Kulttuurin ja taiteen asema yhteiskunnassa

Taide arvokasvattajana

Usein kuulee sanottavan, että taidekulttuuri on elitististä. Se on kallista ja maksaa. Nekin rahat olisi parempi sijoittaa sairauksien ja vanhusten hoitoon tai peräti jaella köyhille. Kannatettavia asioita toki! Mutta taiteellekin kuuluu sijansa yhteiskunnassa. Taidetta on tehty vuosituhansien ajan. Sillä on täytynyt olla jokin tärkeä funktio ihmiselle. Alkuun taide ei suinkaan ollut samassa asemassa kuin nykyisin. Varmaankaan sitä ei edes osattu ajatella sellaisena. Aikojen alussa toiset koristivat savipatojaan ja toiset maalasivat kallioihin mystisiä kuvia. Vaikuttimina saattoivat olla eksistenssiin, uskomuksiin ja uskontoihin liittyviä elementtejä. Näitä toimia lienee harrastettu uskonnollisissa rituaaleissa jumalten lepyttämiseksi, runsaan sadon ja hyvän perheonnen takaamiseksi. Saattaa olla niinkin, että vähitellen yhteisössä metsästykseen ja muuhun työhön kykenemättömät saivat tehtäväkseen vastata tuosta hyvän onnen hankkimisesta. Käsistään kätevät ja luovan mielen omaavat loivat itselleen identiteetin, jota yhteisössä arvostettiin. Syntyi tavallaan keino erottua joukosta. Ehkä ammatteihin eriytyminen on alkanut tältä pohjalta. Ei liene kulttuuria, jossa nykyään taiteeksi kutsuttua toimintaa ja tuloksia ei olisi.

Itsensä etsimistä

Ei myöskään liene sattumaa, että sukupolvi sukupolven jälkeen moni nuori hakeutuu ammatinvalinnassaan taidekoulutukseen. Näin, vaikka he tietävät näissä ammateissa olevan yleensä heikon tulonmuodostuksen. He tietävät myös sen, että harva saa suurta mainetta ja menestystä.

Taustalla saattaa olla useitakin psyykkisiä tekijöitä, jotka ovat ohjanneet nuoria ratkaisuissaan. Takana saattaa olla halu kapinoida vanhempia tai yhteiskuntaa vastaan. Hyvä piirustuksen opettaja on saattanut toimia esikuvana, samoin jokin mieleen voimakkaasti vaikuttanut taulu tai muu taide-esitys. Motiivina voi olla myös näyttämisen halu, halu tulla kuuluisaksi. Taustalla saattaa myös olla vain halu tehdä jotakin konkreettista käsillään ja näin kuvata sisäisiä tuntemuksiaan. Voi olla niin, että taide luo keinoja ratkaista alitajunnallisia ongelmia. Tällöin kyseessä on itsehoito eli sublimaatio. On myös puhuttu narsistisesta häiriöstä, heikon itsetunnon pönkittämisestä jne. Monet taiteilijat ovat kuvanneet taiteensa tekemisen syiksi juuri edellä mainittuja tekijöitä. Syylaarin pohjalla on varmasti vielä paksu kerros tutkimatonta ainesta. Myös taiteita harrastavilla ihmisillä syytekijät ovat samanlaisia kuin edellä. Ei sovi unohtaa "ite-taidetta". Tämä taiteen kenttä on myös hyvin laaja, Mama Moseksesta Reijo Rönköseen. Jälkimmäinen on luonut satoja veistoksia patsaspuistoonsa Parikkalassa. Kannattaa pistäytyä.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa luovuuden sisäistä painetta, joka kuvastanee elämän perimmäisiä kysymyksiä: "kuka minä olen", "mihin olen matkalla", "mitä elämä on", "mikä on elämän tarkoitus". Meissä kaikissa ilmeisesti asustaa jokin salatieto siitä, että on olemassa jokin suurempi ja parempi minä itsessämme, jota etsimme. Emme sitä ehkä löydä, mutta tuo etsiminen on tärkeää.

