Työterveyslääkäri

Onko työterveyslääkäri lääkärille sopiva lääkäri?

Työterveyslääkäri
2009;27(2):19-21
Eliisa Mäenpää ja Irma Virjo

Lääkärien on sairastuessaan vaikea hakea apua itselleen. Tämä on kansainvälinen ilmiö. Suomalainen työterveyshuolto voisi palvella myös lääkäreitä. He ovatkin löytämässä nämä palvelut. Tehtävää silti riittää edelleen. Kaikki lääkärit eivät katso tarjolla olevien palvelujen soveltuvan heille ja myös ammatinharjoittajien tilanne huolettaa. Työterveyshuollon on syytä tehdä palvelujaan aktiivisesti tunnetuiksi ja paneutua lääkärien kohtaamisen erityispiirteisiin.

Lääkärien on vaikea asettaa itsensä potilaan rooliin, he tekevät kaikkensa potilaiden hyväksi, jopa oman terveytensä kustannuksella. Omien oireiden kieltäminen ja avun hakemisen vaikeus on lääkäreille tyypillistä. Ympäristöllä on heitä kohtaan suuria odotuksia ja heitä ollaan valmiita kritisoimaan kaikista heikkouksista. Työyhteisöt vahvistavat toimintamallia, jossa lääkärien ja heidän kollegoidensa avuntarve jätetään huomiotta. Tämän toimintamallin arvellaan kehittyvän ammatillisen sosialisaation kautta. Ympäristö sekä kokeneemmat kollegat muovaavat vastavalmistuneen lääkärin suhtautumista ja toimintatapaa.

Suomalaisten lääkärien oma arvio omasta terveydestään 1997 oli hyvä tai melko hyvä (76–79 % vastanneista). Heidän lääkkeiden käyttönsä oli silti lisääntynyt vuosien myötä. Säännöllinen lääkitys oli vuonna 1986 naislääkäreistä 29 %:lla ja 1997 jo 49 %:lla. Mieslääkärien vastaavat luvut olivat 28 % ja 44 %. He käyttivät lääkkeitä särkytiloihin, unettomuuteen, mielenterveydenhäiriöihin ja ruuansulatuskanavan oireisiin. Yleisesti ottaen heillä oli sairauksia yhtä paljon kuin muilla ihmisillä. Nämä sairaudet olivat pääosin heidän omassa hoidossaan. Sairauslomia oli hyvin vähän. Kansainvälistenkin tutkimusten perusteella tiedetään lähes kaikkien lääkärien työskennelleen myös sairaana. Yli viidennes julkisella sektorilla palkkasuhteessa työskentelevistä lääkäreistä ei myöskään tiennyt kenelle ilmoittaa äkillisestä sairastumisestaan.

Suomen Lääkäriliitto on oivaltanut sairastuneiden jäsentensä tarpeita jo 1990–luvulla. Vuonna 1997 perustettu Luottamuslääkäriverkosto tarjoaa lääkäreille lääkärien hoitoon perehtyneiden kollegojen vastaanottoja - maksimissaan kolme käyntiä. Käyntien kustannukset kattaa Lääkäriliitto. Järjestely ei sisällä tutkimuksia mutta monet saavat oleellisen avun jo näiden käyntien kautta. Tämä järjestelmä ei korvaa työterveyshuoltoa.

Työterveysasemille 1997 suunnatun kyselyn mukaan työterveyslääkärit olivat halunneet koulutusta lääkärien hoitamiseen. Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Kari Pylkkänen peräänkuulutti erityisjärjestelyjä lääkärien työterveyshuollon järjestämiseen SLL:n pääkirjoituksessa 2007. Samassa lehdessä lääkärien terveydenhuoltoa ja työoloja pohdittiin laajemminkin.

Kenen puoleen lääkäri kääntyisi sairastuessaan?

Suomen Lääkäriliitto on vuosittaisessa maaliskuulle ajoittuvassa kyselyssään kartoittanut vakiokysymysten lisäksi joitakin erityiskysymyksiä.

