Kirjoitan - siis olen olemassa
"Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni…" kirjoitti Pablo Neruda. Ja kenties suru hieman helpotti. Sisällä myllertävät tunteet saivat muodon, muuttuivat sanoiksi, universaalin surun ja kaipauksen ilmaukseksi, johon moni runon lukija lie samastunut.
Kaikissa meissä asuu kirjoittaja. Kirjoittaminen on yksi perustarpeista, se on eloonjäämiskeino, tapa hahmottaa itseä ja elämää. Se on terapioista parhaita.
Onnekas on se joka on löytänyt kirjoittamisen. Se on kuin luotettava ystävä tai uskottu. Se on ymmärtäväinen kuuntelija, jolle voi kertoa henkilökohtaisista henkilökohtaisimmat asiansa luottamuksellisesti. Se on pitkämielinen, se on lempeä. Kaiken se kestää, kaiken se kuuntelee. Se ei hämmenny kuulemastaan, se ei livertele eikä lavertele. Aikaakin sillä on. Se kulkee mukana myötä- ja vastoinkäymisissä, iloissa ja suruissa. Eikä se pahastu, jos sen iloissaan unohtaa ja suruissaan taas muistaa. Se toimii peilinä, se kyseenalaistaa, se vaatii ehdotonta rehellisyyttä. Kirjoittaminen helpottaa, lohduttaa ja synnyttää uusia näkökulmia.
Joku kirjoittaa muistaakseen, toinen unohtaakseen, kolmas säilyttääkseen tervejärkisyytensä tunteiden myllertäessä, neljäs oppiakseen tuntemaan itsensä ja päästäkseen selville vaikuttimistaan. André Brink on todennut: "Me emme kirjoita pitääksemme kiinni vaan päästääksemme irti".
Charles Bukowski kertoo suhteestaan kirjoittamiseen: "Aina oli kirjoituskone tasoittelemassa, juttelemassa, viihdyttämässä, pelastamassa. Ja sitä vartenhan minä oikeastaan kirjoitin: pelastuakseni, pelastuakseni hullujenhuoneelta, kaduilta, itseltäni".
Kirjoittamalla voi purkaa iloa, kaipausta, surua, raivoa, turhautumista, pettymystä, loukkaantumista. Voi keriä epämääräisen vyyhden rinnastaan parantaviksi sanoiksi, pateettisiksi lauseiksi, kirkastuviksi ajatuksiksi, kunhan saa sanan päästä kiinni. Kun on voinut ilmaista syvimmät tai rankimmat tunteensa "luottamuksellisesti", kun ne ovat järjestäytyneet sanariveiksi, tarinoiksi, episodeiksi elämässä – silloin ne päästävät irti otteestaan, katoavat menneisyyteen. Jäljelle jää helpotuksen ja lohdutuksen tunne ja kenties parhaimmillaan jokin oivallus. Kun elämä ajaa nurkkaan, se pakottaa pysähtymään, se pakottaa lähemmäs omaa itseä. Se tarjoaa kättä: "Olisi aika tutustua".
Terapiakirjottamisella itsetuntemusta
Amerikkalainen psykologi Ira Progoff kirjoitti omia elämänkriisejään läpikäydessään tuntemuksiaan paperille ja totesi sen auttavan. Kokemustensa perusteella hän kehitti kirjoittamisesta suunnitelmallisen prosessin, jonka avulla hän kykeni sukeltamaan yhä syvemmälle omaan sisimpäänsä, oman minuutensa energianlähteille. Progoffin kehittämällä menetelmällä tutkitaan olemisen syvyystasoja ja haetaan subjektiivisesti syvempää merkitystä elämälle. Kirjoittamista käytetään luovuuden lähteenä, itsetuntemuksen kehittäjänä ja hoidollisena menetelmänä. Kirjoittaminen ei vaadi lahjakkuutta. Se voi kyllä herättää uinuvan lahjakkuuden esiin, vaikka menetelmän tarkoituksena ei ole luoda kirjailijoita, vaan lisätä itsetuntemusta.
Progoff-kirjoittamisessa tutustutaan niin omaan menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin, verrataan sisäistä ja ulkoista kokemusta. Kiehtova työskentelytapa ovat keskusteluharjoitukset. Niiden avulla pyritään luomaan keskusteluyhteys elämän tärkeisiin suhteisiin, vaikkapa läheisiin ihmisiin, vahvoja tunteita herättäviin tapahtumiin ja asioihin, omaan työhön tai omaan kehoon. Keskustelu käydään mielen syvemmillä tasoilla, ja siinä kehittyminen vaatii harjoittelua, mielen rentoutumista ja hiljentymistä, jotta keskustelu ikään kuin kirjoittaisi itse itsensä. Työtapa muistuttaa hiukan terapioissa käytettävää kahden tuolin menetelmää, jossa voi "sovittaa" toisen näkökulmaa istumalla toisen henkilön tuoliin. Joskus kuvitteellinenkin keskustelu jonkun merkittävän ihmisen kanssa voi tuntua vaikealta. Silloin voi kokeilla dialogia tilanteen kanssa.
