Riskinarviointi ja työpaikkaselvitys työsuojelupäälliköiden näkökulmasta

1. Taustaa

Uudistettu työturvallisuuslaki tuli voimaan 2003 alusta, ja uusi työterveyshuoltolaki asetuksineen on ollut voimassa vuoden 2002 alusta. EU:n direktiiveihin perustuvien turvallisuusmääräysten mukaan vaarojen arviointi on kaiken työsuojelu- ja työterveystoiminnan sekä myös työkykyä ylläpitävän toiminnan perusta työpaikalla. Euroopan Unionissa puitedirektiivin perusteella on annettu direktiivejä esimerkiksi työvälineiden käytöstä, näyttöpäätetyöstä, syöpävaarallisista aineista, biologisista tekijöistä, kemiallisista tekijöistä, räjähdysvaarallisista ilmaseoksista, tärinästä ja melusta, jotka ovat sittemmin vahvistettu suomalaiseen lainsäädäntöön valtioneuvoston päätöksillä tai asetuksilla. Nämä säädökset pitävät sisällään myös riskinarvioinnin periaatteita. Työpaikoilla arvioidaan vaaroja ja haittoja työturvallisuuslain perusteella, joka myös antaa oikeutuksen edellä mainituille alemmanasteisille säädöksille. Työterveyshuoltolain mukaan työterveyshuollon työpaikkaselvitykset ovat perusta koko työterveyshuollon toiminnalle. Työterveyshuollon tekemällä työpaikkaselvityksellä ja yritysten riskinarvioinnilla on yhteisiä tavoitteita, ja ne ovat yritysten turvallisuustoiminnan perustoimintoja. Yritysten riskinarviointiin on laadittu oppaita ja työkaluja (2,3,4) mutta niissä yhteistyö ja toimintatavat yrityksen ja työterveyshuollon välillä olivat jääneet vähälle huomiolle.

Monissa yrityksissä työterveyshuoltoa ei ole nähty merkittävänä vaikuttajana yritysten riskinarviointeja tehtäessä (6,7). Riskinarviointia tehdään monella tasolla ja riskinarvioinnilla ymmärretään erilaisia asioita (7). Yksittäistapauksissa on jopa todettu, ettei yritys halua työterveyshuoltoa mukaan riskinarviointityöhön lainkaan(6,7). Toisaalta työterveyshuollon taholta on esitetty, että yritys haluaa ostaa vain mahdollisimman halvalla työterveyshuollon, jolloin mahdollisuudet tarkempiin työympäristöä koskeviin selvityksiin jäävät vähäisiksi. Käytännössä työterveyshuolto ja työsuojeluviranomaiset ovat edelleenkin valtaosalle suomalaisia yrityksiä usein ainoat ulkopuoliset asiantuntijat.

Teimme vuonna 2002 kyselyn työterveyshoitajille ja -lääkäreille (8). Kyselyn tavoitteena oli selvittää työterveyshuollon käsityksiä oman työpaikkaselvityksen sisällöstä ja vaikutuksesta asiakasyritykseen sekä tähän toimintaan liittyvästä yhteistyöstä. Yhteistyön yritysten kanssa nähtiin toimivan hyvin keskimäärin 62 %:ssa, kohtalaisesti 36 %:ssa ja huonosti 14 %:ssa yrityksistä. Kysymykseen toteuttaako työnantaja tai työnjohto työterveyshuollon esitykset, 70 % vastasi myöntävästi.

Kyselyssä tärkeimmäksi työpaikkaselvityksen kehittämiskohteeksi nousi henkisten kuormitustekijöiden arviointi. Työpaikkaselvityksen selkeyttämistä ja järjestelmällisyyttä haluttiin myös kehittää. Kehittämiskohteiksi esitettiin työolojen arviointikriteerejä, alakohtaisia ohjeita, erillistä ohjetta pientyöpaikoille, atk-pohjaista dokumentointiohjelmaa ja lomakkeita. Kehittämistarvetta nähtiin myös raportoinnissa, raporttien selkeyttämisessä ja yhtenäistämisessä. Kehittämiskohteiksi nähtiin myös yhteistyö työpaikkojen kanssa, vaikuttavuuden parantaminen, palautteen anto sekä erilaiset seurantaan liittyvät asiat.

