Uni ja ikääntyminen

Ikääntymiseen liittyvät muutokset unessa voivat aiheutua sosiaalisten tekijöiden, fysiologisten vuorokausirytmien, unen homeostaattisen säätelyn tai suoraan unta tuottavien ja ylläpitävien fysiologisten mekanismien muutoksista.

Muutokset unen rakenteessa

Uni on varhaiseen aikuisikään ehdittäessä kypsynyt aikuisille ominaiseen muotoonsa, jossa se koostuu NREM (non-rapid eye movement) ja REM (rapid eye movement) unesta. NREM unessa erotellaan erikseen vaiheet S1, S2 ja hidasaaltoinen (SWS) uni. NREM uni muodostaa noin 75-80 % unen kokonaisajasta. S1 unta on noin 3-8 %, S2 unta noin 45-55 % ja SWS unta noin 15-20 %. Tämän jälkeen, noin 40-50 ikävuoden paikkeilla unen rakenteessa alkaa tapahtua muutoksia, jotka voidaan havaita unilaboratoriossa tehdyn rekisteröinnin (polysomnografian) avulla. Unen kokonaismäärä vähenee, mutta vain verrattain vähän. Yöllisten heräilyjen määrä kasvaa, minkä myötä unen tehokkuus (unen osuus koko vuoteessa vietetystä ajasta) pienenee. Suurin muutos on varsinkin miehillä todettava syvän hidasaaltoisen (SWS) unen suhteellisen osuuden väheneminen. Ilmeisesti myös unisukkuloiden (engl. sleep spindels) määrä ja intensiteetti kevyen unen (S2) aikana vähenevät. Vastaavasti pinnallisen unen (S1) osuus kasvaa. Tämä johtaa myös heräämiskynnyksen alentumiseen. Näiden muutosten voidaan ajatella heijastavan aivojen aineenvaihdunnan tasossa ikääntymisen myötä tapahtuvia muutoksia. Nuorilla korkea aineenvaihdunnan taso laskee voimakkaasti nukkuessa, mikä ilmenee suurena syvän unen määränä.

Kun iän myötä ero valveen ja unen aikaisen aineenvaihdunnan tason välillä pienenee, unen rakenne pinnallistuu. Tämä lienee selitys myös sille, että suurimmat EEG-muutokset todetaan terveillä henkilöillä nuoruuden ja keski-iän välillä. Keski-iän jälkeen muutosvauhti unen EEG-rakenteessa hidastuu. Kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen unen rakenne pysyy hitaan unen osalta melko lailla samanlaisena. Vilke- eli REM-unen suhteellinen osuus pienenee myös jonkin verran iän myötä, vaikka myös REM-unen määrää pidetäänkin verrattain vakioisena aikuistumisen jälkeen. REM-unen sijoittumisessa kuitenkin tapahtuu muutoksia. REM-unen alku aikaistuu nukahtamishetkestä laskien. Myös REM-unelle ominaisten nopeiden silmänliikkeiden tiheyden on havaittu laskevan normaalin vanhenemisen aikana.

On kiinnostavaa, että nopeiden silmänliikkeiden tiheys on myös varsin pysyvä yksilöllinen piirre. Siinä tapahtuvien muutosten voidaan olettaa heijastavan keskushermostossa tapahtuvia pysyviä muutoksia. Onkin pohdittu, heijastavatko unen rakenteessa tapahtuvat muutokset ikääntymisen aiheuttamaa vähittäistä aivotoimintojen heikkenemistä eli voidaanko onnistunutta vanhenemista, jossa kognitiivinen toimintakyky säilyy, ennustaa unen rakennetta kuvaavilla suureilla. Kuitenkin normaalia vanhenemista koskevat löydökset, jotka osoittaisivat unen rakenteen erityispiirteiden ennustavan kognitiivisen toimintakyvyn tulevaa heikentymistä, ovat verrattain vähäisiä ja osin ristiriitaisia. Löydökset viittaavat kuitenkin mahdolliseen REM-unen ennustavaan merkitykseen. Jo dementoituneiden tai kognitiiviselta toimintakyvyltään heikentyneiden henkilöiden kohdalla tilanne on toinen. Heidän unen rakenteensa on voimakkaasti häiriintynyt. Myös masennuksen yhteydessä REM-unen alkaminen nopeutuu nukahtamishetkestä laskien ja REM-vaihe saattaa vilkastua, jolloin nopeiden silmänliikkeiden määrä aikayksikköä kohden kasvaa.

