Lääkäriopinnot ja työterveys italialaisittain

Italiaan oli juuri samana vuonna tullut muutoksia yliopistokoulutusjärjestelmään. Lakiuudistus, Tabella 18, oli päätetty ottaa käytäntöön myös Catanian yliopistossa, jonne olin hakeutumassa. Uudistuksella aiottiin ilmeisesti vähentää yliopiston listoilla roikkuvien opiskelijoiden määrää sekä yhtenäistää muiden EU-maiden käytäntöä ja lääketieteen opiskelua aiottiin rajoittaa valintakokeella. Catanian yliopistoon päätettiin tuona vuonna ottaa opiskelemaan vain ja ainoastaan 300 opiskelijaa. Tähän oli lisätty se "ulkomaalaiskiintiö", jota käytimme kymmenkunnan kreikkalaisen, yhden iranilaisen ja yhden irakilaisen kanssa hyväksi. Olisikohan paikkakunnan eteläinen sijainti (Sisilian saari), vaikuttanut muiden pohjoiseurooppalaisten hakijoiden vähyyteen. Pääsykoe oli ainoastaan italian kielellä. Asiaa kohdaltani auttoi huomattavasti se, että olin asunut jo Italiassa parisen vuotta. Kun yliopiston sisäänpääsykokeesta oli selvinnyt läpi ja opiskeluviisumikin oli kunnossa, täytyi hakea oleskelulupaa erikseen paikallisesta ulkomaalaisvirastosta.

Yliopistoon täytyi ilmoittautua lukuvuosittain ja maksaa lukukausimaksu, joka ei ollut kovin suuri. Opetus tapahtui ainoastaan italian kielellä, samoin opiskelukirjat olivat italiaksi. Yleisesti ainakin Etelä-Italiassa englannin kielitaito oli kovin niukkaa. Ensimmäiset kolme vuotta ovat prekliinistä vaihetta ja kolme seuraavaa vuotta ovat painottuneet enemmän kliinispatologian puoleen. Vuoden tenteistä on päästävä läpi, voidakseen ilmoittautua ja suorittaa seuraavan opintovuoden tenttejä. Luennoille saattoi osallistua normaalisti, vaikka tenttejä olisi jäänyt edelliseltä vuodelta läpäisemättä. Poikkeuksena oli prekliinisen ja kliinisen jakson väli.

Opiskelun päivärytmi oli erikoinen. Opiskelu loppui yleensä iltapäivällä klo 13.00-14.00 välillä, jolloin kaikki palasivat kotiinsa syömään ja lepäämään ja toiminta jatkui vasta 15.00-16.30 jälkeen.

Kaikki luennot olivat pakollisia, eikä poissaoloja saanut olla yli 30%, muuten koko kurssi meni uusiksi. Ajoittain oli kuitenkin vaikeuksia saada mahtumaan kaikkia 300 opiskelijaa yhteen luentosaliin. Vuosien saatossa ryhmäkoko pieneni tiuhaa vauhtia ollen viimeisessä tenttisessiossa alle 30. Vapaavalintaisia aineita ei ollut, eikä niitä näin ollen voinut valita, henkilökohtaisia opintosuunnitelmia ei tehty. Lukujärjestys oli sen verran tiukka, ettei siihen olisi ylimääräistä saanut mahtumaan. Kaikki tekivät kaiken ja tekeminen riippui paljon professorin tekemästä tarkemmasta opiskelusuunnitelmasta. Harjoittelujaksot olivat niin ikään pakollisia ja paikalla olevilta kerättiin nimikirjoituksia kiertävillä nimilistoilla kuten luennoillakin. Poissaolevien kollegojen auttaminen oli helpompaa kiertävien nimilistojen kanssa kuin nimenhuuto tilanteissa. Kaikista kursseista mieleen painuvimmaksi jäi atk-kurssi, jossa opiskelimme tietokoneen käyttöä kalvoluennoilta näkemättä yhtään todellista tietokonetta opintotiloissa.

Tentit olivat pääsääntöisesti suullisia, avoimia tilaisuuksia, joissa pystyi seuraamaan kollegojen menestystä tilanteessa. Arvosanat olivat 18-30 välillä ja oikein meritoitunut opiskelija sai vielä plussan lisäksi.

