Työeläkekuntoutus – ammatillista kuntoutusta työelämässä selviytymiseksi

Mitä työeläkekuntoutus on?

Työeläkekuntoutus on ammatillista kuntoutusta ja sen toimenpiteitä ovat mm. työhönpaluun suunnitelman teko, työkokeilu omassa tai muussa työpaikassa, koulutus, kurssit ja elinkeinotuki. Työeläkekuntoutuksen tarkoituksena on tukea työelämässä olevia tai vähän aikaa sitten työttömäksi jääneitä vajaakuntoisia henkilöitä jatkamaan työelämässä sairaudesta, viasta tai vammasta huolimatta. Myös työelämään palaaminen kuntoutustuelta tai työkyvyttömyyseläkkeeltä kuuluvat työeläkekuntoutuksen tavoitteisiin.

Työeläkekuntoutusta järjestävät tahot ja myöntämisen edellytykset

Työeläkekuntoutuksesta vastaavat työeläkevakuuttajat eli työeläkelaitokset ja työeläkeyhtiöt. Jos työterveyshuollolla ei ole mahdollisuutta tukea vajaakuntoista työelämässä jatkamiseksi tai sinne palaamiseksi, on suositeltavaa olla yhteydessä eläkeyhtiöön ja keskustella ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksista. Muita ammatillisen kuntoutuksen järjestäjätahoja ovat Kansaneläkelaitos (esim. nuoret ja pitkään työstä poissa olleet), tapaturma- ja liikennevakuutusyhtiöt (liikenne- ja työtapaturmat sekä ammattitaudit) ja työvoimahallinto (vajaakuntoiset työttömät, joilla ei ole työkyvyttömyyden uhkaa). Lääkinnällisestä kuntoutuksesta vastaavat terveydenhuoltojärjestelmä ja Kansaneläkelaitos.

Työeläkekuntoutuksen myöntämisen edellytyksinä ovat työssäolon vakiintuminen, työkyvyttömyyden uhka ja se, että ammatillisen kuntoutuksen keinoin pystytään tätä uhkaa pienentämään. Työssäolo katsotaan vakiintuneeksi, jos henkilöllä on työansioita viiden edeltävän vuoden aikana vähintään 28 249,94 euroa (vuoden 2008 indeksissä). Työkyvyttömyyden uhka puolestaan tarkoittaa sitä, että henkilön sairaus todennäköisesti aiheuttaa lähivuosina (n. 5 vuotta) uhan joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Yhtenä ammatillisen kuntoutuksen keinona on laatia realistinen ja työelämässä jatkamisen mahdollistava kuntoutussuunnitelma.

Työeläkekuntoutus Kuntoutuskeskus Petreassa

Työeläkevakuuttajat tekevät työeläkekuntoutusta sekä itsenäisesti että tekemällä toimeksiantoja kuntoutusalan palvelutuottajiin. Yksi palveluntuottajista on Kuntoutuskeskus Petrea, joka on Turussa sijaitseva valtakunnallinen kuntoutuskeskus ja työhyvinvointipalveluiden tarjoaja. Petrean työkokeiluyksikössä työeläkekuntoutus aloitetaan aina alkuhaastattelulla, jossa kartoitetaan kuntoutujan kokonaistilannetta ja arvioidaan oikea aika ammatillisen kuntoutuksen aloittamiseksi. Mikäli ammatillista suunnitelmaa ei tässä vaiheessa ole, siirrytään työhönpaluunsuunnitelman laadintaan. Mikäli kuntoutujalla on työsuhde voimassa, suunnitelman teko aloitetaan selvittämällä kuntoutujan mahdollisuudet sijoittua omaan työhönsä mm. työjärjestelyiden avulla. Mikäli mahdollisuutta jatkaa omassa työssä ei ole, lähdetään kartoittamaan muita terveydentilalle mahdollisesti soveltuvia työtehtäviä/ammatteja.

Työhönpaluun suunnitelma on aina yksilöllinen ja siinä otetaan huomioon terveydentilan lisäksi mm. henkilön ikä, koulutus, työkokemus sekä muu osaaminen ja vahvuudet/heikkoudet. Kun suunnitelma on tehty, voidaan sitä kokeilla käytännössä järjestämällä työkokeilu (n. 3kk) joko nykyisellä tai uudella työnantajalla. Petrean työryhmä (sosiaalityöntekijä ja ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja, tarvittaessa muutkin ammattiryhmät) järjestävät kokeilun ja ovat yhteydessä kuntoutujaan, työkokeilupaikan edustajaan ja palvelun tilaajaan koko kokeilun ajan. Sen jälkeen tehdään loppupäätelmät ja suositukset.

