Alzheimerin taudin lääkehoito aloitetaan vuosittain noin 300:lle työikäiselle

AT:n lääkehoito

AT aiheuttaa jo lievässä vaiheessa merkittävän toiminnallisen haitan sairastuneelle. Etenevissä aivosairauksissa pätee myös periaate: varhainen diagnosointi ja hoidon aloitus tuottavat parhaan ennusteellisen tuloksen.

AT:n tuoreen käypä hoito -suosituksen mukaan potilaan ilmaisemien muistioireiden syy tulee aina selvittää (Duodecim ym. 2006). Suositus tähdentää, että asianmukaisen AT-diagnoosin jälkeen tulee aina harkita lääkehoidon aloittamista – ilman hoitokokeilua ei ole mahdollista löytää lääkehoidosta hyötyviä henkilöitä. Jo AT-hoidon alkuvaiheessa lääkitys on keskeinen yleishoidon rinnalla.

AT:hen käytetään Suomessa neljää lääkettä; kolme niistä kuuluu asetyylikoliiniesteraasin (AKE:n) estäjiin: donepetsiili (Aricept), galantamiini (Reminyl) ja rivastigmiini (Exelon). Neljäs lääke memantiini (Ebixa) vaikuttaa aivojen glutamaattitasapainoon. Käypä hoidon työryhmä suosittaa ensisijaiseksi lääkkeeksi jotakin kolmesta AKE:n estäjästä. Niiden vaikutuksesta keskimäärin joka seitsemännen potilaan tila stabiloituu tai tulee paremmaksi (Lanctot ym. 2003). Myös memantiinin tehosta on tutkimusnäyttöä.

Kelan korvaukset

AT:n lääkehoidon vuosikustannukset ovat kalliit potilaalle. Kela on vuodesta 1999 alkaen peruskorvannut (50 %) toiminnallista haittaa aiheuttavan AT:n lääkehoidon erillisselvityksen (B-lausunnon) perusteella. Korvaus kattaa em. neljä lääkettä. Vuonna 2005 Kelan korvausten piiriin kuuluneen lääkehoidon hinta potilasta kohden oli keskimäärin 1290 euroa, josta sairausvakuutuksen korvaus muodosti 825 euroa.

Alkuvuosina korvattiin vain lievän ja keskivaikean AT:n oireenmukaista lääkehoitoa, heinäkuusta 2003 alkaen Kela on korvannut myös vaikeaan AT:hen määrättyjä lääkkeitä. B-lausunnosta tulee ilmetä, että hoitoa aloitettaessa neurologian tai geriatrian erikoislääkäri on tehnyt AT:n taudinmäärityksen ja arvioinut hoidon tarpeen. AT-lääkkeiden peruskorvausoikeus myönnettiin ensin kahden vuoden määräajaksi, vuoden 2003 muutoksen jälkeen se on voitu myöntää suoraan toistaiseksi ilman määräaikaa. Kela voi maksaa korvausta kuusi kuukautta takautuvasti etuuden hakemispäivästä lukien, jos myönnön lääketieteelliset perusteet täyttyvät siltä ajalta.

Esiteltävään tutkimukseen hyödynnettiin Kelan hallinnoimia rekistereitä AT-lääkkeiden vuosittaisista peruskorvausoikeuksien ratkaisuista, peruskorvaukseen oikeutetuista henkilöistä ja heidän tekemistään AT-lääkeostoista. Koko väestöä koskevat luvut perustuivat väestörekisterikeskuksen tietoihin. Artikkelissa esitettävät tulokset koskevat 40–64-vuotiaita suomalaisia, ja kyseistä ikäluokkaa nimitetään jatkossa työikäisiksi.

Ikäryhmittäisten ilmaantuvuuslukujen (incidence ratio) nimittäjänä käytettiin peruskorvausoikeuden potentiaalisia hakijoita, joiden määrä laskettiin vähentämällä edellisen vuoden lopun asukasluvusta AT-lääkkeiden peruskorvausoikeutta jo silloin saaneiden henkilöiden määrä.

Lääkehoidetun AT:n insidenssi

Tutkimus käsitti kattavasti AT:n lääkehoidon kaikki korvauspäätökset vuosilta 2004 ja 2005. Kela myönsi oikeuden AT:n lääkehoidon peruskorvaukseen 300 työikäiselle henkilölle vuoden 2004 aikana ja 234 työikäiselle vuoden 2005 aikana. Kummasakin vuosiaineistossa iältään nuorin peruskorvausoikeuden saanut henkilö oli 42-vuotias. Työikäisistä tutkituista runsas puolet (55 %) oli 60–64-vuotiaita ja kolmasosa (32 %) 55–59-vuotiaita.