Vuonna 1991 tämä kysymys kartoitti lääkärien mielipiteitä siitä, kenen puoleen lääkärit itse kääntyisivät sairastuessaan. Työterveyslääkärin puoleen olisi kääntynyt vain alle 8 % vastanneista lääkäreistä. Sopivimmaksi todettiin psykiatrisesti suuntautunut sisätautilääkäri.

Uudelleen kysyttäessä vuonna 2003, kenen puoleen lääkärit kääntyisivät, jos oma terveys tai työkyky olisi uhattuna, oli lääkärien mielipiteissä tapahtunut työterveyshuollon kannalta myönteistä muutosta. Vuonna 2003 työterveyshuoltoa olisi käyttänyt 28 % vastanneista lääkäreistä. Noin 4 % vastanneista lääkäreistä ei tiennyt kenen puoleen kääntyisi.

Omassa tutkimuksessamme kysyimme Tampereen yliopistollisen sairaalan vastuualueella julkisen terveydenhuollon palveluksessa olleilta sairaala- ja terveyskeskuslääkäreiltä "Minkä lääkärin puoleen käännyt sairastuessasi?". Vaihtoehtoina esitettiin "en kenenkään", "terveyskeskuksen omalääkärin", "työterveyslääkäri", "yksityinen erikoislääkäri sairauden vaatimuksen mukaan" ja " muu, mikä". Kysely tehtiin vuonna 2004, hyväksytyt vastaukset saatiin 463 terveyskeskuslääkäriltä ja 780 sairaalalääkäriltä (n= 1243). Näistä vastaajista 20,8 % kääntyisi työterveyslääkärin puoleen sairastuessaan. Yksityisen erikoislääkärinpuoleen kääntyisi 50,9 % vastanneista. Vastanneista 10,7 % totesi, ettei kääntyisi kenenkään lääkärin puoleen eli lääkärit eivät välttämättä koe tarvitsevansa apua omien sairauksiensa hoidossa. Toinen mielenkiintoinen ryhmä olivat "muun lääkärin" puoleen kääntyjät, joita oli 13,6 % vastanneista. Tähän voisi kuulua ehkä kollegan konsultoiminen epävirallisesti. Kohderyhmän lääkärit olivat palkkasuhteessa julkiselle sektorille eli heille oli järjestetty työterveyshuolto. Vastanneista 48 % oli käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla ja peräti 67,8 % oli käynyt terveystarkastuksessa valmistumisensa jälkeen.

Soveltuuko työterveyslääkäri lääkäriksi myös lääkärille?

Lääkärit ovat ilmeisesti hiljalleen löytämässä työterveyshuoltonsa, mutta tämän ammattiryhmän osalta palvelut eivät ole vielä kattavat. Huolestuttavin lienee ammatinharjoittajien tilanne. He voivat toki tehdä itselleen sopimuksen työterveyshuoltopalveluista muiden ammatinharjoittajien ja yrittäjien tapaan. Toinen ongelmaryhmä ovat lääkärit, joille heidän työnantajansa on järjestänyt työterveyshuollon, mutta jotka eivät katso sen sopivan itselleen. Ongelmallisia ovat pienet paikkakunnat, joissa kaikki lääkärit tuntevat toisensa ja etäisyydet muista vastaavista palveluista voivat olla pitkiä. Työterveyslääkäri ei myöskään saa olla työterveyshuollon potilaansa esimies.

STLY ja Lääkäriliitto ovat huolissaan lääkärien työterveyshuollon kattavuudesta. STLY:n hallitus onkin tammikuussa 2009 asettanut työryhmän ongelman ratkaisujen pohtimiseen. Työryhmän jäsenet ovat Eliisa Mäenpää, Kirsti Pakkala, Marja Kyrö ja Irmeli Kinnunen. Työryhmästä tulemme kuulemaan vielä.

