Työterveyslääkärin kokemuksia lääkäreiden työterveyshuollosta:

Lääkäri potilaana ja työterveyshuollon asiakkaana

Työskentelen työterveyslääkärinä Oulun Työterveyden liikelaitoksessa, jonka asiakasyrityksenä on Oulun kaupunki. Syksyllä 2009 Oulun Työterveys ja ODL:n työterveyspalvelut yhdistyivät uudeksi yhtiöksi. Kaupunkia hoitavat jatkavat toistaiseksi liikelaitoksena erillään perustetusta yhtiöstä.

Kaupungin henkilöstömäärä oli vuonna 2007 9 760 työntekijää. Suurin hallintokunta on Sosiaali- ja terveystoimi, jossa työskentelee 3663 henkilöä. Heidän työterveyshuoltoaan hoiti aiemmin 20 eri työterveyshuollon toimijaa. Vuonna 2003 perustettiin Soteen erikoistunut SOTE-tiimi kehittämään hallintokunnan kanssa uutta yhteistyötä ja toimintatapaa.

SOTE-tiimissä työskentelee 6 työterveyslääkäriä, joista 3 osa-aikaisena, 6 työterveyshoitajaa, 1 työfysioterapeutti ja 1 psykologi. Lääkäri-hoitajatyöparilla on omat vastuualueet. Ennaltaehkäisevä työterveyshuolto ohjataan omille vastuuhenkilöille. Myös sairaanhoitopalveluissa käytetään mahdollisimman pitkälle omia toimijoita. Akuutit tilanteet voidaan joustavan palvelun turvaamiseksi ohjata muille tiimin lääkäreille tai toiseen tiimiinkin, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun on tarpeen järjestää verkostopalavereista, asiakkaat ohjataan omalle lääkärille. Kehittämis- ja konsultaatiopalveluista vastannut yksikkö (Keko-tiimi, nykyiseltä nimeltään OKKO) siirtyi perustettuun yhtiöön ja liikelaitos ostaa palveluita heiltä.

Omana vastuualueenani on kolmen vuoden ajan ollut avoterveydenhuolto, jossa terveyskeskuslääkärin vakansseja on 70. Tiimin vastuualueella ovat myös Oulun kaupunginsairaalan ja Mielenterveyspalveluiden lääkärit.

Lääkärin työhyvinvoinnin / sairastamisen piirteitä

Selvitysten mukaan lääkärit hoitavat huonosti itseään, tekevät töitä yli voimiensa eivätkä osaa hakea apua sairauksiinsa. Oma rooli lääkärinä ja epävarmuus tietosuojasta ovat usein esteenä tavanomaisten terveyspalvelujen käytölle. Tavalliset taudit jäävät diagnosoimatta, lääkitys käyttämättä ja potilas-lääkärisuhde kehittymättä, kun potilas on itse lääkäri. Lääkäreillä on vähän sairauspoissaoloja verrattuna muuhun terveydenhuollon henkilöstöön. Lääkärit ovat sairaana töissä, mihin ohjaavat käytännön pakko ja velvollisuudentunne.

Lääkärien on vaikea tunnistaa uupumusoireitaan. He määräävät itselleen lääkkeitä, hakeutuvat vähän ennenaikaiselle eläkkeelle ja käyvät vähän terveystarkastuksissa. Alkoholin käyttö on ongelma monille mieslääkäreille. Huolestuttavia merkkejä ovat lääkärien, erityisesti naislääkärien suuret itsemurhaluvut.

Yleisimmin havaittu stressin aiheuttaja on ylikuormitus: tunne ylikuormituksesta, ylityön ja päivystystuntien määrä ja vaikutusmahdollisuuksien puute. Myös sosiaalinen tuki työpaikalla ja tapahtumat työpaikan ulkopuolella vaikuttavat lääkärien stressiin.

Työoloissa lääkäreiden erityisongelmia ovat olleet pitkät työajat, fyysisen väkivallan uhka ja päivystäminen.

Sairaanhoitokäyntien ja sairauspoissaolojen yleisimmät syyt ovat TULE-vaivat, infektiosairaudet sekä uupumus ja muut mielenterveyden häiriöt.

