Työterveyspainotteisesta sairaanhoidosta kaivataan tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuutta sekä todennettua hyötyä yrityksille

Sairaanhoitokäynnit kasvussa

Esityksensä aluksi K-P Martimo osoitti Kelan tilastojen avulla sairaaanhoitokäyntien kasvaneen vuosina 1997- 2003 n. 3.8 miljoonasta käynnistä 4.6 miljoonaan käyntiin. Samanaikaisesti työterveyshuollon piirissä olevien asiakkaiden määrä on kasvanut 1.46 miljoonasta asiakkaasta 1.76 miljoonaan. Työterveyshuollon kattavuus on saman aikana noussut 79.2 prosentista 85.4 %:n. Sairaanhoitokäynneistä lääkärit tekivät noin 59 %, terveydenhoitajat 30 %, terveystarkastusten osalta vastaavat luvut olivat 26 % ja 62 %. Sairaanhoidon osuus on siis merkittävä työterveyshuollossa ja työterveyslääkäreiden työ on sairaanhoitopainotteisempaa kuin terveydenhoitajien. Onko kehitys oikea ja pitäisikö työterveyslääkäreiden osallistua enemmän muuhun kuin sairaanhoitoon, on kysymys joka hakee vastausta. Lienee kuitenkin itsestään selvää, että työterveyslääkärin ammattitaitoa, osaamista ja kokemusta tulisi hyödyntää laaja-alaisesti koko työterveyshuollon kentässä – myös sairaanhoidon ulkopuolella.

Työterveyspainotteinen sairaanhoito ja hyvä työterveyshuoltokäytäntö

Martimo toi esityksessään esiin pian julkaistavan Hyvän työterveyshuoltokäytäntö–oppaan, jonka mukaan työterveyspainotteisessa sairaanhoidossa tulee:

• työntekijöiden ja työpaikkojen tarpeet huomioida sen järjestelyissä
• arvioida sairauksien työperäisyys
• tukea työ- ja toimintakykyä vaikuttamalla myös työhön työympäristöineen ja työyhteisöön
• lyhyen ja pitkän aikavälin työkykyarvioiden tulee perustua työpaikkatuntemukseen
• seurata jatkuvasti työssä selviytymistä ja käynnistää tarvittaessa tukitoimenpiteet varhaisessa vaiheessa – joustava hoitoon pääsy vähentää toimenpiteiden viivettä
• työn asettamat vaatimukset huomioida hoitoja valittaessa ja työntekijöiden palatessa töihin sairauden jälkeen
• pyrkiä estämään työhön liittyvien sairauksien pahenemista
• pyrkiä tiiviisiin ja pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin – se mahdollistaa varhaisen diagnostiikan, hoidon ja hyvän seurannan

Työ- ja terveys 2003 tutkimuksen mukaan työssä käyvistä 39 %:lla oli lääkärin toteama krooninen sairaus, joista 38 %:lla sairaus haittasi työntekoa. Jos työterveyshuolto sisälsi sairaanhoidon, koki heistä haittaa 37 %, puhtaasti lakisääteisessä 43 %. Työntekijöistä 32 %:lla oli työn aiheuttama tai pahentama oire edeltäneen 6 kuukauden aikana. Sairaanhoidon sisältämässä työterveyshuollossa heistä oire oli 31 %:lla ja lakisääteisessä 45 %:lla. Näissä tilastoissa sairaanhoidon sisältämän työterveyshuollon pienemmät prosenttiluvut puhuvat sen vaikuttavuuden puolesta.

