Lääketeollisuus – kova pähkinä purtavaksi

Harva kieltää kokonaan lääkkeiden merkitystä

Harva lääketeollisuuden arvostelija kuitenkaan kieltää kokonaan lääkkeiden merkitystä terveydenhuollossa. Useimmat meistä syövät tarpeelliset lääkkeensä, rokottavat lapsensa ja ehkäisevät ei-toivotut raskautensa. Lääketeollisuuden ansiosta voimme tehdä sen kaiken tänään turvallisesti ja helposti.

Siksi lääketeollisuus ei ole mitään "ylimääräistä". Se on tapa organisoida työ, tuotanto ja tutkimus kannattavasti ja myös niin, että tämän teollisuuden hyviä ja tarpeellisia lopputuotteita on koko ajan saatavilla myös suomalaisista apteekeista ja tukuista.

Rahat kaiken sen pyörittämiseen hankitaan lopputuotteiden myynnistä. Yrityksillä ei ole oikeutta verottaa eikä kerätä rahaa muutenkaan pakolla. Rahaa tulee kassaan vain, jos tuotteet ovat oikeasti hyviä ja tarpeellisia potilaiden ja terveydenhuollon kannalta. Siksi myyntityökään ei ole "vain" myyntiä. Se on koko yrityksen avaintoiminto, josta hankitaan palkkarahat myös lääkkeiden kehittäjille, yritysten tutkimusosastoille, hallinnolle ja asiantuntijalääkäreille sekä yhtä lailla myös lääkevalvonnalle, apteekeille ja tukuille.

Siksi Suomessakin olisi hyvä pohtia harmaan kaikki sävyt sallien sitä, mikä saa ja voi olla yritystoiminnan rooli terveydenhuollossa ylipäätänsä. Nyt tuntuu, että lääketeollisuus saa yksityisen sektorin voittoa tavoittelevana toimijana kantaa vastuuta myös monesta sellaisesta asiasta, joka pitää ratkaista jossain ihan muualla kuin lääkekehitystyön ja lääkkeen myynnin ja markkinoinnin parissa.

Terveydenhuollon toimijoilta vaaditaan helposti täydellisyyttä

Lääketeollisuuteen liittyvää eettistä pähkinää kovettaa myös se, että sairaus on ylipäätänsä kielteinen ja uhkaavalta tuntuva asia, samoin kuin se, että oman tai läheisen ihmisen elämän jatkuminen voi olla kiinni toisten ihmisten teoista ja teollisuuden valmistamista tuotteista. Siksi hoitoon osallistuvilta ihmisiltä ja lääkkeitä valmistavilta yrityksiltä vaaditaan helposti täydellisyyttä. Molempiin kohdistetaan myös suuria, osin epärealistisiakin toiveita ja odotuksia.

Tästä täydellisyyden vaatimuksesta seuraa, että terveydenhuollon toimintaa tarkastellaan helposti niin sanotusti puhtaan valkoista valkokangasta vasten. Se saa pienenkin tahran tai epäonnistumisen vaikuttamaan valtavalta. Ja tahroja riittää, sillä kaikessa inhimillisessä toiminnassa tapahtuu virheitä. Siksi myös pettymykset ovat usein rankkoja.

Sama puhtaan valkoista taustaa vasten tehtävä tarkastelu on myös lääketeollisuuden haasteena, ehkä vain sillä erotuksella, että voitontavoittelua ja kaupallisuutta pidetään jo sinällään suurena likaisena läikkänä. Sen rinnalle ei tarvitse heijastaa mitään muuta, kun koko touhu näyttää jo eettisesti arveluttavalta.

Luulen, että se on osaltaan minullekin usein esitettyjen kiperien kysymysten takana.

Tulonjakoa koskeva keskustelu on tärkeä

Mutta onko yritystoimintaan liittyvä voitontavoittelu sitten sinällään eettisesti väärä asia? Ja miten se eroaa esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöiden työstään saamasta palkasta? Ja mistä kaikesta lääkeyritykset oikeastaan ovat tai voivat olla vastuussa?

