Vammainen henkilö työelämässä

Kuka on vammainen henkilö?

YK:n 13.12.2006 hyväksymässä yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista vammaisuus määritellään seuraavalla tavalla: "Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa". Suomen laeissa vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaisuuden syy voi olla esim. tuki- ja liikuntaelimistössä (esim. reuma), aistintoiminnoissa (näkö- ja kuulovammaiset), hermoston toiminnassa (CP-vamma, aivovamma) tai psyykkisissä tekijöissä. Vammaisuus syntyy siis yksilön ja ympäristön suhteesta eikä ole pelkästään yksilön tilaa kuvaava käsite ja on lähinnä sopimuksenvaraista, milloin henkilön toimintavaje katsotaan vammaisuudeksi. Vammaisia ei voida tulkita olosuhteiltaan yhtenevänä ryhmänä. WHO:n arvion mukaan maapallon väestöstä arviolta 10 prosentilla on jokin vamma (disability). Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 työikäistä vammaista. Vammaisuus ja sairaus ovat kaksi eri asiaa. Vammaiset henkilöt eivät yleensä koe itseään sairaiksi perusvammansa aiheuttamien hankalienkaan terveysongelmien takia.

Vammaisen henkilön lain turva

Suomen perustus-, yhdenvertaisuus- ja työsopimuslakien mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan tai syrjiä vammaisuuden perusteella. Suomessa vammaisten henkilöiden yhtäläinen oikeus työhön on yksi työllisyyspolitiikan keskeinen päämäärä. Vammaisella henkilöllä tulee olla oikeus vapaasti valita työnsä. Euroopan neuvosto on vuonna 2002 hyväksynyt uudistetun sosiaalisen peruskirjan, jonka mukaan tavoitteena on korostaa vammaisten henkilöiden erityistä asemaa verrattuna muuhun työvoimaan, haavoittuvina yksilöinä muun muassa työelämän alueella.

Vammainen henkilö työelämässä

Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Työvoimahallinnolla on keskeinen vastuu vammaisten henkilöiden työllistämisestä. Työllistymistä tukevalla toiminnalla tarkoitetaan erityisesti työhön sijoittautumista edistävien kuntoutus- ja muiden tukitoimien järjestämistä (esim. tuetun työllistymisen kuntoutus- tai valmennustoimi), joiden avulla vammaiset henkilöt voivat työllistyä koko- tai osa-aikaiseen työsuhteeseen tavallisille työpaikoille. Työnantaja voi saada työhallinnolta palkkatukea kattamaan osaa palkkakustannuksista tai korvaamaan työjärjestelyihin ja -laitteisiin tehtäviä tarvittavia korjauksia ja hankintoja. Vammaisten henkilöiden ammatillinen kuntoutus käsittää mm. ammatinvalinnanohjauksen, terveydentilaa ja soveltuvuutta selittäviä tutkimuksia sekä työhön sijoittumiseen liittyvää tukea. Kansaneläkelaitoksella on velvollisuus järjestää vammaisille henkilöille ammatillista kuntoutusta, mikäli sitä ole järjestetty minkään muun tahon kautta. Sosiaalihuoltolain mukaan kunnan tehtäviin kuuluu vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja työtoiminta. Sosiaalihuollon tehtävänä on järjestää työtoimintaa henkilöille, joille ei ole edellytyksiä työllistyä työsuhteiseen työhön. Näiden henkilöiden toimeentulo perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin. Vammaisten työllisyysaste on kuitenkin muuhun väestöön verrattuna alhainen ja vammaisia työikäisiä on paljon työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vammaisista henkilöistä vain hyvin pieni osuus kuuluu työvoiman piiriin. Eri arvioiden mukaan työikäisistä vammaisista työssä on 15-20 prosenttia. Työkyky on kuitenkin erinomainen tai hyvä 30 prosentilla vammaisista. Vammaisten piirissä on noin 20000 henkilön käyttämätön työvoima reservi. Palkkatulojen osuus vammaisen henkilön toimeentulossa on merkittävä ainoastaan lievästi tai keskivaikeasti vammaisten kohdalla. Vuonna 2002 vammaisista työvoimaan kuuluvien osuus oli 19,7 % ja työllisyysaste 17,0 %. Kuitenkin niillä, joilla vamman aiheuttama haitta-aste oli pienempi kuin 90 %, vastaavat luvut olivat 83,5 % ja 71,9 5%. Esimerkiksi kuuroista henkilöistä työttöminä on noin kolmannes ja rekisteröityneistä näkövammaisista henkilöistä kokopäivätöissä oli 17,8 %. Työvoimaan kuuluvien vammaisten henkilöiden koulutustaso on muuta työssäkäyvää väestöä alhaisempi. Vammaisten työttömyys on vähentynyt hitaammin kuin työttömyysaste yleensä ja heidän siirtymisensä työvoiman ulkopuolelta työvoimaan on vähäistä ja hitaasti tapahtuvaa. Ammatillisen ja muun kuntoutuksen sekä koulutuksen ohella vammaisten työkykyä pitää yllä ja parantaa osallistuminen järjestötoimintaan. On syytä muistaa, että työelämässä diagnoosia merkityksellisimpiä ovat vammaisen henkilön osaaminen ja työkyky työtehtävässään.

