Elegiat

Ajattelin lennähtää aivan muualle,

täällä ja läsnä toteutunutkin riittävästi,

välillä tunnen kasvaneeni kiinni

äänimaisemaan, aikaan, muinaisten pääkaupunkien syviin kerroksiin..

Tämä ei tuota vaikeuksia. Siirrän itseni totaalisesti, en kuitenkaan lintuna,

enemmänkin hengähdyksenä tai kuumana tuulena.

Ehkäpä lennähdän sinne, jossa en luultavasti koskaan tule käymään

tai jossa jo olin aiemmassa elämässä.

Kirkas taivas ja käsittämättömät kirkaisut eivät ainakaan hidasta siirtymistäni.

Viileämpi leyhähdys jopa katalysoi matkaani.

Väliin tarvitsen kuitenkin runon:

löytyykö se laulusta, tuulesta vai intuitiivisen arjen runottomuuden maisemasta?

Tarvitsen tähän Duinon elegioita,

ainakin muutaman andalusialaisen laulun, ehkä pinonkin Meriluotoja.

Mutta se ei riitä:

karheita isoja järkäleitä, joku sileä kivi,

vaalea raita, fossiilin jälki.

…ehkä jo Milanon maisemiin kurkistaen – aurinkoista kesää kaikille!

Tuija Sirkka

Tunnelmissa:

Federico Garcia Lorca: Andalusian lauluja

Laszlo Nagy: Uhri kuumalle tuulelle

Aila Meriluodon tuotanto

Rainer Maria Rilke: Duinon elegiat