Usein kannustan elämänkriisejä työstäviä potilaita kirjoittamaan. Terapiakirjoittaminen voi olla alkuun yksinkertaisesti tajunnanvirran ja pahan olon paperille kirjaamista. Pilkkusäännöt ja kielioppi saavat rauhassa unohtua. Kirjoittamiseen kannustamisessa tärkeä viesti on, että apu voi löytyä omasta itsestä, sisältä päin, eikä omaa elämää koskevien ongelmien avain tai viisaus ole aina jonkun ulkopuolisen, kirjanoppineen hallussa. Ratkaisuja elämän kasvukipuihin haetaan monesti ulkopuolisilta tietäjiltä, hoitajilta tai lääkäreiltä. Ikään kuin Väinämöinen, joka haki puuttuvat sanat Vipusen vatsasta, ihminen voisi myös sukeltaa omaan "aliseensa" hakemaan "oikeat sanat". Toki kannattaa myös käyttää ulkopuolista kuuntelijaa ja peilaajaa, asiantuntijaa apuna tarpeen tullen solmuja aukomaan ja näkökulmia avaamaan. Oman kirjoittamisen ja terapeutilla käynnin yhdistäminen on hedelmällistä, jottei terapiakäyntien välinen aika kulu vain seuraavaa keskustelua odotellessa. Epävarma, hämmentynyt ihminen voi kirjoittamalla löytää oman sisäisen äänensä, intuitionsa ja oman tahtonsa. Se ehkäisee myös liiallista tukeutumista ulkopuolisten monenkirjaviin mielipiteisiin ja mahdollistaa kultajyvien siilaamisen niiden joukosta.
Hyväksi havaittu ja paljon käytetty terapiamuoto lienee kirjeiden kirjoittelu. Kirjeen voi kirjoittaa surussaan tai kaipauksessaan kuolleelle äidilleen, kadonneelle isälleen, alkoholisoituneelle puolisolleen, menetetylle rakastetulleen. Kenelle tahansa, jolle olisi halunnut sanoa vielä jotain, kiittää yhteisistä hetkistä, selvittää selvittämättömiä asioita, purkaa kaunaansa tai pettymystään tai kirjoittaa puolustuksen puheenvuoron. Olennaista on, että kirjettä kirjottaessa omat tunteet selkiytyvät ja käsittelemättömät asiat tulevat sanotuksi – vaikka kirjettä ei ole tarkoitus lähettää. Joskus sen voi vaikka symbolisesti polttaa tulessa. Joskus harvoin voi olla hyvä myös lähettää kirje – ainakin jokin versio siitä. Kirjoittaminen on oiva keino muuttaa omaa mielentilaa. Mustavalkoinen näkökulma alkaa saada enemmän värejä.
Kirjoittaminen – tie luovuuteen
Toimittaja-kirjailija-ohjaaja Julia Cameron on kirjoittanut ja kouluttanut vuosia luovasta kirjoittamisesta. Hänen kuningasajatuksensa on aamusivujen kirjoittaminen. Aamusivuilla hän tarkoittaa aamulla, heti herättyä käsin kirjoitettavaa kritiikitöntä kolmen sivun tajunnanvirtatekstiä, 'aivojen tyhjennystä'. Aamulla alitajuinen, luovempi osa aivoistamme on vielä herkemmin tavattavissa kuin päivän mittaan, kun loogis-analyyttinen ajattelu alkaa painaa päälle. Taiteellisempi, assosiatiivisempi oikea aivopuolisko on vielä vallalla, unen rajamailla sillä on tilaa leikitellä ja visioida ennen kuin vasen puolisko, loogikko, kriitikko ja tuomari astuu kehiin. Aamusivut ovat kuin minuuden meditointia, keino saada yhteys sisäiseen voimanlähteeseen, jolla on voima muuttaa ulkoista todellisuutta. Aamusivut ovat keino kartoittaa sisäavaruutta itsessä, ja niiltä voi myös kysyä neuvoa kiperissä elämäntilanteissa. Cameronin kokemuksen mukaan säännöllisesti, uskollisesti aamusivuja kirjoittaessa alkaa luovuus pulputa, kun kritiikin musertava ääni ei saa ylivaltaa ajatuksen leikittelyltä.
Cameronin mukaan kirjoittaminen kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Niin minäkin koen. Kirjoittamalla avoimen rehellisesti itsestänsä, itsellensä, itseksensä, voi eheyttää tunteitaan. Kirjoitan – siis olen olemassa!
selina.selin@ttry.net