Kysely sai meidät kiinnostumaan yritysten edustajien käsityksistä, miten yhteistyö koetaan työterveyshuollon kanssa. Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata työsuojelupäälliköiden ajatuksia yhteistyöstä, työpaikkaselvityksestä ja riskinarvioinnista.

2. Kysely työsuojelupäälliköille

Tämän kyselyn tavoitteena oli selvittää työterveyshuollon työpaikkaselvitysten ja työpaikan riskinarviointien yhteyksiä ja miten ne palvelevat yritysten/työpaikkojen turvallisuustoimintaa. Haluttiin selvittää yritysten näkemyksiä työterveyshuollon työpaikkaselvityksestä, siinä työterveyshuollon ja työpaikkojen rooleja, toimintamalleja ja toimintatapoja. Tuloksia käytettiin työterveyshuolloille ja työpaikoille tarkoitetun oppaan kirjoittamisessa (5).

Kysely tehtiin 15 suurehkon suomalaisen yrityksen työsuojelupäällikölle vuonna 2003. Päälliköille lähetettiin ensin kirjallinen kysely ja sen jälkeen tehtiin avoin haastattelu. Neljällä työpaikalla haastatteluun osallistuivat päällikön lisäksi myös työsuojeluvaltuutettu ja työterveyshuollon edustajia. Yritysten koko oli 19 - 3775 henkilöä (median 400). Työpaikat olivat 5 metalliteollisuudesta, 2 julkishallinnosta, 2 kemianteollisuudesta, 2 metsäteollisuudesta, 2 tutkimuslaitoksesta, 1 sairaala ja 1 palvelualan yritys. Kaikki kyselyyn vastanneet työsuojelupäälliköt olivat käyneet neljän viikon työsuojelupäällikkökurssin vuosina 2002 - 2003. Vastaajiksi valittiin vain sellaisia työsuojelupäälliköitä, jotka edustivat työpaikkoja, missä turvallisuuden hallinta arvioitiin kurssilla tehtyjen harjoitustöiden perusteella olevan suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Myös työsuojelupäälliköt itse arvioivat edustavansa työsuojeluasioissa "hyviä" työpaikkoja". Kaikilla työpaikoilla oli tehty riskinarviointi ja laadittu työsuojelun toimintaohjelma (yhdessä oli tekeillä). Laatujärjestelmä oli 13 yrityksellä. Sertifioitu terveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä oli kolmessa yrityksessä. Työpaikoista yhdeksällä oli oma työterveyshuolto, neljällä terveyskeskuksessa ja kahdella yksityisellä lääkäriasemalla. Kokonaisvaltainen työterveyshuolto oli 13, lakisääteinen yhdellä ja yhdessä yrityksessä työterveyshuollon palvelujen tuottajaa juuri vaihdettiin.

3. Tulokset

Kysyttäessä mitkä ovat työpaikkanne vaikeimmat työsuojeluongelmat seitsemän nimesi yleisesti turvallisuuskulttuuriin ja toimintatapoihin liittyvät ongelmat. Aihekohtaiset ongelmat jakaantuivat tasaisesti henkisiin kuormitustekijöihin (terveydenhuolto-, palvelu- ja tutkimusala) ja teollisilla työpaikoilla tapaturmavaarat, kemialliset ja fysikaaliset tekijät. Yksi työsuojelupäällikkö nimesi suurimmaksi ongelmaksi rakennuksen kosteusvauriot. Yrityksistä 13 nimesi toimintatapojen ja turvallisuuskulttuurin kehittämisen kokonaisuutena tärkeimmäksi asiaksi. Tämä näkyi myös työsuojelun toimintaohjelman painopistealueina.

Yhtä työpaikkaa lukuun ottamatta kaikissa oli tehty riskinarviointi. Erityisesti haastatteluissa tuotiin esille sitä, että riskinarviointi ei ole kertatapahtuma vaan jatkuvaa toimintaa. Riskien arviointiin tarvittiin kuudessa yrityksessä useita menetelmiä. STM:n Riskien arviointi työpaikalla - työkirja (2) oli yhtenä menetelmänä yleisin eli se oli käytössä seitsemällä työpaikalla. Menetelmää pidettiin hyvänä perusmenetelmänä riskien tarkastelussa. Muita menetelmiä käytettiin onnettomuusriskien arviointiin, riskien arviointiin suunnittelussa sekä henkisen- ja fyysisen kuormittumisen arviointiin. Käytännössä riskien arvioinnin toteutti lähes aina arviointiryhmä. Ryhmä oli koulutettu menetelmän käyttöön yleisimmin kahden päivän koulutuksella.

Työterveyshuolto oli mukana arviointiryhmissä asiantuntijana kahdeksassa yrityksessä ja kolmessa yrityksessä työterveyshuolto veti riskien arviointiprojektin. Työterveyshuollon panos asiantuntijana riskinarviointiprojektissa vaihteli paljon, osassa työterveyshuollon työ painottui vaarojen tarkasteluun työkohteissa, toisissa riskien merkityksen arviointiin. Tavallisesti työterveyshoitaja oli kiinteästi mukana vaarojen ja kuormitustekijöiden tunnistamisessa, mutta terveydellisen merkityksen arvioinnissa panos jäi vähäisemmäksi. Työterveyslääkäri osallistui tarpeen mukaan. Jos työterveyshuollossa oli fysioterapeutti, hän teki ergonomiakartoitukset ja fyysisen kuormituksen arvioinnin erillisenä ns. suunnattuna selvityksenä.

Kun työpaikoilla on työnantajan toimesta tehty riskien arviointia, työterveyshuollon rooli johtopäätösten teossa ja terveydellisen merkityksen arvioinnissa on tullut tärkeämmäksi. Altisteiden ja kuormitustekijöiden terveysvaikutuksista tarvitaan tietoja riskejä hahmotettaessa. Yrityksistä 12 hyödynsi työpaikkaselvityksen tuloksia riskinarvioinnissaan. Vaara- ja altistumistilanteiden korjaavat toimenpiteet asetti kahdeksan yritystä tärkeysjärjestykseen riskinarvioinnin tulosten perusteella. Mielenkiintoista olisi ollut selvittää, miksi lähes puolet yrityksistä ei priorisoinut toimenpiteitä riskinarviointitulosten perusteella. Herää kysymys, onko riskinarviointi arvo sellaisenaan, mutta tuloksia ei hyödynnetä käytännön turvallisuustyössä.

Neljä työsuojelupäällikköä ei ollut osallistunut lainkaan työterveyshuollon työpaikkaselvityksen tekemiseen ja kaksi osallistuneista ei tiennyt millä menetelmällä selvitys tehtiin. Menetelmä jäi tunnistamatta, kun menetelmänä oli vapaamuotoinen havainnointi ja haastattelu, kuten se oli kahdella työpaikalla. Muita menetelmiä olivat KUVA- menetelmä (1) neljällä työpaikalla ja oma kaavake kahdella työpaikalla.