Lääketeollisuuden voitot ovat usein suuria. Keskustelu hyväksyttävästä voittojen suuruudesta on yhteiskunnallisesti tärkeä asia ja siihen keskusteluun on osallistuttava myös lääketeollisuudessa.

Voitot ovat osa yhteiskunnallisen tulonjaon problematiikkaa ja olen itsekin sitä mieltä, että edes lääketeollisuuden voitot eivät voi olla miten suuria tahansa. Lääketeollisuus ei voi kuitenkaan yksin vastata esimerkiksi globaalin tulonjaon oikeudenmukaisuudesta eikä edes sosiaalisen eriarvoisuuden kehityksestä Suomessa.

Niihin liittyvät haasteet voidaan ratkaista vain yhdessä tehtävän politiikan avulla niin, että kaikki asianosaiset ovat talkoissa mukana.

Lääketeollisuuden tulee siitä huolimatta kantaa oma vastuunsa eli huolehtia mm. tuotteittensa turvallisuudesta, verojen maksusta, työntekijöittensä hyvinvoinnista ja oman toimintansa jatkuvasta parantamisesta. Tutkivan teollisuuden tärkein vastuu koskee mielestäni siitä huolimatta nimenomaan lääketutkimusta eli velvollisuutta etsiä vastauksia niihin terveysongelmiin ja sairauksiin, joihin ei ole vielä olemassa parantavaa lääkettä.

Myös halvat lääkkeet ovat yhteiskunnallisesti tärkeä asia. Lääkkeiden hintoja ei saa kuitenkaan painaa niin nopeasti niin alas, että lääketutkimukseen panostaminen ei enää kannata.

Ilman lääketutkimusta tulevat sukupolvet eivät pääse nauttimaan samoista hoitotulosten parannuksista kuin me. Ilman uutta alkuperäislääkettä ei synny myöskään halpaa kopiolääkettä. Siksi lääketeollisuutta koskevassa eettisessä keskustelussa pitää ajatella tämän päivän lisäksi myös huomista ja hintakilpailun ohella on huolehdittava myös riittävistä lääketutkimuksen kannustimista.

Lääkkeet kehitetään ja valmistetaan yksityisissä yrityksissä

On myös hyvä muistaa, että lääkkeet kehitetään ja valmistetaan nimenomaan yksityisesti omistetuissa lääkeyrityksissä, ei valtion ja kuntien laitoksissa. Koska lääkkeet ovat tärkeitä, yksityisen teollisuuden toimintamahdollisuudet on turvattava tavalla tai toisella myös Suomessa.

Lääkkeiden hinnoissa ja terveydenhuollon järjestämisessä on kyse sosiaalipolitiikasta ja terveyteen liittyvistä oikeuksista. Lääkkeiden saatavuus riippuu kuitenkin myös kansainvälisestä työnjaosta, kansainvälisen kaupan pelisäännöistä ja tutkimustoiminnan maailmanlaajuisista kannustimista.

Se on hyvä pitää mielessä myös Suomessa, sillä me olemme pääosin tuontilääkkeiden varassa. Tuonnin merkitys on suuri myös kotimaisessa lääketuotannossa, sillä sen raaka-aineista yli 90 % tulee maamme rajojen ulkopuolelta.

Yritysten voittoihin ja yhtä lailla myös lääkkeiden hintoihin liittyvä haaste on mielestäni perimmiltään sama kuin tulopolitiikassa: kakku pitää leipoa ennen sen jakamista. Tulonjakoa koskevissa kiistoissa pitää turvata myös sen tulon muodostuminen, jota ollaan jakamassa.

Voimme olla keskenämme hyvin eri mieltä esimerkiksi siitä, mikä ammattiryhmä on kulloinkin suurimman palkankorotuksen tarpeessa ja jopa siitä, mikä on sinällään edes oikeudenmukaista. Tehyn viimevuotinen työtaistelu kertoo, että myös palkkoihin liittyy hyvin voimakkaita yhteiskunnallisia jännitteitä. Harva kuitenkaan ajattelee, että hoitajien tai lääkärien pitäisi tehdä työtään palkatta, pelkästä kutsumuksesta.

