Unet työnohjauksen ja potilastyön apuna

Poisoppiminen

Unien olemus

Kukaan ei tiedä mitä unet pohjimmiltaan ovat, kuten emme tiedä sitäkään, mitä on koko elämämme, jonka kaikkia värejä ne ilmentävät. Ne ovat taideteoksia, eivät patologisia ilmiöitä. Ne ovat elämää ylläpitäviä somaattisia homeostaattisia järjestelmiä vastaavia tasapainottavia psyykkisiä prosesseja. Ne ovat koko elämää eikä vain seksuaalisuutta ilmentäviä, taideluomuksista nerokkaimpia, aidoimpia ja rehellisimpiä. Niiden viatonta viisautta eivät päivätajunnan keisarin uudet vaatteet harhauta.

Elämämme on täynnä tilanteita, joihin ei ole selkeää ratkaisua olemassa. Ne synnyttävät meissä tunnejännitteitä, joista ne tunteet jotka eivät päivän aikana ole ehtineet purkautua, pukeutuvat yöllä eläviksi unikuviksi. Niihin tutustumalla voimme avata unet takaisin tunteiksi, joita läpielämällä ymmärrämme paremmin itseämme, rajoituksiamme ja mahdollisuuksiamme, myös lääkärirooliamme ja suhdettamme potilaisiimme.

Unien ymmärtämisen esteitä

Tuskinpa kukaan ei olisi ollut ainakin salaa unien merkityksestä kiinnostunut, mutta ymmärtämisen esteet alkavat jo teknisen kulttuurimme perusarvoista, joihin eivät unien tutkimiset kuulu. Psykoanalyysin vuosisatainen vaikutus on istuttanut meihin pelon tutkia uniamme ilman psykoanalyytikkoa. Tavanomaiset arkisyytkin estävät: en ehdi, jaksa, viitsi tutustua ilmiöihin, joista en tiedä onko niillä ylipäänsä mitään arvoa, ja jos on, niin ei ainakaan arkityössäni. Kollegatkin varmaan vinoilisivat, jos unista kiinnostuisin.

Niinpä lääkärikunnan unitietous rajoittuukin käytännössä vain nukkumiseen ja unennäön ulkoisesti havaittavien muutosten mittaamiseen. Psykiatrit ovat joskus joutuneet selaamaan pari sivua Freudin unikäsityksiä, mutta siihen se on sitten melkein kaikilla jäänytkin. Käytäntöön soveltuvaa unientutkimusmenetelmää ei Freudin perinnön suunnalta löydä etsijän kohdatessa vain epärealistisia vuosikausien koulutusvaatimuksia ja pelotteluja unien vaarallisuudesta.

Unet ryhmätyönohjauksen apuna

Työnohjaus voidaan jakaa konkreettisia ja käytännöllisiä kysymyksiä käsitteleviin instrumentaalisiin ja ohjattavien persoonaan liittyviin emotionaalisiin työnohjausmuotoihin. Edellisen kategorian työnohjausta löytyy ylimäärin, jälkimmäisen ei juuri lainkaan, vaikka juuri siihen sisältyvät lääkärinä olemisen tärkeimmät tekijät teknisen ammattitaidon lisänä. Uniryhmätyönohjaus on pelkästään jälkimmäistä muotoa.

1980-luvun alusta aloitin uniryhmäohjauksen puoliavoimissa ryhmissä Lapissa Muurolan sairaalan psykiatriselle henkilökunnalle, sittemmin Göteborgissa työvoimatoimistojen psykiatrisiin asiakkaisiin erikoistuneille ryhmille, ja 90-luvun lopulta Jorvin sairaalassa, osin myös somaattisille työyksiköille, nykyään psykiatrisen henkilökunnan kaikille ammattiryhmille aiemmasta unienselvittelykokemuksesta riippumatta, viime vuosina joka toinen viikko kokoontuville kahdelle 6-9 hengen pienryhmälle. Näiden ryhmien lisäksi olen ohjannut satoja mitä erilaisimpia ryhmiä psykiatrian ulkopuolella.

Näiden liki 30 vuoden aikana olen todennut psykiatrian emeritusprofessori Montague Ullmanin 70-luvun alussa Ruotsissa kehittämän uniryhmäprosessin käytännössä ainoaksi sopivaksi opetus- ja työnohjausmuodoksi, joka soveltuu käytettäväksi missä tahansa, koska se ei sisällä teoriaa unien sisällöstä, ei patologisoi eikä psykiatrisoi eikä sen hedelmälliseen käyttöön tarvita yhtään Freudin eikä kenenkään muunkaan uniauktoriteetin ja uniteorian tuntemusta, vaan ainoastaan antaumuksellista eläytymistä uneen. Se on omakohtaisesta kokemuksesta noussutta ymmärrystä. Se palauttaa unet asiantuntijoilta niille, joille ne todella kuuluvat: unennäkijöille itselleen.

