Yritys saada tolkkua työelämään

Onko työssä tolkkua. Antti W. Aro. Edita, Helsinki 2006. ISBN 951-37-4211-3. Sivuja 106.

Organisaatiopsykologi Antti W. Aro on toiminut mm. työterveyshuollon psykologina, Medivireen Työhyvinvoinnin kehittämiskeskuksen johtajana, liikkeenjohdon konsulttina sekä organisaatio- ja työyhteisökonsulttina. Hän on aikaisemmin julkaissut kirjat On niin kiire ettei ehdi tehdä mitään ja Yritän vain hoitaa omaa tehtävääni, joissa on painottunut yksilön näkökulma työelämän haasteisiin. Tässä kirjassa Aro rinnastaa mielenkiintoisesti yksilötason työmotivaation ja yritystoiminnan näkökulman lähtökohtanaan Decin & Ryanin (2000) teoria sisäsyntyisestä ja ulkokohtaisesta motivaatiosta.

Aron kirja on pragmaattinen, ratkaisuja etsivä kannanotto lisääntyneeseen pessimistiseen kirjoitteluun suomalaisen työelämän tilanteesta – muistan itsekin ärsyyntyneeni ja ahdistuneeni pahimpia tuomiopäivän profetioita lukiessani ! Kirjan otsikko on osuva ; puhekielenomaisen ilmaisun tolkku käyttäminen kliinisempien mielekkyys ja motivaatio sijasta tuo työelämän ilmiöt lähelle kenen tahansa työntekijän kokemusmaailmaa ja luo tunteen, että niille on jotain tehtävissä. Aro on hyvin vakuuttava argumentoinnissaan ; työhyvinvoinnin lisäämisessä ei ole kysymys monimutkaisista asioista, täytyy vain palata takaisin tilanteeseen, jossa tarve koko työhyvinvoinnin käsitteen kehittämiseen syntyi – tilanteeseen, jolloin työstä alkoi kadota mielekkyys ja kuormittuneisuus lisääntyi. Yksilötason hyvinvoinnin ja jaksamisen ongelmat työssä ovat seurausta organisaatiotason ilmiöistä. Sen sijaan että hoidetaan seurauksia – ns. työhyvinvointia – täytyykin kehittää työtä ja luoda edellytyksiä tolkulliselle työlle johtamisen ja organisoitumisen keinoin.

Aron mukaan sisäsyntyinen motivaatio ja sitoutuminen kehittyvät tilanteessa, joissa yksilö voi tyydyttää kolmea perustarvettaan – autonomiaa, läheisyyttä ja kompetenssia. Sisäsyntyistä motivaatiota luovat tekijät ovat vähentyneet työelämässä sosiaalisten siteiden ja työhön vaikuttamismahdollisuuksien vähenemisen myötä. Aro näkee yrityksen perustehtävän kolmiulotteisena : yrityksen täytyy samanaikaisesti huolehtia liiketaloudellisesta menestyksestä, työsuorituksen laadusta ja yhteisöllisyydestä. Mikäli jokin ulottuvuus painottuu toisten kustannuksella, syntyy ajan mittaan vääjäämättä ongelmia. Liiketaloudellisen perustehtävän maksimointi syö sosiaalista ja toiminnallista pääomaa ja yksilöllisen työsuorituksen ylikorostaminen johtaa yhteisöllisyyden rapautumiseen. Jos taas sosiaalinen perustehtävä optimoidaan, yrityksestä tulee työntekijöiden päiväkoti, jossa asiakaslähtöisyys vaihtuu työntekijälähtöisyyteen ja työn laatu heikkenee. Tasapainoisesti johdettu yritys tarjoaa riittävästi mahdollisuuksia läheisyyteen, vastavuoroisuuteen ja yhteistyöhön, jolloin työntekijä sitoutuu työyhteisöönsä ja haluaa toimia organisaatiokansalaisena. Ulkoiset pakot tai palkkiot taas synnyttävät sitoutumisen tunteen sijasta sidotuksi tulemisen kokemusta, kaksinaismoraalia ja opportunismia ja kiihdyttävät pakoa ennenaikaisesti pois työelämästä.

Pidän Aron kirjaa ajatuksia herättävänä ja kunnianhimoisena yrityksenä yhdistää asioita, jotka nähdään usein yhteensovittamattomina – yksilön hyvinvointi työssä ja yrityksen liiketaloudellinen menestyminen ; menestys, laatu ja yhteisöllisyys. En tiedä, onnistuuko hän siinä täydellisesti, mutta sen tiedän, että jonkun - meidän - on yritettävä huomioida nämä työelämän haasteet tasapuolisesti.