Työeläkekuntoutuksen jatkosuositukset

Petreassa kerättiin yhden työryhmän (n. 50 asiakastapausta) vuosina 2006–2007 valmistuneiden kuntoutusprosessien suositukset/lopputulokset oheiseen taulukkoon « »1. Tulosten mukaan 16 % prosenttia kuntoutujista työllistyi kuntoutuksen päätyttyä joko määräaikaiseen tai vakituiseen työsuhteeseen (esim. työkokeilun jatkoksi työkokeilupaikkaansa). Ammatillinen suunnitelma saatiin tehtyä 30 %:lle kuntoutujista siten, että heitä ohjattiin suunnitelman teon ja mahdollisesti hyvin menneen työkokeilun jälkeen etsimään suunnitelman mukaista työtä työvoimatoimiston avustuksella. Kuusi prosenttia kuntoutujista hakeutui koulutukseen ja 16 %:lle saatiin oppisopimuspaikka. Kuntoutujista 16 %:n kohdalla päädyttiin eläkeratkaisuun, 6 % prosesseista päättyi puolestaan ilman suunnitelmaa ja 10 %:lla todettiin kuntoutuksen ajankohta vääräksi (mm. terveydentilan selvitykset merkittävästi kesken). Yhteenvetona todettakoon, että onnistuneita kuntoutusprosesseja voidaan sanoa olleen neljä ensimmäistä kategoriaa (työllistyminen, soveltuvan alan löytyminen, koulutus ja oppisopimus) eli yhteensä 68 %. Ammatillisen kuntoutuksen keinoin ei onnistuttu auttamaan 32%:a kuntoutujista. Tulosta voidaan pitää hyvänä, koska kyseessä on usein hyvin haastava ja monisäikeinen kuntoutusprosessi vaikeine lähtökohtineen.

Huomionarvoista tosin on, että tehdystä selvityksestä ei ilmene suositusten toteutuminen pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi koulutus on voinut keskeytyä tai työsuhde päättyä suunniteltua aiemmin. Siten seurantatutkimukset ovat jatkossa tärkeitä vaikuttavuuden luotettavampaan arviointiin. Vaikka suurikin osa seurantaselvityksen tuloksista johtaisi suunniteltua heikompaan lopputulokseen, voidaan työeläkekuntoutus todeta hyvin hyödylliseksi. Usein kuntoutusprosessin aikana kuntoutuja löytää itsestään uusia vahvuuksia ja saa ammatillisia ideoita, joita hän voi käyttää hyväkseen mm. muita jatkosuunnitelmia tehtäessä. Selvää kuitenkin on, ettei onnistuneita kuntoutusprosesseja pysty mikään taho tekemään täysin itse; mukaan tarvitaan useiden tahojen kanssa käytyä aktiivista ja moniammatillista yhteistyötä.

Onnistuneissa kuntoutussuunnitelmissa yhteistä oli usein oikea ajankohta kuntoutukselle ja kuntoutujan oma halua sitoutua ammatilliseen kuntoutukseen. Siten kuntoutusselvittelyt tulee aloittaa niin varhain kuin mahdollista (jos työelämässä jatkaminen pelkästään lääketieteellisin keinoin ei tunnu realistiselta). Tärkeää on myös kuntoutujan ja yhteistyötahojen aktiivinen vuorovaikutus sekä työmarkkinoiden avoin suhtautuminen vajaakuntoisiin. Työn räätälöinti on vajaakuntoisille usein työssä selviytymisen edellytys, joka vaatii työnantajilta halua ja mahdollisuuksia käytännönjärjestelyihin. Yhtenä vaikeutena käytännön työssä on tullut esiin myös pitkät koulutukset; kuntoutuja voisi usein selviytyä tietystä työtehtävästä, mutta ei pitkästä ja useita eri harjoitteluja vaativista koulutuksista. Lyhyempien täsmäkoulutusten/työpaikkakoulutusten lisääminen voisi siten helpottaa vajaakuntoisia pätevöitymään ja sijoittumaan terveydentilalleen soveltuvaan työhön.

Ohjeeksi oman potilaan arvioinnissa

Lopuksi vielä ohjeita lääkäreille oman potilaan ohjeistukseen. Kun mietitään potilaan oikeutta työeläkekuntoutukseen, voidaan asiaa tarkastella mm. seuraavien kysymysten kautta:

1. Onko diagnosoitu sairaus?
2. Onko työkyvyttömyyden uhka?
3. Onko potilaalla kiinteä yhteys työelämään?
4. Onko hoidolla/lääkinnällisellä kuntoutuksella odotettavissa helpotusta tilanteeseen?
5. Onko työpaikan mahdollisuudet työjärjestelyihin selvitetty (työterveyslääkäri avainasemassa)?
6. Voidaanko ammatillisen kuntoutuksen keinoin pitää realistisena työelämässä jatkamista?

Lisätietoja saa mm. Työeläkevakuuttajien internet- sivuilta www.tela.fi (josta on otettu tietoa myös tähän kirjoitukseen). Työeläkekuntoutukseen hakeudutaan täyttämällä Kelan ja Eläketurvakeskuksen yhteinen hakemus ammatillisesta kuntoutuksesta (ETK/Kela 7009) ja liittämällä mukaan lääkärin B2-lausunto. Kuntoutushakemusta varten tehdyssä B2-lääkärinlausunnossa tulee käydä ilmi ammatillisen kuntoutuksen suunnitelma tai arvio ammatillisen kuntoutukseen tarpeesta ja sen mahdollisuuksista (kohta 2.3). Lisäksi B2-lääkärinlausunnossa tulee ottaa kantaa kuntoutujan jäljellä olevaan työkykyyn nykyisessä/muussa työssä (kohta 3.2).