Työterveyslääkäri

Työhön liittyvä sairaus - määriteltynä työterveyspainotteisessa sairaanhoidossa

Työterveyslääkäri
2006;24(4):42-42
Jukka Uitti, Kari-Pekka Martimo ja Jan Schugk

Sairauksien työhön liittyvyyden arviointi on yksi työterveyspainotteisen sairaanhoidon peruselementeistä. Jotta tämä toteutuisi nykyistä paremmin, on työhön liittyvän sairauden määritelmää selkiytettävä käytäntöä varten. Ilman sairasvastaanottokäynnin yhteydessä tehtävää merkintää oireiden tai sairauden liittymisestä työhön, on sairasvastaanoton työterveyspainotteisuuden toteutumista vaikea seurata. Sairauden työhön liittymisen toteaminen on myös edellytys terveysseurannalle (surveillance) yksilö- ja ryhmäpalautteineen, sillä seuranta ei ilman tätä määrittelyä toimi eikä tarvittavia interventioita näin ollen pystytä käynnistämään.

Työhön liittyvä sairaus on tärkein yläkäsite. Se voidaan jakaa seuraaviin ehdotettuihin luokkiin, jotka laukaisevat erilaisia toimia yksilö-, ryhmä- ja yritystasolla. Vähimmillään on syytä kerätä tietoa ilmiön (työhön liittyvien sairauksien) esiintyvyydestä kohdeväestössä.

Ehdotuksemme TYÖHÖN LIITTYVIEN SAIRAUKSIEN sairauskertomusmerkinnäksi käyntien yhteydessä:

a. työssä pahenevat oireet ja sairaudet (esim. liikuntaelinsairaudet ja mielialahäiriöt, jotka provosoituvat työssä, eli pahentuvat aiheuttaen lyhyttä tai pitempää työkykyongelmaa)

b. työperäiset sairaudet (työllä on ollut vaikutus sairauden syntyyn, kyseessä on osittain työperäinen sairaus, jolloin "etiologinen osuus sairauden aiheutumisesta on 1–49%")

c. ammattitaudit tai niiden epäilyt (etiologinen osuus arvioidaan yli 50%:ksi eli pääasialliseksi)

Tämän luokittelun käyttö ja kunkin työterveyslääkärin kannanotto sairauden liittymisestä työhön perustuu lääkärin työlääketieteelliseen osaamiseen, johon yhdistyy tieto työpaikan olosuhteista, anamneesista ja statuksesta.

Jos kannanotto sairauden liittymisestä työhön merkitään järjestelmällisesti sairaskertomukseen, voidaan kertyvää informaatiota hyödyntää seurannassa kaikilla em. tasoilla. Mikäli sairauden todetaan liittyvän työhön, laukaisee se aina yksilötason toimia, minkä lisäksi osa käynneistä laukaisee laajemman selvitystarpeen, kuten suunnatun työpaikkakäynnin. Luokittelemalla käynnin oikein lääkäri voi samalla suunnata ja ehdottaa myös asianmukaiset jatkotoimenpiteet.

Ehdotettu jaottelu voisi kirkastaa paremmin kaikille toimijoille, mitä työterveysongelmia yrityksessä syntyy ja esiintyy. Tämän avulla saataisiin kootuksi käyttökelpoista tietoa esim. vuositasolla, tulevien toimintasuunnitelmien pohjaksi. Kertyneen tiedon avulla voidaan työnantajan edustajille antaa tarkempi raportti henkilöstön terveydentilasta ja etenkin siitä työkyvyttömyyden uhkasta, johon voidaan vaikuttaa työn ja työympäristön kehittämisen kautta.

Dialogi, joka luokittelun yhteydessä käydään potilaan kanssa, selventää myös potilaalle näitä vaikeita käsitteitä. Potilaan motivaatioon ja työkykyyn vaikutetaan positiivisesti, kun hänen käsityksensä otetaan tässä yhteydessä huomioon ja ryhdytään toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi.

Ehdotettu jaottelu kattaa hyvin WHO:n työhön liittyvän sairauden eri dimensiot. Jos tämä luokittelu saa kannatusta työterveysyhteisössä, voidaan kullekin luokalle laatia jatkossa tarkemmat kriteerit. Joka tapauksessa on selvää että sairaanhoidon työterveyspainotteisuuden ja sairauksien työhön liittymisen seurantaa varten tarvittavaa tietoa ei synny, jos vastaavanlaisia mittareita ei ole käytössä työterveyshuollon seurantaa palvelevissa potilastietojärjestelmissä.

Jukka Uitti
K-P Martimo
Jan Schugk