Työpaikkaselvitys muutoksessa ja muutoksen vaikutukset työterveyshenkilöstön omaan työhyvinvointiin - osa 1

Johdanto

Työpaikkaselvitys on työterveyshuollon toiminnan perusta. Työterveyshuollon toiminnan sisältö on vuosien myötä laajentunut avosairaanhoidosta riski- ja työympäristölähtöiseen ja nykyään myös työkykyä edistävään ja työpaikan toiminnan kehittämisen tukemisen suuntaan. Miten sisällön muutokset näkyvät työpaikkaselvityksessä? Artikkelissamme (tässä lehdessä osa I, osa II ilmestyy lehden numerossa 4) tarkastelemme Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen opetusvirastosta vastaavien tiimien työpaikkaselvityksessä 1) käyttämien välineiden/mallien muutoksen tarvetta ja 2) välineiden/mallien kehittämistä 1990-luvun lopulta vuoteen 2007.

Helsingin kaupungin työterveyskeskus osallistui vuosina 2002–2004 Helsingin yliopiston hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli kehittää työterveyshuollon ja sen asiakasvirastojen yhteistyön malleja ja sitä kautta tuottaa uusia menettelytapoja ja välineitä työterveyshuollon palvelujen kehittämiseksi. Työterveyskeskuksen opetusvirastosta vastuussa olevat viisi tiimiä jatkavat edelleen kehittämistyötä osana viisivuotista (2005–2009) työhyvinvoinnin yhteiskehittelyhankketta (YKE-hanke) Työterveyslaitoksen työn kehittäminen -tiimin kanssa. Tässä artikkelissa käytetty aineisto perustuu vuosien 2002–2004 kehittämishankkeen loppuraporttiin, tutkijan (TR) ja kahden työterveyshoitajan väliseen keskusteluun (21.6.2006) työpaikkaselvityksen muutoksista Helsingin kaupungin työterveyskeskuksessa opetusvirastosta vastuussa olevissa tiimeissä. Aineistona on käytetty myös YKE-hankkeen tutkijoiden (Kirsti Launis ja TR) ja työterveyshenkilöstön nauhoittettuja tapaamisista. YKE-hankkeen tapaamisista on erityisesti käytetty aineistona 28.4.2006 nauhoitettua ns. välinepäivätilaisuutta. Työterveyshenkilöstö itse esitteli tuolloin toisilleen ja tutkijoille hankkeessa kehitettyjä välineitä erityisesti välineiden käyttökokemuksen näkökulmasta. Artikkelin käsikirjoituksen eri versioita ovat lukeneet Työterveyskeskuksen opetusvirastosta vastuussa olevien tiimien nykyiset että jotkut ex-työntekijätkin täydentäen ja kommentoiden historia-aineistoa.

Erilaisia vaiheita työpaikkaselvityksessä

Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen opetusviraston työterveyshuollosta vastaavien tiimien työpaikkaselvityksen historiassa on erotettavissa keskenään erilaiset vakiintuneet toimintatavat 1990- luvun lopulla, vuosina 2001–2005 ja kolmas muotoutumassa oleva toimintatapa, jonka ensimmäinen kokeilu tapahtui syksyllä 2005 ja jonka kehittäminen jatkuu edelleen. Vakiintuneella toimintatavalla tarkoitetaan työpaikkaselvitystoimintaa, joka on ollut kaikkien Opetusvirastosta vastuussa olevien työterveyshuoltotiimien käytössä ja joka toistuu pääsääntöisesti saman käsikirjoituksen (kaavan) mukaisesti työpaikkaselvityksestä toiseen. Kuvaamme artikkelimme ensimmäisessä osassa 1990-luvun lopun ja 2001–2005 vaiheet ja artikkelimme toisessa osassa (Työterveyslääkärilehti 4/2007) syksyllä 2005 alkanutta vaihetta.

Tyopaikkaselvitys 1990-luvun lopussa

Työpaikkaselvityksen käsikirjoitus 1990-luvun lopussa on kirjattu kuvioon « Työpaikkaselvityksen käsikirjoitus 1990-luvun lo»1. Työterveyshenkilöstö teki työpaikkakäynnit yhdessä opetusviraston työsuojeluvaltuutettujen ja työsuojelupäällikön kanssa. Työsuojelupäällikkö sopi koulun kanssa käyntiajan. Työterveyshuolto valmistautui käyntiin seuraavin tavoin. Työterveyshoitaja perehtyi aikaisempiin työpaikkakäyntiraportteihin ja soitti rehtorille kysyen "onko jotain erityistä tai huomioon otettavaa". Myös työsuojeluvaltuutettujen kanssa pyrittiin keskustelemaan etukäteen. Työpaikkakäynnin alussa yhteisessä tilaisuudessa annettiin tietoa työterveyshuollosta ja työsuojelusta koko koulun henkilökunnalle. Infon lisäksi saatettiin kertoa jostain ajankohtaisesta aiheesta kuten influenssarokotuksista. Työterveyshoitajat kuvasivat tiedonantovaihetta seuraavasti "puhuttiin palveluista, mitä saa, mitä ei, ei puhuttu (koulun) työstä", kysyttiin myös, että "mitä haluatte/odotatte meiltä". Tietopaketin jälkeen työterveyshuollon edustajat, työsuojeluvaltuutettu, työsuojelupäällikkö ja rehtori kiersivät koko koulun kahdessa - kolmessa tunnissa. Työpaikkakatselmuksen työnjako tapahtui seuraavasti: "työterveyshoitaja kysyi, työsuojelu seurasi ja mittasi", "joukkona mentiin, muttei yhdessä". Työpaikkakäynnin jälkeen työterveyshoitaja kirjoitti raportin, myös ns. työsuojelun osuuden (= työympäristökatselmus). Työpaikkaselvityksen (1990-lopun ) käyntien anti mietitytti, mikä tulee hyvin esille seuraavassa työterveyshoitajan kommentissa:

