Työn kuormituksen arvioinnista työn hallintaan

Miksi kuormitusta tulee arvioida?

Mikä työssä kuormittaa?

Arkiajattelussa kuormitus on totuttu liittämään lähinnä fyysisesti raskaisiin töihin. Toisaalta nykyisin ihmiset kuormittuvat usein myös henkisesti. Työhön liittyvää kuormitusta on Suomessa tutkittu vasta vajaan 50 vuoden ajan. Tarkasteluun on käytössä erilaisia malleja, joiden käsitteistö vaihtelee osittain sen mukaan, mitä tieteen alaa tutkijat edustavat. Käsitteiden selventämiseksi ehdotamme käytettäväksi taulukossa «Työhön liittyvän kuormituksen keskeisiä termejä ja niiden määrittelyä.»1 esitettyjä termejä.

Yksi työkuormituksen hahmottamisessa yleisesti käytetty malli on peräisin energeettisen kuormituksen arvionnista (kuva « »1). Tässä mallissa (Lindström ym. 2005) arvioidaan erikseen työn kuormitustekijöitä, jotka voivat olla peräisin itse työtehtävän ja työprosessien ominaisuuksista, työympäristöstä, työjärjestelyistä tai työyhteisön toimintatavoista. Työturvallisuuteen ja työaikoihin liittyvät sekä luonteeltaan fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset kuormitustekijät suhteutetaan työntekijän yksilöllisiin ominaisuuksiin. Kuormittuneisuus seuraa kuormitustekijöiden ja yksilön ominaisuuksien epätasapainosta. Lyhytaikainen kuormittuneisuus ilmenee ohimenevinä oireina ja toiminnan muutoksina. Pahimmillaan pitkäkestoinen kuormittuneisuus voi johtaa työperäiseen sairastumiseen. Tämä malli helpottaa arviointimenetelmien valintaa, koska mallin avulla arviointi voidaan kohdentaa kyseisen työn kannalta keskeisiin tekijöihin. Arvioinnin perusteella voidaan selvittää, tarvitaanko kehittämistoimia ensisijaisesti suhteessa työn kuormitustekijöihin vai hyötyisikö työntekijä myös yksilöllisten voimavarojen tukemisesta. Mallin avulla voidaan myös huomioida erityisessä riskissä olevia työntekijäryhmiä.

Kuva 1.

Kuvasta « »1 ilmenee, että kuorman ja kuormittumisen välinen suhde ei ole yksisuuntainen vaan vuorovaikutteinen. Kuormitus aiheuttaa ihmisessä muutoksia, joiden seurauksena myöhemmät kuormitukset voivat saada aikaan erilaisia vaikutuksia kuin alkuperäinen kuormitus. Taulukkoon «Keskeisiä seikkoja kuorman ja kuormittumisen välisestä suhteesta.»2 on koottu keskeisiä seikkoja kuorman ja kuormittumisen välisestä suhteesta. Taulukossa «Työn kuormitustekijöitä, joita kuormitusta arvioitaessa on hyvä tunnistaa.»3 on esimerkkejä kuormitustekijöistä, jotka tutkimusten mukaan voivat johtaa työntekijän haitalliseen kuormittumiseen.

Työn kuormitustekijöiden yhteisvaikutuksia tunnetaan edelleen huonosti. On kuitenkin ilmeistä, että useiden haitallisten tekijöiden esiintyminen työssä yhtä aikaa kasvattaa terveyshaitan riskiä enemmän, kuin pelkkä yhteenlaskettu riskien summa antaisi olettaa. Tästä syystä haitallista kuormitusta voi esiintyä, vaikka mikään kuormitustekijöistä ei yksin olisi selvästi haitallinen. Toisaalta riski haitallisen kuormituksen esiintymiselle pienenee, jos kuormitustekijöiden vastapainona on runsaasti kuormitusta lieventäviä tekijöitä.