Em. absoluuttisten lukujen pohjalta laskettuna lääkehoidettuun AT:hen sairastui 10 000 työikäistä kohti 1,6 henkilöä vuonna 2004 (95 % lv 1,5–1,8) ja 1,3 henkilöä vuonna 2005 (1,1–1,4). Vastaavat insidenssiluvut sukupuolittain ja ikäryhmittäin esitetään taulukossa «Lääkehoidetun AT:n ilmaantuvuus 10 000 henkilövuotta kohden vuosina 2004 ja 2005.»1.

Työikäisten lääkehoidetun AT:n ilmaantuvuus ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi sukupuolten välillä. Sen sijaan 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä AT:n ilmaantuvuus oli vuonna 2005 merkitsevästi pienempi kuin vuonna 2004.

Havaintoja AT:n ilmaantuvuudesta

Ikä on AT:n merkittävin riskitekijä, AT:n ilmaantuvuus suurenee selvästi väestön vanhempia ikäluokkia kohden. Tässä tutkimusaineistossa AT:hen sairastuivat erittäin harvat 55 ikävuotta nuoremmat henkilöt. Sen lääkehoito aloitettiin vuosittain keskimäärin kahdelle 10 000:sta 55–59-vuotiaasta ja viidelle 10 000:sta 60–64-vuotiaasta suomalaisesta.

Lääkehoidetun AT:n insidenssi on mahdollisesti lähes yhtä suuri kuin diagnosoidun AT:n insidenssi, sillä lääkitys oli oletettavasti aloitettu lähes jokaiselle AT-diagnoosin saaneelle työikäiselle. Joidenkin potilaiden lääkitys estyy jonkin vasta-aiheen takia tai keskeytyy jo alkuunsa sivuvaikutukseen, eivätkä kaikki peruskorvaukseen oikeutetut hae etuutta Kelalta. Sen sijaan lääkitystä ei määrätä kaikille vanhimpien ikäryhmien potilaille avohoitoon, joten heillä lääkehoidetun AT:n insidenssi on todennäköisesti selvästi pienempi kuin diagnosoidun AT:n insidenssi.

Työterveyshuollossa toimivien lääkärien todennäköisyys diagnosoida AT on todennäköisesti kuitenkin pienempi kuin Kelan rekisteriaineiston insidenssiluvut antavat odottaa. Jotkut AT:hen sairastuvat henkilöt siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle ennen muistihäiriön diagnostisia selvityksiä, sillä taudin riskitekijät saattavat heikentää potilaan terveydentilaa olennaisesti ja pitkään ennen AT:hen sairastumista.

AT:n syistä ei tiedetä tarkoin, mutta iän ohella dementoiville sairauksille altistavat pitkälti samat seikat, jotka lisäävät sydän- ja verisuonisairastavuutta (Kivipelto ym. 2006): keski-iän korkea verenpaine, veren korkeat kolesterolitasot, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt, ylipaino ja alhainen fyysinen aktiivisuus. Henkilön alttius sairastua dementiaan on sitä suurempi, mitä useampi riskitekijä hänellä on. Toisaalta on viitteitä, että henkinen aktiivisuus ja kouluttautuminen suojaavat aivoja dementoitumiselta. Uskotaan myös liikunnan ja terveellisen ruokavalion suotuisaan vaikutukseen.

AT:n ilmaantuvuudesta työikäisessä väestössä ei ole juuri lainkaan luotettavaa tutkimustietoa. Useimpien tutkimusten nuorin ikäryhmä käsittää 65 vuotta täyttäneitä tai heitä vanhempia henkilöitä (Fratiglioni ym. 2000). Rotterdam tutkimuksessa dementiaan sairastui vuoden seurannassa kuusi 10 000:sta 55–59-vuotiaasta ja yksitoista 10 000:sta 60–64-vuotiaasta hollantilaisesta (Ott ym. 1998). Sen ja Kelan aineiston insidenssiluvuissa ei ole huomattavaa eroa, jos oletetaan Rotterdam aineiston tapauksista kahden kolmasosan sairastaneen AT:tä ja muistetaan Kelan rekisteritietojen kytkeytyneen lääkehoitoon.

Iäkkäiden naisten sairastumisen vaaraa AT:hen on pidetty jonkin verran suurempana kuin iäkkäiden miesten. Kelan aineistossa lääkehoidetun AT:n ilmaantuvuus ei eronnut sukupuolittain työikäisillä. Heillä AT:n ilmaantuvuus ei myöskään suurentunut vuodesta 2004 vuoteen 2005 – vaan päinvastoin.