Kysyttäessä sitä, mitä erityisen hyvää työpaikkaselvitysraportissa oli, vastauksissa kuvattiin seuraavia asioita:

• yhteinen näkemys vaaroista ja kuormituksesta
• yhteenvedot
• vaarojen priorisointi
• toimenpide-ehdotukset (4 vastausta), toimii muistilistana korjaaville toimenpiteille
• kattava kuvaus vaaroista, yksityiskohtaisia arvioita asioista
• terveydellisen merkityksen arviot
• edustaa parasta käytettävissä olevaa terveystietoa

Yksi työsuojelupäällikkö ei saanut raportteja lainkaan käyttöönsä ja seitsemän ei osannut mainita mitään erityistä asiaa.

Raporteissa toivottiin käsiteltävän asioita selkeästi ja systemaattisesti (4 vastaajaa) samoin toivottiin selkeitä johtopäätöksiä ja toimenpide-esityksiä (3 vastaajaa) sekä terveydellisen merkityksen kuvaamista ja riskinarviointia (5 vastaajaa). Erityisesti toivottiin käsiteltävän tarkemmin vaaratekijöiden tai altisteiden terveydellistä merkitystä ja tietoa terveysriskistä (7 vastaajaa). Yksittäisinä asioina tuli esille uusien riskien esille ottaminen, yhteenvedot ja henkinen kuormittuminen. Viisi työsuojelupäällikköä ei nimennyt mitään kehitettäviä asioita. He olivat niitä päälliköitä, jotka eivät olleet osallistuneet työpaikkaselvityksen tekemiseenkään. Työpaikkaselvityksen tuloksista haluttiin raportin lisäksi pidettävän palautetilaisuus, jossa asiat käsitellään ja keskustellaan toimenpiteistä. Näin tehtiinkin useimpien työpaikalla.

Kehittämistoiveita kohdistui myös tilastointiin ja toiminnasta raportointiin, joita toivottiin kehitettävän palvelemaan paremmin johtoa ja työsuojeluorganisaatiota. Työpaikat halusivat yhteenvetoja sairauspoissaoloista, hoitoon ja kuntoutukseen ohjauksista. Samoin toivottiin yhteenvetoja henkilöstön terveydentilasta, terveystarkastuksista ja eläköitymisen syistä.

Kysymykseen siitä, miksi työpaikalla ei toteuteta työterveyshuollon esittämiä toimenpiteitä, vastattiin seuraavasti:

• yleensä esitetyt toimenpiteet toteutetaan
• henkisen kuormituksen vähentäminen vaikeaa
• rahan niukkuus
• kankea organisaatio
• esityksissä ei ole asiantuntemusta riittävästi
• ei ole henkilöresursseja toteutukseen

4. Pohdinta ja päätelmät

Kyselyn otos oli pieni ja edusti pääasiassa suuria organisaatioita ja teollisia työpaikkoja. Selvityksessä haettiin hyviä yhteistyökäytäntöjä yritysten ja työterveyshuollon toiminnalle riskinarvioinnissa ja työpaikkaselvityksessä. Tulokset eivät näin ollen edusta yleisesti työpaikkoja tai työterveyshuoltoja. Esimerkiksi yrityksen oma työterveyshuolto oli yliedustettuna. Omalla työterveyshuollolla on mahdollista perehtyä paremmin työtehtäviin ja työoloihin kuin silloin, jos työterveyshuolto on esim. terveyskeskuksessa. Työterveyshuollolla ja tuotannosta vastaavilla on myös paremmat edellytykset kiinteälle ja pitkäaikaiselle yhteistyölle, kun työterveysasema on lähellä ja tunnetaan puolin ja toisin toimintatavat.

