Oikeuslääketiede ja ihmisoikeusloukkausten tutkiminen

Ihmisoikeudet

Oikeuslääketieteellisessä tutkimusyhteisössä katsotaan laajasti ihmisoikeuksien kuuluvan myös kuolleille. Geneven sopimusten lisäpöytäkirjan artiklat 32-34 (1977) tukevat epäsuorasti tätä näkemystä. Kansainvälisen Punaisen Ristin Komitean (ICRC) suositukset vuodelta 2005 ja YK:n Commission on Human Rights vuonna 2005 hyväksymä päätöslauselma Human Rights and Forensic Science vahvistavat entisestään ihmisoikeuksien laajaa määritelmää. Viimeksi mainittu päätöslauselma valmisteltiin UM:n ja oikeuslääketieteen laitoksen yhteistyönä keväällä 2005.

Ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus tulla haudatuksi oman uskontonsa ja traditioittensa mukaisesti hautaan, joka kantaa oikeaa nimeä. Tämän lisäksi vainajaa ja hänen jäänteitään on käsiteltävä kunnioittavasti. Tutkimusten yhteydessä mahdollisesti irrotettavat näytteet tunnistamista ja kuolinsyyn selvittämistä varten on hävitettävä asianmukaisesti tai palautettava. Bosnian ja Kosovon tutkimusten yhteydessä tuli ilmi, että vainajista oli otettu näytteitä pelkästään tieteellisiä tutkimuksia varten ICTY:n virkailijan määräyksestä. On ymmärrettävää, että omaiset ja heidän järjestönsä olivat järkyttyneitä saatuaan tiedon asiasta.

Vainajien tunnistaminen ja heidän hautaamisensa ovat oleellinen osa sortuneitten yhteiskuntien ja yhteisöjen jälleenrakentamista ja sovitusta. Vainajien omaisilla on oikeus saada tietää mitä heidän kadonneille läheisilleen on tapahtunut. Vasta tieto auttaa heitä sulkemaan menneisyyden oven ja rakentamaan tulevaisuuttaan. Valitettavan usein nämä seikat unohdetaan aseellisten konfliktien ja humanitaaristen interventioiden yhteydessä.

Konfliktin osapuolten erilaiset totuudet

Etnisen väkivallan kiihtyminen talvella ja kesällä 1998 Kosovossa sekä kansainvälisen yhteisön epäonnistuminen Srebrenicassa johtivat ponnisteluihin oikeuslääketieteellisen tutkijaryhmän lähettämiseksi Kosovoon myöhemmin syksyllä. Presidentti Milosevic oli systemaattisesti kieltäytynyt hyväksymästä ICTY:n toimivaltaa alueella. Tribunaalin tutkijoille myönnettiin vain 1-3 päivän viisumeita alueelle. Lokakuussa EU pääsi sopimukseen siviiliryhmästä, joka muodostui HY:n OLL:n henkilökunnasta ja Keskusrikospoliisin (KRP) asiantuntijoista. Ryhmän työskenteli eri kokoonpanoissa alueella 1998-2000 ja luovutti tutkimustulokset EU:lle, serbiviranomaisille ja aikanaan myös suoraan ICTY:lle. NATO:n pommitukset maalis-kesäkuussa 1999 keskeyttivät työskentelyn puoleksi vuodeksi.

Yksi tutkimuskohteista oli Kosovon Vapautusarmeijan (UCK) tukikohta Kleckassa, josta syksyllä 1998 serbijoukot löysivät osittain poltettuja ja hiiltyneitä luita. Pristinan oikeuslääketieteen laitoksen serbitutkijoiden ja alueoikeuden tutkintatuomarin mukaan vainajia oli kidutettu ennen surmaamista. Kosovon albaanit olivat haudanneet uhrit ja serbijoukkojen lähestyessä olivat avanneet haudat ja hävittivät ruumiit polttamalla. Tutkijoiden raportin mukaan kyseessä oli yli 20 miestä, naista ja lasta. Suomalaisryhmä tutki luut uudelleen ja otti myös DNA-näytteet tutkittaviksi OLL:lle. Antropologisten, lääketieteellisten, oikeusgeneettisten ja hammaslääketieteellisten tutkimusten perusteella luumateriaali oli peräisin kolmesta keski-ikäisestä miehestä.

