Työkyvyn edistäminen aivotyössä kysyy viisautta

Tekniikan ja talouden kehityksen kiihtyminen on väistämättä nopeuttanut myös työelämän muutossykliä.

Nykyisen informaatioyhteiskunnan työelämä on kestänyt vasta parikymmentä vuotta ja nyt jo uumoillaan varsinaisen tietoyhteiskunnan tuloa. Esimerkiksi teollinen yhteiskunta kesti sentään noin sata vuotta ja sitä edeltänyt maatalousyhteiskunta muutaman tuhat vuotta.

Siirtyminen informaatioyhteiskuntaan loi sanonan "aivot ovat tärkein tuotannontekijä" sekä termin "aivotyö". Tämä johtui siitä, että informaation ja siitä jalostetun tiedon tuottamisesta, vastaaottamisesta ja käsittelystä tuli monille keskeisin osa työtä. Samaan aikaan työorganisaatiot litistyivät ja taylorismin kannattajien kauhuskenaario toteutui, kun yhä useammasta tuli oman työnsä erikoisasiantuntija. Verkottumisesta tuli päivän sana ja alettiin puhua tunneälystä, kyvystä tulla toimeen itsensä ja toisten kanssa.

Työ, jossa vaatimukset sekä tiedonkäsittelylle että sosiaaliselle kanssakäymiselle ovat korkeat, ei ole yksinkertainen arvioitavaksi tai kehitettäväksi. Tällä hetkellä ei myöskään ole olemassa kovin hyviä menetelmiä arvioida, kuka sellaiseen työhön kykyenee ja kuka ei. Tämä on selvä puute, jonka paikkaaminen edellyttää tutkimusta. Samoin objektiiviset menetelmät aivotyön kuormittavuuden arivoimiseen ja oikeaan mitoittamiseen ovat vasta kehitteillä. Työn vaatima aika, ihmisten kokema kuormittuneisuus ja työsuorituksen laatu ovat tällä hetkellä keskeisimpiä tiedonlähteitä.

Näistä selvistä puutteista huolimatta työkykyä voidaan tukea aivotyössä tälläkin hetkellä. Yksi vaihtoehto on huolehtia mahdollisimman hyvin sellaisista perusasioista, joiden tiedetään tukevan ihmisen – ja näin siis myös aivojen – hyvinvointia. Näitä ovat tunnetusti organisationaalinen oikeudenmukaisuus, työyhteisöjen toimivuus, kohtuulliset työajat, ergonomiset työvälineet ja terveelliset elintavat.

Työkyvyn edistäminen aivotyössä kysyy työterveyslääkäriltä tiedon lisäksi viisautta. Monimutkaisesti verkottuneeseen ja tulosnälkäisyydessään hektiseen ympäristöön vaikuttaminen on se kriittinen kohta, jossa mahdollisuudet tähän punnitaan. Miten saada oma viesti perille? Tässä tehtävässä esimerkiksi aivotutkimuksen syvällinenkään tuntemus ei välttämättä auta. Jos näin olisi, voisivat aivotutkijat saman tien ryhtyä vähintään sivutoimisiksi työterveyslääkäreiksi aivotyötä teettäviin yrityksiin.

Ensimmäinen askel on saada yksilö tai ryhmä epäilemään nykyisen, työkykyä nakertavan toimintansa mielekkyyttä. Mielekkyys, joka on sekoitus tunnetta ja järkeä, energisoi ja suuntaa voimakkaasti ihmisen käyttäytymistä. Hankalinta jonkin toiminnan "mielettömyyden" osoittaminen on silloin, kun epäedulliset muutokset tapahtuvat hitaasti. Tällöin tarvitaan usein hätkähdyttävä demonstraatio osoittamaan, minkälaiseksi tilanne kehittyy, jos kurssia ei muuteta.

"Elämysdemojakin" tärkeämpää on kuitenkin se, että ammattiryhmällä on sellainen asema, että muut – ja varsinkin ne, jotka päättävät – kuuntelevat. Nykyisessä pirstaloitunessa ja informaatiota pursuavassa työelämässä tällaisen aseman hankkiminen tai ylläpitäminen ei ole helppoa. Ammattiryhmällä, joka kykenee lähestymään ihmistä ja hänen työtään kokonaisuutena, on tähän kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet.