Raimo Sailas valotti valtionvarainministeriön näkökulmaa

1970-lulku ei ollut työelämän Onnela

Sailas ei pitänyt professori Juha Siltalan paljon julkisuutta saaneessa kirjassaan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" esittämistä eräistä ajatuksista. Siltalan mukaan 1970-luvun työelämä olisi ollut jonkinlainen Onnela, jonka jälkeen on menty huonompaan suuntaan. Muistellessaan 1970-luvun työelämää Sailas nosti esiin mm. sen että työaika oli paljon pitempi. Ei ollut Pekkasia ja vuosilomat olivat lyhempiä. Työt olivat useammin ruumiillisesti raskaita erityisesti maataloudessa, metsätaloudessa, rakennuksilla, satamissa ja monissa muissa töissä. Tänä päivänä esimerkiksi metsureita ei enää ole talvisin kainaloitaan myöten hangessa raskaine tärinän vuoksi valkosormisuutta aiheuttavien moottorisahojen kanssa työskentelemässä. 1970-luvun alussa oli vielä olemassa myös työllisyystöitä ja siirtotyömaita, jossa kymmenien tuhansien suomalaisten työkaluina olivat rautakanki ja lapio ja vastassa oli routainen maa. Työttömyysturvaa ei ollut, joka samoin kuin sairausvakuutuksen päiväraha nykymuodossaan muotoutui vasta 1980-luvun puolivälissä. Työeläkejärjestelmää on myös kehitetty. Näitä kehitystrendejä miettiessä on vaikea yhtyä Siltalan ajatuksiin, varsinkin kun työtä tehtiin tuohon aikaan palkalla, jonka ostovoima oli paljon alle puolet nykyisestä tasosta.

Tulevaisuuden haasteet: globalisaatio ja demografinen muutos

Tulevaisuutta ajatellessa Sailas nosti esiin kaksi keskeistä tekijää, globalisaatio ja demografia.

Globalisaatio ei sinänsä ole uusi ilmiö vaan pikemminkin uusi otsikko. Kansallinen olemassa olomme perustuu historiallisen muutoksen mukana pysymiseen kansainvälisessä kaupassa. Sodanjälkeisen ajan selvisimme Neuvostoliiton vaikutuksen alaisena, sittemmin olemme siirtyneet läntisille markkinoille EFTA:n, EEC:n, EU:n ja viimeksi rahaliitto EMU:n myötä. Kaikkiaan Suomi onkin globalisaation hyötyjä.

Kovempi vauhti ja isommat volyymit

Se mitä globalisaatiossa on uutta on vauhdin kiihtyminen ja volyymien kasvu. Pääoma, työvoima, tieto ja osaaminen siirtyvät ja muuttuvat aiempaa nopeammin. Samanaikaisesti myös tuotantovolyymit ovat suurentuneet Kiinan ja Intian osallistumisen myötä maailman kauppaan.

Globalisaatio on tuonut myös uusia mahdollisuuksia. Esimerkkinä Sailas mainitsi konepajateollisuuden, jonka loppumisesta Suomessa on keskusteltu viime vuosina runsaasti. Totuus kuitenkin on, että kaikki tunnusluvut ovat paremmat kuin koskaan. Nopeutuneen syklin myötä on totuttava siihen, että työpaikkoja menee ja syntyy aiempaa nopeammin ja se on väistämätön globalisaation seuraus. Joillakin aloilla on valitettavasti myös säästytty globalisaation vaikutuksilta. Ainakin osin yliopisto – ja tutkimuslaitosmaailma elää Sailaksen mielestä vielä turhan kotikutoisesti.

Demograafinen muutos

Parhaillaan on jo menossa suuri väestön ikärakenteen muutos, joka jatkuu vielä neljännesvuosisadan eteenpäin. Vaikka kyseessä onkin yleiseurooppalainen ilmiö, tämä muutos on jyrkin ja nopein juuri Suomessa. Ikääntyneiden määrä kasvaa ja kouluikäisten, alle 20 vuotiaiden määrä vähenee. Samanaikaisesti myös työikäisten määrä kääntyy laskuun, mitä ei ole tapahtunut sataan vuoteen. Töissä olevien keski-ikä nousee tuntuvasti.

Kehityksen seurauksena huoltosuhteet nousevat jyrkästi; pienenevä työssäkäyvä väestö joutuu kantamaan erittäin jyrkästi kasvavan huoltotaakan. Seurauksena ikääntymisestä on myös eläkemenojen kasvu, terveydenhuollon menojen kasvu ja vanhuspalvelujen kasvava tarve. Jotta näistä kustannuksista selvittäisiin on tarve saada aikaan kansantuotteen kasvua.

Haasteisiin on jo haettu ratkaisuja. Lähtökohta on, että edes nykyisen kaltaisia hyvinvointivaltion rakenteita ja palveluja ei voida säilyttää, jos samanaikaisesti ei saada aikaan a) tuotannon ja/tai b) kannattavuuden kasvua.

Bruttokansantuote on yksinkertainen kahden asian - työpanoksen (tehtyjen työtuntien määrä) ja työn tuottavuuden – funktio. Demografisen muutoksen myötä työpanos alkaa supistua, jolloin on mahdotonta ylläpitää kasvua. Entäpä sitten työn tuottavuus? Vaikka työn tuottavuus kokonaisuutena on ollut viimeaikoina lievässä laskusuunnassa, näyttäsi siltä että olemme onnistuneet hyvin kansainvälisen kilpailun lohkoilla. Sen sijaan julkisella ja erityisesti kunnallisella sektorilla työn tuottavuus on ollut jo useita vuosia laskusuunnassa. Tämä johtunee siitä, että poliittisin ja hallinnollisin päätöksin työn tuotavuutta on vaikea saada kasvuun, kun ei ole kilpailun antamaa insentiiviä. Tämä onkin julkisella sektorilla vaativa haaste tulevaisuutta ajateltaessa.

Haasteita myös työterveyshuollolle

Työterveyshuoltoa nämä asiat sivuavat myös. Kuinka pitää mahdollisimman suuri osa työvoimasta mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman terveenä ja toimintakykyisenä työssä samalla kun paine tuottavuuden kasvuun on nousussa? Kuinka pitää ihmiset positiivisella mielellä työssä samanaikaisesti kun työssäkäyvien määrä jyrkästi laskee? Haasteesta tulee vain suurempi toimintaympäristössä jossa huoltosuhde heikkenee.

Työllisyysasteen nosto keskeistä

Mitkä sitten voisivat olla keinoja tilanteen hallitsemiseksi? Työllisyysasteen nostaminen on keskeistä. Tämän hallituskauden aikana, eli 3,5 vuoden aikana työllisyysaste on noussut vajaa 2 % 67,3 %:sta ensi vuoden ennustettuun 69,1 %:iin. Tavoitteena on, että työllisyysaste on 75 % vuonna 2011, joten kasvun pitäisi olla noin kolminkertainen tulevalla vaalikaudella edelliseen verrattuna. Muissa pohjoismaissa työllisyysaste on selvästi Suomea korkeampi ja ennen 1980-luvun lopun lamaa Suomessakin se oli 74 %, joten tavoitteen saavuttaminen on täysin mahdollista.

Miksi se kuitenkin on vaikeampaa nyt kuin aiemmin? Mitä vanhempaa työvoima on, sen vaikeampaa on työllisyysasteen ylläpitäminen.. Jos kaikki säilyisi ennallaan työllisyysaste tulisi laskemaan työvoiman ikääntyessä. Keskeistä on siis pitää vanhemmat ikäluokat työssä pitempään. Historiasta tiedetään kansliapäällikkö Lehdon jo mainitsema tosiasia, että 1960-luvulla miehillä 60 - 64 v ikäluokassa työllisyysaste oli 80 %, 1995 vain 25 %. Selityksenä on tietenkin aiempi agraaritalous ja maatalouden suuri työllistävä vaikutus.

Joka tapauksessa tulevien haasteiden kannalta avainkysymys on, saadaanko vanhempien ikäluokkien työllisyysaste nousemaan. Kahden vuoden ikäinen eläkeuudistus tavoittelee keskimääräisen eläkeiän nostamista 2-3 vuodella nykyisestä 59 vuodesta. Toivottavasti tässä asiassa saadaan aikaan selvä muutos parempaan ja mahdollisimman nopeasti.