Akromatopsikko näkee kaikki harmaan sävyt

Syntymästään asti täydellisesti värisokeat eivät koe maailmaansa värittömäksi tai millään lailla epätäydelliseksi. He ihastelevat maalauksellista aukiota tai vehreää kasvillisuutta, pilviä ja ihmiskauneutta. Värisokeat tietävät, että värit ovat tärkeitä muille ihmisille. He opettelevat jo lapsena värien nimiä, vaikkei niillä ole heille mitään merkitystä.

Värien, tarkalleen ottaen aallonpituuserojen, havaitseminen ei värisokeilta onnistu, mutta heidän herkkyytensä kirkkauseroille, sävyille, muodoille ja pinnan rakenteelle tekee yksityiskohtien erottelun joskus jopa vielä helpommaksi kuin värejä näkevillä. Runsaasta kasvillisuudesta he tunnistavat kasvilajeja helposti silloin kun värinormaaleilla kaikki hukkuu vihreään massaan. Yksittäinen punainen kukka voi tosin jäädä heiltä huomaamatta kaiken vihreyden keskellä.

Synnynnäinen täydellinen värisokeus, akromatopsia on harvinainen tila. Sitä esiintyy vain noin kolmella ihmisellä sadastatuhannesta. Kyseessä on perinnöllinen tappisolujen kehityshäiriö. Gnat2-geenin mutaatio estää tappien toiminnalle välttämättömän alfa-transdusiinin tuotannon ja sen seurauksena silmänpohjassa on tappisolujen tilalla päivä- ja värinäkemiseen kykenemättömiä soluja.

Tappisolut täyttävät fovean, pienen alueen verkkokalvon keskellä. Niiden tehtävänä on värien ja pienten yksityiskohtien havaitseminen. Kun tapit puuttuvat, ihmisen täytyy luottaa sauvasolujen välittämään epätarkempaan informaatioon. Sauvat ovat hajallaan pitkin verkkokalvoa ja niitä käytämme hämärässä kävellessämme. Ne eivät erottele värejä, mutta ovat hyvin valonherkkiä. Akromatopsikoilla koko näköinformaatio tulee sauvojen kautta. Kovin kirkkaassa valossa sauvat kyllästyvät ja lähes lakkaavat toimimasta.

Koska tarkan näön alue verkkokalvolla ei toimi, akromatopsikkojen näön tarkkuus on vain kymmenesosan muihin verrattuna. Pienen tai etäällä olevan tekstin lukeminen ei onnistu ilman suurennuslaseja ja kaukoputkia Puuttuva näön tarkkuus aiheuttaa myös sen, että katsetta on vaikea kohdistaa, ainakaan kirkkaassa valossa. Siksi silmät tekevät nykivää korjausliikettä, nystagmusta.

Valolta suojautuminen ja kohteiden suurentaminen ovat akromatopsikon näkemisen kannalta kaikkein tärkeimpiä keinoja. He hakevat myös alitajuisesti erilaisia näkemiseen liittyviä vihjeitä, joilla he voivat korvata värin merkityksen näkemässään. Heillä on erityinen herkkyys muodoille ja koostumukselle, ääriviivoille ja rajapinnoille, perspektiiville ja hyvinkin pienille liikkeille.

Akromatopsian geenihoito on onnistunut hiirellä. Me värinormaalit olemme huomaamattamme oppineet elämään tässä aallonpituuksien kirjossa. Jos syntymästään värisokealle yhtäkkiä saataisiin värinäkö palautettua, se voisi olla ylivoimaista hänen aivojensa käsittelykyvylle. Voi vain kuvitella, miten uudenlainen informaatiotulva sotkisi koko elämän.