Työhönpaluuvalmiuden arviointi sairauspoissaoloissa

Miten jäsentää neuvotteluja työhönpaluun tukemiseksi

Työterveyslaitoksen työhönpaluututkimuksessa sairastuminen ja työstä poissaolo osoittautuivat olevan merkitykseltään erilaisia sen mukaan, miten tärkeä asia työ ihmiselle oli. Paluu -tutkimuksessa 60 prosentilla elämän tärkeät asiat liittyivät työhön. Kun lisäksi katsottiin vuoden sairauspoissaolojen määrää, tuli esiin neljä eri tyyppistä tilannekuvaa.

Tyytyväiseksi työssäkäynniksi (47 %) nimitettiin tilannetta, jossa sairauspoissaoloja ei ollut korostuneesti ja työ oli mieluisaa. Rutiininomaiseksi (34 %) työssäkäyntiä nimitettiin, jos työhön liittyi sitoutuneisuutta heikentäviä hankaluuksia, muttei kuitenkaan paljoa sairauspoissaoloja.

Kohonneen sairauspoissaolojen määrän ryhmässä oli työssäkäynnin suhteen kaksi eri tilannetta. Sitkeän työssäkäynnin tilanteessa haluttiin käydä työssä sairauksista huolimatta (13 %), "vaikka oon oikein sairauskertomus koko ukko". Pakonomainen työssäkäynti (6 %) oli paineinen ja monisyinen tilanne.

Työntekijöiden kokonaistilanteet vaihtelevat työhönpaluun kannalta. Työterveysneuvotteluissa työntekijän, esimiehen ja työterveyshuollon kanssa asialista ja tavoite asetetaan niiden mukaan, vaikka käytettäisiinkin jotain tiettyä keskustelumallia.

Tarvitaan hyvän tilanteen säilymisen seurantaa (tyytyväinen työssäkäynti), kannustamista ja tyytymättömyyden syiden ratkomista (rutiininomainen), vajaakuntoisuuden haittojen kompensointia ja työkyvyn ylläpitämistä (sitkeä) ja perustavaa laatua olevien ongelmien ratkomista, tilanteen korjaamista ja tiedonkulun parantamista (pakonomainen työssäkäynti) (Kivistö 2005). Neuvottelun tavoite on hyvä miettiä selväksi, mutta asioita kannattaa ottaa keskusteluun varovaisesti eikä keskusteluja kannata virittää liian vaativiksi (Mäkitalo & Paso, 2008).

Paluuvalmiuden arviointia varten on kehitetty mittareita

Kanadassa on validoitu 22 kysymystä sisältävä työhönpaluuvalmiuden arviointimittari liikuntaelinsairauden vuoksi sairauslomalle joutuneiden 632 henkilön aineistossa (Franche ym. 2007). Heitä haastateltiin puhelimitse kuukauden sisällä sairastumisesta ja kuusi kuukautta sairastumisen jälkeen. Työhönpaluun kannalta selvitettiin työpaikkaan, terveyspalveluihin, korvauksiin sekä fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen liittyviä tekijöitä korvausprosessin rekisteritietojen lisäksi. Mittarin kehittämistyön taustana oli käyttäytymisen muutoksen vaihemalli, jossa oletetaan, että käyttäytyminen muuttuu tiettyjen ennakoitavien vaiheiden kautta. Joka vaiheessa päätöksenteon perusteet, pystyvyyden tunne ja muutoksen "vipuvoimat" noudattavat sille vaiheelle tyypillisiä piirteitä (Kivistö 2007).

Työhönpaluun valmiusvaihe -kysely antaa vinkkejä siihen, miten haastattelussa paluuvaihe voidaan tunnistaa. Jos potilaan kanssa keskustelussa tulee esille, ettei hän enää kykenisi ollenkaan palaamaan työhön, ettei työn ajatteleminen tunnu mielekkäältä tai hän ajattelee, ettei enää tarvitse palata työhön, on henkilö paluun suhteen esivaiheessa. Harkintavaiheen tunnistaa siinä, kun potilas kysyy neuvoja työhönpaluuta varten, toivoo että hänellä olisi enemmän ideoita ja näkymiä paluuseen tai hän miettii, mitä voisi tehdä työhönpaluun hyväksi. Harkintavaiheessa esiintyy Franchen ym. mukaan usein masennusoireilua.

