Näönvaraisen tarkkaavaisuuden kiehtovat ilmiöt

Visuaalinen tarkkaavaisuus – mikä on tärkeintä juuri nyt?

Näkö on yksi ihmisen tärkeimmistä aistikanavista. Yleensä koemme havaitsevamme ympäröivän maailman selkeänä ja reaaliajassa, ja pystymme mukauttamaan toimintamme melko hyvin ympäristön vaatimuksia vastaavaksi. Todellisuudessa aistien kautta saatava tietomäärä on aivan liian suuri kokonaan käsiteltäväksi, joten aivomme joutuvat poimimaan tietotulvasta vain pienen osan kerrallaan. Joudumme siis toimimaan ikään kuin osittain arvauksen varassa, ja etsimään selviytymisen kannalta oleellista informaatiota. Tätä oleellisen tiedon valikointia nimitetään laajasti valikoivaksi tarkkaavaisuudeksi.

Näönvaraiseen tarkkaavaisuuteen eli visuaaliseen attentioon kuuluu monia osa-alueita. Yksi oleellinen osa on huomion kohdistaminen, joka yleensä tapahtuu siirtelemällä katsetta nopein hyppäyksin näkökentässä oleviin kiinnostuksen kohteisiin. Näemme tarkasti kerralla suhteellisen pienen osan näkökentästä ääreisnäön alueiden jäädessä epätarkoiksi. Jokaisella katseen pysähdyksellä otamme näytteen ympäristöstä eri kohdalta, kun taas katseen nopeiden siirtymien aikana kykenemme havaitsemaan vain vähän. Eri katseen kohdistuksilla kerättyä tietoa muokataan ja kootaan aivoissa yhtenäiseksi vaikutelmaksi ympäristöstä. Yleensä olemmekin tietoisia lähinnä tästä lopullisesta vaikutelmasta, joka siis jo itsessään on aivojemme keinotekoinen luomus!

Kognitiivisen neurotieteen tutkimuksissa on todettu, että tietoisesti tarkkailtuja näkökentän kohteita vastaava hermosoluaktiivisuus aivojen näköalueilla oli voimakkaampaa kuin ei-tarkkailtujen kohteiden, vaikka molemmat kohteet olivat yhtä näkyvinä esillä. Tämä tarkoittaa, että tietoinen keskittyminen osaan näkökentän kohteista antoi niille etusijan jo aistitiedon käsittelyn melko varhaisessa vaiheessa. Oma suuntautumisemme ympäristöön siis vaikuttaa siihen, mikä meille on silmiinpistävää ja mikä ei.

Tavoitteellisessa toiminnassa tarkkaavaisuutta ohjataan sisäisesti tehtävän vaatimalla tavalla (top-down guidance). Tehtävä jaetaan sopiviksi osatavoitteiksi, ja toimintaa korjataan ympäristöstä saadun palautteen mukaan jatkuvasti. Jos esimerkiksi navigoimme autolla vieraassa kaupungissa, pyrimme kohdistamaan tarkkaavaisuuden oikeaan ajoreittiin liittyviin ympäristön asioihin, eikä vaikkapa edellä ajavan auton väriin. Tarkkaavaisuuteen liittyykin oleellisesti ylläpito eli keskittyminen oleelliseen kyllin pitkäksi aikaa, sekä tarkkaavaisuuden jakaminen usean osatehtävän kesken. Samanaikaisesti täytyy keskittyä useaan asiaan; liikennetilanteisiin, opasteisiin, auton ohjauslaitteisiin, ja ehkäpä myös kanssamatkaajan kanssa keskusteluun tai radio-ohjelman kuunteluun. Nämä osatehtävät kilpailevat keskenään kuljettajan rajallisista huomiokyvyn resursseista. Mitä enemmän vuorottelevia osatehtäviä on, sitä hatarammin voimme keskittyä kuhunkin.

Tarkkaavaisuutesi on kaapattu!

Joskus voimakkaat ja äkilliset ärsykkeet kiinnittävät huomion automaattisesti riippumatta nykyisen tehtävän mukaan suuntautuneesta tarkkaavaisuudesta. Esimerkiksi vilkkuvaloin lähestyvä hälytysajoneuvo yleensä kiinnittää kuljettajan huomion. Tätä kutsutaan tarkkaavaisuuden ärsykelähtöiseksi ohjaukseksi (bottom-up guidance), ja se auttaa reagoimaan ympäristön muutoksiin. Tämä on hyödyksi silloin kun uusi tieto vaatii nykyisen toiminnan uudelleenarviointia, kuten vaikkapa punaisia päin lähestyvän auton nopea väistäminen. Erilaiset hälytysmerkit hyödyntävätkin juuri tätä ominaisuutta, sillä erityisen tehokkaita automaattisia huomion kiinnittäjiä ovat äkillisesti ilmestyvät, sekä väriä, ääntä ja liikettä yhdistävät ärsykkeet.