Palvelujen järjestämisessä ja hoitojärjestelyissä keskeisiä asioita ovat salassapito ja intimiteettisuoja, oikeus asettautua potilaan rooliin, vastuukysymykset hoitovalinnoissa sekä tiedon ja tietämättömyyden yhteensovittaminen taudin määrityksessä.

Suositeltavia palveluiden järjestämistapoja ovat esimerkiksi omaksi yksikökseen eriytetty kunnallinen työterveyshuolto, työterveyspalvelut järjestettynä yhteistyössä naapurikunnan tai kuntien kanssa tai yksityisten lääkäriasemien käyttö.

90-luvulla käynnistynyt luottamuslääkärijärjestelmä koetaan hyvänä, mutta se ei kuitenkaan korvaa toimivaa työterveyshuoltoa.

Työterveyshuolto osana työikäisten perusterveydenhuoltoa - kokemuksia lääkäreiden sairaanhoitopalveluista

Niin lääkäreiden kuin muidenkin työntekijöiden työterveyshuollossa toimivat sairaanhoitopalvelut ovat tärkeitä. Ne madaltavat yhteydenottokynnystä ja mahdollistavat varhaisen puuttumisen ongelmiin. Oulun Työterveys on kunnallinen liikelaitos, joka toimii erillään muusta perusterveydenhuollosta. Työterveyshuollossa on ollut oma, erillinen tietojärjestelmä v.1999 lähtien.

Kokemukseni mukaan lääkärit käyttävät työterveyshuoltoa - tosin muuta terveydenhuoltohenkilöstöä vähemmän. Samalla käynnillä on varauduttava usean asian hoitamiseen, koska lääkärit käyvät harvoin. Tavallinen kysymys vastaanotolla on, otetaanko vaikka kolesterolit samalla, nyt kun olet vastaanotolle tullut.

Konsultaatiomahdollisuutta erikoislääkärille pidän tärkeänä, koska tämä on myös houkutin käyttää työterveyshuollon palveluita.

Tietyssä mielessä lääkäri on VIP-potilas. Ajan järjestämisessä pyritään joustamaan, koska lääkärin voi olla vaikea irrottautua omasta työstään. Usein asioita ja vastaanottoaikaa järjestellään puhelimitse.

Lääkärin voi yllättää tietämättömyys, miten toimia sairauden kohdatessa, koska hän ei ehkä ole vuosikausiin ollut töistä poissa kuin omailmoituksella joskus flunssan vuoksi. Neuvoa on joskus kysytty kotoakin. Jos huomaan kollegan varanneen 20 minuutin nettiajan, lisään aikaa, koska kokemuksesta tiedän aikaa vastaanotolla kuluvan enemmän.

Lääkärit hoitavat sairauksia usein itse, mutta tietyssä vaiheessa he haluavat kollegan mielipiteen: aloittaako säännöllinen hoitava astmalääke tai pysyvä verenpainelääkitys esimerkiksi. Laboratoriokokeet halutaan usein otettavaksi muualla kuin omalla terveysasemalla.

Lääkärit sairastavat sairauksia laidasta laitaan

Kokosin mielessäni muutaman esimerkin tapauksista, joissa lääkäri oli ollut työterveyshuollon potilaana parin viimeisen vuoden aikana. Sairaanhoito ja ennaltaehkäisevä työterveyshuolto menevät työterveyshuollon arjessa usein limittäin kuten alla olevista esimerkeistä ilmenee.

Lääkärillä todettiin vakava sairaus. Jatkotutkimukset ja hoito olivat sairaalassa. Pitkältä sairauspoissaololta palatessa järjestettiin työkokeilu Kuntien eläkevakuutuksen rahoittamana. Yhdessä esimiehen kanssa sovittiin työjärjestelyistä, jatkoon anottiin osa-aikainen kuntoutustuki. Lääkäri oli käyttänyt työterveyshuollon palveluita aiemminkin, hän oli mm. hakenut kuntoutusta.

