Sairauksien työhön liittyvyys - käyntiluokittelua tarvitaan ja se on mahdollista toteuttaa

Työkyky ja etiologia työhön liittyvyyden akseleina

Luokiteltaessa sairasvastaanottokäyntejä niiden työhön liittyvyyden perusteella, tulisi yhtäältä tarkastella sairauden tai oireen vaikutusta työ- ja toimintakykyyn ja toisaalta työn etiologista syyosuutta sairauden tai oireen syntymisessä. Työ- ja toimintakykyyn voi vaikuttaa periaatteessa mikä tahansa sairaus tai oire ilman, että työllä olisi sen syntymiseen mitään etiologista syyosuutta. Esimerkkinä näistä sairauksista on ehkä vastaanotolla yleisin J06.9 akuutti ylähengitystieinfektio. Yleensä tällä diagnoosilla määrätään 1-3 vrk:n työkyvyttömyys eli sen työhön liittyvyys on mitä ilmeisin.

Toisaalta jopa ammattitauti voi olla vaikuttamatta henkilön ajankohtaiseen työ- ja toimintakykyyn, vaikka hänellä on todettu kiistatta työn aiheuttama sairaus. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi henkilöllä, jolla on todettu alkava meluvamma tai tietyn tekijän aiheuttama allergia, jolle altistuminen on eliminoitu työympäristöstä.

Kuvan 1 mukaisesti huomaammekin, että mikä tahansa sairaus voi periaatteessa olla "työhön liittyvä" ja termi sinänsä sisältää käsitteet työperäinen sairaus (työn etiologinen syyosuus < 50 %) ja ammattitauti tai sen perusteltu epäily (työn etiologinen syyosuus > 50 %).

Kuva 1 tähän Kuva 1. Työn ja sairauksien välinen yhteys (mukaillen Räsänen ym. 1997).

Jos otamme tarkasteluun myös työ- ja toimintakykyulottuvuuden, havaitsemme, että itse asiassa voimme luokitella sairaudet ei työhön liittyviin ja työhön liittyviin sairauksiin. Viimeksi mainitussa ryhmässä vain osassa on mukana työperäinen etiologinen syyosuus. Näin muodostuu taulukon «Sairauksien tai oireiden työhön liittyvyys työ- ja toimintakyvyn sekä etiologian mukaisessa nelikentässä»1 mukainen nelikenttä. Molemmissa etiologisen ulottuvuuden ryhmissä voi sairaus tilanteesta riippuen olla joko työkykyä alentava tai sellainen, että se ei vaikuta työkykyyn. Tulkinta sairauden etiologiasta on hyvin pysyvä. Sen sijaan sama sairaus voi ajan kuluessa ja esimerkiksi työtehtävien muuttuessa vaihdella normaalin työkyvyn ja alentuneen työkyvyn ryhmissä. Jaottelussa on siis kiinteä etiologinen ulottuvuus ja vaihtuva työkykyyn liittyvä ulottuvuus. Työterveyshuollon tehtävän kannalta voidaan primaariprevention tehtäväksi asettaa kiinteään etiologiseen ulottuvuuteen vaikuttaminen ja sekundaariprevention tehtäväksi vaihtuvaan ulottuvuuteen vaikuttaminen siten, että sairaudet mahdollisimman harvoin heikentäisivät työkykyä.

Työ- ja toimintakyvyn kannalta tarkasteltaessa tärkeää on siis myös huomioida sairaudet ja oireet, joiden taustalla ei ole työperäistä syyosuutta. Tämä on tärkeää, koska myös nämä sairaudet saattavat haitata työntekijän työssä suoriutumista. Lääketieteellisten keinojen lisäksi näissäkin tapauksissa voi olla tarpeen vaikuttaa myös työhön ja työolosuhteisiin.

Itse asiassa työ- ja toimintakykyyn vaikuttavien ei-työperäisten sairauksien kirjo lieneekin monimuotoisempi ja määrä suurempi kuin etiologialtaan työperäisten sairauksien kohdalla on. (taulukko «Esimerkkejä vastaanottokäynnin syyluokittelusta eri tautipääluokissa sairauden työhön liittyvyyden mukaisesti»2).