Kun tehtävän kannalta epäoleelliset seikat kiinnittävät huomion ikään kuin väkisin, puhutaan attentiokaappauksesta (attentional capture). Usein kyseessä on harmiton, mutta varsinaisen tehtävän suorittamista hidastava tapahtuma, esimerkiksi internetsivulta pomppaava mainosikkuna, joka sekoittaa hetkeksi varsinaisen tiedonhaun. Tarkkaavaisuus voi kuormittua myös ilman että itse tietoisesti huomaamme niin käyvän. Tällainen "piilokaappaus" (implicit attentional capture) tapahtuu silloin, kun tehtävän kannalta epäolennainen ärsyke vaikuttaa suoriutumiseen, vaikka emme tietoisesti huomaa sen häiritsevän. Voimme vaikkapa luulla, ettei näytön laidassa jatkuvasti välkähtelevä saapuneiden viestien merkkivalo vaikuta kirjoitustyöhön keskittymiseen. Tarkkaavaisuuden resursseja kuitenkin kuluu siihen, että huomioimme välähdykset aina uudelleen automaattisesti.

Joskus hetkellinenkin tarkkaavaisuuden herpaantuminen voi olla kohtalokasta. Vilkkaassa liikennetilanteessa tai vaativissa valvomotehtävissä huomiokyvyn on oltava jatkuvasti mahdollisimman joustava. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu mm. siitä, voiko suurten tienvarteen sijoitettujen alusvaatemainosten sisältö harhauttaa kuljettajien tarkkaavaisuutta liikaa. Attentiokaappausta sekin!

Epähuomiosokeus – kun emme näe metsää puilta

Kokeile korttitehtävää (Kuvat 1 - 3). Joskus vahva sisäinen tarkkaavaisuuden ohjaus ohittaa silmiinpistävätkin ympäristön ärsykkeet. Jos henkilö on kohdistanut huomionsa erittäin vahvasti johonkin, hän ei välttämättä huomaa suuriakaan tehtävän kannalta epäoleellisia ärsykkeitä. Ilmiötä kutsutaan epähuomiosokeudeksi (inattentional blindness). Esimerkiksi Kuvassa 1 valitsemaansa korttiin vahvasti keskittyvä ei ehkä heti huomaa kaikkien korttien vaihtuneen. Professori Daniel J. Simons Illinois´n yliopistosta on kuuluisa tarkkaavaisuusilmiöihin liittyvistä käytännön koeasetelmistaan. Eräässä tutkimuksessa ryhmää koehenkilöitä pyydettiin analysoimaan koripallo-ottelun tapahtumia lyhyeltä videolta. Henkilöiden oli suoritettava vaativaa syöttöjen luokittelutehtävää. Videon jälkeen heiltä kysyttiin huomasivatko he mitään erityistä. Kesken videon pelaajien lomitse tepasteli näyttelijä silmiinpistävässä gorilla-asussa. Toisessa kokeessa kentälle puolestaan tuli nainen joka avasi sateenvarjon ja käveli pois. Kun koehenkilöt katsoivat nauhat uudelleen ilman huomiota vaativaa oheistehtävää, eivät he olleet uskoa niitä samoiksi. Puolelta koehenkilöistä silmiinpistävät tapahtumat olivat jääneet kokonaan huomaamatta.

Mitä tiukemmin keskitymme johonkin tehtävään, sitä silmiinpistävämpi tehtävään kuulumattoman ärsykkeen on oltava, jotta se kykenee kaappaamaan tarkkaavaisuuden. Huomionarvoista on myös se, että useiden tutkimusten mukaan koehenkilöiden käsitys omasta havaintokyvystään poikkesi merkittävästi siitä miten he suoriutuivat. Ihmiset kuvittelivat näönvaraisen havaintonsa olevan huomattavasti todellisuutta tarkemman. Tutkimuksissa todettu vahva taipumus yliarvioida omaa tarkkaavaisuutta voi olla yksi selitys liikenteessä esiintyvälle piittaamattomuudelle. Ehkäpä tämän ilmiön vuoksi monet myös pitävät turhanpäiväisinä monia tarkkaavaisuutta tukevia apuvälineitä, kuten vaikkapa handsfree-laitetta.

Muutossokeus – se auto vain ilmestyi jostakin!

Eräässä tutkimuksessa nuori mies pysäytti ohikulkijoita yliopiston kampuksella ja pyysi näyttämään kartasta tietä tiettyyn paikkaan. Kesken neuvontatilanteen keskustelijat joutuivat muutamaksi sekunniksi erilleen väistäessään suurta ovea kantaneita rakennusmiehiä. Todellisuudessa myös "rakennusmiehet" kuuluivat tutkimusryhmään, ja näkösuojana toimineen oven takana alkuperäinen tienkysyjä vaihdettiin yhteen kantajista, joka jatkoi keskustelua ohikulkijan kanssa. Koeasetelmasta riippuen vain 30 - 50% keskustelijoista ylipäänsä huomasi kysyjän vaihtuneen eri henkilöksi, vaikka miehet olivat pukeutuneet erilaisiin vaatteisiin (ks. linkki videoon Lisätietoja-otsikon alta). Miten tämä on mahdollista?