Ullmanin menetelmää edistävät Suomen Uniryhmäforum ja Ruotsissa vastaava Drömgruppsforum. Ne toimivat virallisen sairaanhoitojärjestelmän ulkopuolella, vaikka niihin kuuluukin monien eri ammattiryhmien lisäksi eri suuntausten psykoterapeutteja ja psykiatrian ammattilaisia.

Uniryhmäprosessi

Omakohtaisen elämyksen kautta uniin tutustuminen tapahtuu muutaman hengen pienryhmässä, 6-8 on sopivin ryhmäkoko. Yhden unen läpikäynti kestää noin kaksi tuntia. Se sisältää kahdeksan eri vaihetta, joiden aikana yhden osanottajan kertoma oma, mieluiten tuore ja lyhyt uni käydään erittäin monipuolisesti läpi ryhmän voimin siihen eläytyen - mutta ei tulkiten. Tulkinnalla tarkoitan luuloa siitä, että jonkin teorian avulla voisi ymmärtää mitä toisen uni todella tarkoittaa. Mitään metapsykologisia teorioita ei tarvita. Unennäkijä on ainoa joka unensa voi ymmärtää, ja koko ryhmän toiminta tähtää vain siihen, että vastaus löydetään unennäkijän itsensä sisältä eikä mistään välitöntä eläytymistä haittaavasta ulkopuolisesta lähteestä.

Ryhmä antaa intensiivisen uneen eläytymisensä kautta valtavan määrän virikkeitä unennäkijälle ollen erityisen tarkka siitä, että itse kunkin uneen eläytymisestä seuranneita ajatuksia ja tunteita ei minkään paremmintietävyyden luulon kautta tuputeta unennäkijälle, vaan havainnoidaan tarkkaan, koskettaako mikään näistä tuotoksista unennäkijää.

Ryhmäprosessiin on sisäänrakennettu lukuisia turvallisuustekijöitä (safety factors) sekä unen ymmärtämistä edistäviä tekijöitä (discovery factors), joiden tarkkaa tasapainoa tarvitaan, jotta ryhmä kuulisi unen oman kielen eikä jäisi ylimitoitettuun luuloon omien käsitystensä osuvuudesta. Unennäkijän kokonaisvaltainen ruumiillinen sävähdys; "kolahdus", ahaa-elämys on unen aukeamisen ainoa kriteeri, ei nerokkainkaan looginen, silti kylmäksi jättävä tulkinta.

Prosessista löytyy runsaasti myös netin kautta lisätietoa (katso kirjallisuusviitteet).

Uniymmärryksen soveltaminen arjen työhön

Täyspitkä ryhmäprosessi sopii parhaiten henkilökunnan työnohjaukseen. Se sopii kaikille ammattiryhmille. Pienetkin unisirpaleet, niiden ilmiasusta riippumatta, valaisevat hologrammin tavoin unennäkijän koko elämää sisältäen myös hänen suhtautumisensa työhönsä, siksi kaikki unet ovat työnohjaukseen soveliaita. Unennäkijän lisäksi unesta oppii koko ryhmä niitä ihmisenä olemisen yhteisiä ydinkysymyksiä, joita jokainen on omalla tavallaan elämänsä varrella joutunut kohtaamaan. Prosessissa koettujen omakohtaisten elämysten kautta vähenee kulttuuristamme meihin tarttunut tietämisen pakko ylipäätään, eikä unienkaan suhteen tarvitse enää leikkiä paremmin tietävää ammattimiestä vaikka unennäkijä, olipa hän potilas tai kollega tai kuka muu tahansa, yrittäisi häntä siihen houkuttaa "kun olet noita unia oikein opiskellutkin". Unta voi silloin lähestyä kuin jännittävää salapoliisitehtävää unennäkijän kanssa rinta rinnan yhdessä sitä tutkien eikä enää uniymmärrystä jäykistävästä ammattilaisroolista käsin. Silloin unesta tulee yhteinen seikkailu aina uusiin visioihin, joita itse elämä on luonut. Silloin tylsä vastaanottohuone saa hetkeksi häipyä tajunnasta kun yhdessä purjehditaan hetken kohti elämän ydinkysymyksiä, joita eivät mitkään luokittelut ja teoriat voi vangita.

Vallankin vanhemmat kollegat tuntevat Michael Balintin lääkäreille luoman ryhmätyönohjausmenetelmän, jossa yksi kollegoista esittelee muille potilastapauksen, johon kaikki sitten eläytyvät. Se muistuttaa hiukan uniryhmäprosessia jälkimmäisen ollessa kuitenkin paljon tarkemmin strukturoitu ja tarkemmin osanottajia suojeleva. Myös mentorointi on parhaimmillaan uniryhmätyönohjauksen kaltaista yhteistä ammatillisen todellisuuden eläytyvää tutkimusta. Unet ulottuvat kuitenkin vielä sitäkin pidemmälle.

Eihän tuohon mikään aika riitä...?

