Äänihäiriö ICF:n näkökulmasta

Lääketieteellinen terveydentila

Äänihäiriöiden taustalla olevat lääketieteelliset terveydentilat luokitellaan ICD-10 tautiluokituksen avulla. Karkeasti ne voidaan jakaa elimellisiin ja toiminnallisiin. Elimellisissä äänihäiriöissä äänihuulissa on jokin rakenteellinen vika, joka tulee esiin ääntä käytettäessä kun taas toiminnallisessa äänihäiriössä äänihuulet ovat terveet, mutta ääntöelimistön toiminnassa on puutteita. Kuitenkin äänihäiriön tekijät esiintyvät usein toistensa kanssa, ja saman oireen takaa saattaa löytyä joko yksi tai useampi syytekijä.

Kehon/ruumiin toiminnot ja ruumiin rakenteet sekä niiden vajavuudet

Äänihäiriössä kehon/ruumiin toiminnot ja rakenteet tarkoittavat kolmen keskeisen äänentuoton osatekijän (ääntöhengityksen, fonaation ja artikulaation) toimintaa ja näihin liittyviä rakenteita (hengityselimistö, äänihuulet, ääniväylä). ICF:n kaksiportaisessa luokituksessa keskeisimmät ruumiin/kehon toimintojen ala-osiot ovat puheäänen tuotto ja puheäänen laatu. Puheäänen tuotto sisältää toiminnot, joihin perustuu kurkunpään ja sitä ympäröivien lihasten sekä hengityselinten yhteistoiminnan avulla tuotettu ääni. Se sisältää siis äännön ja äänen kuuluvuuden toiminnot. Puheäänen laatu sisältää puolestaan toiminnot, joihin perustuu äänen tyypillisten piirteiden tuotto, mukaan lukien äänenkorkeus, resonanssi ja muut äänen piirteet.

Rakenteissa esiintyvät puutokset tai poikkeamat sekä häiriintynyt toiminta määritellään ICF-luokituksessa vajavuuksiksi. Puheäänitoimintojen osalta ongelmia saattaa ilmetä ääntötoimintojen, äänen kuuluvuuden, äänen korkeuden tai äänen laadun suhteen. Seuraamuksia voivat olla afonia, hyper- ja hyponasaalisuus, dysfonia, käheys tai karheus. Esimerkiksi äänihuulihalvaus saattaa aiheuttaa hyvin heikon ja vuotoisen äänen, mutta äänestä voi tulla myös kireä kompensaation takia.

Suoritusten ja osallistumisen tasot sekä toiminnan rajoitteet

Suorituksella tarkoitetaan ICF-luokituksessa tehtävää tai toimea, jonka yksilö toteuttaa. Äänihäiriön yhteydessä tämä tarkoittaa luonnollisesti puhumista ja sen avulla viestien välittämistä. Toimivalta ääneltä vaaditaan riittävää voimakkuutta, ääntöelimistöä vahingoittamatonta tuottotapaa, miellyttävää kuunneltavuutta, ilmaisuvoimaa sekä joustavuutta. Ääni on kielellisten viestien välityksen ohella tärkeä tekijä myös ihmisen persoonallisuuden ilmaisijana, sillä ääni välittää muun muassa tietoa puhujan asenteista, valtasuhteista tai tunteista.

Äänihäiriöstä johtuvat tehtävien tai toimien suorittamista estävät tekijät voidaan jakaa äänenvoimakkuutta ja selkeyttä rajoittaviin tekijöihin. Suoritusrajoitteista kärsii arviolta runsas neljäsosa äänihäiriöpotilaista. Erityisesti ongelmia esiintyy ymmärretyksi tulemisessa, ryhmä- ja puhelinkeskusteluissa, ääntä voimistettaessa, taustamelussa keskusteltaessa ja laulettaessa. Ongelmalliseksi koetaan myös tilanteet, joissa ääni ei kuulosta henkilön omalta ääneltä eikä täten viestitä puhujan persoonaa.

Äänielimistön häiriintyessä toimintatavat muuttuvat aluksi huomaamatta. Kun muutostarve tulee tietoiseksi, vältellään äänen käyttöä ja puhumista ääntä erityisesti rasittavissa tilanteissa. Tällöin riskinä on osallistumisen rajoittuminen, jonka yksilö kokee ongelmaksi osallistumisessaan elämän tilanteisiin. Tämän yhteiskunnallisen tason ongelmista kärsii noin 14 % äänihäiriöpotilaista.