Ilmiötä kutsutaan muutossokeudeksi (change blindness), ja sillä tarkoitetaan havaitsijan kyvyttömyyttä tunnistaa visuaalisessa ympäristössä tapahtuvia suuriakaan muutoksia, jos ne tapahtuvat niin, että muutoksen itsessään aiheuttama liike jää havaitsematta. Esimerkiksi lähestyvän auton liike kiinnittää tavallisesti huomion muuttuvaan liikennetilanteeseen. Auton tai jalankulkijan ilmestyminen kulman takaa voi kuitenkin jäädä huomaamatta, jos äkillinen muutos näkökentässä tapahtuu juuri sillä aikaa kun kuljettaja vilkaisee toisaalle.

Laboratorio-oloissa muutossokeutta on tutkittu mm. muuntelemalla tietokoneella esitettyjä kuvia koehenkilön silmänliikkeen tai simuloidun silmänliikkeen aikana. Kun alkuperäistä ja muutettua kuvaa esitettiin vuorotellen peräkkäin väläyttämällä välillä valkoinen sivu (nk. Flicker-paradigma), suuriakaan muutoksia huomattiin tuskin koskaan ensimmäisen kuvanvaihdon aikana. Usein muutokset huomattiin vasta usean edestakaisen vaihtelun ja järjestelmällisen etsimisen jälkeen. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että koehenkilöiden tehtävänä oli erityisesti tarkkailla kuvien välillä olevia eroja. Keskeisiin osiin kohdistuvat muutokset huomattiin helpommin, mikä viittaa siihen että tietoista huomion kiinnittämistä tarvitaan muutoksen havainnoinnissa.

Monet elokuvissa olevista epäjohdonmukaisuuksista jäävät huomaamatta juuri muutossokeuden vuoksi. Kohtausten taustarekvisiitta tai jopa näyttelijä voi olla vaihtunut kamerakulman muuttuessa ilman että huomaamme mitään outoa. Eräässä tutkimuksessa kamerakulman vaihtuessa tapahtuneet odottamattomat muutokset jäivät huomaamatta 90 %:lla koehenkilöistä. Silloinkin, kun koehenkilöt nimenomaan tiesivät etsiä muutoksia otoksesta toiseen, he huomasivat niistä vain joka viidennen.

Tarkkaavaisena töissä ja kotimatkalla

Näönvaraisen tarkkaavaisuuden ilmiöiden ymmärtäminen on keskeistä, kun pyritään tukemaan ihmisen tarkoituksenmukaista toimintaa vaativissa tehtävissä. Tarkkaavaisuuden tietoisen kohdistamisen ja automaattisen silmiinpistävien ärsykkeiden havaitsemisen välillä vallitsee monimutkainen tasapaino, joka voi joskus johtaa yllättäviin lopputuloksiin. Jos kykenemme ymmärtämään havaitsemisen rajoitteita, osaamme paremmin kompensoida niitä vaikkapa liikennekäyttäytymisessä. Tässä artikkelissa käsitellyt ilmiöt osoittavat, että emme havaitse ympäristöä läheskään niin tarkasti kuin kuvittelemme. Lisäksi väsymys, univaje ja monet muut tarkkaavaisuuden ylläpitoa heikentävät seikat saattavat edelleen voimistaa muutossokeutta ja epähuomiosokeutta.

Miten tarkkaavaisuuttaan sitten voi tukea? Ylimääräisiä attentiokaappareita voi vähentää rauhoittamalla työtila mahdollisuuksien mukaan kaikilta ylimääräisiltä ärsykkeiltä. Pelkistetty työympäristö on elinehto tarkkaavaisuushäiriöistä (esim. ADHD) kärsiville, mutta selkeys ei tee pahaa muillekaan. Ehkä ylimääräiset selain- ja viesti-ikkunat voi pitää kiinni, ja saapuneet sähköpostit tarkistaa vasta kirjoitusrupeaman jälkeen? Liikenteessä puolestaan on hyvä pyrkiä karsimaan ylimääräiset tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät minimiin, ja välttää erityisesti niitä toimintoja, jotka vaativat katseen kohdistusta kauas liikennetilanteesta. Ehkäpä edes jokunen onnettomuus jäisi tapahtumatta, jos malttaisimme jättää kännykkäpuhelut vähiin ja radion säätelyn pelkääjän paikalla istujalle. Jalankulkijana puolestaan lienee turvallisinta muistaa vanhan kansan neuvo tienylittäjälle: "katso ensin vasempaan, sitten oikeaan, ja vielä kerran vasempaan". Koskaan kun ei tiedä mitä kulman takaa on sillä aikaa ilmestynyt!