Valmistautumisvaiheen Franche ym. jakavat kahteen osaan, pohtivaan ja toiminnalliseen. Pohtivan valmistautumisvaiheen merkkejä on, jos potilas tuntee kuntonsa puolesta olevansa valmis palaamaan työhön, jos hänellä on jo työhönpaluun ajankohta mielessä, jos hän on löytänyt keinoja muokata työtään niin, että paluu on helpomaa. Tunne valmiudesta vaihtelee tässä vaiheessa. Toiminnallinen valmistautumisvaihe tulee esiin siitä, että potilas valmistelee aktiivisesti työhön palaamista, on hakenut ja saanut muilta apua työhön palaamiseen ja on alkanut kotona puuhailla enemmän voimistuakseen työhön paluuta varten. Tämä vaihe on yleensä terveydellisesti suotuisaksi koettua aikaa.

Työhönpaluun jälkeen ollaan monesti vielä pitkään "vaiheessa". Epävarmoilla palaajilla on masennusoireilua ja kipuja. Aktiivisilla sopeutujilla on vähemmän kipuja ja välttämiskäyttäytymistä. Epävarma ylläpitovaihe on kyseessä, kun potilas tuntee, että sairausloman jälkeenkin työssä jaksaminen vaatii ponnistelua ja on epävarma, riittävätkö voimat tarvittaviin ponnisteluihin. Palaaja kokee paluun ongelmalliseksi ja on huolisssaan siitä, onko hänen ehkä keskeytettävä työnteko sairauden pahenemisen takia. Työntekijä on siirtynyt aktiiviseen ylläpitovaiheeseen, kun hän tuntee löytäneensä tavan järjestää työ itselleen sopivaksi jatkoa ajatellen. Hän toimii aktiivisesti ehkäistäkseen sairauden pahenemisen ja joutumisen uudelle sairauslomalle ja hän tekee kaikkensa voidakseen jatkaa työtään. Hän on eri keinoin oppinut tulemaan toimeen oireittensa kanssa niin, että voi jatkaa työssään.

Toipumisen merkkien tunnistaminen vakavien mielenterveyden häiriöiden jälkeen

Vakavien mielenterveyden häiriöiden jälkeisen toipumisen arviointia varten on myös kehitetty 24-osioinen kysely (Corrigan ym. 2004). Kestävän paluun ainekset ovat rakentumassa, kun luottavaisuus ja toiveikkuus alkavat kehittyä: "Olen alkanut kiinnostua uusista asioista". Halu pyytää apua ja kyky kääntyä toisten puoleen avun ollessa tarpeen ovat lisääntyvän paluuvalmiuden merkkejä. Kun esille tulee tavoitteisuutta ja onnistumisen halua ja käsitykset tulevista rooleista erilaisissa ympäristöissä monipuolistuvat, ollaan paluun polulla. Luottamus avun saamiseen muilta lujittaa valmiutta edelleen, "on tärkeää että on monenlaisia ystäviä". Oireiden hallintaan on löytynyt keinoja, eivätkä oireet ole enää määräävässä asemassa, mikä on myös tärkeää paluuvalmiudessa.

Miten hyödyntää itsearviointia paluuvalmiudesta

Paluuvalmiutta voidaan saada näkyville yhteisesti tarkasteltavaksi myös janapiirroksen avulla (kuvio « »1).

Kuva 1.

Erilaiset arvot janalla ovat hyvä pohja keskustelulle. Valmius paluuseen –tutkiskelussa autetaan henkilöä tunnistamaan ja ymmärtämään tilannettaan vaiheajattelun avulla.

Ruotsalaisten sairauspoissaolotutkijoiden mukaan käsitys joustomahdollisuuksista työssä voi vaikuttaa koettuun työkykyyn jopa enemmän kuin tuntu omien voimien palautumisesta. Koetun työkyvyn kannalta paluuvaihe on kriittinen. Jos työn vaatimukset mukautetaan palaajan voimavaroihin, palaaja kokee työkykynsä hyväksi. Hyväksi koettu työkyky ennustaa luonnollisesti hyvää jatkoa työssä. Sen sijaan jos vaatimusten ja voimavarojen välinen epäsuhta on liian suuri, palaaja kokee työkykynsä heikoksi.

