Saara Töyry lääkäreiden terveyden tutkijana

Idean synty ja suunnitelma

Väitoskirjansa kiitososassa Saara mainitsee opinnäytteensä ensimmäiseksi innoittajaksi Vuokko Huplin, jota voidaan syystä pitää lääkäreiden terveyden ja jaksaminen uranuurtajana. Vuokko Hupli oli puhumassa lääkäreiden jaksamisesta Itä-Suomen lääketiedetapahtumassa vuonna 1995 ja Saara kuulijana nuorena työterveyshuoltoon erikoistuvana lääkärinä. Saara hämmästeli lääkäreiden puutteellista työterveyshuoltoa siinä määrin, että kun hän seuraavana vuonna tuli Kuopion aluetyöterveyslaitokselle erikoistumisjaksolle, jaksoon kuuluvasta syventävästä työstä ei ollut epäselvyyttä. Syventävänä työnä Saara hahmotteli väitöskirjasuunnitelman. Tyypilliseen nuoren tutkijan tyyliin ensimmäisissä versioissa taisi olla mukana jo väitöskirjaan ajatellut lääkäreiden työterveyshuollon pystyttämiskokeilut ja seurantakin. Kun nuori tutkija on innostunut aiheestaan, ohjaajan tehtävänä on karsia. Kun taas tutkija haluaa pelkkää meriittiä, joudutaan useimmiten miettimään riittääkö aineisto. Saara oli tuota edellistä tyyppiä alusta lähtien. Häntä piinasi tiedon jano ja hyvän tekeminen.

Rahoittaja löytyy

Elämässä on tapahtumia, joista voimme käyttää nimitystä sattuma tai johdatus – ihan riippuen siitä, uskommeko meitä suurempien voimien ohjaavan elämäämme vai emme. Näin tapahtui Saaran tutkimushaluille tuossa vaiheessa. Suomen Lääkäriliitto oli nimittäin uusimassa lääkäreiden jaksamista koskevaa kyselyä, joka oli aikaisemmin tehty vuonna 1986. Lääkäriliitto halusi tehdä kyselyn työterveyslaitoksen kanssa. Saaran kuivaharjoitteluna alkaneelle väitöskirjasuunnitelmalle löytyi tilaaja ja rahoittaja.

Suunnitelman viimeistely

Tutkimuksen tilaajan löydyttyä alkoi tutkimuksen konkreettinen suunnittelu. Tutkimuksen ympärille rakenttui sitä ohjaamaan ryhmä, jossa olivat mukana Suomen Lääkäriliitosta Santero Kujala, Markku Äärimää ja Riitta Huhtala, työterveyslaitokselta Kaj Husman, Raija Kalimo, Kimmo Räsänen ja Markku Seuri ja edellistä lääkärikyselyä tekemässä ollut Juhani Juntunen. Tällaisen kiireisen ja muihinkin töihin sitoutuneen porukan paimentaminen ei ole helppo tehtävä, mutta kärsivällisyydellä se Saaralta onnistui hyvin. Emme muista, että Saaralta olisi kertaakaaan sitkeys ollut loppumassa.

Kyselytutkimuksissa on aina lomakkeen pituuden optimoinnin ongelma. Pituuden kasvaessa vastausosuus pienenee. Ylenmääräinen lyhentäminen taas voi jättää luun tutkijan käteen. Pohdintojen ja pilotointien jälkeen päädyttiin 12 sivuiseen lomakkeeseen, jossa olivat seuraavat osiot: taustatiedot, psykososialiset työolot, työympäristöhaitat, stressi ja burn out, alkoholin käyttö, terveydentila ja terveyskäyttäytyminen, perhesuhteet, työkyvyn ylläpito ja työterveyshuolto. Suurin osa kysymyksistä oli sellaisia, että niitä oli käytetty aikaisemmin joissain muissa kyselyissä. Työuupumusta tiedusteltiin kysymyksillä, joista voitiin arvioidan Maslachin burnout indeksi ja tämä osoittauti kansainvälisiä julkaisuja ajatellen hyväksi vaihtoehdoksi.

Hyvä vastausosuus

Vastausosuuden kohottamista mietittiin pitkään. Kyselytutkimuksien akilleen kantapää on vastausosuudessa. Tässä lääkärikyselyssä tiedusteltiin arkaluontoisia asioita: masennusta, uupumusta, itsemurha-ajatuksia ja -yrityksiä, alkoholin ja lääkkeiden käyttöä ja sairauksia. Asioita, jotka lääkärit kokevat ehkä vielä muuta väestöä leimaavampina. Luottamus nimettömyyteen ja vastausten luottamukselliseen käsittelyyn oli avainasemassa.