Pian luulöytöjen jälkeen kaksi albaaninuorukaista pidätettiin epäiltyinä Kleckan tapahtumiin. Tutkintatuomari kuulusteli heitä televisiokameroiden edessä, ja he myönsivät syyllisyytensä. Oikeudenkäynti heitä vastaan alkoi jo syksyllä 1998 ja siirrettiin Serbiaan seuraavana vuonna. Puolustusasianajajat esittivät suomalaisten tulokset tuomioistuimelle, joka lopulta hyväksyi sen todistusaineistoksi. Oikeudenkäynnin aikana tuli myös ilmi, että jotkut nimetyistä uhreista olivat kuolleet jo 1990-luvun alussa. Alkuperäisistä murhasyytteistä luovuttiin aikanaan, ja syytetyt tuomittiin terrorismista.

Suomalaisten tutkimusten yhteydessä englantilainen TV-yhtiö Channel 4 kuvasi dokumenttia. Paikallinen oikeuslääkäri esittelee filmissä Kleckan luunäytteitä, joista hän sanoo kahden kuuluvan noin 10-vuotiaalle lapselle. Pyydettäessä hän vielä toistaa väitteen, joka ei voi perustua ammattitaidottomuuteen.

Racakin tapahtumat tammikuussa 1999 ja Milosevicin oikeudenkäynti

Tammikuun puolivälissä 1999 Racakin kylästä ja läheiseltä vuorelta löytyi yli 40 vainajaa, jotka olivat siviilivaatteissa. Heidät oli surmattu ampumalla eri etäisyyksiltä. Parin päivän viivytyksen jälkeen 40 vainajaa kuljetettiin Pristiinaan ruumiinavauksia varten. Serbiviranomaiset kutsuivat kaksi valkovenäläistä patologia ja suomalaisryhmän mukaan tutkimuksiin, osittain kansainvälisen painostuksen johdosta. Ruumiinavauspöytäkirjat luovutettiin maaliskuussa paikallisviranomaisille ja EU:n puheenjohtajamaalle, joka puolestaan antoi ne välittömästi ICTY:lle. Ryhmän viimeiset jäsenet poistuivat Kosovosta 6 päivää ennen NATOn pommitusten alkamista. Paikalliset tutkijat ja poliisit olivat kertomansa mukaan tehneet vainajille ns. parafiinitestin ruutisavujäämien osoittamiseksi. Tämä testi on epäspesifinen, ja Interpol suositti jo vuonna 1968 siitä luopumista. Mahdollisten jäämien, jotka siis osoittaisivat aseiden käyttämistä, tutkiminen tulee suorittaa viimeistään 6 tunnin kuluttua mahdollisesta ampumisesta tarkkojen määräysten mukaisesti. Racakin vainajat oli kannettu ensin kylän moskeijaan ja vasta kahden päivän kuluttua löytämisestä kuljetettu kuorma-auton avolavalla Pristinaan. Vainajia ei myöskään oltu suljettu yksilöllisiin ruumispusseihin. Tapahtumaa pidettiin merkittävänä käännekohtana ja sysäyksenä pommituksille. On korostettava, että kyseessä oli yksi väkivaltainen vaihe Kosovon lähihistoriassa monien muiden joukossa. Pommitusten aktivointikäskyt oli annettu jo edeltävänä syksynä eikä niitä peruutettu.

Tutkimusten aikana Belgradin viranomaiset painostivat suomalaisryhmää antamaan väliaikatietoja. Lisäksi paikalliset tutkijat esittivät allekirjoitettavaksi yhteistä lausuntoa kunkin vainajan osalta. FFET pidättäytyi tästä ja valmisti ruumiinavauspöytäkirjat Helsingissä Suomessa noudatettavien periaatteiden mukaisesti. Niiden perusteella ei ollut mahdollista kertoa mitään kuolemaan liittyvistä olosuhteista eikä määritellä kuolemanluokkaa. Suomalaiset oikeuslääkärit päättelivät uhrien vammojen syntyneen kuoleman yhteydessä, ja ne vaikuttivat samanaikaisilta. Vainajien vaatteista löytyneet reiät vastasivat ruumiinavauksissa todettuja luotien sisään- ja ulostuloaukkoja. Vaatteisiin oli imeytynyt runsaasti verta. Näin väitteet vaatteiden vaihtamisesta surmaamisen jälkeen ja post mortem-mutiloinnista tuntuivat epätodennäköisiltä.

Suomalaiset suorittivat kaksi paikkatutkimusta Racakissa pommitusten päätyttyä ja keräsivät todistusaineistoa vainajien löytöpaikoilta. Tulokset luovutettiin suoraan ICTY:lle, joka hyväksyi ne todistusaineistoksi presidentti Milosevicin oikeudenkäynnissä. Aikanaan niitä käsiteltiin useassa todistajien kuulustelussa ja ristikuulustelussa. Ruumiinavauksiin osallistuneen serbilääkärin eräät väitteet voitiin kumota syyttäjän ristikuulustelussa. Tässä vaiheessa syyttäjää avusti suomalaisasiantuntija.