Kansainvälisesti ajatellen lääkärien sairauksien hoito ja jopa työterveyshuolto painottuu erityistilanteisiin. Erilaiset paikalliset hoito-ohjelmat limittyvät hallinnollisiin kurinpitotoimiin väärinkäytöstapauksissa. Tämän osoitti jälleen ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestetty lääkärin terveyttä käsitellyt kongressi Lontoossa marraskuussa 2008. Lääkärit ovat kenties nimellisesti rekisteröityneet omalääkärin potilaaksi, mutta usein kyseessä on kollega samalta pieneltä vastaanotolta eikä potilas-lääkärisuhde silloin toimi. Useissa maissa työterveyshuolto on järjestetty erillään sairauksien hoidosta, eivätkä työterveyslääkärit saa hoitaa potilaitaan. Esimerkiksi brittiläinen tutkija arvosti tutkimuksessaan työterveyshuollon tuntemusta työoloista ja työn vaativuudesta ja piti siten sitä sopivimpana ottamaan kantaa esimerkiksi työkykyyn. Samalla hän pahoitteli sitä, että lääkärit eivät käytä tätä jo olemassa olevaa järjestelmää.

Näyttää siltä, että ehkä vasta Suomessa ja Norjassa puhutaan tavallisten lääkärien tavallisten sairauksien hoitamisesta. Suomessa sairaanhoito työterveyshuollon yhteydessä tuo tietoa työoloista ja sairauksista myös ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon ja mahdollistaa siten kokonaisvaltaisen työterveyshuollon.

Työterveyslääkärin osaaminen painottuu työolojen tuntemukseen ja työ- ja toimintakyvyn arviointiin. Voimme katsoa olevamme edistyksellisiä, työterveyshuollon kokonaisvaltaisuus on vahvuutemme. Työterveyslääkärit voivat kantaa vastuuta myös lääkärien työterveyshuollosta. Laajojen ja pitkittyvien oireiden etiologian selvittelyn koordinointi sekä lääkinnällisten ja ammatillisten kuntoutusmahdollisuuksien huomioon ottaminen ovat työterveyshuollolle kuuluvia vastuita, joihin lääkäripotilailla on sama oikeus kuin muillakin. Työterveyshuollon ja työterveyslääkärien on opittava kohtaamaan lääkäri potilaana. Lääkäri tarvitsee yhtä hyvää hoitoa kuin muutkin potilaat ammatin erityispiirteet huomioon ottaen. Lääkäripotilaan luottamus on kuitenkin ansaittava.

Eliisa Mäenpää
LT, Työterveyshuollon erikoislääkäri
Suomen Terveystalo
eliisa.maenpaa@terveystalo.com
Irma Virjo
LT, Yleislääketieteen professori
Tampereen yliopisto, Lääketieteen laitos
irma.virjo@uta.fi

Kirjallisuutta

  1. Balwin PJ, Dodd M, Wrate R M. Young doctors´ health –II. health and health behaviour. Social Science and Medicine 1997:45;41-44.
  2. Kujala,S: Luottamuslääkäriverkoston toimintamalli, SLL 27/1997 vsk 52, s.2839
  3. Mäenpää, E, Virjo I : Lääkäri sairastuu – entäs sitten? Suomen Lääkärilehti, 2006;61;33
  4. Mäenpää, E. Sairaalalääkärin jaksaminen työterveyshuollon näkökulmasta. Acta Universitatis Tamperensis 729. Tampereen yliopistopaino Oy Juvenes Print. Tampere 2000
  5. Pylkkänen K: Lääkärien työterveyshuoltoon tarvitaan erityisjärjestelyjä", pääkirjoitus, SLL 41/2007 vsk 62, s 3711
  6. Stoudemire A, Rhoads J: When the Doctor Needs a Doctor: Special Considerations for the Physician-Patient, Annals of Internal medicine, 1983;98(PartI):654-659
  7. Töyry S, Räsänen K, Kujala S, Äärimaa M, Juntunen J, Kalimo R, Luhtala R, Mäkelä P, Myllymäki K, Seuri M, Husman K. Self-reported Health, Illness, and Self-care Among Finnish Physicians. Arch Fam Med 2000;9:1079-1085.
  8. Töyry S., Luhtala, R:,Kujala, S.,Räsänen,K.: "Toimiiko lääkärien työterveyshuolto? Kysely työterveysasemille", SLL 9/1998, vsk 53, s 997
  9. Waldron HA: Sickness in medical profession; Ann Occup Hyg. 1996 Aug; 40(4):391-6
  10. Vänskä,J.: Lääkärityövoima kasvaa: sairaalat, yksityissektori ja työterveyshuolto vetävät, SLL 51-52/2003, vsk 58, s 5236