"Joka neljäs vuosi olen käynyt jokaisen koulun kellarista vinttiin, mutta kuitenkin on tunne, että varsin vähän tiedän siitä, mikä niitä opettajia työssään rassaa."

Kuva 1.

Työpaikkaselvityksen käsikirjoitus 1990-luvun lopussa.

Työpaikkaselvitys vuosina 2000–2005

Tarve muuttaa työpaikkaselvityksen käsikirjoitusta alkoi paineistua 1990-luvun loppupuolella. Työterveyshenkilöstö halusi enemmän tietoa työyhteisöstä ja koki, ettei vanha malli palvellut ketään. Mahdollisuus muutoksen tuli, kun kolme opetusviraston tiimien työterveyshuollon ammattihenkilöä meni samanaikaisesti Työterveyslaitoksen työterveyshuollon ammattihenkilöiden pätevöittämiskoulutukseen. Kurssitehtävänään he kehittivät työpaikkaselvitykseen esikyselyn, joka perustui tykytetraedrimalliin (yksilön terveyden ja voimavarojen edistäminen, työn ja työympäristön kehittäminen, työyhteisön ja työorganisaation toimivuuden parantaminen ja ammatillisen osaamisen edistäminen). Kysely muodostui 13 strukturoidusta kysymyksestä, avovastauksista ja ehdotuksista. Kyselyn vastauksien käsittelyä helpottamaan kehitettiin myös tietokoneohjelma. Kyselyllä pyrittiin pääsemään kiinni työyhteisö-tason ilmiöihin, jotka aiemmassa työpaikkaselvityksen käsikirjoituksessa olivat jääneet melkein huomiotta. Tosin 1980- ja 1990-luvulla työterveyshuolto oli tehnyt yhdessä työsuojelun kanssa psyykkisen työsuojelun projektiin liittyen erillisiä työpaikkakäyntejä, joilla luennoitiin työstä ja stressistä. Raportteja kyseisistä käynneistä ei tehty. Psyykkisen työsuojelun projektiin liittyvää toimintaa ei lopulta pidetty kovin vaikuttavana ja mielekkäänä, joten se hiipui pois 1990-luvun puolivälissä.

Työpaikkaselvityksen käsikirjoitus vuosina 2000–2005 on kirjattu kuvioon « Työpaikkaselvityksen käsikirjoitus 1990-luvun lo»1. Vastausprosentit kyselyyn vaihtelivat 50–100 %:n välillä. Työterveyshoitajalta meni koulun henkilökunnan määrästä riippuen vastauksien (strukturoidut ja avovastaukset) kirjaamiseen tietokoneohjelmaan ja esikyselyjen yhteenvedon tekemiseen noin 4–5 tuntia. Esikyselyn ryhmätason tuloksista keskusteltiin etukäteen koulun esimiehen (rehtori) ja työsuojeluvaltuutetun kanssa. Työpaikkakäynti aloitettiin edelleen työterveyshuollon ja työsuojelun tietopaketilla, mutta nyt lisäksi työterveyshoitaja kertoi esikyselyn tuloksista. Tämän jälkeen tehtiin työympäristökatselmus, johon osallistui aikaisemmassa mallissa olleiden henkilöiden lisäksi myös kouluisäntä. Lisäksi työympäristökatselmusta oli muutettu siten, että koulun henkilöstöä oli etukäteen pyydetty miettimään, mihin koulun kohteisiin katselmus tehdään, toisin sanoen, mitkä kohteet rakennuksessa huolestuttavat koulun henkilökuntaa. Työympäristökatselmukseen kului aikaa tunti entisen kahden - kolmen tunnin sijaan.

Työterveyshoitajat kuvasivat esikyselyn tulosten esittelyä koulussa omaksi "yksinpuhelukseen". Työterveyshoitajat arvioivat, että koska vastaukset esitettiin keskiarvoina ("pylväinä"), jotka näyttivät yleensä sangen hyviltä (vaikka vastauksissa hajontaa), niin ne eivät provosoineet keskustelua.