Taiteiden ja muiden harrastusten kautta, jos toiminta on tukevalla pohjalla, saa ihminen lujemman perustan elämälleen kuin vain ajelehtien ja elämyksiä noukkien. Vakaa harrastustoiminta luo pitkäjänteisyyttä elämään. Se tuo myös sitkeyttä ja tahtoa saavuttaa haluamansa päämäärä. Tämä on etenkin nykyään tärkeää. Vain "kiksejä" etsivä ei aina jaksa odottaa, vaan haluaa kaiken heti ja nyt! Todennäköisesti osasta elämyshakuisista nuorista muodostuu "syrjäkansaa", joka jää tavanomaisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole ollut sitkeyttä ja halua opiskella. Maailma vietteli heidät helppoihin ratkaisuihin.

Taide mielen hämmentäjänä

Taidenäyttelyissä kävijä joutuu joskus hämmennyksen valtaan. Etenkin harvoin näyttelyjä kierrellyt saattaa ihmetellä jonkin teoksen kohdalla, mitä taiteilija oikein on tarkoittanut teosta luodessaan. Katsoja lukee teoksen nimen ja joutuu vielä suuremman ihmetyksen eteen. Melko usein nimi ei annakaan selvitystä teoksesta ja sen sanomasta. Näyttelyvieras ei osaa selittää kokemaansa. Tavallisesti silloin on kuultavissa kahdentyyppisiä kommentteja: " Mitä tuokin tarkoittaa? En ymmärrä, onko tuo muka taidetta?" Tai sitten katsoja vetäytyy pois ja saattaa tokaista: "Kuka tahansa osaa tuollaista roskaa tehdä!" Nuo kommentit ovat oikeutettuja mutta myös kohtuuttomia sekä itseä että taiteilijaa kohtaan. Ei taidetta tarvitse ymmärtää ja kaikki taiteeksi nimetty ei suinkaan sitä olekaan.

Taiteen olemusta on tutkittu pitkään ja hartaasti, on kirjoitettu kirjoja ja taidearvosteluja. Varmaa taidemääritelmää on tuskin onnistuttu laatimaan. Kyse on aina taideteoksen luojan ja taiteen kokijan sisäisestä maailmasta, ne harvoin käyvät yksiin.

Hyvin karkeasti ja mutkia oikoen taidetta voidaan luokitella monella tavalla. Taiteen arvottaminen on huomattavan vaikea kysymys. Arvoasetelmista ei tässä katsauksessa kuitenkaan ole kyse.

Esimerkiksi osa taiteesta on dekoraatiota, koristetta, joka pyrkii tekemään ympäristöä viihtyisäksi. Tämä on yksi taiteen ulottuvuuksista. Itse asiassa monet taideteokset ovatkin luotu tätä silmällä pitäen. Niiden merkitys on suuri juuri niiden antamien positiivisten tunnelataumien vuoksi.

Taiteen monet kielet

Taiteella on monta kieltä. Kuka ne kaikki taitaa? Tuskin kukaan osaa tulkita niitä kaikkia itselleen, saati toiselle. Sanojen sisäinen merkitys ja sisältö jäävät usein epämääräiseksi, kuin likiarvoiksi. Näitä monia taiteen kieliä ei tarvitse muuntaa ymmärrettävään muotoon. Kyseessä on ennemminkin taiteilijan näkemys jostakin itsessään olevasta mielikuvasta, jonka lähteet ovat kuitenkin aistimaailman kautta ulkomaailmasta herätteensä saaneet. Tämä on monimutkainen prosessi. Taiteilija on jostakin sisäisestä syystään valinnut aiheen ja sen käsittelytavan. Hän koettaa saada tuon ideansa toisille havaittavaan muotoon. Taiteilija ei aina itsekään tiedä vaikuttimiaan, sillä ne kumpuavat hänen henkisestä, sisäisestä avaruudestaan. Osaa siitä on kutsuttu piilotajunnaksi tai alitajunnaksi, joka meissä ihmisissä on. Tavallisesti tätä puolta emme suoraan tunne. Tekojemme, ajatuksiemme ja tunteittemme kautta saamme viestejä unen ja luovuuden maailmasta. Tästä sisäisestä maailmastaan taiteilija löytää jotakin tärkeäksi mieltämäänsä välittääkseen kokemuksensa muillekin. Taiteen kieli on suoraa puhetta alitajunnasta. Aina taiteilija ei itsekään osaa selkokielellä kertoa, mitä on kokenut ja halunnut kertoa. Kyse on tunteiden viesteistä. Ne ovat usein kuin häivähdyksiä tuolta sisäisestä avaruudesta. Kyse ei ole niinkään järjen asioista. Järki tulee tavallisesti mukaan vasta teosta luotaessa. Tunteita ja järkeä varten on aivoissamme omat ratansa. Ne risteävät ja vaikuttavat toisiinsa. Tunteilla on kuitenkin oma tärkeä sijansa päätöksenteossa. Ne toimivat osana psyykkistä puolustusjärjestelmää.