Sijoittajan riskit ovat suuria lääkekehityksessä

Erimielisyys ei siis koske palkanmaksua sinänsä vaan kysymystä palkan oikeudenmukaisesta suuruudesta. Mielestäni asian tulisi olla samoin myös voittojen kohdalla. Nehän ovat tavallaan yritysten omistajille maksettavia palkkoja. Ne ovat tuloa, jolla yhtiöön sijoitetuille varoille maksetaan korkoa ja joilla palkitaan sijoittajien ja omistajien riskinottoa.

Sijoittajan riskit ovat uusia lääkkeitä kehittävässä lääketeollisuudessa suuria, sillä vain harvoista hyvistä tutkimusaihioista tulee lopulta myytäviä lääkkeitä. Siksi myös viivan alle pitää jäädä riittävästi rahaa, sillä pörssinoteeratut lääkeyritykset kilpailevat samoista sijoittajista muiden teollisuudenalojen kanssa.

Jos lääketutkimukseen liittyvä "riskilisä" ei ole voittotilillä riittävä, sijoittaja etsii varoilleen kodin muualta. Silloin lääketutkimukseen ei sijoiteta euron euroa.

Sama koskee myös innovaatioiden kannustimia. Ei voi olla niin, että patenttisuoja sallittaisiin vain autoille, matkapuhelimille, vesihanoille ja magneettikuvauslaitteille, mutta ei elintärkeille lääkkeille. Siksi lääkkeiden saavutettavuuteen ja terveyttä koskeviin maailmanlaajuisiin oikeuksiin liittyvät haasteet pitää ratkaista muilla tavoilla kuin patenttisuojaa polkemalla.

Usein unohtuu, että jännite voittojen ja palkkatulojen välillä ei ole ainoa eturistiriita maailmassa. Eturistiriitoja löytyy myös terveiden ja sairaiden välillä. Siksi myös lääkkeiden saatavuutta koskevaan eettiseen keskusteluun tarvitaan sävyjä. Sillä kukapa meistä tarvitsisi sairausvakuutusta, jos voisi olla varma siitä, että ei koskaan sairasta.

Osa kysymyksistä ratkeaa tieteen edistyessä

Maailmasta ei tule koskaan valmista eikä eettisellä keskustelulla voi olla yhtä ainoaa oikeaa lopputulosta. Siksi lääketeollisuuden eettisyyteen liittyvää pähkinää pitää jaksaa pyöritellä myös jatkossa.

Pähkinän sisällä olevista herkuista kiinnostuneille suosittelen lisälukemiseksi kahta keskenään hyvin erilaista teosta: Michael A. Santoron ja Thomas M. Gorrien toimittamaa teosta Ethics and the Pharmaceutical Industry ja Ray Moynihanin ja Alan Casselsin kirjaa Selling Sickness.

Niihin tutustumalla saa ainakin jonkinlaisen aavistuksen siitä, miten monenlaisia kysymyksenasetteluja ja kritiikin linjoja alalla on olemassa.

Hyvin monet eettiset kysymyksenasettelut kilpistyvät kysymyksiin siitä, miten erottaa jostain lääkkeestä aidosti hyötyvät ihmiset muista, kuinka arvioida oikein uudesta lääkkeestä saatavien hyötyjen ja riskien suhdetta, kuinka painottaa eri tahojen keskenään osin ristiriitaisiakin etuja ja miten varmistaa se, että meistä jokaisen työ on oman ammatin puitteissa eettistä.

Osa kysymyksistä ratkeaa tieteen edistyessä. Osa jää aidosti sellaisiksi, joista voimme olla keskenämme eri mieltä myös jatkossa. Juuri siinä ihmisenä olemisen suolakin on: tiedon ja ymmärryksen lisääntymisessä ja niitä ryydittävässä maailmankatsomuksellisessa pohdinnassa.

Sitä suolaa tarvitaan myös lääketeollisuuteen liittyvässä eettisessä keskustelussa ja pohdinnassa.