Eri tekijöiden yhteisvaikutukset voivat olla hyvin monimutkaisia. Esimerkiksi työpaikalla oleva melu, joka ei vielä ylitä kuulovaurion riskirajoja, saattaa haitata kommunikointia ja lisätä psyykkistä kuormitusta ja väsymistä. Tämä taas saattaa johtaa työssä tehtäviin virhearviointeihin, jolloin tapaturmien vaara voi lisääntyä. Henkilö saattaa myös meluisassa ympäristössä päätyä työskentelytapoihin, jotka kuormittavat häntä tavallista enemmän. Kuormituksen haittojen selvittämisessä ja vähentämisessä tuleekin tarkastella työpaikan vaaroja laaja-alaisesti ja selvittää myös eri tekijöiden mahdollisia yhdysvaikutuksia.

Miten kuormitusta arvioidaan?

Kuormitusta arvioitaessa pitää keskittyä sekä tunnistamaan työn kuormitustekijät että arvioimaan niiden aiheuttaman kuormittuneisuuden määrää. Kuormituksen arvioinnissa voidaan hyödyntää aikaisemmin tehtyä riskin arviointia ja arvioida edelleen riskin suuruutta, haitallisen tapahtuman todennäköisyyttä ja aiheutuneiden seurausten vakavuutta. Arvioimalla kuormitusta voidaan päätellä, onko työn kuormittavuus kohtuullista vai liittyykö siihen tekijöitä, joiden voidaan olettaa olevan ajan myötä haitallista ihmisen toimintakyvylle, hyvinvoinnille tai terveydelle. Arviointi antaa tietoa myös siitä, mitkä tekijät työssä ovat haitallisia ja miten niitä pitäisi korjata. Arvioinnin tavoitteen, käytössä olevien resurssien ja mahdollisen ongelman vakavuuden tai laajuuden perusteella kuormituksen arviointi voidaan toteuttaa eri tasoilla ja erilaisia menetelmiä käyttäen (taulukko «Työkuormituksen arvioinnin tasot (mukaillen lähteestä Lindström ym. 2005).»4)

Työn fyysisen kuormituksen arviointi kattaa liikuntaelimistöön ja hengitys- ja verenkiertoelimistöön kohdistuvan kuormituksen laadun ja määrän. Siihen liittyy kiinteästi myös työpaikan ergonomian kartoitus. Liikuntaelimistön kuormituksen ja kuormittuneisuuden arviointiin soveltuvia menetelmiä ovat mm. Työpaikan ergonominen selvitys, Toisto Repe - Toistotyön arviointimenetelmä ja erityiskysymyksissä jopa lihasten sähköisen aktiivisuuden mittaaminen (EMG). Hengitys- ja verenkiertoelimistön kuormituksen ja kuormittuneisuuden arvioinnissa voidaan käyttää mm. Edholm-luokitusta sekä sykkeen ja hapenkulutuksen mittausta.

Työn psyykkisiä ja sosiaalisia kuormitustekijöitä voidaan arvioida käyttämällä erilaisia tarkistuslistoja- ja kyselyitä, joita täydennetään havainnoinnilla ja haastatteluilla. Työn integroidun kokonaiskuormituksen arviointimenetelmä TIKKA:n (Lindström ym. 2005) lisäksi on käytössä muun muassa Sosiaali- ja terveysministeriön Riskin arviointi työpaikalla- työkirjan (Murtonen 2003) tarkistuslistat. Yleisiä työn piirteitä selvittäviä kyselyjä ovat mm. Työstressikysely (Elo ym. 1990), Työ- ja hyvinvointibarometri (Lindström ym. 2000) sekä pohjoismainen QPSNordic-työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden yleiskysely (Elo ym. 2001).

Työturvallisuuden arvioinnilla selvitetään työhön liittyvien tapaturman tai väkivallan vaaraa aiheuttavien tekijöiden esiintyvyyttä, määrää ja merkitystä. Arviointi voi muun muassa olla osa työpaikkaselvitystä tai se voidaan tehdä erikseen. Selvityksissä voidaan käyttää erilaisia yleisiä turvallisuuden arvioinnin menetelmiä tai esimerkiksi tietylle alalle tarkoitettuja menetelmiä.

Vuorotyöjärjestelmän kuormittavuutta voidaan arvioida mm. vuorotyön ergonomisten kriteerien avulla, jossa kuormitusta arvioidaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta (Hakola ym. 2007). Yksilökohtaista, työntekijän itsensä kokemaa kuormittumista voidaan arvioida esim. Työterveyslaitoksen vuorotyökyselyllä (Hakola ym. 2007).