Opiskelu lyhyimmillään vaatii vajaat 6 vuotta. Valmistuakseen opiskelijan täytyy läpäistä hyväksyttävin arvosanoin kaikki tentit sekä tehdä päättötyö väitöskirjamuodossa. Viisaimmat aloittivat väitöskirjansa teon jo opetuksen alkuvuosina. Tutkimustyön validius riippui paljon professorista, jonka oli valinnut väitöskirjatyönsä tutoriksi. Välttämättömistä 3- 4 lehtiartikkelista ei mainittu ikinä ja päätetyön teko olikin paljon itsenäistä tee-se-itse työtä ilman ohjaajia ja opastusta. Päättötyö huipentui väitöstilaisuuteen. Yliopistosta valmistuikin tohtoreita, ei lisensiaatteja, vaikka tohtoruus olikin usein (omasta mielestäni) asiasta valitettavan kaukana. Yliopistoissa on myös tarjolla erikoislääkäritutkinto tutkimustyön tohtoriksi, joka kestää kolme vuotta.

Italian lainsäädäntö vaatii valmistumisen jälkeen osallistumista valtion loppututkintoon, joka muodostuu kirjallisesta teoreettisesta osiosta sekä käytännön työharjoittelujaksosta. Käytännön harjoittelu kestää kolme kuukautta, joista kuukausi kerrallaan työskennellään kirurgisella, sisätaudeilla ja yleislääketieteen osastoilla, jokainen alansa erikoislääkärin valvonnassa. Molemmista testeistä täytyy päästä läpi ollakseen laillistettu lääkäri sekä saadakseen nimensä "albo dei medici": lääkärien kirjaan. Eurolääkärikoulutus kesti tuolloin kuusi kuukautta, koulutus oli järjestetty yliopistoklinikoissa eikä paikkoja voinut valita.

Myös Italiassa on käytössä työterveyshuoltolainsäädäntö, kuten muissa Euroopan Unionin maissa. Laki velvoittaa työantajaa määrittämään työpaikan altisteet ja riskit sekä tekemään tarvittavat toimenpiteet työntekijöiden altistumisen vähentämiseksi. Tähän hän voi käyttää alan asiantuntijoita hyväkseen. Työterveyshuollon lääkärit tarvitsevat virassa toimiakseen erikoislääkäritutkinnon. Vuonna 2002 Italian hallitus hyväksyi lain, jossa hygienian erikoislääkärit sekä oikeus- ja vakuutuslääketieteen erikoislääkärit voivat toimia työterveyslääkäreinä. Tämä on aiheuttanut voimakasta tunnekuohuntaa työterveyslääkäri piireissä.

Erikoistuminen työterveyshuoltoon tapahtuu tiettyjen yliopistojen viroissa, joihin on erilliset pääsykokeet. Koulutus kestää neljä vuotta. Yleisesti paikkoja on vähän, yleensä alle kymmenen lukuvuotta kohden. Joka vuodelle on laadittu yliopistoittain tarkka opinto-ohjelma, jossa käydään läpi työterveyshuollon aiheistoa. Opiskelu jakautuu viiteen isompaan osa-alueeseen. Ensimmäisessä perehdytään ergonomiaan, fysiologiaan sekä työhygieniaan. Toisen aihepiiriin kuuluu työ- ja ympäristötoksikologia. Kolmannessa käydään läpi ennaltaehkäisevää lääketiedettä sekä työepidemiologiaa. Neljäs pitää sisällään ammattitaudit ja tähän liittyvän oikeuslääketieteen osion. Viimeisin käsittelee eri kliinisiä erikoisaloja: iho- ja allergia-, sydän- ja verisuoni-, hengitystie-, silmä-korva-, ortopedia, fysiatria, neurologia, psykologian erikoisalat liittyen työperäisiin sairauksiin. Tarkemmin erikoistumisvaatimuksista Taulukossa 1.

Erikoistuva työterveyslääkäri ansaitsee vuodessa n. 25 000 euroa, joista tietenkin vähennetään verot. Erikoistuvilla ei ole päivystyslisiä tai muita lisäpalkkioita, kuten ei eurolääkärilläkään.

Koulutuksesta valmistunut työterveyslääkäri sijoittuu sairaaloihin tai yliopistoihin diagnosoimaan ja hoitamaan ammattitauteja, tai toimimaan valvovana viranomaisena, mutta suurimmaksi osaksi työterveyslääkärit toimivat kunnallisissa terveydenhoitopalveluja tarjoavissa keskuksissa tai yksityisissä firmoissa. Yritykset voivat suoraan valita lääkärinsä. Työterveyslääkäri voi toimia myös terveysministeriön alaisessa organisaatiossa Roomassa (Ispesl, http://www.ispesl.it/), joka tutkii työperäisiä altisteita ja niiden vaikutusta, ammattitautien kehitystä ja niiden ennalta ehkäisyä.