Itsearvioituun työkykyyn vaikuttavat tekijät

K-P Matrrtimo referoi esityksessään tekemäänsä tutkimusta (Martimo et al 2006), jossa selvitettiin itsearvioituun työkykyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus tehtiin kahdella työterveysasemalla 12 työterveyslääkärin voimin. Tutkimukseen rekisteröitiin 971 käyntiä sairauden vuoksi. Potilas täytti tutkimuslomakkeen ennen vastaanottoa, lääkäri sen jälkeen ja tutkimuksessa arvioitiin käynnin pääkäyntisyy ja sen työperäisyys, hyöty työhön kohdistuvista toimenpiteistä, potilaan työkyky sekä työhön kohdistuvat toimenpiteet. Tärkeimmät käyntisyyt olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (39 %), hengitystiesairaudet (17 %), sydän- ja verisuonisairaudet (11 %), iho-sairaudet (9 %) sekä mielenterveyden häiriöt (7 %). Muut sairausryhmät käsittivät 16 %.

Potilaat arvioivat käyntisyistä selkeimmin työperäisiksi tule-vaivat (n. 75 % koki varmasti tai mahdollisesti) ja mielenterveyssyyt (n.85 %). Lääkäri arvio työperäisyyden samansuuntaisesti mutta kriittisemmin, tule-syissä n. 20 % ja mielenterveyssyissä n. 25 % pienemmiksi kuin potilaat.

Työhön kohdistuvat toimenpiteet nähtiin tutkimuksissa joko hyödyllisinä tai mahdollisesti hyödyllisinä sekä potilaiden että lääkäreiden mielestä noin kolmanneksessa käynneistä. Erityisesti hyödyllisyys korostui mielenterveysongelmissa ja tule-sairauksissa. Työhön kohdistuviin toimenpiteisiin ryhdyttiin lääkäreiden mukaan n. 9 % vastaanottokäynneistä, todennäköisimmin silloin jos sairaus koettiin selkeästi työperäiseksi.

Potilas arvio itsensä työkyiseksi n 62 %:ssa käynneissä, osittain työkykyiseksi n 20 % :ssa käynneistä ja työkyvyttömäksi n. 10 %:ssa, loput eivät osanneet sanoa arviotaan. Työkyvyttömyyden kokemukset korostuivat mielenterveyden häiriöissä (n.55 % osittain tai kokonaan työkyvyttömiä), tule-sairauksissa (n.45 %) sekä hengitystiesairauksissa (n.35 %). Osittain työkykyisten korkeahko määrä osoittaa osittaisen sairauspäivärahan tarpeellisuuden, joka tulee voimaan vuoden 2007 alusta. Täytyy vain toivoa, että se voisi laajentua jo työkyvyttömyyden alkuvaiheeseen.

Kun selvitettiin potilaan arvioiman työkyvyttömyyyden riskitekijöitä monimuuuttujamallissa, havaittiin selvä korrelaatio iällä, riski korostui erityisesti yli 55 vuotiailla (8.9 kertainen vs. 4.8 kertainen 35-44 vuotiailla). Sukupuolella ei havaittu olevan merkitystä. Ammattiryhmistä korkein riski oli työntekijöillä. Sairausryhmistä suurimman riskin muodostivat mielenterveyden häiriöt (17.5 kertainen) ja tule-sairaudet (7.7 kertainen). Potilaan omalla arviolla sairauden työperäisyydestä oli myös huomattava merkitys (12.8 kertainen riski).

Arvioitaessa vastaavasti potilaan kokemia osittaisen työkyvyttömyyden riskitekijöitä, olivat tulokset samansuuntaisia. Tällöin iällä ei ollut tosin merkitystä ja sairausryhmistä riski korostui tule- ja hengitystiesairauksissa. Oma arvio työperäisyydestä oli myös selkeä itsenäinen riskitekijä.

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon tarve selvä

Yhteenvetona Kari-Pekka Martimo näki työterveyspainotteisen sairaanhoidon tarpeen selvänä. Hän näki sairaanhoidolla voitavan vaikuttaa työkyvyttömyysriskiin. Arvioitaessa työkykyä korostuu potilaan oma näkemys. Sairaanhoidolla voidaan hänen mukaansa vaikuttaa tuottavuuteen ja tutkimusten mukaan toiminta näyttäisi olevan vaikuttavaa jo nyt.