Muutokset unen laadussa

Unen laadussa eli sen koetssa tyydyttävyydessä tapahtuvat muutokset ovat ikääntyvillä hyvin yleisiä. Eri tutkimuksissa yli 65 -vuotiaista 28–40 % raportoi usein esiintyvistä erilaisista unettomuusoireista kuten nukahtamisvaikeuksista, yöllisistä heräilyistä ja liian aikaisista aamuheräämisistä. Nämä oireet ovat usein verrattain pysyviä. Kuitenkin ylivoimaisesti suurimman osan unen laadun heikkenemisestä ikääntyvillä henkilöillä selittävät erilaiset psyykkiset ja somaattiset sairaudet ja vaivat. Terveeseen vanhenemiseen liittyvä unen laadun heikkeneminen on tutkimusten mukaan verrattain vähäistä.

Koetut unioireet, unettomuus ja itse ilmoitettu unen pituus (sekä keskimääräistä lyhyempi että varsinkin keskimääräistä selvästi pidempi uni) ovat yhteydessä ikääntyvässä väestön osassa heikentyneeseen kognitiiviseen suorituskykyyn. Koettujen unioireiden on myös raportoitu ennustavan keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla tulevaa kognitiivista heikentymistä. Miksi näin on, ei ole tarkasti tiedossa. On mahdollista, että koetut unioireet kertovat unen heikentyneestä kyvystä ylläpitää aivojen normaalia toimintakykyä, mikä sitten ilmenee myöhempänä kognitiivisen toimintakyvyn laskuna. Toisaalta on mahdollista, että koetut unioireet ennakoivat tulevaa masennusta, mikä puolestaan johtaa kognitiiviseen heikkenemiseen. Joka tapauksessa ikääntyvän potilaan seurannassa unen laatuun ja siinä tapahtuviin muutoksiin on hyvä kiinnittää huomiota.

Muutokset unen säätelyssä

Uni on homeostaattisesti säädelty funktio. Unta edeltävän valveen määrä ja laatu vaikuttavat siihen, kuinka suuri unen tarve tai nukahtamisalttius henkilöllä on. Kyse ei siis ole pelkästään valveen määrästä, vaan siitä, kuinka voimakas aivojen aineenvaihdunta (kuormitus) valveenaikana on ollut. Mitä aktiivisemmin aivot valveilla ovat toimineet, sitä enemmän ne tarvitsevat unta. Yksi selitys ikääntymiseen liittyvien muutosten synnylle unessa voikin olla vanhenevan ihmisen aivojen päiväaikaisen aineenvaihdunnan tason eli käytännössä toiminnan intensiteetin heikkeneminen. Aktiivinen elämäntapa toimiikin unen laatua ylläpitävänä tekijänä. Myös fyysinen liikunta auttaa tähän, koska se stabiloi kehon lämpötilarytmiä. Lisäksi kehon lämpötilan noustessa myös aivojen lämpötila ja sen myötä aineenvaihdunnan taso nousevat.

Toisaalta edelleen käydään kiistaa siitä, voidaanko normaaliin ikääntymiseen liittää unen tarpeen väheneminen eli homeostaattisessa säätelyssä tapahtuva muutos. On viitteitä siitä, että ikääntyneiden nukahtamisnopeus päiväaikaisessa nukahdusaikatestissä saattaa olla hidastunut verrattuna nuoriin. Toisin sanoen he näyttäisivät olevan virkeämpiä kuin nuoret. Kuitenkaan ei ole varmuutta siitä, mistä tämä johtuisi. Yksi selitys löydökselle on se, että ikääntyneillä on korkeampi hermostollinen aktivaatiotaso. Toisaalta kysymys voi olla myös siitä, että ikääntyneillä on vähäisempi unen tarve. Viimeistä vaihtoehtoa vastaan puhuu kuitenkin se, että alle 40-vuotiailla henkilöillä tehdyssä tutkimuksessa todettiin iältään vanhempien vireyden laskevan uniriistokokeessa nopeammin kuin nuorempien. Toisin sanoen, alle 40-vuotiaiden ryhmässä vanhemmasta päästä oleville henkilöille näyttäisi kertyvän valvottaessa nopeammin "univelkaa" kuin nuoremmille. Tämä havainto ei viittaa siihen, että ikäännyttäessä unen tarve vähenisi.

