Lääkärin työhön liittyvät terveydelliset riskit

Henkiset kuormitustekijät ja niistä aiheutuvat terveydelliset riskit

Lääkärin työhön liittyvät henkistä kuormitusta aiheuttavat tekijät tulevat varmaankin useimmille ensimmäisenä mieleen lääkärin työn terveydellisiä riskejä pohtiessa. Lääkäreiden itsemurhakuolleisuus on naisilla nelinkertainen ja miehillä kaksinkertainen muihin akateemisissa ammateissa toimiviin verrattuna. 1990-luvulla tehtyjen kansainvälisten tutkimusten mukaan liiallista henkistä kuormitusta ja siitä aiheutuvaa haitallista stressiä aiheuttivat yleisimmin ylikuormitus (tunne ylikuormituksesta, ylityön ja päivystystuntien määrä) ja vaikutusmahdollisuuksien puute. Sittemmin suomalaisessa sairaalalääkäritutkimuksessa itsenäiseksi lääkärien sairauslomia selittäväksi tekijäksi osoittautui myös työryhmän toimimattomuus. Nuorilla lääkäreillä työuupumukseen yhteydessä oleviksi tekijöiksi osoittautuivat riittämättömäksi koetut työvalmiudet, liian suuri työsidonnaisuus, tyytymättömyys ammatinvalintaan, pelko valituksen, kanteen tai syytteen kohteeksi joutumisesta, huonot vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, fyysisen väkivallan tai uhkailun pelko ja liian vähäiset konsultaatiomahdollisuudet.

Tuoreessa kansainvälisessä systemoidussa katsauksessa hoitovirheiden todettiin lisäävän henkistä kuormitusta sekä työuupumuksen ja masennuksen riskiä. Asia, johon Suomessa ei toistaiseksi ole juurikaan kiinnitetty huomiota.

Vähintään lievää työuupumusta esiintyi 1997 kyselytutkimuksen mukaan lähes puolella lääkäreistä – naisilla hieman useammin kuin miehillä. Vakavan työuupumuksen kriteerit täytti 2 % miehistä ja 3 % naisista. Toimipaikan mukaan työuupumusta esiintyi eniten terveyskeskuslääkäreillä ja vähiten yksityislääkäreillä. Erikoisaloista kärjessä olivat radiologia ja psykiatria.

Vuosina 1997 ja 2006 tehtyjen Lääkärien työolot ja terveys- kyselytutkimusten mukaan koetuista työn terveysvaaroista vakava työuupumus nousi selkeästi ykköseksi kumpanakin vuonna. Se oli jonkin verran yleisempää naisilla kuin miehillä. Vakavan työuupumuksen selvänä vaarana kokevien osuus kuitenkin laski 22 %:sta 16 %:iin tutkimusvuosien välillä.

Työssä esiintyvä väkivalta ja sen uhka

Fyysistä väkivaltaa tai uhkailua edellisen vuoden aikana oli kohdannut lähes joka viides lääkäri Suomessa 2000-luvun puolessa välissä. Varsinaisen fyysisen väkivallan kohteeksi oli joutunut noin joka sadas lääkäri. Väkivaltainen käytös oli tavallisempaa päivystyksessä, kohdistui useammin naisiin ja alle 35 v lääkäreihin. Erityisesti sitä tavattiin mielenterveystoimistoissa. Henkistä väkivalta puolestaan oli kokenut jossain vaiheessa työuraansa 20 % lääkäreistä. Heistä suurin osa (15 %) oli kokenut henkistä väkivaltaa työtovereiden taholta.

Varsinaisen fyysisen väkivallan aiheuttaman vamman lisäksi jatkuvan väkivallan uhka lisää stressiä ja se on mahdollisesti yhteydessä lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin. Väkivallan uhkan selvänä vaarana kokeminen näyttäisi tutkimusten valossa kuitenkin vähentyneen vuodesta 1997 (8 %) vuoteen 2006 (4 %) erityisesti terveyskeskuksissa (14 %:sta 8 %:iin, ikä- ja sukupuolivakioitu -%).

Sairauksien tartuntavaara

Perinteisenä lääkärin työn terveydellisenä riskinä voidaan pitää sairauksien tartuntavaara. Tutkimustietoa mahdollisesta lisääntyneestä sairastavuudesta esim. tavallisiin infektiotauteihin avohoidon lääkäreiden keskuudessa ei ole. Tuberkuloositapauksia esiintyy harvakseltaan lähinnä patologeilla ja oikeuslääkäreillä. Neulapistotapaturmat ovat suhteellisen yleisiä operatiivisilla aloilla. 1997 kyselyssä kirurgeista 86 % ja gynekologeista 72 % ilmoitti edeltäneenä vuonna ainakin yhden neulanpistotapaturman. Yli viisi neulanpistotapaturmaa oli ollut yli kolmanneksella kirurgeista ja joka viidennellä gynekologilla. Neulanpistotapaturmista aiheutuvat ammattitaudit (hepatiitti, HIV-infektio) ovat kuitenkin Suomessa epätodennäköisiä. Työterveyslaitoksen Ammattitaudit - ja ammattitautiepäilyt -tilastojulkaisuissa vuosilta 2005 ja 2006 ei ole tilastoitu ainoatakaan virushepatiitti- tai HIV-infektiota koko työvoimassa eikä lääkäreitä omana ammattiryhmänä ole ylipäätään tilastossa esitetty. Sairauksien tartuntavaaran kokeminen selvänä vaarana työssä väheni vuodesta 1997 (15 %) vuoteen 2006 (10 %).