Lääkärillä todettiin vakava fyysinen sairaus, joka johti sairaalahoitoon ja pitkään sairauspoissaoloon. Työhönpaluuvaiheessa käytettiin osasairauspäivärahajärjestelyitä. Hän kävi myös tukikeskusteluissa työterveyshoitajan vastaanotolla.

Lääkärin krooninen perussairaus paheni, jonka vuoksi työtä raatälöitiin. Esimiesten kanssa järjestettiin yhteispalaveri, jossa työnkuva suunniteltiin.

Lääkärin työuupumus. Sairauspoissaolot kirjoitettiin alkuun toisen lääkärin toimesta, mutta työhönpaluuvaiheessa hän ohjautui vastaanotolleni. Järjestettiin yhteispalaveri esimiesten kanssa. Palaverissa käsiteltiin hyvin konkreettisesti uupumukseen johtaneita tekijöitä työssä ja suunniteltiin parannuksia työhön. Potilaslääkäri itse oli laatinut pitkän listauksen työn kuormitustekijöistä ja parannusehdotuksista. Listaus todettiin niin hyväksi, että se päätettiin laittaa jakoon muulle esimieskunnalle. Palaverissa sovittiin mm. siitä, että esimies "paimentaa", että myös lääkärit ehtivät ruokatauoilla syömään. Keskustelun on oltava tämänkaltaisissa "kolmikantaneuvotteluissa" konkreettisella tasolla, jotta todellisia parannuksia saadaan aikaan. Ennuste jaksamisen suhteen on huono, ellei työssä mikään muutu. Tässäkin tapauksessa suunnitelma oli hyvä, mutta lääkäri palasi keskelle kriisiä: väestövastuujärjestelmä oli ajautumassa umpikujaan. Terveydenhuollossa oli myös hallinnollisia erimielisyyksiä. Lääkäripula asemalla paheni entisestään ja kaikki esimiehet vaihtuivat. Niinpä lääkäri siirtyi toiseen työpaikkaan.

Työstressi nuorella lääkärillä. Tämä johti sairauspoissaoloon. Järjestettiin yhteinen palaveri esimiesten kanssa. Työnkuvaa muokattiin ja lääkäri siirtyi tekemään lyhennettyä työviikkoa.

Esimerkeillä haluan valottaa, että lääkärin työkyvyn tukemiseksi tarvitaan aivan samoja työvälineitä kuin muillakin potilailla: vastaanottoaikoja, puhelinaikoja, erikoistutkimuksia, lääkkeitä, toimenpiteitä, erilaisia kuntoutusmenetelmiä, työjärjestelyjä ja verkostopalavereita.

Oireita ei tule ylimedikalisoida, mutta ei myöskään vähätellä, vaan hoitaa asiallisesti. Arkijärki kantaa pitkälle.

Lääkärit hakeutuvat myös kuntoutukseen. Omat, lääkäreille järjestettävät kurssit ovat hyviä. Pidän tärkeänä, että kuntoutusta on tarjolla sekä Etelä-Suomessa että täällä pohjoisessa. Useimmat lääkärit haluavat kuntoutukseen muualle kuin omalle paikkakunnalle.

Kuntoutusarviot ja työkyvyn arviot ovat olleet pääsääntöisesti lääkärin omasta aloitteesta.

Terveystarkastukset

Terveystarkastuksia tehdään avoterveydenhuollossa yhdelle terveysasemapiirille vuodessa. Työterveyshuollon aloite tarkastuksiin hakeutumisessa on tärkeää.

Lääkärit ovat osallistuneet terveystarkastuksiin ilahduttavan aktiivisesti. Vastaanotolla tulee esille useita asioita, joihin on otettava kantaa. Käynnit poikivat usein erikoislääkärikonsultaatioita ja sairaalalähetteitä. Monta asiaa hoidetaan kuntoon samalla kertaa. Vaivat voivat olla vuosia muhineita. Itsehoitoa harrastetaan paljon.

Tarkastuksissa henkilökohtainen terveydentila ja oma jaksaminen työssä ovat keskeisellä sijalla.

