Väitös keski-ikäisten miesten työkyvystä ja elämänlaadusta
Tutkimustyö on tuonut työhöni työterveyslääkärinä uudenlaista näkökulmaa ja ulottuvuutta. Asetan entistä useammin kyseenalaiseksi työterveyshuollon ja lääketieteen rutiineja. Loppujen lopuksi tiedämme niin kovin vähän päivittäisistä toimintatavoistamme ja niiden seurauksista yksilö- ja työyhteisötasolla. Tämä ei ole kohdallani kuitenkaan johtanut nihilismiin, vaan siihen, että koetan entistä tarkemmin kuunnella asiakasta, hänen toiveitaan ja käsityksiään asiasta.
Olen aina ollut innokas liikkuja ja kiinnostunut liikuntaan liittyvistä ilmiöistä. Väitöskirjani aihe nousi tästä kiinnostuksesta sekä työterveyslääkärin ja kuntoutuslääkärin käytännön työstä, sekä siihen liittyvistä ongelmista. Erilaisia fyysisen kunnon testejä tehdään todella paljon kuntoutuksessa ja työterveyshuollossa, mutta niiden merkitystä työkyvyn ja elämänlaadun kannalta ei ole juurikaan pohdittu. Fyysisen aktiivisuuden, kunnon ja terveyden välisistä yhteyksistä on tutkimustietoa, mutta se on osin ristiriitaistakin. Fyysisen aktiivisuuden ja työkyvyn välisistä yhteyksistä tutkimustieto on yllättävän niukkaa.
Mistä kaikki lähti liikkeelle?
Innostuin tutkimustyöstä Kuopion aluetyöterveyslaitoksella vuonna 1996, kun työskentelin silloisen ylilääkärin Markku Seurin ja professori Kaj Husmanin alaisena. Kuopiossa minulla oli myös onni tutustua ensimmäiseen ohjaajaani professori Veikko Louhevaaraan, jonka johdolla laadin ensimmäisen tutkimussuunnitelmani. Suunnitelma asettui lopulliseen muotoonsa vasta 2000-luvun alussa toisen ohjaajani professori Markku Alénin avulla, joka oli silloin Kuntoutus Peurungan johtava ylilääkäri. Itse toimin 1997–2004 kuntoutusylilääkärinä ammatillisen kuntoutuksen osastolla Peurungassa, ja Peurunkaan hainkin ensisijaisesti juuri tutkimusinnostuksen vuoksi. Jo ensimmäistä tutkimussuunnitelmaa laatiessani sain tutustua myös dosentti Juhani Smolanderiin, jonka panos väitöskirjahankkeelle osoittautui loppujen lopuksi aivan ratkaisevaksi työn loppuun saattamisen kannalta.
Tutkimuskysymykseni olivat seuraavat: Miten fyysinen kunto ja fyysinen aktiivisuus muuttuvat keski-ikäisellä miehellä? Mitkä tekijät vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen keski-ikäisellä miehellä? Miten fyysinen aktiivisuus ja fyysinen kunto ovat yhteydessä työkykyyn ja elämänlaatuun? Millainen yhteys on työkyvyllä ja elämänlaadulla keski-ikäisellä miehellä?
Elämänlaatu mittaa vaikuttavuutta paremmin kuin verenpaine
Koska näyttö fyysisen aktiivisuuden ja terveyden välisistä yhteyksistä on varsin selkeä, ei sen tutkiminen tuntunutkaan mielekkäältä, vaan halusin syventää tietämystä seikoista, jotka saavat keski-ikäiset miehet liikkumaan tai toisaalta estävät sitä. Myös viimeisin tutkimuskysymys työkyvystä ja elämänlaadusta nousi käytännön kuntoutus- ja työterveyslääkärin arjesta; millä mitattaisiin kuntoutuksen ja työterveyshuollon vaikuttavuutta.
Terveydenhuollossa on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tultu varsin suureen yksimielisyyteen siitä, että terveydenhuollon tuloksellisuutta mitattaessa tulee ottaa huomioon myös potilasnäkökulma. Ei enää riitä, että esim. verenpaine laskee, vaan pitää mitata myös sitä, miltä tämä tuntuu potilaasta. Enää ei riitä, että leikkaus onnistui, jos potilas kuolee. Työterveyshuollossa ei juuri lainkaan julkaisuja työkyvyn ja elämänlaadun välisistä yhteyksistä, eikä juuri minkäänlaista tietoa terveyteen liittyvän elämänlaadun mittarien käyttökelpoisuudesta työterveyshuollossa tai kuntoutuksessa.