Miten arvioida motivationaalisia tekijöitä

Paluupäätöksen ja toteutuneen paluun vaihtoehtojen välissä on vielä motivationaalisia tekijöitä. Motivaatiosta ja sen puutteesta puhutaan usein yksioikoisella tavalla ja tarkoitetaan "ahkeruutta" tai "laiskuutta". Terveydenhuollon ammattilaisten tietous on kuitenkin syvällisempi.

Biologisen motivaatioteorian valossa halu välttää kipua vaikuttaa työhönpaluupäätökseen. Perustarpeiden tyydyttämisen motivaatioteorian mukaan paluupäätökseen vaikuttaa halu turvata toimeentulon edellytykset. Yksi motivaatiokäsitys korostaa ihmisen pyrkimystä säilyttää muuttuvissa tilanteissa miellyttävältä tuntuva vireystaso. Humanistisen motivaatioteorian mukaan ihmiset pyrkivät siihen, että omalla osaamisella ja tekemisellä on asioita eteenpäin vievää merkitystä. Sairaus saattaa uhata tätä tarvehierarkian korkeimmanasteista pyrkimystä, mutta se voi häiritä myös fyysisen alueen, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja arvostuksen tarpeiden tyydyttävää toteutumista.

Ruotsalaiset sairauspoissaolojen tutkijat, sosiologi Gun Johansson ja professori Ingvar Lundberg ovat liittäneet motivaatiotietoutta sairauspoissaolon joustomalliinsa (sjukfleksibilitetsmodellen). Heidän jaottelunsa "täytyy" ja "tahtoo" -motivaatioihin on työhönpaluupäätöksen ymmärtämisen kannalta hyödyllinen. "Täytyy" -motivaation alueella työhön palaamishalun taustalla voi olla pelko ulkopuolelle jäämisestä, talouden heikkenemisestä tai työn menettämisestä. Työstä täytyy kuitenkin olla pois, jos sinne menemällä aiheuttaa tartuntavaaran, pahentaa sairauttaan tai saa sen uusimaan. "Tahtoo" -motivaation alueella työhön paluun kannustimia ovat hyvät sosiaaliset suhteet, kehittävä ja kiinnostava työ sekä halu olla terve ja normaali. Poissaoloon voivat vetää huolenpito perheenjäsenistä tai muut kiinnostuksen kohteet elämässä kuin työ. Sekä "täytyy" että "tahtoo" -motivaatioalueilla on siis tunnistettavissa sekä läsnäoloon että poissaoloon kannustavia tekijöitä.

Palautumiskyky työhönpaluuvalmiuden kannalta

Yksi alue työhönpaluuvalmiutta arvioitaessa on, millainen on henkilön palautumiskyky sekä työpäivinä että vapaa-aikana. Kuormituksen arvioinnissa kartoitetaan sekä psyykkisiä että sosiaalisia kuormitustekijöitä tavoitteena kuormituksen kannalta suotuisat työolot (Lindström ym. 2005). Keskeneräiseksi jäävä palautuminen iltaisin ja viikonloppuisin on normaalistikin terveydellisesti epäsuotuisaa, ja erityisen hankalaa se on vaiheessa, jossa sairauden jälkeen ponnistellaan kohti täyttä työkykyisyyttä ja kehittävää työotetta. Keskeistä palautumisessa on, että työhön saadaan välillä etäisyyttä, "...ja tietysti, että pystyy irrottautumaan siitä työstään vapaa-aikana" (mies, terveydenhuoltoala, määrittelemätön toistuva masennus, ei-elimellinen unettomuus).

Palautumisen kannalta tilanne on suotuisa, kun henkilö työstä irrottauduttuaan ottaa aikaa ja tekee itselleen mieluisia puuhia rentoutuakseen, tarttuu sopivasti uusiinkin asioihin ja tuntee, että voi päättää itse ajankäytöstään (Sonnentag & Fritz 2008). Varmaankin esimerkiksi osa-aikainen työnteko osasairauspäivärahaetuuden avulla antaa tarvittavaa väljyyttä ja vahvistaa palautumiskykyä.