Mietteitä Työterveyslääkäri ja tunteet -seminaarista

Kyky rakastaa ja tehdä työtä

Freudin mielenterveyden määritelmästä "Kyky rakastaa ja tehdä työtä" edettiin tunteiden valtamereen. Olennaisimpana Mirja Sinkkonen piti kykyä rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta, kykyä kokea tunteita. Hän muistutti, ettei kukaan ole kokonaan terve tai sairas.

Vastaanotolla kannattaa tutkailla vastatunteita. Potilaan meissä välittömästi herättämät tunteet ovat jo löydös. Samoja vastatunteita hän herättää todennäköisesti myös muissa ihmisissä. Omaan vastatunteeseen kannattaa luottaa. Silti kannattaa olla tarkkana omien tunteiden suhteen – mikä on minun, mikä potilaan tunne. Vastaanoton olennaisin kommentti saattaa joskus olla exit line eli "ovenkahvarepliikki".

Lääkärin olisi hyvä asettaa fokus niin, että pääsee 20 minuutissa jäljille, miksi ihminen on tullut vastaanotolle. Potilaalle tulisi syntyä kokemus tunteiden jakamisesta, erityisesti häpeän tuskallisuuden jakaminen ja nimeäminen on tärkeää. Hyvä tulkinta on parasta ymmärtämistä.

Transferenssiin liittyen Sinkkonen kommentoi kehityskeskusteluja, jotka hyvästä ideastaan huolimatta voivat olla katastrofaalisia: kun kiltti lettipäätyttö menee pomon luo kuin Jumalan eteen odottamaan tuomiota, hänen on vaikea saada puhutuksi oman työn kehittämisestä ja toiveistaan. Meillä monilla on tiedostamaton, uskomusten kuormittama asenne tullessamme vuorovaikutustilanteisiin.

Mentalisaatioksi kutsutaan ihmisen kykyä havaita, tunnistaa ja nimetä omia ja muiden tunteita, tarpeita ja tahtotilaa. Viestimme kehon kautta tunteita paljon enemmän kuin sanallisesti. Masennukseen liittyy tunteiden latistuminen – tunnelma vastaanotollakin on tyhjä ja latistunut.

Aurinko ja kuu

Narsistiset häiriöt ovat suhteessa olemisen häiriöitä. Ripaus narsismia on hyvä sisäinen kannustin, mutta äärimuodossaan se on empatiakyvyttömyyttä ja kylmyyttä. Itseriittoiselta vaikuttava narsisti on kuin aurinko, joka paradoksaalisesti tarvitsee ympärilleen hovin voidakseen säteillä. Hovina hyörii usein kuu-tyyppejä, jotka elävät auringon valosta ja ovat halusta alamaisia.

Narsistilla on usein tarve hakeutua johtajaksi. Kuu on olemassa muita varten, kantaa huolta ja murehtii yliempaattisesti. Hän kuormittuu harvoin pelkästään työelämästä, vaan imuroi huolia ja murheita yhtä lailla siviilissä, jatkumona koko elämän varrelta. Aiheellinen aggressiokin on hänelle kielletty tunne. Sekä aurinko- että kuutyypit ovat kovin herkkiä loukkaantumaan.

Empatia on vahva lääke

Hasse Karlsson kertoi nykytekniikan mahdollisuuksista tutkia tunteiden neurobiologiaa, eli selvitellä missä tunteet asuvat. Koehenkilöille aiheutetaan tunnetiloja vaikkapa valokuvin, elokuvin tai muistelemalla, ja tunteiden aiheuttamia tapahtumia aivoissa dokumentoidaan. Kiehtovan luennon anti on tarkoitus saada juttuna seuraavaan lehteen. Sitä odotellessa pari havaintoa: Tunnetilat ovat silta ruumiin ja sielun välillä. Niinpä empatia on täsmälääke masennukseen. Se vaikuttaa koko hermoverkostoon. Psykoterapia lisää reseptoreja kaikkialla aivoissa.

Matti Huttunen syvensi vielä tunteiden ymmärtämistä. Tunnetilat ovat koko kehon tiloja; niitä ilmentävät sisäeritysrauhaset, autonominen hermosto, motoriikka ja mimiikka. Niiden johdannaisia ovat käytös sekä somaattiset ja psyykkiset oireet. Tunnetilat antavat tapahtumille persoonallisen arvon. Kykenemme aistimaan toisten tunnetiloja aivojen peilisolujen avulla, ja tunteet tarttuvat. Kun sanallisen ja sanattoman viestinnän välillä on ristiriitaa, uskomme sanatonta.

Ehdottoman neutraliteetin vaatimus vuorovaikutuksessa tekee lääkärin työstä raskasta. Aito humaani potilas-lääkärisuhde on antoisa ja voimauttava myös lääkärille.

