Lääkärin työkyky

Lähtökohtana on, että lääkäri on

• koulutuksensa perusteella muodollisesti pätevä
• saanut viranomaiselta luvan toimia itsenäisesti lääkärinä
• terveytensä, persoonallisuutensa ja elämäntapojensa puolesta lääkärin työhön soveltuva
• työkokemuksensa perusteella taitava ja hoitoratkaisuja tehdessään vastuuntuntoinen
• vaihtelevissa olosuhteissa kykenevä lääketieteellisesti perusteltuihin päätöksiin
• motivoitunut ylläpitämään jatkuvasti ammattitaitoaan

Lisäksi oletetaan, että lääkärit

• tiedostavat ja tunnustavat tietojensa ja taitojensa rajat
• osaavat ja haluavat käyttää apuna kollegojen välisiä konsultaatioita
• huolehtivat myös omasta terveydestään
• tarkkailevat ja arvioivat omaa työkykyään
• hakeutuvat tarvittaessa asianmukaisesti järjestettyyn sairaanhoitoon

Jos lääkärin toimintakykyä rajoittaa jokin tavallinen ja hoidottakin paraneva infektiosairaus, työssä selviytyminen olisi silloinkin punnittava tietoisena sekä omasta jälkitautien riskistä että yleisistä tartuntamahdollisuuksista sairaanhoidon työ- ja toimintaympäristöissä. Hyvin hoidettuina verenkierto- ja hengityselimistön- sekä aineenvaihduntasairaudet aiheuttavat harvoin lääkärin työssä pysyvää työkyvyttömyyttä. Näiden tilojen vaikeutumisen tiedetään kuitenkin olevan yhteydessä mm. työkiireisiin ja -paineisiin. Lääkärillä tulisi työssään olla aina riittävät edellytykset suoriutua myös yllättävissä, hyvää tilannekestävyyttä vaativissa oloissa. Tämä pitää ottaa huomioon paitsi lääkityksessä ja muussa sairaanhoidossa myös työjärjestelyissä. Kokemukseni mukaan näin ei useinkaan aktiivisesti tehdä. Lääkäripotilasta neuvotaan kollegiaalisesti "ottamaan vähän löysemmin" ja muuttamaan lääkitystään, jos "siltä tuntuu". Käytännössä todellisia työjärjestelyvaihtoehtoja ei myöskään ole tehtävissä, mutta lääkärihän hoitaa potilaittensakin lääkityksen, miksei sujuvuuden nimissä myös omaansa( ! ).

Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja vammojen jälkitilat, iho- ja allergiaongelmat, neurologiset puutosoireet ja aistitoimintojen häiriöt rajoittavat toimenpiteitä tekevien lääkäreiden työkykyä enemmän kuin pääsiassa diagnostiikkaan ja potilasvastaanottoon keskittyvien kollegoiden. Harvinaista ei kuitenkaan ole, että työn sujuvuutta ja jaksamista helpottavat ergonomiset järjestelyt, apuvälineet ja muut käyttökelpoiset tekniset ratkaisut olisi toteutettu. Vanhat Pharmaca Fennicat on otettu uusiokäyttöön. No ei se mitään jos toimivat, mutta asenneilmastoa ohjaa liikaa perinteinen ajatus, että kyllä lääkäri selviytyy, koska on lääkäri.

Lääkärin työkyvyn arviot– itsearviointinako?

Työkyky ei kuitenkaan riipu vain fyysisestä toimintakyvystä. Onnistuakseen työssään ja jaksaakseen, lääkärin olisi oltava jatkuvasti mieleltään tasapainoinen ja henkisesti terve. Tulehtuneet ihmissuhteet, auktoriteettiristiriidat, korostunut kunnianhimo, kateus ja kilpailu osoittautuvat usein lääkärin työuupumuksen syiksi. Tavataan myös sairausasteista mielialavaihtelua, persoonallisuuspiirteitä ja päihdeongelmia, jotka asianmukaisen hoidon avulla saadaan usein myös hoidettua. Työpaikkakiusaaminen, pahansuopa juoruilu, yhteisöstä eristäminen tai painostaminen eivät ole lääkäreidenkään työyhteisöissä vain teoreettisia mahdollisuuksia.