Terveystarkastuksissa käydään myös paljon keskustelua työstä - onhan kyse työterveystarkastuksesta. Työtä koskevaan haastatteluun olemme hoitajan kanssa suunnitelleet löysän struktuurin: Mitä tekee, kenen kanssa (lähityöyhteisö, verkostot), työn hallinta, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, esimies- ja työtoverituki, mikä auttaa jaksamaan, mikä kuormittaa työssä sekä työssä tapahtuneet muutokset ja niiden vaikutus omaan työhyvinvointiin.

Tarkastuksiin on liitetty esikysely, jossa kartoitetaan kuormitusta, koettua työkykyä, oireilua jne. Lisäksi täytetään BBI-15 –työuupumuskysely. Olemme kuitenkin pyrkineet välttämään liiallista kyselylomakkeisiin keskittymistä, koska samoja asioita voi kysyä kasvotusten vastaanotolla.

Esikyselyistä ja haastatteluista saadaan kootuksi työpaikan yhteinen ryhmätason palaute tarkastuksista. Palaute on annettu työyhteisölle ja tarvittaessa erikseen vielä ylemmälle johdolle. Palautteen perusteella voidaan arvioida henkilöstön hyvinvointia ja työn kehittämistarpeita.

Työn ja työyhteisön kehittäminen - oleellinen osa lääkärin työhyvinvointia

Suomalaisesta sairaalahenkilöstöstä tehty tutkimus kertoo, ettei lääkärien sairauspoissaoloja voitu selittää vain terveydentilalla, ylikuormituksella tai vaikutusmahdollisuuksien määrällä, vaan myös työryhmän toimivuus nousi keskeiseksi vaikuttajaksi.

Lääkärien työskentelyolosuhteet ovat muuttuneet. Vanhusväestön suhteellinen kasvu, lääkäri- ja hoitajavaje, päivystysten keskittäminen sekä lääkäreiden ja hoitajien välisen työnjaon uudelleenmuotoutuminen tuovat painetta muutoksiin. Yksityisten palveluntuottajien määrä ja merkitys on kasvanut. Kunnat ovat ulkoistaneet jopa kokonaisten terveyskeskusten toimintaa.

Lääkäreiden työhön vaikuttavia työelämän muutoksia ei ole systemaattisesti seurattu, ja lääkäreiden työstä ja terveydestä on muualtakin melko vähän tutkimustietoa.

Työterveyshuollot ovat tuoneet esille, että lääkäreiden on vaikea jäsentyä moniammatilliseen työyhteisöön ja mennä mukaan sen työkykyä ylläpitävään toimintaan. Lääkärin rooli koko työyhteisön hyvinvoinnissa ja toimivuudessa on yleensä merkittävä.

Lääkäreiden kiireen ja uupumuksen taustalla saattaa olla tekijöitä, joiden hallitseminen onnistuu resurssiongelmista huolimatta paremmin, jos itse työprosesseja kehitetään yhteistyössä muun henkilöstön kanssa (Töyry ym. 1998).

Omassa työpaikassamme käynnistettiin työyhteisötyö 90-luvun alkupuolella. Työkyvyn ylläpitämisessä yksilötyö pelkästään koettiin riittämättömäksi, tarvittiin myös työyhteisötasolle suunnattua toimintaa.

Esimerkkejä työn ja työyhteisöjen kehittämisestä

Terveyskeskuslääkäreille suunnattiin ammattiryhmäkohtainen työkykyä ylläpitävä hanke 90-luvun alussa. Hankkeita oli järjestetty aiemmin terveyskeskuksen avustajille ja hoitajille, sen jälkeen olivat vuorossa lääkärit. Hankkeen järjestelyistä ja koordinoinnista vastasivat oma työterveyslääkäri ja -hoitaja. Ohjaajina olivat 2 psykologia ja 1 ryhmäohjaaja (peruskoulutukseltaan fysioterapeutti), joilla kaikilla oli toiminnallisten ryhmätyömenetelmien osaamista. Rahoitusta saatiin kaupungin tyky-rahoista sekä lääkefirmalta. 30-40 lääkärin joukko kerrallaan matkasi Pikku-Syötteen vaaramaisemiin. Päivät sisälsivät luennointia, työskentelyä pienryhmissä (näissä assertiivisten taitojen harjoittelua ym. lähtien ryhmäläisten tarpeista) ja vapaamuotoista yhdessäoloa – joka sekin oli tärkeää.