Äänihäiriön vaikutukset voidaan jakaa työhön, vapaa-aikaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä terveyteen ja mielialaan vaikuttaviin tekijöihin. Kun äänentuotto häiriintyy, heikkenee myös työssä suoriutuminen, jos työ vaatii runsasta äänenkäyttöä. Äänihäiriön vaikutuksia työhön ovat esimerkiksi puhumisen välttäminen, työtehtävien valikoiminen tai siirtäminen, työkyvyn aleneminen ja työstä poissaolot. Pahimmillaan ongelmat voivat johtaa jopa työkyvyttömyyteen, syrjäytymiseen, työttömyyteen tai ammatin vaihtoon. Äänihäiriöllä onkin suuri vaikutus ihmisten käsitykseen omasta työkyvystään ja elämänlaadustaan. Ääntä vaativat harrastukset, kuten laulaminen, voivat äänihäiriön vaikutuksesta kärsiä. Myös sosiaalinen kanssakäyminen voi muuttua, jos äänen laatu kiinnittää liikaa ihmisten huomiota tai ääntä on vaikea saada kuuluviin usean henkilön keskustellessa samanaikaisesti. Puhumista saatetaan tällöin vältellä ja samalla luovutaan mielipiteen ilmaisusta. Pahimmillaan puhetilanteista pidättäydytään kokonaan. Onkin luonnollista, että edellä mainitut ongelmat ja rajoitteet vaikuttavat äänihäiriöpotilaan henkiseen ja mielenterveydelliseen tilaan.

Kontekstuaaliset tekijät

Kontekstuaaliset tekijät sisältävät yksilön elämän viitekehyksen eli taustan. Nämä jaetaan ympäristötekijöihin ja yksilötekijöihin. Ympäristötekijöiksi katsotaan ne fyysiset ja sosiaaliset asenneympäristöt jotka osaltaan vaikuttavat henkilön toimintakykyyn. Ympäristötekijät jaetaan edelleen yksittäisen ihmisen tasoon (yksilön välitön ympäristö) sekä yhteiskuntatasoon (viralliset ja epäviralliset sosiaaliset rakenteet, palvelut ja järjestelmät yhteisössä tai yhteiskunnassa). Yksilölliset tekijät muodostavat yksilön taustan. Nämä tekijät eivät kuulu hänen lääketieteelliseen tai toiminnalliseen terveydentilaansa, mutta ovat vuorovaikutuksessa ruumiin/kehon rakenteiden ja toimintojen sekä osallistumisen ja suoritusten osa-alueiden kanssa. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi sukupuoli, ikä, yleiskunto, muut terveydentilatekijät, elämäntavat, tottumukset, entiset ja nykyiset kokemukset, yleiset käyttäytymismallit ja luonteenomaiset käytöspiirteet.

Yksilöpiirteitä ei luokitella erikseen ICF-luokituksessa, mutta näihin kiinnitetään usein huomiota ääniterapiassa, sillä ne saattavat osaltaan vaikuttaa erilaisten interventioiden lopputuloksiin. Kontekstuaaliset tekijät voidaan kuvata joko myönteisellä tavalla, jolloin ne ovat edistäviä tekijöitä tai kielteisellä tavalla, jolloin ne ovat rajoittavia tekijöitä. Äänihäiriön syntyyn vaikuttavia yksilöllisiä tekijöitä ovat äänenkäyttötavat, äänenkäyttöympäristö, elämäntavat, äänenkäyttötaito, äänenkäyttöharrastukset, persoonallisuus, sairaudet sekä yleinen terveydentila. Äänihäiriön syntyyn vaikuttavia työperäisiä tekijöitä puolestaan ovat taustamelu, koneet ja laitteet, ilman laatu, äänenkäyttötila sekä puhumisen määrä.

Äänihäiriöpotilaan oman kokemuksen merkitys äänihäiriötä arvioitaessa

Äänihäiriöiden diagnosoinnissa ja hoidossa tulisi kiinnittää huomiota äänihäiriön toiminnallisiin vaikutuksiin ja henkilön äänihäiriösidonnaiseen elämänlaatuun. Henkilön oma kokemus äänen tuottamisen vaikeutumisesta, äänen sosiaalisen käytön ja ilmaisevuuden rajoittumisesta tai ammatissa tarvittavan äänenkäytön kapasiteetin heikentymisestä kertoo ongelmasta, johon tulee puuttua. Subjektiivisen kokemuksen huomioiminen on tärkeää, sillä äänihäiriö on hyvin suhteellinen käsite, sillä eri henkilöt kokevat saman häiriön eri tavoin. Äänihäiriö on aina suhteutettava yksilön äänenkäytöllisiin tarpeisiin ja henkilökohtaisiin tuntemuksiin, sillä se riippuu äänelle asetetuista tarpeista eli siitä, kuinka vaativaa äänen käyttö on työssä tai vapaa-aikana.

Äänihäiriösidonnaista elämänlaatua tutkittaessa on havaittu, että äänihäiriöstä kärsivät henkilöt raportoivat usein merkittäviä äänihäiriöstä johtuvia negatiivisia vaikutuksia elämänlaatuun. Äänihäiröiden elämänlaadulliset vaikutukset ovat olleet verrattavissa eräiden kroonisten ja huomattavasti vakavampina pidettyjen sairauksien vaikutuksiin. Äänihäiriösidonnaisen elämänlaadun tutkimiseen on siis selkeä tarve. Käytännössä tämä voidaan tehdä suomen kielelle validoidun Voice Activity and Participation Profilen (VAPP) avulla. ICF-luokitukseen pohjautuva VAPP mittaa henkilön kokeman äänihäiriön astetta, sekä häiriön vaikutusta päivittäisiin toimiin ja osallistumiseen.