Hän korosti kuitenkin, että tarvitaan lisää tutkimusta

• työterveyspainotteisen sairaanhoidon vaikutuksista tuottavuuteen
• työssä kuntoutumisesta (ammatillinen kuntoutus, osasairausvapaa)
• työhön vaikuttamisen keinoista (erityisesti työpaikan näkökulmasta)

"Se mitä ei ole dokumentoitu, sitä ei ole tehtykään"

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon vaikuttavuus suurelle, globaalille yritykselle

Jan Schugk toi näkemyksen sairaanhoidon merkityksestä omalle yritykselleen. Hän korosti esityksessään Suomen ja suomalaisen työterveyshuollon ainutlaatuisuutta – missään muualla maailmassa työterveyshuoltoa ei ole toteutettu samalla lailla eikä työterveyspainotteisen sairaanhoidon osuus ole näin suuri kuin Suomessa. Motoksi hän asetti Jukka Sepposen Työterveyslääkäri- lehden 1b/2005 kirjoittaman "Yritystoiminnan perimmäisenä tarkoituksena on tuottaa taloudellista voittoa. Toimiessaan asiakaslähtöisesti työterveyshuolto tukee yritystä tässä tavoitteessa: työterveyshuoltoon tehtyjen panostusten pitäisi joko lisätä yrityksen tuottoja tai vähentää kustannuksia."

Hän korosti esityksessään huonon terveystilanteen ja heikon työhyvinvoinnin kustannusten muodostumista jäävuorimallin avulla: suorat kustannukset (sairausajan palkkakustannukset, tk-eläkekustannukset, terveydenhuoltokustannukset) muodostavat vain sen huipun. Pinnan alla ovat huomattavasti suuremmat epäsuorat kustannukset, kuten alentunut tuottavuus, laadun heikentyminen, väliaikaiset työvoimakustannukset, sairausläsnäolo, vaihtuvuus jne.

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon mahdollisuudet

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon avulla voidaan Jan Schugkin mukaan

• vähentää sairausläsnäoloa (presenteeism)
• vähentää sairauspoissaoloja (absenteeism)
• vähentää sairaanhoitokustannuksia
• vähentää eläkekustannuksia
• vähentää epäsuoria terveyskustannuksia
• vaikuttaa työntekijöiden terveyskäyttäytymiseen
• parantaa tuottavuutta

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon riskit ja uhat

Jan Schugk lähestyi sairaanhoidon riskejä ja uhkia hyvän työterveyshuoltokäytännön ja sen määrittelyjen kautta. Hän näki uhkana sen, että sairaanhoidon järjestelyt eivät välttämättä lähde aidosti asiakkaan tarpeista vaan usein enemmän palveluntuottajan mahdollisuuksista tarjota palveluja. Toiminnan suunnittelu on usein toimijakeskeistä – työpaikkoja on vaikea saada tai niitä ei aidosti haluta mukaan suunnitteluun.

Sairauksien työperäisyyttä arvioidaan – mutta se perustuu liikkaa vielä mutu-tuntumaan. Puuttuu yhtenäinen työperäisen oireen tai sairauden määrittely ja kirjaamiskäytännöt ovat kirjavia. Esityksen jälkeisesssä keskustelussa tätä pidettiin erityisen tärkeänä ja siihen toivottiin selkeyttä. Se mahdollistaisi työterveyshuollon ja erityisesti työterveyspainotteisen sairaanhoidon vaikuttavuuden osoittamista.

