Pernarutosta rannekanavatautiin - 80 vuotta ammattitautisäädöksiä Suomessa (osa 1)

Varhaiset pioneerit

Ensimmäisenä annettiin lait määrättyjen ammattitautien korvaamisesta Sveitsissä v. 1877 ja 1881. Koska työmiehen piti näyttää toteen, että tauti oli seuraus ammatista, ei laista ollut suurtakaan käytännöllistä hyötyä. Laki uusittiin siellä vuonna 1911, jonka jälkeen korvattavia ammattitauteja aiheuttavia aineita oli nimetty 34. Englannissa annettiin laki erinäisistä ammattitaudeista maksettavista korvauksista vuonna 1906. Aluksi mainittiin vain kuusi ammattitautia (lyijyn, elohopean, fosforin ja arseenin aiheuttamat sairaudet, pernarutto sekä kaivosmiesten matotauti ankylostomiaasi), mutta jo seuraavana vuonna lisättiin lakiin 18 erinäistä tautia, kuten kromihaavat, räkätauti, kaivosmiehen silmävärve, kaivosmiesten jännetupen tulehdus, ylipaineen aiheuttamat sairaudet, typen oksidien ja rikkihiilen aiheuttamat sairaudet. Ranskaan saatiin ammattitautilaki v.1919 sekä Saksaan ja Neuvostoliittoon v. 1925.

Saksan ensimmäisessä ammattitautiasetuksessa vuodelta 1925 lueteltiin 11 aiheuttajaa. Siellä toinen asetus annettiin jo 1929, ja se sisälsi kaikkiaan 22 nimikettä, kun mukaan oli nyt otettu esimerkiksi häkä, rikkivety, silikoosi, meluvammat, puupölyn aiheuttamat sairaudet sekä tartuntataudit. Ruotsalainen Nordin on esittänyt kirjassaan laajemman katsauksen eri maiden ammattitautien korvauslainsäädäntöön 1900-luvun alkupuolen osalta.

Ammattitautien ilmoitusvelvollisuudesta oli säädetty Saksissa 1901, kun kaikki lyijymyrkytystapaukset määrättiin ilmoitettaviksi. Vuonna 1907 ilmoitusvelvollisuutta oli laajennettu 'muiden myrkkyjen ja tauti- itujen' aiheuttamiin ammattitauteihin. Preussissa sairaskassat ilmoittivat ammattientarkastajille 'lyijy-, phosphori-, arsenikki- ja elohopeamyrkkyjen' aiheuttamiksi epäillyt tapaukset. Ammattientarkastajien tuli selvitellä syitä niiden esiintymiseen ja estää niiden uusiutumista. Myös Englannissa edellytti työturvallisuuslaki jo 1900-luvun alussa ilmoittamaan ammattientarkastajalle lyijy-, elohopea-, fosfori- ja arseenimyrkytykset. Ilmoitusvelvollisuutta laajennettiin vuonna 1916 koskemaan myös eräiden kaasujen savujen ja muiden aineiden aiheuttamia myrkytyksiä.

ILO: sta se meillä alkoi

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919 perustettu Kansainvälinen työjärjestö ILO alkoi valtiosopimuksilla toteuttaa työolojen sääntelyä. ILO: n työkonferenssit hyväksyivät näitä sopimuksia ja suosituksia. ILO: n yleissopimus nro 18 vuonna 1925 ammattitautien johdosta annettavista korvauksista tähtäsi 'myöntämään ammattitaudin uhreille tai heidän oikeudenomistajilleen korvauksen samoilla yleisillä perusteilla kuin mitä kansallinen lainsäädäntö määrää työssä sattuneista tapaturmista'. ILO: n ensimmäisessä ammattitautiluettelossa mainittiin vain lyijy, elohopea ja pernaruttobasilli, joiden aiheuttamia tauteja sopimukseen yhtyneet valtiot sitoutuivat pitämään korvattavina ammattitauteina.

Suomi ratifioi ensimmäisten maiden joukossa yleissopimuksen vuonna 1927. Ratifiointi tarkoittaa esimerkiksi valtionpäämiehen antamaa suostumusta valtiosopimukselle, minkä jälkeen se tulee täysimääräisenä ko. maassa voimaan. Sitä ennen annettiin tasavallan presidentti L. K. Relanderin allekirjoittaman työväen tapaturmavakuutuslain (271/1925) nojalla jo 2. heinäkuuta 1926 valtioneuvoston päätös siitä, mikä ammattitauti on korvattava tapaturman aiheuttamana ruumiinvammana. Säädös oli paljon ILO: n yleissopimuksen luetteloa laajempi sisältäen 36 kemikaalia, erikoisen voimakkaan säteilevän energian aiheuttaman taudin sekä pernaruton. Useimmat säädöksen kemikaaleista oli mainittu Teollisuus-myrkkyjen luettelossa, jonka Suomen Työväensuojelus- ja sosiaalivakuutusyhdistys oli hieman aiemmin julkaissut.