Muiden vaarojen aiheuttamat terveydelliset riskit

Joissakin lääkärin töissä altistutaan erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttaville tekijöille ja altisteille (mm. anestesiakaasut, säteily, syöpäsairauden vaaraa aiheuttavat kemikaalit, yötyö). Näiden vaaratekijöiden aiheuttama terveysriski on lääkäreillä samanlainen kuin muillakin vastaavassa työssä altistuvien työntekijöiden riski. Sairastumisriski näiden altisteiden aiheuttamiin sairauksiin lienee kuitenkin pieni asianmukaisia työhygieenisiä varotoimia ja työskentelytapoja noudatettaessa. Esimerkiksi ionisoivalle säteilylle altistuneilla lääkäreillä ei suomalaisessa 30 vuoden kohorttitutkimuksessa voitu osoittaa suurentunutta syöpäsairastavuutta.

Käsi-ihottumaan sairastumisen selvänä vaarana koki noin joka kymmenes lääkäri vuonna 1997, mutta vuonna 2006 enää noin 6 %. Mahdollisesti vaaratekijöiden väheneminen (mm. latex- hanskoista luopuminen) selittää osan tästä muutoksesta.

Noin 6 % lääkäreistä koki myös kulumasairauteen- tai rasitusvammaan sairastumisen selvänä vaarana omassa työssään. Tässä ei tapahtunut muutosta vuosien 1997 ja 2006 välillä. Yleisintä tämä oli operatiivisilla aloilla.

Vuoden 1997 kyselyn tuloksia koetuista työn terveysvaaroista verrattiin myös muihin ylempiin toimihenkilöihin. Vakava työuupumus, sairauksien tartuntavaara, väkivallan kohteeksi joutumisen vaara ja käsi-ihottumaan sairastumisvaara osoittautuivat kaikki merkittävästi (x 1,5-4) useammin selvänä koetuksi vaaraksi lääkärin työssä. Sen sijaan eroa ei ollut koetussa kulumasairauteen/rasitusvammaan sairastumisen vaarassa.

Yhtenä vaaratekijänä suurella osalla lääkäreitä voidaan pitää myös kosteusvaurioista aiheutuvia sisäilmaongelmia suuressa osassa sairaala- ja terveyskeskuskiinteistöistä. Vuoden 1997 kyselyssä 14 % lääkäreistä työskenteli työpaikalla, jossa esiintyi homeen tai maakellarin hajua tai siellä oli todettu homevaurioita. Oletettavaa on, etteivät lääkärit tässäkään suhteessa poikkea muista kyseisissä tiloissa työskentelevistä ja terveydellinen riski on samaa suuruusluokkaa.

Työhön liittyvien terveydellisten riskien hallinta

Perinteisesti on ajateltu, että lääkärin tärkein työväline on hänen oma persoonansa. Näin ollen henkilökohtaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen myös työn ulkopuolella ja riittävä elpyminen työn rasituksista olisivat keskeisiä lääkärin työhyvinvoinnin turvaavia tekijöitä. Näin varmasti onkin, mutta viimeaikaisissa tutkimuksissa myös organisatoriset, johtamiseen, osaamiseen ja työjärjestelyihin liittyvät tekijät ovat nousseet keskeisiksi lääkärien työhyvinvointia selittäviksi tekijöiksi. Henkisen kuormituksen aiheuttaman terveydellisen riskin hallinnassa näitä tekijöitä ei voida jättää huomiotta.

Työolosuhteiden terveellisyydestä ja turvallisuudesta vastaa työnantaja. Palkkatyösuhteessa toimivat lääkärit kuuluvat lakisääteisesti työterveyshuollon piiriin. Erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttaville tekijöille altistuvien lääkäreiden osalta oma työterveyshuolto tekee tarvittavat työpaikkaselvitykset ja huolehtii terveyden seurannasta lainsäädännön ja ohjeistuksen mukaisesti. Yksityisellä sektorilla ammatinharjoittajana toimivien lääkärien osalta työterveyspalvelujen järjestäminen on mahdollista mutta vapaaehtoista. Suositeltavaa olisi, että jokainen lääkäri tietäisi minkä tahon puoleen kääntyy työhön liittyvien terveydellisten kysymysten eteen tullessa.