Homeostaattisen säätelyn lisäksi biologisen kellon tahdittama sirkadiaaninen rytmi säätelee voimakkaasti unta. Vuorokauden aika säätelee nukahtamisen ja heräämisen helppoutta sekä osittain unen kestoa. Uneliaimmillaan ihminen on aamuyöstä, jolloin hän myös helpoiten nukahtaa. Toinen unelias vaihe sijoittuu iltapäivään, jolloin monet myös ottavat päivätorkkuja. Ikääntymiseen liittyvät tekijät näyttäisivät aiheuttavan vuorokausirytmien epätahdistumista. Suprakiasmaattisessa tumakkeessa sijaitsevassa keskuskellossa tapahtuu myös toiminnan heikkenemistä ikääntymisen myötä. Tämän johtaa vuorokausirytmien vähittäiseen latistumiseen sekä niiden varhaistumiseen. Unen säätelyyn tämä vaikuttaa siten, että ikääntyvän ihmisen uni pinnallistuu ja uni-valverytmi siirtyy aamuvirkun ja iltatorkun suuntaan. Heräämiset aamuisin aikaistuvat ja halu mennä nukkumaan aikaisemmin illalla kasvaa. Ikääntymisen aiheuttamiin muutoksiin vuorokausirytmissä voidaan vaikuttaa paitsi aktiivisella elämäntavalla, myös huolehtimalla oikein ajoitetun ja riittävän auringonvalon tai keinotekoisen kirkasvalon saannista.

Suorituskyvyssä tapahtuvat uneen liittyvät muutokset

Unella katsotaan olevan keskeinen tehtävä aivojen normaalin toimintakyvyn ylläpitäjänä. Uni ja sen häiriöt tai puute vaikuttavatkin kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueisiin. Tällaisia ovat mm. muisti, psykomotorinen oppiminen, korkeammat ns. toiminnan ohjaukseen liittyvät toiminnot (mm. ongelmanratkaisu, päätöksenteko, toiminnan joustava mukauttaminen muuttuviin oloihin jne.). Ikääntymisellä katsotaan olevan merkittävä vaikutus siihen kuinka suuresti psyykkinen toiminta- ja suorituskyky heikkenee unen puutteen seurauksena. Ikä myös näyttäisi voimistavan yksilöllisiä eroja tässä suhteessa. On esimerkiksi havaittu, että jo verrattain nuorilla (30-40-vuotiailla) aikuisilla unen puute johtaa perustelemattoman (haitallisen) riskinoton lisääntymiseen voimakkaammin kuin heitä nuoremmilla henkilöillä.

Aivojen etuotsalohkojen katsotaan osallistuvan keskeisellä tavalla ns. korkeimpien psyykkisten funktioiden (toiminnan ohjauksen) toteuttamiseen. Aivojen etuotsalohkojen katsotaan myös herkistyvän iän myötä unen puutteen haitallisille vaikutuksille. Niiden toiminta heikkenee unen puutteen seurauksena ikääntyvillä voimakkaammin kuin nuoremmilla. Ikääntymisen ja unen puutteen yhteisvaikutus näkyykin herkemmin juuri toiminnan ohjauksen alaisissa tehtävissä kuin yksinkertaisissa psykomotorisissa suorituksissa kuten tavallinen reaktioaikatehtävä. Yksinkertaisimmissa tehtävissä ikääntyminen saattaa suorastaan suojata unen puutteen vaikutuksilta. Päinvastoin kuin objektiivisesti mitatussa suorituksessa, iällä ei näyttäisi olevan suurtakaan vaikutusta siihen, miten ihminen kokee unen puutteen vaikutuksen vireyteensä. Toisaalta ikääntyvän henkilön päiväväsymys voi kertoa unen laadun heikentymisestä. Lisäksi on viitteitä siitä, että tällainen päiväväsymys ennustaa kognitiivista heikkenemistä.

On epäselvää, vaikuttaako ikä suoraan niihin fysiologisiin muutoksiin, joita unen puutteesta seuraa. Psyykkisessä toimintakyvyssä unen puutteen seurauksena ilmenevien muutosten ikäriippuvuus voi ilmentää myös sitä, että iän myötä karttunut kokemus ja tottumus unen puutteen seurauksista muovaavat suoritustasoa. Unen muutoksiin liittyy myös fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä. Unihäiriöt näyttäisivät lisäävän erityisesti kaatumisvaaraa ja sitä kautta luunmurtumien riskiä.

Vaikka ikääntymiseen ja unen välisiin yhteyksiin liittyykin vielä paljon tuntemattomia tekijöitä, on selvää, että kyky nukahtaa ja nukkua heikkenee vanhetessa. Tämä on kuitenkin vahvemmin yhteydessä psyykkisiin ja somaattisiin sairauksiin ja vaivoihin kuin ikääntymiseen sinänsä. Unella on laajat yhteydet vanhenevan henkilön terveydentilaan ja toimintakykyyn. Vanhenevan väestön uniongelmiin tulisikin kiinnittää entistä suurempaa huomiota.