Taulukon «Esimerkkejä vastaanottokäynnin syyluokittelusta eri tautipääluokissa sairauden työhön liittyvyyden mukaisesti»2 perusteella on helppo hahmottaa se, kuinka usein ja monimuotoisena työhön liittyvä sairaus (työkykyyn vaikuttavana) työterveyslääkärin vastaanotolla näyttäytyy. Sen sijaan etiologialtaan työperäisten sairauksien kirjo on paljon kapeampi ja määrä pienempi. Ikääntyvien määrä työelämässä kasvaa ja tähän liittyy myös ikääntymiseen vääjäämättä liittyvien sairauksien, mm. degeneratiivisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen lisääntyminen. Näillä tulee monissa töissä ja työympäristöissä olemaan suuri merkitys työntekijöiden työkykyyn vaikuttavina sairauksina.

Käytännön päätelmät

Arvioitaessa työterveyspainotteisen sairaanhoidon yhteydessä sairauksien työhön liittyvyyttä tulisi ensiksikin arvioida ongelman vaikutus työkykyyn. Nykyäänhän se tapahtuu valtaosassa tapauksia dikotomisesti: työkykyinen tai työkyvytön. Sairauden vaikutusta työkykyyn voidaan syventää myös useampiluokkaiseksi esim. neliportaisesti (taulukko «Sairauden tai oireen vaikutus työkykyyn.»3). Tässä arvioinnissa myös potilaan subjektiivisella arviolla on oma painoarvonsa. Tämäntyyppistä ajattelumallia tarvitaan jo nyt osasairauspäivärahanharkinnassa ja erityisen tarpeelliseksi se tulee, jos ja kun osasairauspäivärahaa aletaan soveltaa jo sairauden alkuvaiheessa.

Toiseksi tulisi arvioida sairauden tai oireen työperäisyyttä etiologisen syy-yhteyden arvioimiseksi työhön ja työn tekemiseen kohdistuvien ennakoivien ja muihinkin työntekijöihin kohdistuvien toimenpiteiden suunnittelun mahdollistamiseksi (taulukko «Sairauden tai oireen työperäinen etiologinen syyosuus.»4).

Jos halutaan, voitaisiin nämä kaksi taulukkoa yhdistää vielä matriisiksi, jolloin saataisiin riskinarvioinnistakin tuttu toimenpiteiden tarpeellisuuden ja kiireellisyyden luokittelumatriisi. Tätä matriisia voitaisiin käyttää kaikkien vastaanottokäyntien luokitteluun, jolloin työhön liittyvien interventioiden tarve tulisi rekisteröityä kattavasti. Tämä toimisi hyvänä pohjana tarpeellisten työhön liittyvien interventioiden suunnittelulle ja saisimme lihaa luiden ympärille työterveyspainotteisesta sairaanhoidosta puhuttaessa.

Lopuksi

Joissakin tietojärjestelmissä on jo sovellettu sairauksien työhön liittyvyyden luokittelua, mutta kokemukset lienevät vaihtelevia tuon tiedon hyödyntämisestä. Kansallisen terveyshankkeen yhteydessä ollaan kovaa vauhtia yhtenäistämässä elektronisten terveyskertomusten tietosisältöjä. Myös työterveyshuollon osalta lienee jo määritelty ns. rakenteiset tiedot, joiden mukaisesti kaikissa tietojärjestelmissä tullaan tiedot strukturoidusti tallentamaan. Tulevaisuuden työterveyshuollon toimintatapoihin vaikuttaa myös se, mitä tietojärjestelmiin kirjataan. Sairauskäyntien työhön liittyvyyden osalta tulisikin vielä pikaisesti koota työryhmä, joka konsensushenkisesti pohtisi, millaisella luokittelulla tämä työterveyshuollon keskeinen tieto tullaan tietojärjestelmiin kirjaamaan.

Keskusteltaessa työn ja sairauksien välisestä yhteydestä ei pidä myöskään unohtaa työn ja terveyden välistä positiivista yhteyttä. Useammin työ varmaankin ylläpitää terveyttä, kuin sitä uhkaa. Esimerkiksi yksityiselämän tilanteisiin liittyvissä masennustiloissa työssä käynnillä voi olla hyvinkin terapeuttinen vaikutus henkilön kokonaisterveyteen. Tämän tyyppiseen työn ja terveyden välisen positiivisen syy-yhteyden luokitteluun emme kuitenkaan taida vielä olla valmiita.