Akuutista ja kasautuvasta univajeesta palautuminen

Miten univaje vaikuttaa elimistöömme?

Univajeen vaikutukset näkyvät ensimmäiseksi aivotoiminnan häiriöinä. Keskittymiskyky kärsii, muisti ja oppiminen häiriintyvät, virhesuoritukset kognitiivisissa tehtävissä kasvavat. Myös mieliala kärsii – depressiiviset piirteet korostuvat. Mutta jo lyhytkestoisissakin akuutin univajeen kokeissa nähdään muutoksia muunkin kehon fysiologiassa: sydämen syke kiihtyy ja verenpaine kasvaa viitaten autonomisen hermoston toiminnan häiriintymiseen.

Immuunijärjestelmän toiminnan muutokset ovat univajeessa moninaiset: proinflammatoristen sytokiinien määrä lisääntyy, c-reaktiivinen proteiini (CRP) kohoaa ja valkosolujen määrissä nähdään muutoksia. Erityisesti osittaisen, kasautuvan univajeen tutkimuksissa nähdään tämän lisäksi muutoksia myös sokeriaineenvaihdunnassa: aterian jälkeen vereen erittyy normaalia enemmän insuliinia merkkinä siitä, että insuliinin teho on heikentynyt. Tilaa kutsutaan insuliiniresistenssiksi, ja se on tyypin 2 diabeteksen esiaste.

Ottaen huomioon, että kokeissa käytetään nuoria, terveitä miehiä, ja ainoa mitä heille tehdään, on unen rajoittaminen neljään tuntiin yössä kahdeksan sijasta yhden viikon ajan, muutoksia voidaan pitää dramaattisina. Kiinnostavaa onkin, kuinka nopeasti nämä muutokset palautuvat, sillä käytännön elämässä osittainen, kasautuva univaje toteutuu monilla työikäisillä: viikon aikana kertyy univajetta, joka yritetään poistaa nukkumalla enemmän viikonloppuna. Mutta onko viikonlopun kahdessa yössä tarpeeksi aikaa toipua työviikon univajeesta?

Viikonlopun korvausuni ei välttämättä palauta elimistöä

Akuutista univajeesta palautuminen tapahtuu suhteellisen nopeasti, varsinkin jos on valvottu ainoastaan yksi yö. Jo ensimmäisen univajeen jälkeisen yön aikana aivojen suorituskyky lähentelee normaalia. Huono uutinen sen sijaan on, että juuri osittaisesta, pitkäaikaisesta ja kasautuvasta univajeesta toipumiseen kaksi päivää ei riitä. Omat kokeemme osoittavat, että aivojen suorituskyky palautuu suurelta osin jo yhden yön korvausunen jälkeen, ja lähes täysin kahden yön jälkeen, mutta monet kehon toiminnot tarvitsevat enemmän kuin kaksi yötä palautukseen ennen valvejaksoa mitatulle perustasolle. Erityisen huolestuttavalta näyttää, että autonomisen hermoston toiminta (sydämen syke jää korkealle), immuunijärjestelmän monet indikaattorit, mukaan lukien CRP jäävät koholle. Myöskään sokeriaineenvaihdunta ei palaudu normaalitasolle kahden yön korvausunen jälkeen.

Jos ajatellaan tilannetta univajeisen työntekijän kannalta, tämä merkitsee sitä, että hän tuntee olonsa suhteellisen toipuneeksi viikonlopun univajeen kiinnioton jälkeen, mutta kehon fysiologia ei kuitenkaan ole palautunut normaaliksi, ja hän aloittaa viikon terveytensä kannalta haavoittuvaisempana kuin edellisen viikon. Yksi mielenkiintoinen tutkimuksessa havaittu seikka on se, että yksilölliset erot toipumisnopeudessa olivat erittäin suuret.

Uusi australialainen tutkimus osoitti, että unen määrä myös pitkällä tähtäimellä säätelee suorituskykyämme ja erityisesti kykyämme toipua univajeesta. Kokeessa tutkittiin henkilöitä, jotka olivat nukkuneet kymmenenä yönä "varastoon", eli 10 tuntia yössä ja verrattiin heitä 8 tuntia nukkuneisiin sen jälkeen, kun molemmat ryhmät oli altistettu osittaiselle, kasautuvalle univajeelle seitsemän päivän ajan. Henkilöt, jotka olivat nukkuneet varastoon, toipuivat huomattavasti nopeammin univajeesta kuin ne, jotka olivat nukkuneet tavallisesti ennen koetta. Tämä merkitsee sitä, että kasautuva univaje johtaa kierteeseen, jossa univaje kasautuu samalla kun siitä toipuminen pitkittyy ja vaikeutuu. Tutkijat ehdottavat, että kyseessä saattaa olla aivojen adenosiinijärjestelmän tuottama muutos. Adenosiini on hermosolujen toimintaa hillitsevä ja unta suosiva molekyyli, jonka pitoisuus kasvaa valveen, erityisesti univajeen aikana. Adenosiinipitoisuuden kasvaminen lisää siis unisuutta, mutta myös adenosiinireseptorien määrää. Tämä merkitsee sitä, että samalla adenosiinin määrällä on suuremmat vaikutukset kuin ennen. Reseptorien määrän kasvu merkitsee myös vaikutuksen keston pitenemistä. Näin ollen pitkittynyt kasautuva univaje johtaa sekä uneliaisuuden lisääntymisen että siitä toipumisen hidastumisen noidankehään.

Mitä emme vielä tiedä?

Onko olemassa turvallisia rajoja sille kuinka paljon univajetta voidaan kerryttää? Voidaanko unesta nipistää vaikkapa 20 minuuttia vuorokaudessa ilman, että siitä seuraa univajeen kertyminen? Tällä hetkellä emme tiedä vastausta. Varmasti voimme sanoa, että unen määrän vähentäminen puoleen sen tarpeesta aiheuttaa merkittäviä haittavaikutuksia jo viikon kuluessa, eikä niistä toivuta kahden yön korvausunen aikana.