Presidentti Milosevic kuoli ennen oikeudenkäynnin päättymistä. Kosovo-syyte julkaistiin jo toukokuussa 1999, jolloin pommitukset vielä jatkuivat. Syyttäjällä oli hallussaan tällöin suomalaisten Racakin ruumiinavauspöytäkirjat. Yhdessä paikkatutkimusten tulosten kanssa voidaan varsin pitkälle päätellä tapahtumien kulku ja sulkea pois esimerkiksi serbien näkemys lavastuksesta. Luoteja löytyi maan pinnan alapuolelta vain sellaisista kohdista, joissa oli ollut vainajia. Luoteihin tarttuneista kudospaloista pystyttiin yhdessä tapauksessa eristämään DNA:ta ja vertaamaan tunnisteita vainajista kerättyihin näytteisiin. Aseen jättämiä jälkiä maan pinnan alapuolelta löytyneissä luodeissa verrattiin ruumiinavauksissa poistettujen luotien jälkiin, ja yhdessä tapauksessa löytyi identtinen jälki. On muistettava, että suurin osa luodeista oli fragmentoitunut iskeytyessään maahan eivätkä aseen jäljet olleet analysoitavissa.

Tutkimustulosten luovuttaminen ja tieteellinen hyödyntäminen

Yksi ongelmallinen kysymys on tutkimustulosten käyttö tieteellisessä tutkimuksessa. Kun Kosovo-syyte Milosevicia vastaan julkistettiin, hän oli vielä vallassa. Sittemmin hänet luovutettiin Haagiin, ja oikeudenkäynnin aikana julkaistiin tieteellisiä artikkeleja sekä suomalaisten että muiden ulkomaalaisten tutkijoiden toimesta. Lisäksi tutkimusten valmistuttua salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja luovutettiin eri tahojen toimesta ulkopuolisille. Nämä tapahtumat ja niiden seurannaisvaikutukset voivat vahingoittaa tutkijaryhmää kohtaan tunnettua luottamusta ja pahimmillaan estää sen työskentelyn.

Tietolähteen suojaaminen

Konfliktialueella työskennellessä tutkija voi saada haltuunsa tietoja ja asiakirjoja, joiden todenperäisyydestä ei sillä hetkellä ole varmuutta. Jälkeenpäin voi kuitenkin osoittautua, että tieto pitää paikkansa ja vieläpä täydentää esim. oikeudenkäynnissä esille tulleita seikkoja. Tietolähteen suojaaminen on tällöin tutkijan ehdoton velvollisuus. Kansainvälisissä tuomioistuimissa oikeuskäytäntö eroaa kotimaisesta lainsäädännöstä. Todistajalle esitettäviä kysymyksiä voidaan jo etukäteen sekä kuulustelun että ristikuulustelun osalta rajata. ICTY:ssä päätuomari voi myös istunnossa puuttua tilanteeseen muotoilemalla kysymyksiä todistajalle tai käytännössä suosittelemalla todistajalle pidättäytymistä vastauksesta.

Tutkija ei ole tuomari

Oikeuslääketieteellisen tutkijaryhmän tai sen yksittäisten jäsenten tehtävänä on selvittää tapahtumia, kerätä ja analysoida todistusaineistoa hyödyntäen tieteellisiä tutkimusmenetelmiä, ei ottaa kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen. On tärkeää, että media, asianajajat sekä kansainvälinen yhteisö mukaan lukien poliitikot ja diplomaatit paitsi ymmärtävät myös hyväksyvät tämän periaatteen. Moraaliset ja poliittiset kannanotot eivät perustu tieteelliseen asiantuntijuuteen eikä yksittäiseltä tutkijalta saa edellyttää tulkintaa tutkimustulosten poliittisista seurannaisvaikutuksista. Tämä periaate kunnioittaa menehtyneiden uhrien yksityisyyttä sekä suojelee eloonjääneiden ja omaisten tunteita.

Riippumattoman tuomioistuimen tehtävänä on yhdistää eri lähteistä saatu aineisto ja arvioida sen todistusvoima yksittäisen syytetyn osalta. Ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden henkilöiden ja erityisesti päätöksentekijöiden saattaminen lailliseen edesvastuuseen teoistaan on tärkeää totuuden ja oikeellisen historiankirjoituksen kannalta. Se on myös välttämätöntä ehkäisevässä mielessä taisteltaessa rankaisemattomuuden kulttuuria vastaan.