1930-luku

Vuonna 1935 annettiin P. E. Svinhufvudin ollessa tasavallan presidenttinä laki eräiden ammattitautien sekä työkalun hankauksesta aiheutuneen tulehduksen korvaamisesta (153/1935). Aiempaa luetteloa oli pidetty meidän oloissamme liian laajana, koska siihen oli 'otettu aineita, joilla meidän maassamme ei ole sanottavaa merkitystä'. Kansainvälinen työjärjestö oli uusinut yleissopimuksensa vuonna 1934. Suomi ratifioi tämän vasta vuonna 1949. Kuitenkin vuoden 1935 ammattitautilaki kattoi yleissopimuksen nro 42 altisteet, mutta ei toisaalta sisältänyt muitakaan altisteita. Tämän mukaan korvattavia ammattitauteja olikin huomattavasti vähemmän kuin vuoden 1926 valtioneuvoston päätöksessä. Jäljelle jäivät arsenikki yhdistyksineen, lyijy yhdistyksineen, elohopea yhdistyksineen, fosfori, bensiini, bensoli, kivihiiliterva, erikoisen voimakas säteilevä energia ja pernaruttotartunta.

Laki antoi mahdollisuuden asetuksella ulottaa lain määräykset myös muihin, maassa harjoitetuissa ammateissa esiintyviin ammattitauteihin, jotka johtuvat määrättyjen aineiden käsittelemisestä tai valmistamisesta. Samana vuonna annetulla asetuksella säädettiinkin eräiden ammattitautien sekä työkalun hankauksesta aiheutuneen tulehduksen korvaamisesta annetun lain toimeenpanosta (429/1935), mikä sisälsi lisäksi aniliinivärien, tärpätin ja kivipölyn (silikoosi ja silikotuberkuloosi) aiheuttamat ammattitaudit. Asetus sisälsi kunkin aineen osalta luettelon taudeista ja tautimuodoista sekä ammateista ja töistä, joissa sattuneet ammattitaudit voitiin siis korvata.

Esimerkiksi pernaruttotartunnan kohdalla tautimuoto oli yksinkertaisesti 'pernarutto' ja ammatit ja työt 'pernaruttoisten eläinten kanssa kosketukseen joutuvat työt; kauppatavaroiden lastaus, kuljetus tai purkaminen; eläinjätteiden käsittely'. Vastaavasti erikoisen voimakas säteilevä energia aiheutti silmäsairauksia, ihotulehdusta, ihon kuihtumista, röntgensyöpää, röntgenin ja radiumin aiheuttamia veritauteja, kun työnä olivat sulatusuunityöt lasi-, sementti, rauta-, metalli- ja emaljitehtaissa, hitsaustyöt tai työskentely röntgenkoneilla ja radiumilla. Asetusta muutettiin 1937 lisäämällä kloorifenolaatteihin kuuluva sinestymisenestokemikaali Dowicide luetteloon (24/1937).

Muissakin maissa uusittiin ammattitautiluetteloja. Esimerkiksi Saksassa järjestyksessä kolmas ammattitautiasetus annettiin vuonna 1936, ja se sisälsi nyt 26 nimikettä, muun muassa asbestoosin.

Melu ja tärinä mukaan

Vuoden 1938 valtiopäiville annettiin hallituksen esitys uudeksi ammattitautilaiksi. Voimassa olleen lain periaate, jonka mukaan korvausta suoritetaan ainoastaan nimetyssä työssä saadusta ammattitaudista, oli 'osoittautunut liian ankaraksi ja eräissä tapauksissa kohtuuttomaksi, koska se voi saattaa saman taudinvaaran alaiset työntekijät eriarvoiseen asemaan vain siitä syystä, että toinen työ on mainittu korvaukseen oikeuttavien töiden luettelossa, toinen ei'. Esityksessä viitattiin myös Genevessä 1934 hyväksyttyyn muutettuun sopimukseen, joka voitaisiin ratifioida uuden ammattitautilain tultua hyväksytyksi. Eräiden tartuntatautien ottamista lakiin mukaan erityisesti sairaala-ammateissa perusteltiin sillä, että työntekijäin tapaturmavakuutuslakia ei omaksutun laintulkinnan mukaan vielä sovellettu sairaanhoitajattariin.