Huolestuttavaa on, että näilläkin työpaikoilla työterveyshuollon ja työsuojelupäälliköiden yhteistyössä oli selviä puutteita. Yhteistyön puutteet näkyvät tiedonkulussa ja esitykset tarvittavista korjaavista toimenpiteistä jäävät liian yleiselle tasolle, jotta niitä lähdettäisiin toteuttamaan. Neljässä yrityksessä työterveyshuolto oli tehnyt työpaikkaselvityksen niin, ettei työsuojelupäällikkö siihen osallistunut. Tällä voi olla merkitystä siihen, miten työpaikalla työterveyshuollon toimenpide-esitykset toteutetaan ja miten työterveyshuollon asiantuntemus hyödynnetään turvallisuustyössä. Työsuojeluhenkilöstön huono sitoutuminen työterveyshuollon esityksiin nostaa entisestään esimiesten kynnystä toimeenpanna muutoksia ja käytännössä toimenpide-esityksiä ei nähdä tarpeellisiksi toteuttaa.

Jotta työterveyshuolto voisi hyödyntää paremmin yrityksiä, sillä pitäisi olla enemmän aikaa olla työpaikoilla ja työpaikkojen kehittämisprosesseissa. Tämä olisi askel tavoitteellisempaan toimintaan ja voitaisiin yhdessä tuotannon kanssa asettaa toiminnalle tavoitteet. Työterveyshuollon toimintaan on muita paineita, esimerkiksi sairasvastaanotto vie suurimman osan lääkärin ajasta. Työterveyshuollosta on tullut myös muun terveydenhuollon toimimattomuuden korvaaja.

Työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys koettiin yhteistyöksi. Työpaikalta pitää avoimesti antaa kaikki tiedot työstä ja kuormittumisesta. Työterveyshuolto ei voi olla tuotannon asiantuntija. Toisaalta kaikki työsuojelupäälliköt näkivät, että vain työterveyshuolto on oikea taho arvioimaan terveysriskejä. Vastauksissa korostettiin pitkäjänteistä yhteistyötä, jolloin kehittyy yhteinen tapa käsitellä ja kuvata asioita. Tämä nähtiin edellytyksenä tehdä työturvallisuuslain edellyttämä riskinarviointi ja työpaikkaselvitys yhtenä kokonaisuutena toisiaan täydentämään.

Yhteistyön pitää olla jatkuvaa. Yhteistyön pohjaksi pitäisi sopia tehtäväjako, mikä on työpaikan panos ja mikä työterveyshuollon ja mitä pohditaan yhdessä. Yhteistyötä näyttäisivät tukevan työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöiden yhdessä tekemät auditoinnit työpaikan tilanteesta.

Työterveyshuollon ja työsuojelupäälliköiden mielipiteet työpaikkaselvityksen ja yhteistyön kehittämisestä ovat varsin yhtenevät. Mitkä ovat sitten esteet kehittämiselle? Tuloksellinen ja hyvä yhteistyö edellyttää toimintamallin rakentamista, se ei synny satunnaisista kontakteista. Toimintamalli pitää suunnitella, siihen budjetoidaan rahat ja toimintamallin käyttöön kouluttaudutaan. Yhdeksi käytännön esteeksi yhteistyölle nähtiin vastauksissa aikataulujen laatiminen, yksinkertaisesti yhteistä aikaa on vaikea löytää. Tilanne voi kuitenkin heijastaa sitä, että ei sittenkään ole aitoa tahtoa yhteistyöhön syystä tai toisesta. Toisaalta reaalisia yhteistyön esteitä ovat myös yritysten muutosten suuri määrä ja työterveyshuollon henkilöstön vaihtuminen.

Työterveyshuollolta yleisesti odotettiin arvioita työpaikan tilanteesta, henkilöstön terveydentilasta, vaaroista, riskeistä ja ongelmista. Työpaikkaselvitystä pitää kehittää edelleen. Monet käytetyistä menetelmistä eivät tue systemaattista työolojen selvitystä ja työpaikkojen työsuojelutyönä tehtäviä riskinarviointeja. Erityisesti dokumentointia pitäisi yhtenäistää. Tarvitaan selkeästi työpaikkaselvitykselle peruskonsepti ja raportille perusrunko. Myös arviointikriteerien pitäisi olla yhtenevät kaikissa työterveyshuolloissa. Yhtenäisten käytäntöjen ja arviointikriteerien puute tulee ongelmaksi, kun saman työnantajan työpaikkoja on eri paikkakunnilla ja palvelut ostetaan useammalta palvelujen tuottajalta. Tällöin työnantajan on vaikea muodostaa käsitystä koko henkilöstön hyvinvoinnista ja priorisoida kehittämistoimia.