Virka- ja työsuhteissa työnantaja on järjestänyt kaikille työntekijöille, siis myös lääkäreille, lakisääteisen työterveyshuollon, johon yleensä kuuluu vähintään yleislääkäritasoinen sairaanhoito. Yksityislääkäreillä nämä järjestelyt eivät ole vakiintuneet. Työterveyshuoltolain tarkoittamat työpaikan terveysriskien kartoittaminen, niistä tiedottaminen, terveydentilan ja työssä selviytymisen seuranta sekä hoitoon ja kuntoutukseen ohjaaminen toteutuvat lääkäreiden kohdalla edelleen sattumanvaraisesti. Lääkärin työkyvyttömyyden uhka todetaan usein työterveyshuollossakin ennakoivan havainnoinnin sijasta jälkijättöisesti. Toimintakyvyn ennusteeseen vaikuttavia terveystietoja dokumentoidaan puutteellisesti, jos lainkaan. Jos lääkärin kohdalla on tehty työterveyshuollossa työhöntulotarkastus, se on hoidettu usein hyvin suppean kaavan mukaan. On oletettu, ettei lääkäri hakeudu terveydelleen soveltumattomiin tehtäviin ja että lääkäri kyllä tietää koulutuksensa perusteella työpaikkansa terveysriskit ja -vaarat. Aktiivinen terveysvaaroista tiedottaminen ja niistä keskusteleminen ovat jääneet varsin pintapuolisiksi.

Lääkäripotilaan itsehoito – oireiden kieltämistä ja ovenrakokonsultaatioita

Tehtyjen selvitysten mukaan lääkäreiden terveys tai sairastuvuus eivät poikkea muiden vastaavien ammattiryhmien tuloksista. Lääkäreiden työkyky- ja kuntoutustutkimuksissa, jopa ryhmämuotoisissa ASLAK- varhaiskuntoutusryhmissä, tavataan yllättävän paljon lääkäripotilaita, joilla on moniin sairauksiin sopivia, mutta tarkemmin tutkimattomia oireita. Kollega on saattanut tarkkailla itseään pitkään ja kokeillut kaikenlaisia lääkkeitä. Joitakin verikokeitakin on voitu ottaa, mutta tuloksien informaatiota ei ole pohdittu. Äärimmäisessä tapauksessa lääkäri on torjunut kokonaan vakavan sairauden mahdollisuuden. Vaivoista on ollut selvää haittaa työssä, ne ovat alentaneet merkittävästi fyysistä toimintakykyä ja psykososiaalista rasituskestävyyttä. Potilastyössä vuorovaikutustaidot ovat olleet riittämättömiä ja negatiivista palautetta on kertynyt. Lääkäreiden työolotutkimuksissa nähdään kuitenkin, että lääkärit ovat mm. sairauslomilla huomattavasti harvemmin kuin muut terveydenhuoltoalan ammattilaiset. Työssä selviytymiseen tarvittavat voimavarat otetaan yksityiselämästä hyvän elämänlaadun kustannuksella ja työvelvollisuudet hoidetaan pitkiä aikoja psykofyysisen suorituskyvyn ylärajoilla. Vasta viimeisenä keinona haetaan apua toiselta lääkäriltä. Silloinkin yhteydenpito muodostuu herkästi konsultaatiotyyliseksi,

"olen p a h o i l l a n i, että vaivaan, mutta voisitko v ä h ä n auttaa …". Lääkäreiden on selvästi muita potilaita vaikeampi avautua ja tunnustaa väsymystään, heikkouttaan jopa itselleen ja varsinkin kollegalle, jollei kysymyksessä ole selvästi oman erikoisalan osaamisen ulkopuolinen diagnostinen ongelma. Hyvin toimivan potilaslääkärisuhteen kynnys on korkea kummaltakin puolelta. Kollegan sairauden ja työkyvyn arviointi on vaikeaa ja se koetaan arkaluonteiseksi yksityisyyteen puuttumiseksi. Vastuu johtopäätöksistä ja jatkotoimenpiteistä jää helposti potilaslääkärin vastuulle. Niinpä, koska lääkärin työtä on yleensä hankala rajata tai siirtää toisille, lääkäripotilas jatkaa työssä ja hoitaa omat kivut ja säryt käsillä olevilla kipulääkkeillä, univaikeudet unilääkkeillä ja ahdistuneisuuden millä milloinkin. Ratkaisun tekee ongelmalliseksi myös se, ettei uhattuna ole ainoastaan lääkärin oma terveys ja työkyky vaan myös potilasturvallisuus.