Eläimillä kielteiset tunteet ovat lyhytkestoisia signaaleja toimintaa varten, kehotus taistella tai paeta. Ihmisillä viha, pelko ja häpeä jäävät usein pitkäaikaisiksi ja muuttuvat epäfysiologisiksi tiloiksi.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu sisäisen maailman jakaminen, sanojen ja muistojen jakaminen. Jollei voi, saa, kykene tai uskalla, psyyke ja ruumis kuihtuvat.

Katkeran ihmisen ensisijainen tarve on tulla ymmärretyksi. Vasta sen koettuaan hän kykenee vastaanottamaan neuvoja.

Elokuvaterapiasta ja Momon olemuksesta

Yhteisen elokuvakokemuksen ja elokuvaterapian pariin meidät johdatteli kajaanilaiskollega Päivi Cheney, joka on viime vuoden Työterveysteko-palkinnon saaneen Kainuun Lääkäriseuran Sairaan hyvä elokuva –festivaalin järjestäjiä. Katsoimme yhdessä elokuvan Niin kuin taivaassa, jossa ruotsalainen terveytensä menettänyt huippukapellimestarin palaa lapsuudenkyläänsä ja päätyy kuoronjohtajaksi. Ja mitä kaikkea lähteekään tapahtumaan…

Kollega työnohjaaja-ryhmäanalyytikko Kristiina Toivolan turvallisessa ohjauksessa ja konkarityönohjaaja Matti Huttusen taustatuella saimme kokeilla havaintojen ja tunteiden jakamista suurryhmänä. Edellisillan vahva elokuvakokemus purettiin varsin antoisasti. Ryhmässä kävimme läpi elokuvan kuoron ja kuorolaisten suuria tunteita, yhteisöllisyyttä, ryhmän parantavaa voimaa, jäsenten mahdollisuutta kasvaa autonomiaan ja eriytyä. Kokemus ryhmän viisaudesta ja näkökulmien moninaisuudesta oli vaikuttava. Todettiin, että hyvässä työyhteisössäkin löytyy jokaisella omannäköisensä rooli, jossa toteuttaa omaa tehtäväänsä. Hyvä johtaja huolehtii porukastaan, mutta on valmis astumaan taustalle antaakseen ryhmäläisten kasvaa.

Päivän johdannoksi Kristiina luki otteen Michael Enden kirjasta Momo. Se on tarina tytöstä, joka osasi kuunnella hyvin tarkkaan ja empaattisesti. Niin hyvin hän osasi kuunnella, että ihmisten ongelmat ja huolet ratkesivat, kun he kävivät kertomassa niistä Momolle. Tässä hengessä pohdittiin pienemmissä ryhmissä potilastapausta, ja syntyi aiheeseen liittyvä termi "tarve momottaa", joka lääkärillä pitäisi syntyä potilaskontaktissa. Useinhan potilas tuo ratkaisun ongelmiinsa tullessaan, ei lääkärin tarvitse sitä itse keksiä. Viisas lääkäri uskaltaa kysyä, eikä oleta valmiiksi liikaa. Jos vastaukset potilaan ongelmiin tulevat välittömästi kuin apteekin hyllyltä, ne eivät välttämättä ole täsmäapu juuri tämän potilaan vaivaan.

Potilaan kohtaamiseen tarvitaan aikaa ja läsnäolon taitoa. Kokeneet kollegat puhuivat riittävän pitkien aikojen varaamisen merkityksestä, kun potilaalla on isoja asioita työstettävänään. Silloin asioita saa käsitellyksi riittävän pitkälle, etteivät ne jää pahasti keskeneräisinä painamaan lääkärin mieltä. Ensikontaktin jälkeen ainakin pidemmän kontrolliajan varaaminen usein onnistuu. Ja kun on vähän enemmän aikaa, ei tule hätäisesti ahdistusreaktiona vain määrätyksi laboratoriokokeita ja röntgentutkimuksia. Mitä se tekee kassavirroille ja kvartaalitulostavoitteille, on toinen juttu, mutta kansantaloudellisesti ja inhimillisesti ajatellen se on kestävää toimintaa – myös lääkärin työkyvyn kannalta.

Viisauden "rikastamisesta"

Yhdessä koetun purkamista voisi harjoittaa paljon enemmän lääkärien jatkokoulutuksessa jatkuvan tiedon kuormaamisen sijaan. Jonkun asian yhdessä tutkiminen ja pohtiminen on upea kokemus vastapainoksi sille, että jokainen puuhastelee omassa kamarissaan yksin potilaiden kanssa. Työnohjaus on yksi hyvä foorumi tällaiseen oman työn tarkasteluun ja "viisauden rikastamiseen". Lääkärin on myös tärkeä itse kokea tunteita, eikä vain tarkkailla niitä. Se vahvistaa empatiakykyä. Tämä ryhmäkokemus oli elvyttävä ja eheyttävä, suorastaan koskettava.

Kiitos Rea, Matti ja Kristiina sydänlämmöllä vedetystä seminaarista!