Enemmistö työsuojelupäälliköistä oli työterveyshuollon toimintaan erittäin tyytyväisiä. Haastatteluissa tuli esille hyviä toimintatapoja esimerkiksi työpaikkaselvityksen tulosten hyödyntämisestä. Työpaikalla järjestetään tuloksista kokouksia, joissa käsitellään selvitysraportin tulokset osastoittain. Tilaisuudessa ovat ko. osaston työntekijät, esimiehet ja päättäjien edustaja työsuojeluhenkilöstön ja työterveyshuollon lisäksi. Tilaisuudessa käsitellään riskit ja sovitaan toimenpiteistä, niiden toteutuksesta, kuka vastaa toteutuksesta, aikataulusta sekä seurannasta. Nämä päätökset ovat sitten avoimesti kaikkien nähtävillä. Työsuojelupäälliköillä oli menettelystä hyviä kokemuksia ja siitä on vastaavia kokemuksia myös riskinarviointiprosessien yhteydessä.

Työpaikalla riskinarviointiprosessi parantaa monella tavalla yhteistyötä niin henkilöstön kuin työterveyshuollonkin kanssa. Riskien arviointi prosessina on kaikille oppimistilanne, opitaan tekemään kokonaisvaltaista työsuojelutyötä yhdessä yhteiseen tavoitteeseen pyrkien. Riskien arviointi tuo perusteita korjaaville toimenpiteille ja näin osaltaan edistää niiden käynnistymistä.

Työsuojelupäälliköt olivat huolissaan yleisesti turvallisuuskulttuurista ja toimintatapojen löystymisestä. Turvallisuustoiminta voi olla suunniteltua ja toiminnalla on jo pitkät perinteet, mutta asioita ei hoideta käytännössä suunnitelmien mukaan. Erityisesti kaivattiin lähiesimiesten sitoutumista paremmin turvallisuustoimintaan. Mihin siis työsuojelutyössä pitäisi kiinnittää huomiota? Perinteisen ajattelutavan mukaan henkinen kuormittavuus ja kemialliset tekijät ovat vaikeita selvitettäviä asioita. Tapaturmat, fysikaaliset tekijät ja fyysiset kuormitustekijät aiheuttavat paljon ammattitauteja edelleen, vaikka ne ovatkin kaikkien mielestä selvästi arvioitavia, mutta altistumista vähentäviä toimenpiteitä ei saada aikaan.

Huomio kiinnittyy tässä tilanteessa työpaikan turvallisuuskulttuurin ja asenteiden kehittämiseen, mistä muissa pohjoismaissa väitetään olevan hyviä kokemuksia. Avainsanat ovat turvallisuusjohtaminen ja riskien hallintatoimenpiteet. Kuvassa «»1 on esitetty työpaikan turvallisuustoimintaa ja sitä ohjaavia tekijöitä. Riskinarvioinnin rinnalla pitäisi arvioida myös sitä, miten turvallisuusasioissa toimitaan työpaikalla. Onko toiminta suunnitelmallista ja perustuuko se yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Onko ongelmia tiedonkulussa, tiedonsaannissa, asenteissa tai asioiden ymmärtämisessä. Näillä asioilla on todettu olevan suuri merkitys siihen, miten turvallisuusasioissa käytännössä toimitaan. Eri tutkimuksissa on todettu että, jos turvallisuuden hallinnassa on selkeät tavoitteet ja vastuut määritelty sekä toiminta on sisäistetty, niin työterveyshuollon toimintaedellytykset ovat myös kunnossa.