Uniryhmäkokemusten pohjalta on helpompi aloittaa unien hyödyntäminen mitä erilaisimmissa tilanteissa. Työnohjaus on henkilökuntaa varten, mutta työterveyslääkärillä ei aika riitä istua kahta tuntia potilaansa kanssa unia miettimässä. Kun on nähnyt unien luonteen ja löytänyt rentoutuneen pakottoman tavan lähestyä niitä, voi hyödyntää jokaisen spontaanisti tarjoutuvan minuutinkin jos vastaanottoaikaa on vielä jäljellä. Jos resepti pitää vielä kirjoittaa, niin tärkeimmät asiat tietysti ensin, ja uni voi sillä kertaa jäädä kertomatta. Mutta ehkä toisella kerralla jää enemmän aikaa, miksipä ei silloin kuuntelisi toisen ehkä spontaanisti kertomaa unta ja jos aikaa vielä riittää, pyytää kertomaan siitä lisää, tarkentamaan sen yksityiskohtia?

Näin pienestä alusta alkaen voi uneen tutustuminen alkaa. Jos aikaa riittää, niin kehotus kertoa lisää unesta syventää siihen keskittymistä, ja pienestä kiinnostuksen osoituksesta saattaa unen siemen lähteä kasvamaan potilaan ja kollegamme mielissä. Mitään ei tarvitse tulkita, mitään ei tarvitse tietää, vaan astua toisen avaamasta uniportista sisään ja pyytää kuvaamaan lisää unen yksityiskohtia. Vaikka kumpikaan, niin kertoja kuin kuuntelijakaan ei vielä tajuaisi unen sanomaa sen enempää, on unen ilmapiiri jo sen kertomisen kautta hiukan vahvistunut ja unennäkijän sisäisin, aidoin sieluntila on jo piirun lähempänä tajunnan pintaa, ja ymmärryksen syvenemisen todennäköisyys potilaan tilanteesta on jo väistämättä lisääntynyt, ja unikuva tai pari saattaa äkillisesti avata kokonaisvaltaisemman näkymän potilaaseen, jonka kautta potilassuhde tiivistyy hedelmällisemmäksi, ja jatkohoidon suunnittelu astetta helpommaksi.

Näin helposti ja pienestä idusta ja pienellä ajalla voi aloittaa unien tutkimisen. Näin yksinkertaista se on kun on ensin nähnyt unien avautuvan täyspitkissä ryhmäprosesseissa. Umpihankeenkin on tottumattoman toki mahdollista hiihtää, ja niin ovat jotkut tehneetkin ilman ryhmien apua vain kirjallisuuteen ensin tutustumalla, mutta pelkkä lukutie on pitkä ja käytännön työhön soveltumattomille Freudin perintöhaarautumien poluille eksymisen vaara suuri.

Kuuntelemisen taito elämän rikastajana

Unien ymmärtämisestä saatava hyöty on ammatillisia sovellutuksia laajempi. Mitä enemmän olemme nähneet unien aukeavan yhteisen ihmisyyden ytimeen, sitä enemmän näemme elämän itsensä synnyttämien kuvien elävän tunnevoiman, koemme yhteisen ihmisyyden tilan, näemme unien sellaisen tarkkuuden, johon päivätajunta ei yllä, ja sitä enemmän ymmärrämme samojen tunnevoimien vaikuttavan myös päivällä, jolloin emme pysty päiväaistien kohinan seasta kuuntelemaan tarkasti mitä tunnevirtoja meissä liikkuu joka hetki niin yksinämme kuin toisten seurassa ollessamme. Elämämme onnellisuus ja toistemme kanssa pärjääminen on paljon suuremmassa mitassa riippuvainen tunteistamme kuin järkeilyistämme.

Kun uniryhmissä olemme nähneet unien aukeavan aivan toiseen suuntaan kuin mitä paremmintietävyyden luulossamme oletimme, tulemme erehtyväisyytemme syvemmän ymmärtämisen kautta herkemmiksi kuuntelemaan toisiamme, löytämään sellaisia uusia puolia itsestämme ja toisistamme, jotka ennen pysyivät piilossa niiden hautautuessa ennakko-olettamustemme alle, joita emme ole voineet muuttaa, koska kulttuuriimme ei ole rakentunut sellaisia tilanteita joissa voisimme pelkäämättä olla sitä mitä todella olemme ja rauhassa yhdessä tutkia ammatillisten naamioiden ja välitöntä ihmisyhteyttä vaikeuttavien muiden rooliemme takana piilevää itsemme todellisempaa olemusta. Vain erityistilanteissa kuten psykoterapioissa ja uniryhmissä – jotka eivät ole psykoterapiaa – se on mahdollista.

Uniryhmät eivät siten ole vain uniryhmiä vaan vaikutukseltaan laajempia. Itse asiassa unet ovat vain väline, toki hienoin sellainen, jonka avulla harjoitellaan tarkan kuuntelemisen kykyä, jonka herkistyminen hyödyttää meitä kaikissa tilanteissa, ei vain unista puhuttaessa. Uniryhmistä viemme maailmaan, niin ammatilliseen kuin yksityiseenkin, sitä henkistä pääomaa, herkän kuuntelemisen kykyä, josta hyödymme me ja meidän kauttamme myös potilaamme ja kanssaihmisemme.