Uusi ammattitautilaki (139/1939) annettiin tasavallan presidentti Kyösti Kallion aikana. Korvattavien ammattitautien piiriin tuli useita uusia kemikaaleja (esim. häkä, rikkivety ja rikkihiili), fysikaalisia tekijöitä (melu ja tärinä) ja biologisten tekijöiden aiheuttamia tauteja, kuten sikaruusu (erysipeloides), räkätauti (malleus) ja pälvisilsa (trichophytia). Erikseen mainittiin työn aiheuttamat iho- ja limakalvosyövät, yleisvaaralliset tartuntataudit ja tuberkuloosi tai sukupuolitauti sairaala-ammateissa. Laki antoi mahdollisuuden asetuksella säätää myös muiden tekijöiden aiheuttamista ammattitaudeista.

Räkätauti on Burkholderia mallein aiheuttama bakteeritauti – nuoremmalle lukijapolvelle selvennykseksi, koska nykyään räkätaudilla lienee toinen merkitys. Kyseistä bakteeria käytettiin I maailmansodassa biologisena sodankäyntivälineenä, ja se on nykyäänkin ollut kiinnostuksen kohteena bioterrorivarautumisen yhteydessä.

Sodan jälkeen

Saksassa oli sodan aikana vuonna 1943 taas uusittu ammattitautiasetus. Uusia nimikkeitä olivat mm. asbestin aiheuttama keuhkosyöpä ja alumiinipölykeuhko sekä eräät tartuntataudit.

Alumiinimetallin pöly aiheutti ainakin Saksassa ja Ruotsissa paljon keuhkofibroosia pyroteknisessä teollisuudessa sota-ajan puutteellisissa työhygieenisissä oloissa. On arveltu, että kun hienojakoisen alumiinijauheen pinnan hapettumisen estämiseksi käytettiin mineraaliöljyä steariinihapon sijasta, se johti keuhkoissa eksotermiseen reaktioon, kun keuhkokudoksen nesteet liuottivat suojaavan kerroksen alumiinin pinnasta.

Ammustyöntekijöiden sodan aikaisten myrkytysten ja toisaalta 'häkäpöntöllä' kulkevien autojen aiheuttamien hiilimonoksidimyrkytysten tutkiminen kehitti suomalaista työlääketiedettä, ja johti Helsingin yliopiston I sisätautiklinikan ammattitautiosaston perustamiseen vuonna 1945 ja edelleen laajenemiseen vuonna 1951 Työterveyslaitokseksi.

Vuonna 1948 annettiin ammattitautilain (139/1939) nojalla asetus tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain toimeenpanosta (850/1948). Säädös edellytti vakuutuslaitoksen antavan virallista ammattitautitilastoa varten tarvittavat tiedot kultakin toimintavuodelta viimeistään ennen toimintavuotta seuraavan elokuun loppua. Asetuksen eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista (852/1948) allekirjoitti tasavallan presidentti J. K. Paasikivi. Työtapaturmina korvattiin sen mukaan mm. syövyttävien aineiden aiheuttamat vammat, terveydelle vaarallisten kaasujen hengittämisestä aiheutuneet vammat ja ritisevät jännetuppitulehdukset.

Tammikuussa 1946 oli valtioneuvosto asettanut komitean selvittämään tarvetta tarkistaa voimassa olevaa ammattitautilainsäädäntöä. Hallituksen esityksessä laiksi ammattitautilain muuttamisesta, joka annettiin vuoden 1948 valtiopäiville, perusteena mainittiin ammattitauteja tutkivan lääketieteen edistys sekä maamme teollisuuden toiminnan laajentuminen uusille alueille. Komitean mietinnössä katsottiin myös välttämättömäksi ammattitautien ennalta ehkäisemistä tarkoittavan lainsäädännön tehostaminen. Tätä koskeva työsuojelulainsäädännön alaan kuuluva esitys oli tarkoitus hallituksen toimesta antaa eduskunnalle erikseen.

Laki ammattitautilain muuttamisesta annettiin joulukuun 30 päivänä 1948 (955/1948). Se toi jälleen joitain uusia altisteita korvausten piiriin. Tällaisia olivat mm. nikkeli, jauhopöly, suu- ja sorkkatauti sekä luomatauti. Kuten jo vuoden 1939 lakiin tähänkin sisältyi vielä ehto, että jos ammattitauti ilmenee myöhemmin kuin vuoden, tai kun on kysymys kivipölyn aiheuttamasta keuhkosairaudesta ja samanaikaisesta keuhkotuberkuloosista tai radioaktiivisten aineiden taikka röntgensäteiden vaikutuksesta, kymmenen vuoden kuluessa sen työn päättymisestä, josta tauti on voinut aiheutua, ei korvausta suoriteta.

