tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä pienenmmäksi LDL -kolesterolipitoisuus saadaan, sitä paremmin valtimoiden ikääntyminen onnistuu. Silloin kun LD -kolesterolipitoisuus saadaan alle 1.5 mmol/l jo syntyneetkin valtimomuutokset voivat korjaantua. Tämän tason saavuttaminen on yleensä mahdollista nykyisillä tehokkailla statiineilla tai statiinin ja etsetimibin yhdistelmällä.

Ylipaino- ja diabetesepidemia aiheuttaa myös dyslipidemiaa ja se onkin pahimpia onnistuvan kardiovaskulaarisen ikääntymisen vihollisia. Myös diabetespotilailla on tärkeää vaikuttaa LDL-kolesterolin pienentämiseen, joskin lisähyötyä saataneen myös HDL -kolesteroliin ja triglyserideihin vaikuttamalla.

Kohonneen verenpaineen hoidossa keskeistä on ensinnäkin verenpaineen alentaminen. Systolinen paine on avainasemassa aivohalvauksien ja muiden valtimotautitapahtumien ehkäisyssä. Vaikka nykyisen hoitosuosituksen tavoite onkin systolinen paine alle 140 mmHg, valtimoiden kannalta optimaalinen paine on alle 120 mmHg. Näyttää kuitenkin siltä, että olkavarresta mitattu, ns. perifeerinen verenpaine ei kerro koko totuutta. Tärkeintä näyttää olevan sentraalisen, suurten valtimoiden paineen alentaminen. Tässä eri verenpainelääkkeet ilmeisesti onnistuvat eri tavoin ja mm. beetasalpaajien vaikutus ei ole optimaalinen. Viime vuonna julkaistussa ASCOT -tutkimuksessa verrattiin perinteistä beetasalpaaja-diureettihoitoa uudempaan ACE -estäjä-kalsiumestäjä-yhdistelmään. Viime mainitulla kombinaatiolla oli parempi vaikutus sentraaliseen verenpaineeseen ja tämä näytti osaltaan selittävän parempaa tulosta myös kliinisten päätetapahtumien kannalta.

Ylipäänsä reniini-angiotensiini-aldosteroni (RAA)-järjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä näyttää olevan erityisiä hyötyjä – pelkän verenpaineen laskun lisäksi - onnistuvan kardiovaskulaarisen ikääntymisen kannalta. Näitä todettuja ja mahdollisia mekanismeja on esitetty kuviossa 1.

Yhteenveto

Kardiovaskulaarinen ikääntyminen ja siihen vaikuttaminen voidaan tiivistää seuraavaan kuvasarjaan. Karttuvan iän tunnettu haitallisuus valtimoihin (kuvio 2) välittyy erilaisten mekanismein kautta (kuvio 3), joihin voidaan nykyisin vaikuttaa sekä elämäntapoja muuttamalla että lääkehoidolla (kuvio 4. taulukko «Mahdollisuuksia hidastaa kardiovaskulaarista ikääntymistä »2). Mikäli näin käy, iän ja valtimotautiriskin välinen yhteys muuttuu (kuvio 5) – kardiovaskulaarinen ikääntyminen on onnistunut! Kuolema tietysti seuraa aikanaan, mutta valtimotautien välttäminen mahdollisimman pitkään on aina kannattavaa.