Potilastyön ihmissuhdekuormituksen ylittäessä lääkärin henkilökohtaisen sietokyvyn lääkärin itseluottamus vähenee ja epävarmuus lisääntyy. Kyynisyys toimii selviytymisstrategiana. Lääkäri masentuu ja ammatillinen omanarvontunne romahtaa. Seurauksena on hengenvaarallinen umpikuja, toivottomuus. Prosessin yhteys lääkäreiden itsemurhatilastoihin on tuskin liioittelua. Vaikka kehitys on työyhteisössä huomattukin, se on ollut vaikeasti lähestyttävä. Kenelle puheeksi otto kuuluisi, kenen pitää vaieta, kenen huolestua, jotta oikein ajoitettu riittävä apu ei jäisi saamatta. Esimieslääkäreillä, työterveyshuollolla ja työsuojeluvaltuutetuilla on toimijan velvollisuus. Tärkeää onkin, että työyhteisön havainnot saatetaan tavalla tai toisella näiden tahojen tietoon. Lisäksi oikean kollegiaalisuuden voima on siinä, että osaamme toimia kyllin hienovaraisesti ja samalla tehokkaasti "veljemme vartijana" ryhtymättä hänen hoitavaksi lääkärikseen.

Lääkäri lääkärillekin

Suutarin lapsilla ei ole ehjiä kenkiä eikä lääkäripotilaalla aina hyvää hoitavaa lääkäriä. Näin se näyttää olevan. Lääkärin lääkärinä oleminen on vaativa taitolaji. Haaste on otettava vakavasti, sillä lääkärin koulutus ei anna rokotusta sairauksia vastaan. Lääkärin elimistö toimii samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten (!). Elintoimintojen ja sairauksien oikea-aikainen tasokas hoito on myös tuloksellista, mutta lääkäripotilaan terveyden palautuminen ja työkykyiseksi toipuminen tapahtuu viime kädessä hyvän potilaslääkärisuhteen tuella. Siihen ei riitä hyvää tarkoittava kollegiaalisuus.

Lääkärin terveydellisiin ja työkyvyn ongelmiin on olemassa hyviä rakenteita ja tapoja toimia

Hoitoon hakeutumisen helpottamiseksi lääkäreiden käytettävissä on Lääkäriliiton luottamuslääkäriverkosto. Verkostoon kuuluvat lääkärit ovat sitoutuneita ja koulutettuja kohtaamaan lääkäripotilaita ja auttamaan heitä terveys- ja työkykyongelmien selvittelyssä ja hoidon käynnistämisessä. Luottamuslääkärien toimintaperiaatteista ja yhteystiedoista kerrotaan Lääkärilehdessä ja Lääkäriliiton nettisivuilla.

Päihdeongelmiin on tartuttava nopeasti

Jos lääkärin toimintakykyä heikentää runsas alkoholin, muiden päihteiden tai lääkkeiden väärinkäyttö, ovat potilaan oikeudet ja turvallisuusongelmat suurimmillaan. Lääkäriliiton laatimassa hoitomenettelyohjeistossa painotetaan, että lääkäriesimiehen on puututtava asiaan heti, kun hänellä on näyttöä lääkärin harkintakyvyn heikentymisestä. Oman työyhteisön työtoverilleen antama tuki ja hyväksyntä pitää osata erottaa riippuvuusongelman jatkuvuuden mahdollistavasta vähättelystä ja sallivuudesta. Lääkäriliitto ylläpitää alkoholiongelmaisia lääkäreitä varten säännöllisesti kokoontuvia keskusteluryhmiä, joista ilmoitetaan myös Lääkärilehdessä ja liiton nettisivuilla.

Kannattaa muistaa:

• hyvin järjestetty ja lääkäreiden työolot tunteva työterveyshuolto
• Lääkäriliiton luottamuslääkäritoiminta
• lääkäripotilaan lääketieteellinen tutkiminen ja hoito toteutetaan samalla työotteella kuin kenen tahansa potilaan, mutta tällöin otetaan huomioon myös potilaan ammatilliset erityispiirteet
• Kela ja työeläkeyhtiöt kuntouttavat myös lääkäreitä
• kollegan avuntarpeen havaitseminen ja kollegiaalinen puheeksi otto tehdään hienovaraisesti, mutta ei jätetä tekemättä
• oma aktiivinen potilaaksi hakeutuminen ja sairaanhoitopalvelunsa
• tarkoituksenmukainen "ulkoistaminen" kannattaa miettiä tarkkaan
• työterveys- tai luottamuslääkärin kanssa voi pohtia myös sitä, olisiko sittenkin kysymyksessä väärä ammatinvalinta
• työkyvyttömyyden uhka käynnistää tarvittaessa ammatillisen kuntoutuksen