Kuormituksen optimointi työssä

Kuormituksen optimointi kuuluu osana työn johtamiseen ja organisointiin. Se käsittää työhön liittyvien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten kuormitustekijöiden ja toimintaympäristön olosuhteiden sovittamisen työntekijän mahdollisuuksiin suoriutua työstään. Kuormituksen optimointiin sisältyy myös ajatus, että työntekijän ominaisuudet, hänen terveytensä ja osaamisensa sekä kokonaistilanteensa vaikuttavat siihen, muodostuuko työ hänelle liian kuormittavaksi vai ei.

Kuormituksen optimoinnin tarvetta osoittavia esimerkkejä on runsaasti. Miten käy, kun kemisti ei ole saanut tarvittavaa lisäkoulutusta uuden analysaattorin käyttöön, kun rakennussiivoojan työtä ei kevennetä, vaikka hän ei pysty enää kumartumaan raskauden loppuvaiheessa, kun linja-auton kuljettajan vuoroaikataulu on niin tiukka, ettei hän ehdi pitää taukoja tai kun johtaja kadottaa yhteyden johdettaviinsa jatkuvan matkustamisen vuoksi? Näissä tapauksissa työnteko todennäköisesti vaikeutuu, työn laatu kärsii, työntekijät kuormittuvat ja joku mahdollisesti voi jopa sairastua.

Työn optimointi onnistuu parhaiten, kun työn erityispiirteiden vaikutus työ- ja toimintakykyyn otetaan huomioon jo työn suunnitteluvaiheessa. Useimmiten kuormituksen optimointi tapahtuu ilman asiantuntija-apua johdon päättäessä voimavaroista ja toimintatavoista tai esimiehen päättäessä työnjaosta työyhteisössään. Esimerkkinä hyvästä optimoinnista arkityössä on työvuorolistaa tekevä osastonhoitaja, joka listaa tehdessään huomioi, kuinka raskasta potilasmateriaali on, tarvitaanko erityistaitoja, kuka sopii työskentelemään kenenkin kanssa ja onko esimerkiksi jonkun lapsi sairaana.

Työpaikan fysikaaliset ja ergonomiset olosuhteet ja työvälineet vaikuttavat myös työkuormitukseen. Lähiöravintolan keittiön lämpöolot voivat talviaikaan olla hyvät, mutta kesäkuumalla lähes sietämättömät. Toimivat nosto- ja siirtovälineet maksavat, mutta vähentävät potilassiirroissa selkään kohdistuvaa kuormitusta. Tietotyössä puolestaan haitallista kuormitusta voidaan ehkäistä antamalla työntekijälle edellytykset säädellä omaa työtään. Esimerkiksi työaikajoustot sekä mahdollisuudet määräaikojen sovitteluun ja esimiehen kanssa keskusteluun pulmatilanteissa luovat näitä edellytyksiä.

Työterveyshuolto toimii työpaikan apuna työn kuormitustekijöiden selvityksessä sekä työntekijän työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja tätä kautta työkuormituksen optimoinnissa. Ennaltaehkäisevät ja korjaavat toimenpiteet suunnitellaan yhdessä työpaikan edustajien kanssa. Työterveyshuollon asiantuntemusta tarvitaan myös silloin, kun työntekijän tai työntekijäryhmän kokema työkuormitus on liiallista tai kun työntekijän työ- ja toimintakyky on pysyvästi tai tilapäisesti alentunut ja tarvitaan työn ja työolosuhteiden sovittamista työntekijälle sopiviksi. Ongelmallisissa tapauksissa, esimerkiksi vuorotyön suunnittelussa tai työn fyysisen kuormituksen arvioinnissa, apua voi pyytää työpaikan ulkopuolisilta asiantuntijoilta.

Työkuormituksen kokonaisvaltainen arviointi ja sille perustuva työkuormituksen optimointi ovat välttämättömiä toimia työn terveellisyyden ja tuottavuuden edistämiseksi. Erityisesti osaamisvaatimuksiltaan monipuolistuvassa työelämässä voimavaroja kehittävä kuormitus on avain oppimiseen, jota ilman työnteko muodostuu sekä liian kuormittavaksi että huonosti tuottavaksi.