Avoterveydenhuollon esimiehille järjestettiin työnohjaus. Työnohjaajana on toiminut kehittämiskonsultti.

Työyhteisöpysäkit

Työyhteisöpysäkkimenetelmä perustuu Maxwell Jonesin ajatuksiin prosessin johtamisesta työyhteisön toiminnan kehittäjänä. Jonesin ajatuksia ovat Suomessa edelleen kehittäneet ja soveltaneet työyhteisökäyttöön professori Kari Murto ja dosentti Jouko Haapamäki. Työyhteisöpysäkin tarkoituksena on luoda työyhteisöihin kulttuuria, johon kuuluu työn arviointi ja kehittäminen osana normaalia työyhteisön arkista toimintaa. Työyhteisöjä ohjataan varaamaan vähintään kaksi kertaa vuodessa n. neljä - kuusi tuntia kerrallaan yhteiseen työn ja työyhteisön toiminnan arviointiin. Työyhteisöpysäkissä käytetään yhteisen arvioinnin apuvälineenä tikkataulumallia. Siinä arvioidaan yhdessä työyhteisön kanssa työhön ja työyhteisön toimintaan liittyviä tekijöitä, kuten esimerkiksi perustehtävän toteutumista, johtamista tai sisäistä ilmapiiriä. Oulun kaupunki on halunnut tällä käynnistää koko organisaatiota tukevan hyvinvointiprosessin. Työterveyshuollon tuella esimiehet on koulutettu omien työyhteisöjensä pysäkkipäivien vetäjiksi. Esimiehillä on mahdollisuus pyytää pysäkkipäivään tueksi ohjaaja Oulun Työterveydestä.

Terveysasemien työhyvinvointihankkeet

Nämä hankkeet käynnistyivät muutama vuosi sitten hoitotakuun tultua voimaan. Henkilöstöä oli tarve tukea muutoksessa. Hankkeita on järjestetty 1–2 terveysasemalla vuosittain ja ne ovat käsittäneet 4–6 ryhmätapaamista työyhteisön kanssa. Lääkärit ovat osallistuneet tapaamisiin muun henkilöstön mukana.

Ohjaajina tapaamisissa ovat olleet kehittämiskonsultti, lääkäri, työterveyshoitaja sekä mahdollisesti myös psykologi.

Menetelminä on käytetty kehittävän työntutkimuksen menetelmää ja toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä. Konsultilla on ollut näissä paras asiantuntemus, muut vetäjät ovat olleet mukana osaamisensa ja kokemuksensa mukaan. Vetäjänä toimiminen on vaatinut irrottautumista "perinteisestä" työterveyslääkärin tai -hoitajan roolista ja ollut parhaimmillaan työssä oppimista.

Kehittämisessä tutkitaan toimintaa ja toiminnan muutosta, pyritään jaettuun ymmärrykseen ongelmista, tarkastellaan muutoksen vaiheittaisuutta, otetaan mukaan historiaperspektiiviä tarpeen mukaan ja lopulta lähdetään konkreettisiin kehittämiskokeiluihin ja arvioidaan niitä.

Työn ja työyhteisön kehittäminen vaatii omanlaistaan osaamista. Yhtä oikeaa menetelmää ei ole olemassa. On tärkeää ensin hahmottaa ongelmat ja sitten valita menetelmät, joilla niitä lähdetään työstämään. Työterveyshuollon "tontin" ja toimijoiden roolin hahmottaminen on tärkeää, näissä työterveyshuoltomme on saanut paljon evästystä Maija-Leena Setälän vetämistä koulutuksista. Kehittämisessä on tärkeää yhteisöllisyys, yhteinen työn kehittäminen. Tulee keskittyä työhön, johdon sitoutuminen on oleellista ja kehittämisen tulee antaa työkaluja esimiehille.