Iloinen liikkuja pysyy aktiivisena
Tutkimuksissani tarkasteltiin noin sadan keski-ikäisen päällystöön ja alipäällystöön kuuluvan poliisin fyysisen aktiivisuuden ja kunnon muutosta 15 vuoden seurannan aikana. Lähtötilanteessa poliisit olivat keskimäärin 34 vuoden iässä, seurannan lopussa siis 49 vuoden iässä. Tulosten mukaan fyysinen aktiivisuus ja fyysinen kunto varhaisessa keski-iässä ennustivat merkittävästi fyysistä aktiivisuutta ja fyysistä kuntoa 15 vuotta myöhemmin. Liikuntaan liittyvällä ilolla oli merkittävä yhteys tutkittujen poliisien fyysiseen aktiivisuuteen, eli mitä enemmän liikuntaan liittyi myönteisiä kokemuksia, sen aktiivisempia tutkitut olivat.
Työkyvyn ja terveyteen liittyvän elämänlaadun välisiä suhteita, sekä niiden yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja fyysiseen kuntoon tutkittiin kahdella poikkileikkaustutkimuksella. Nämä tutkittavat olivat Kuntoutus Peurungan varhaiskuntoutujia, jotka työskentelivät rakennusalalla ja raskaassa teollisuudessa. Työkykyä mitattiin työkykyindeksillä, ja terveyteen liittyvää elämänlaatua RAND-36 kyselylomakkeella. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin puolestaan kyselyllä, ja fyysistä kuntoa mm. maksimaalisella suoralla ergometritestillä, kahden kilometrin kävelytestillä sekä lihaskuntotesteillä. Työkyvyn ja elämänlaadun välinen yhteys oli selkeä, mutta työkykyindeksin eri kysymykset korreloivat selkeästi paremmin elämänlaadun fyysiseen puoleen, kuin henkiseen ulottuvuuteen. Fyysisen kunnon testeistä kahden kilometrin kävelytesti ja yläraajojen punnerrustesti kymmenen kilon painoilla oli parhaiten yhteydessä koettuun työkykyyn ja elämänlaatuun.
Millainen työ, sellaiset testit
RAND-36-kyselylomake näytti olevan käyttökelpoinen menetelmä, jolla mitata kuntoutuksen ja työterveyshuollon vaikuttavuutta. Työkykyindeksi ei mittaa potilasnäkökulmaa yhtä laaja-alaisesti, kuin RAND-36 (terveyteen liittyvän elämänlaadun mittari). Työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa kannattaisi tarkoin harkita, mitä fyysisen kunnon testejä tehdään. Testejä valittaessa tulisi katsoa työn sisältöä ja sen vaatimuksia. Ainakin niissä ammateissa, jossa joudutaan suurin osa työajasta olemaan jalkojen päällä, näyttäisi kävelytesti mittaavan paremmin työssä tarvittavaa toimintakykyä kuin ergometritesti, jossa istutaan pyörän satulassa koko testin ajan. Ehkä osa testausresursseista kannattaisi siirtää ohjauksen puolelle, jossa pääpaino olisi mielekkäiden liikuntatapojen löytämisessä. Tämä ohjaus tulisi aloittaa jo nuorten työntekijöiden kohdalla, koska varhaisessa keski-iässä omaksutut tottumukset näyttävät seuraavan mukana ainakin päällystöön ja alipäällystöön kuuluvilla poliiseilla myöhäiseen keski-ikään.
Väitöskirja voi olla rauhan saareke
Väitöskirjahanke kesti kaikkiaan 12 vuotta, koska työ eteni enemmän tai vähemmän harrastuksenomaisesti. Päätoimisena tutkijana toimin vain reilun vuoden ajan. Tätä järjestelyä ei voi perheelliselle pitää oikein hyvänä. Olo nyt kaksi viikkoa väitöstilaisuuden jälkeen on enemmän helpottunut kuin tyytyväinen, mutta tyytyväisyyskin kuulemma tulee sitten jälkijunassa. Tutkimustyötä voin kyllä lämpimästi suositella kaikille kollegoille iästä riippumatta, vaikka tavoitteena ei väitöskirja olisikaan.
Vaikka tutkimusprosessi on ollut aika rankka, on se myös toisaalta ollut lyhyine apurahajaksoineen eräänlainen rauhan saareke keskellä kiihkeää työelämää. Ikävimpiä yllätyksiä on ollut artikkelin hylkääminen jossain tieteellisessä julkaisussa, johon se on jo alun perin hyväksytty. Erityisesti työkyvyn ja elämänlaadun tutkiminen on kansainvälisestikin niin harvinaista, että sille ei tahtonut löytyä kunnon julkaisukanavaa mistään. Lopulta artikkeli julkaistiin kuitenkin varsin arvovaltaisessa työterveyshuollon kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä. Hyväksymiskirje tieteellisestä lehdestä on aina ollut ilon hetki, samoin kuin oman tutkimustyön näkeminen lopulta painetussa muodossa, niin osajulkaisuna kuin vihdoin viimein myös väitöskirjan yhteenvetona.
Laukaan Terveyspalvelut Oy