Tunneasioita ei hevin voida kuvata matemaattisesti tai teknisin termein. Ne saattavat antaa vain keinoja selvittää taiteilijan tunnetiloja, silloinkin on kyse tavallisesti tunteiden likiarvoista. Näin tunteiden kuvaaminen ymmärrettävään muotoon on kullekin ihmiselle omanlaisensa ja joka tapauksessa näkemyksellinen. Siksi taideteokselle ei voi asettaa ymmärtämisen vaatimuksia.

Tämä tulee näkyviin esimerkiksi runojen maailmassa. On paljon sellaisia runoja, jotka eivät avaudu lukijalle useankaan lukemiskerran jälkeen. Ne saattavat olla kuin salakirjoitusta tai sanaristikon tehtävän omaisia. Tekijä itse tietää, mitä hän on tarkoittanut, mutta jostakin syystä on esittänyt sanomansa vaikeasti lähestyttävällä tavalla. Musiikkimaailma kuuluu mielestäni tunnemaailmaan, joskin sen yhteydet rationaaliseen matematiikkaan ovat todennäköiset. Kyseessä on samanaikaisesti järjen ja tunteen voimakas liitto. Musiikkia on melko vaikeaa kuvata sanoin, niin että saisi toiselle kerrottua, mitä tuli koettua konsertissa. Sanoja ei ole.

Edellä kerrottu johtaa taiteen kokijan helposti pulaan. Onko taideteoksen aiheuttama kokemus sama kuin taiteilijalla oli tarkoitus esittää? Menikö sanoma perille? Alussa esitetyt elämänkysymykset ovat sangen tavallisia näyttelyistä tai konserteista palatessa. Kyseessä ovat maailman- ja minäkuvien erot. Näiden kuvien varassa elämme ja miellämme ympäristöämme ja itseämme.

Koetamme omalta pohjaltamme tulkita taidettakin. Se on oikeutemme. Koetamme selvittää taiteilijan sanomaa. Apunamme ovat omat kokemuksemme, harrastuneisuutemme, tunteemme ja tiedot. Taiteiden kielten kääntäminen omallemme on mielenkiintoista. Usein kokemukset kertovat meille asioista, joita emme ole tiedostaneet. Näin monet arvomme saattavat joutua tarkasteluumme aivan uudella tavalla. Se saattaa hämmentää, jopa vihastuttaa. Maailma ei olekaan sellainen kuin olemme luulleet. Monesti on sanottukin, että taiteilijat toimivat yhteiskunnan omanatuntona ja kehityksen airuina.

Elämän mittainen matka

Parhaimmillaan taidekokemukset voivat koettaa vastata kysymykseen: "Mikä on elämän tarkoitus?" Tähän tuskin löydämme vastausta. Hyvä näin, tämä matkanteko vaikka taiteiden maailman kautta kohti ikuista päämäärää on tärkeä. Meidän tuleekin ihmetellä elämän kirjoa taidenäyttelyissä, konserteissa ja kirjojen parissa. Työskentely omien tunteiden kanssa ja kautta antaa elämään sisältöä ja uusia näkökulmia sekä lisää myös paljon kaivattua luovuutta. Matka päämäärää kohti on joka tapauksessa mielenkiintoista, jopa jännittävää.