Jan Schugk arvioi työterveyshuollon olevan myös turhan varovainen erityisesti pyrkiessään vaikuttamaan työhön ympäristöineen ja työyhteisöjen toimivuuteen. Usein toimenpide-ehdotukset tulevat kovin myöhäisessä vaiheessa. Toisaalta hän myös peräänkuulutti potilaiden ja työnantajien aloitteellisuutta – vastuu ei ole yksin työterveyshuollolla. Työterveyshuollon tekemät aloitteet voivat olla myös liian kaukana yrityksen käytännön toiminnasta – ne koetaan työläinä ja hankalina, vaativat liikaa työtä ja kustannuksia.

Arvioitaessa työkykyä työntekijä- ja työpaikkatuntemuksen perusteella ovat käytännöt vielä liian vakiintumattomia. Puuttuu yrityskohtaisia toimintamalleja työkykyongelmissa. Myös työterveyshuollon perimmäinen osaaminen voi olla vaillinaista – tunteeko erityisesti työterveyslääkäri riittävän hyvin vastuuyrityksiensä työolosuhteet, työtehtävät ja niihin liittyvät terveydelliset riskit?

Mietittäessä työssä selviytymisen jatkuvaa seurantaa jäi Jan Schugk pohtimaan, onko työterveyshuollolla riittäviä edellytyksiä tai halua tähän, vai perustuuko se lopulta potilaan omiin kertomuksiin. Työnantajalla on usein tähän paremmat edellytykset ja kolmikanta työnantaja – työntekijä - työterveyshuolto pitäisi olla huomattavasti yleisempää ongelmatilanteissa kuin nyt. Tämän ja ehkä myös varovaisuuden vuoksi tukitoimenpiteet käynnistyvät liian myöhään – realistisia kuntoutusmahdollisuuksia on vaikea löytää. Parhaiten työterveyshuollossa tapahtuu joustava hoitoon pääsy, jossa pullonkaulat löytyvät lähinnä erikoissairaanhoidossa.

Jan Schugk näki, että asianmukaista tietoa työn vaikuttavuudesta terveyteen on hyvin tarjolla, mutta ongelmallisempaa on, vaikuttaako tarjottu tieto potilaan käyttäytymiseen tai työoloihin. Hoitoja valittaessa työn asettamien vaatimusten huomioimisen hän näki lähinnä teoreettisena mahdollisuutena. Hän arvioi myös, että työhön liittyvien sairauksien pahenemiseen ja toistumisen estämiseen pyritään, mutta läheskään aina tavoitteeseen ei päästä. Ongelmina ovat vaikeudet potilaan motivoinnissa ja vaikuttamismahdollisuuksissa työolosuhteisiin käytännössä. Varsinaisiin ammattitauteihin tai niiden epäilyyn sen sijaan puututaan nopeasti.

Työn merkitys korostuu

Esityksessään Jan Schugk korosti sairauden haittaavuuden merkitystä suhteessa koettuun työn arvotukseen. Mitä mielekkäämmäksi työn vajaakuntoinen työntekijä kokee, sitä vähemmän haittaa hän usein työssään sairauksistaan kokee. Tämä käy ilmi Valtiokonttorin tekemässä selvityksessä, jonka mukaan niillä, jotka kokevat sairauksistaan suurta haittaa työssään, pitkiä (> 4 pv) sairauspoissaoloja on lähes kymmenkertainen määrä verrattuna niihin, joilla ei ole sairauksia tai niistä ei koidu koettua haittaa.

Yhteenvetona

Jan Schugk korosti siirtymistä lääketieteellisestä mallista kohti osaamispääomamallia (human capital). Sen mukaan tulisi siirtyä

• sairaudesta terveyteen
• terveydestä toimintakykyyn
• toimintakyvystä tuottavuuteen

Ajatusmallia tulisi muuttaa: nyt ajatellaan kustannuksia, jotka syntyvät ihmisten pitämisestä terveenä, kun pitäisi ajatella niitä kustannuksia, jotka syntyvät siitä, että työntekijät eivät ole terveitä, työkykyisiä ja hyvinvoivia.

Työterveyshuolto on investointi, ei kulu!