Kyselytutkimuksessa nimettömänä vastaaminen nostaa arkaluontoisten tietojen saamista. Toisaalta taas nimettömyyden ongelmana on se, että uusintakyselyä ei voida lähettää.

Näitä ongelmia ratkottiin siten, että tutkimuksesta käynnistettiin sen sisältöä ja merkitystä korostava etukäteiskampanja. Nimettömyyden ja uusintakierroksen ongelma ratkaistiin siten, että lomakkeisiin tuli juokseva numerointi ja tämän numeroinnin avain eli koodi, joka yhdisti numeron vastaajaan, oli Lääkäriliitossa. Kun vastaukset tulivat työterveyslaitokselle, sieltä vastanneiden koodit lähetettiin Lääkäriliittoon, josta puolestaan ilmoitettiin ketkä eivät ole vastanneet ja heille lähetettiin uusintakyselyt kahteen kertaan. Vastausosuudeksi saatiin lopulta 74 % otoksesta, joka kattoi noin kolmanneksen silloisista työikäisistä lääkäreistä. Vastanneita oli yli 3000. Vastausosuutta voidaan pitää korkeana ottaen huomioon kyselyn vaikeat aiheet. Kansainvälisiin tutkimuksiin verrattaessa vastausosuus oli korkea.

Tuloksien perusteellinen tuntemus

Saara tunsi tutkimusaineistonsa. Hän oli koskettanut jokaista tutkimuslomaketta omakätisesti ja tarkastanut niistä myös tallennettuja tietoja. Hän oli ajanut aineistoa ristiin ja rastiin, eikä varmaankaan yhtään taustaryhmässä ilmaan heitettyä kysymystä jäänyt vastaamatta. Väitöskirja olisi voinut valmistua nopeamminkin, mutta Saaran luonteella ei työtä voinut jättää vähäisimmässäkään määrin puolitekoiseksi. Se, että väitöstyön valmistuttua Saara oli haluttu koulutustilaisuuksien puhuja, ei johtunut siitä, että hänellä olisi ollut konstikkaimmat pp-esitykset tai parhaat vitsit, vaan että aineiston syvä tuntemus ja palavan lämmin suhtautuminen lääkäreiden terveyteen vakuuttivat.

Tärkeimmät tulokset

Tulosten mukaan lääkäreiden terveydentilaa tai sairastavuutta ei voi arvioida terveyspalveluiden käytöllä, koska he hoitavat usein omia sairauksiaan itsenäisesti. Oireita ja sairauksia heillä on kuitenkin yhtä paljon kuin väestöllä keskimäärin.

Työuupumus oli yleistä etenkin nuorilla lääkäreillä, joilla se liittyi moniin koettuihin työn rasitustekijöihin kuten riittämättömäksi koettuihin työvalmiuksiin, huonoihin vaikutusmahdollisuuksiin työhön, liian vähäisiin konsultaatiomahdollisuuksiin, liian suureen työsidonnaisuuteen, tyytymättömyyteen ammatinvalinnasta, pelkoon valituksesta, kanteesta tai syytteestä sekä fyysisen väkivallan ja uhkailun pelkoon.

Professiomme naisistuessa kysymykset perheen ja työn yhteensovittamisesta tulevat entistä tärkeämmiksi. Perinteiset naisten ja miesten väliset erot näkyvät lääkäreiden arjessa. Naiset olivat tehneet miehiä useammin tietoisia kompromisseja tilanteissa, joissa perheen ja uran intressit ovat erisuuntaiset. Toisaalta lääkäreillä, joilla oli lapsia, oli vähemmän työuupumusta kuin heidän lapsettomilla kollegoillaan. Tämä koski sekä mies- että naislääkäreitä.

Saaran työ jäi kesken

Väitöskirjansa jälkeen Saara oli mukana tutkimassa myös muiden ammattikuntien jaksamista ja työuupumusta, uusi lääkärikysely oli suunnitteilla ja lääkäreiden työterveyshuoltoa kehitettiin. Tämä työ on toki jatkunut ja edistystä on tapahtunut. Lääkäri ei enää ole työterveyshuollon vastaanotolla sellainen harvinaisuus kuin vuonna 1995, jolloin Saara kuuli Vuokko Huplin esityksen. Mutta yksi aukko jäi. Kukaan lääkäri ei ole sillä lämmöllä ja antaumuksella paneutunut kollegakunnan hyvinvoinnin parantamiseen eikä ole samalla tavalla profiloitunut suomalaisten lääkäreiden terveysasiantuntijaksi kuin Saara Töyry.