Vammaisuus eri sairausryhmissä

Työsuojelu

Työhön sidoksissa oleviin perusoikeuksiin kuuluvat mm. oikeus turvallisiin ja terveisiin työolosuhteisiin, oikeus kohtuulliseen palkkaan ja oikeus sosiaaliseen turvallisuuteen. Työterveys- ja turvallisuuslainsäädäntö velvoittaa työnantajat suojelemaan erityisen alttiita riskiryhmiä erityisesti heitä uhkaavilta vaaroilta, järjestämään työpaikat siten, että tarvittaessa vaikeavammaiset työtekijät voidaan ottaa huomioon sekä asettamaan käyttöön välineistöä, jota työntekijät voivat käyttää vaarantamatta turvallisuuttaan ja terveyttään. Työpaikan riskinarvioinnissa vammainen työtekijä tulee ottaa huomioon mm. seuraavilla tavoilla: oikeat työvälineet (esim. aputekniikka), psykososiaaliset vaaratekijät (esim. vammaisuuden käyttäminen verukkeena kiusaamiselle) ja työympäristö (tilasuunnittelu, sisäänkäynnit ja poistumistiet). Riskien arvioinnissa työpaikoilla tulisi ottaa huomioon ihmisten kyvyt jo työn suunnittelussa, vammaisilla työntekijöillä voi olla erityistaitoja. Työjärjestelyjä suunniteltaessa vammaisten henkilöiden tarpeet tulisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, mieluummin kuin viivyttää niitä vammaisen henkilön työhönottoon. Esimerkiksi hälytysjärjestelmien tulisi perustua sekä näköön että kuuloon.

Työterveyshuolto

Työterveyshuollon sisällössä vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden erityistarpeet tulee huomioida. Työpaikkaselvitysten yhteydessä voidaan käyttää apuna Työterveyslaitoksen esteettömyyden arviointimenetelmää. Työpaikkojen esteettömyyttä tulee kehittää ja vammaisen työntekijän työpiste tulee suunnitella hänen toimintarajoitteidensa mukaisesti yhteistyössä työfysioterapeutin kanssa. Vammaisten henkilöiden työhönsijoitustarkastuksissa tulee huomioida vamman aiheuttamat toimintakyvyn rajoitteet ja etenkin erityistarpeet. Työntekijä tulee tarvittaessa ohjata kuntoutukseen, hoitoon ja hänen työssään selviytymistään tulee seurata. Työterveyshuollon tukea ja apua voidaan tarvita työyhteisössä, mikäli joku työntekijöistä vammautuu äkillisesti tai työpaikalla aloittava henkilö on vammainen.

Kuntoutus

Vammaisten henkilöiden, kuten muidenkin Suomessa asuvien, lääkinnällinen kuntoutus on ensisijaisesti terveydenhuollon vastuulla. Kuitenkin kriteerien täyttyessä vaikeavammaisella alle 65-vuotiaalla henkilöllä on subjektiivinen oikeus Kelan järjestämään työ- ja toimintakykyä parantavaan tai turvaavaan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Keskeisiä kriteerejä ovat myönnetty korotettu tai ylin vammaistuki, vähintään vuoden kestävä kuntoutustarve sekä sen suuruinen haitta, että hänellä on sen vuoksi huomattavia vaikeuksia tai rasituksia selviytyä jokapäiväisistä toimistaan kotona, koulussa, työelämässä ja muissa elämäntilanteissa julkisen laitoshoidon ulkopuolella. Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen tulee perustua kirjalliseen kuntoutussuunnitelmaan. Vaikka vaikeavammaisuuden kriteerit eivät täyttyisikään, on vammaisen henkilön mahdollista päästä Kelan järjestämän lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin. Kyseeseen tulee silloin Kelan harkinnanvarainen kuntoutus, kuten erilaiset sairauskohtaiset kuntoutus- tai sopeutumisvalmennuskurssit. Ammatillisena kuntoutuksena Kela kustantaa kalliit ja vaativat erityisapuvälineet sellaisille vammaisille henkilöille, jotka eivät ilman niitä selviydy opiskelusta tai työstä. Tällaisia ovat esimerkiksi tietokoneet erityisohjelmineen.

Lopuksi

Vammaisuus ei tarkoita työkyvyttömyyttä vaikka vammaisen henkilön toimintakyky on rajoittunut. Työvoimapula on realiteetti monilla aloilla ja vammaiset henkilöt muodostavat merkittävän työvoimareservin. Työterveyshuollolta vaaditaan vammaisten henkilöiden erityistilanteen ja yhteiskunnan tarjoamien tukimahdollisuuksien tuntemusta. Vammaisten henkilöiden siirtyminen reservistä aktiiviseen työvoimaan tuo työterveyshuoltohenkilöstölle uuden ja mielenkiintoisen haasteen.