"lääkäri 1: Kyllähän siinä [TPS 2000–2005] kyselyssä keskityttiin aika paljon niihin vapaamuotoisiin vastauksiin. Pylväät käsiteltiin aika nopeasti, että ne oli niin epämääräisiä. Paljon puhuttiin suorasanaisista, että mitä ne oli kirjoittaneet.

lääkäri 2: Oli sattumanvaraista , että miten ne [avovastaukset] keskusteltiin.." (Välinepäivät 28.4.2006)

Työsuojeluvaltuutettujen kanssa oltiin jo yhteisellä asialla ja työsuojeluvaltuutetut osallistuivat myös keskusteluun. Rajatun työympäristökatselmuksen työterveyshoitajat arvioivat toimivan hyvin. Uuden työympäristökatselmuksen idea oli ollut myös se, että kierroksen lopuksi sovittaisiin työnjaosta. Se ei oikein tuntunut onnistuvan, sillä aika tuntui aina loppuvan kesken. Koululle lähetettiin työpaikkaselvityksestä työterveyshoitajan kirjoittama raportti.

Tykytetraedriin perustuva esikysely ei tuntunut yrityksistä huolimatta tavoittavan koulun työyhteisötason ilmiöitä, mitä kuvaavat seuraavat kommentit:

Lääkäri 3: Kun käytettiin sitä [TPS 2000–2005] kyselyä, niin tuli sitä purnausta [koulun henkilökunnalta], että mikä tilaisuus toikin oli ja asiaan ei päästy.

Lääkäri 4: Muistan semmoista keskustelua, kun tehtiin näitä kyselyitä, että kului kaksi viikkoa [työpaikkaselvityksestä] ja sit ihmiset tuli vastaanotolla ja sanoivat, ettei ne asiat sillä tavalla olleet, kun ne tuli siellä [koulun tilaisuudessa]. (Välinepäivät 28.4.2006)

Työterveyshoitajat kuvasivat työpaikkaselvitysvaihetta "tulitusta rintaan -vaiheeksi", työpaikkakäyntiä "rankaksi jutuksi" ja omaa asemaansa "altavastaajiksi". Rankkuuden ja altavastaajan tunteita aiheuttivat erityisesti lukuisat negatiiviset palautteet sairausvastaanottopalveluiden riittämättömyydestä työterveyshuollon sairaanhoitopainotteisuudesta huolimatta. Osaltaan negativiiseen palautteen määrään oli vaikuttanut myös se, että osa kouluista siirtyi yksityisen lääkäriaseman huollosta takaisin kaupungin Työterveyskeskukseen. Muutoksen jälkeen kaikki koulut olivat Työterveyskeskuksen huollossa.

Tarve uudenlaiseen työpaikkaselvitykseen

Neagatiivisesta palautteesta huolimatta sairausvastaanottotoiminnan lisäämistä ei nähty ratkaisuna silloiseen tilanteeseen. Työterveyshenkilöstö koki, ettei sairausvastaanottojen avulla pystytty vaikuttamaan esim. uupumisen syihin, kuten seuraavissa sitaateissa tulee hyvin ilmi:

"Lääkäri 3: Kyllähän vastaanotolla opetusviraston työhyvinvoinnin olennaisimmat kysymykset näyttäytyy mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden puolella.

Psykologi 1: Rehtori sano musta aika hyvin, että vaikka nää uupuneet ihmiset juoksee vaikka kuinka [työterveyshuollossa], ja kuitenkin 34 % kaikista sairauspoissaoloista on merkittävä osa, vaikka käytäs täällä [työterveyshuollossa] valittamassa ja lepoajan jälkeen, kuukauden tai kahden päästä ne palaa samoihin olosuhteisiin, mikään ei ole muuttunut. Sillä ei auteta sitä asiaa vaan tarvitaan toisenlaisia välineitä ja yhteisiä välineitä sen työpaikan kanssa.

Lääkäri 3: Totesin, että tehostamalla näiden ihmisten hoitamista, me ei piiruakaan edistetä tilanteen korjautumista." (Välinepäivät 28.4.2006, korostukset TR)

Työlot ja niihin vaikuttaminen nähtiin työterveyshuollon haasteeksi ja ratkaisuksi nykyiseen tilanteeseen. Käytössä olevat työpaikkaselvitysvälineet koettiin kuitenkin ongelmallisiksi. Työterveyshenkilöstö arvioi, että käytössä olleiden välineiden avulla pystyttiin ymmärtämään ja tukemaan yksilöä ja korjaamaan yksittäisiä työolosuhteita. Välineet eivät kuitenkaan tavoittaneet virastoissa tapahtuvaa muutosta, jolla selvästikin oli vaikutuksia opetusviraston henkilöstön työhyvinvointiin. Ja vaikka työterveyshuolto sai tietoa työpaikkaselvityksellään ja kyselyillään työntekijöiden koetuista ongelmista (esim. kiire ja johtamisen ongelmat), ne olivat asioita, joita työterveyshuolto ei pystynyt yhdistämään työn sisältöön ja muutokseen, ja joiden edessä myös virasto oli keinoton.

Artikkelin toisessa osassa (Työterveyslääkärilehti 4/2007) kuvaamme kolmatta vaihetta eli muotoutumassa olevaa työpaikkaselvityksen toimintatapaa, jolla työterveyshenkilöstö lähti ylittämään edellisissä vaiheissa esille tulleita haasteita.