Ammattitautilain nojalla annettiin vuonna 1950 asetus streptomysiinin aiheuttaman sairaalloisen tilan korvaamisesta ammattitautina. Samana vuonna oli jo annettu ammattitautilain nojalla sosiaaliministeriön päätös ohjeista ammattitautien toteamiseksi (128/1950). Se sisälsi kutakin ammattitautinimikettä vastaavat tautimuodot ja altistavat työt. Silikaattipölyn aiheuttaman keuhkosairauden kohdalla altistavana työnä mainittiin myös työskentely asbestikaivoksessa ja - tehtaassa. Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun asbesti esiintyy ammattitautisäädöksissämme. Mukaan tulivat nyt myös trinitrotolueenin aiheuttamat myrkytykset, joita Leo Noro oli käsitellyt väitöskirjassaan.

Ammatti-ihottumiin huomiota

Vuonna 1949 ja vuonna 1954 käsiteltiin Duodecim -lehdessä useassa artikkelissa maamme ammattitautitilannetta, ja samalla esitettiin myös muutoksia ammattitautilakiin. Ihmeteltiin mm. tilannetta, jossa satamatyöläinen vehnälastia purkaessaan voi saada viljan pölyn aiheuttamasta ihottumastaan korvauksen, mutta ei, jos sen aiheuttikin esimerkkiluettelossa mainitsematon viljalastin mukana tullut punkki. Samoin tuotiin esiin ammattitautiluetteloista puuttuvien koboltin, tekohartsien, formaliinin ja eräiden kasvien aiheuttamien ihottumien runsaus. Näiden puheenvuorojen vaikutus on nähtävissä vuonna 1954 ammattitautilain nojalla annetussa asetuksessa eräiden sairaalloisten tilojen korvaamisesta ammattitautina (479/1954), jolla lisättiin joitain nimikkeitä ammattitautien luetteloon. Näitä olivat koboltti, formaldehydi, tekohartsin valmistuksessa käytettävät aineet ja syntyvät välituotteet, sinkkistearaattipölyn aiheuttama keuhkosairaus, trooppiset puulajit, Primula-suvun lajit ja sellerit sekä juusto-, vilja- ja viikunapunkit. Näistä lähinnä tekohartsin valmistuksessa käytettävät aineet ja syntyvät välituotteet tulivat alkuun tilastoissa näkymään merkittävänä ammattitautien aiheuttajana, myöhemmin myös punkit ja formaldehydi.

Sinkkistearaatin lisäyksen luetteloon voisi arvata johtuvan suomalaisesta tapausselostuksesta vuodelta 1953, jossa kumitehtaan työntekijällä kuvattiin ilmeisesti liukastusaineena käytetyn sinkkistearaatin pölyn hengittämisen aiheuttama vaikea pneumokonioosi. Sittemmin näitä ei liene ammattitauteina meillä tai muuallakaan ilmoitettu.

Vuoden 1958 työturvallisuuslaissa (299/1958) oli säädetty ammattitautien torjumiseksi tehtävän lääkärintarkastuksia. Lain nojalla annettuun valtioneuvoston päätökseen lääkärintarkastuksista työturvallisuuslain 44§:ssä tarkoitetussa työssä (232/1961) sisältyi työnantajalle kohdennettu velvoite heti ilmoittaa työntekijän sairastumisesta vaikeanlaatuiseen ammattitautiin lääninlääkärille ja asianomaiselle valtion ammattitarkastajalle. Vaikeanlaatuisina pidettiin ammattitautiasetuksen kemiallisten tekijöiden aiheuttamia kroonisia myrkytyksiä, kivipölyn aiheuttamia keuhkosairauksia sekä röntgen- ja radioaktiivisen säteilyn aiheuttamia sairauksia. Kymmenen vuotta myöhemmin uusitun lääkärintarkastuspäätöksen (637/1971) mukaan taas lääkärin oli annettava sosiaali- ja terveysministeriön vahvistaman kaavan mukaiset tiedot todetusta ammattitaudista lääninlääkärin kautta ministeriön määräämälle lääkärille.

ILO: n yleissopimus nro 121 työvammatapauksissa myönnettävistä eduista vuodelta 1964 sisälsi uudistuneen ammattitautien luettelon, jossa oli 15 nimikettä. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1968.

Artikkelin toinen osa julkaistaan lehden seuraavassa numerossa 1/07.