Korvaava työ sairauspoissaolon vaihtoehtona

Mihin korvaavalla työllä pyritään?

Työsopimuslainsäädännössä ei ole korvaavaa työtä koskevaa säännöstä. Työsopimustasolla osapuolet ovat sidottuja tekemäänsä sopimukseen. Työntekijän velvollisuus on tehdä vain kyseisen sopimuksen mukaista työtä, jollei muusta sovita. Korvaavan työn käsite ja sitä koskevia menettelyjä on kirjattu ainakin kahteen voimassaolevaan työehtosopimukseen. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen liitto ry:n välisen työehtosopimuksen (30.6.2007 – 30.4.2010) 20 §:n mukaan:

Korvaava työ

Työntekijä ei välttämättä aina ole sairauden tai tapaturman vuoksi täysin työkyvytön. Työntekijälle saattaa olla mahdollista osoittaa jotakin muuta kuin hänen vakituista työtään, ns. korvaavaa työtä. Korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista ja mahdollisuuksien mukaan työntekijän normaaleja työtehtäviä vastaavaa. Tilanteesta riippuen aika voidaan hyödyntää myös työntekijän koulutukseen. Työntekijän työkyvyttömyyttä koskevassa lääkärintodistuksessa olisi suotavaa kuvata ne mahdolliset rajoitukset, jotka sairaus tai vamma työn tekemiselle aiheuttavat. Työnantajan päätös korvaavan työn osoittamisesta työntekijälle pitää perustua lääketieteellisesti perusteltuun kannanottoon. Korvaavan työn teettämisen tulee perustua työpaikalla yhdessä käsiteltyihin menettelytapasääntöihin ja konsultaatioon työterveyslääkärin kanssa. Ennen korvaavan työn aloittamista varataan työntekijälle mahdollisuus keskusteluun työterveyslääkärin kanssa. Tarkempaa ohjeistusta korvaavan työn teettämisestä löytyy liittojen kotisivuilta; www.teknologiateollisuus.fi ja www.metalliliitto.fi.

Saman sisältöinen on kuorma-autoalan sopimuksen (2008–2009) 22 §. Kyseisten työehtosopimusten mukaan korvaavan työn yhteydessä on keskeistä työn tarkoituksenmukaisuus sekä se, että se mahdollisuuksien mukaan vastaa työntekijän normaaleja työtehtäviä. Koska korvaavan työn ei tarvitse olla työntekijän normaalien työtehtävien mukaisia, on kyseisissä työehtosopimuksissa kiinnitetty erityistä huomiota korvaavasta työstä päättämisen menettelytapoihin.

Korvaavan työn yhdeksi piirteeksi on erityisesti palkansaajapuolen esityksissä mainittu sen vapaaehtoisuus ja perustuminen työntekijän ja työnantajan yhteiseen näkemykseen. Työnantaja ei voi tämän käsityksen mukaan edellyttää työntekijältä korvaavan työn tekemistä vastoin työntekijän tai työterveyshuollon kantaa. Toisaalta on myös lähdetty siitä, kuten em. työehtosopimuksessa, että korvaavan työn teettämisen tulee perustua työpaikalla yhdessä käsiteltyihin menettelytapasääntöihin ja konsultaatioon työterveyslääkärin kanssa. Tämän sopimuksen mukaan ennen korvaavan työn aloittamista tulee työntekijälle varata mahdollisuus keskusteluun työterveyslääkärin kanssa. Työnantajapuolen käsityksissä on vuorostaan lähdetty siitä, että työnantajalla on tällaisissa tilanteissa periaatteellinen oikeus edellyttää työntekijältä korvaavan työn tekemistä.

Mitä mahdollisuuksia korvaava työ antaa?

Korvaava työ ei ole uusi asia, vaan sitä on toteutettu jo vuosia paikallisesti, työpaikkakohtaisesti sopien. Lainsäädäntö, työehtosopimukset tai työsopimus eivät ole estäneet sen käyttöä, kunhan korvaavaa työtä on tarjottu työsopimuksen puitteissa. Mikäli korvaava työ menee työsopimuksen alan ulkopuolelle, sen tekeminen edellyttää sekä työnantajan että työntekijän suostumusta.

Oleellisimmat toiveet ja odotukset liittyvät siihen, mitä työpaikalla voidaan saavuttaa vajaakuntoisen työntekijän aikaisessa vaiheessa aloitetulla työkyvyn arvioinnilla. Hyvässä hengessä käytyjen keskustelujen voidaan olettaa parantavan työpaikan yhteistyötä ja -henkeä. Toisaalta työkyvyn heikentymään johtava prosessi on mahdollista tunnistaa aikaisessa vaiheessa, jolloin kuntouttavat toimenpiteet voidaan myös aloittaa aikaisemmin. Lisäksi kuntouttavat toimet on mahdollista hyvässä yhteistyössä suunnata nykyistä enemmän työpaikalla toteutettaviksi.

Onnistunut korvaavan työn prosessi voi paljastaa työstä uusia ja aikaisempaa parempia toimintatapoja sekä työntekijästä kykyjä ja taitoja, joiden hyödyntäminen on kaikille eduksi. Korvaava työ voi johtaa ammatilliseen kuntoutumiseen ilman varsinaista ammatillisen kuntoutuksen prosessia ja se tuo ammatilliselle kuntoutukselle tyypillisen aktiivisen työn muokkaamisen vaiheeseen, jossa työntekijän työ- ja toimintakyky eivät välttämättä vielä ole oleellisesti alentuneet. Tällöin hyvän lopputuloksen saavuttaminen on helpompaa kuin jos ongelmaan puututaan työkyvyn jo olennaisesti heikennyttyä.

Työntekijä hyötyy korvaavasta työstä monin tavoin. Ensinnäkin hän saa tilaisuuden aktiivisesti kehittää omaa työtään yhdessä työnantajan kanssa. Toisaalta korvaavasta työstä saa palkkaa, mikä on työkyvyttömyydestä saatavaa sosiaalietuutta parempi. Myös sairauspäivärahaoikeuden enimmäisaika ja työsuhteen päättämisedellytysten täyttyminen siirtyvät myöhemmäksi. Työsuhteen jatkuminen pitää lisäksi lakisääteisen tapaturmavakuutuksen voimassa, joten korvaavan työn aikaiset työtapaturmat ovat korvausten piirissä.

Mitä korvaava työ edellyttää?

Korvaavan työn käyttöönotto pitää voimassa olevien määräysten mukaan sopia etukäteen työnantajan ja työntekijöiden välisin neuvotteluin. Korvaavan työn osoittaa työntekijän esimies tai vastaava työnantajan edustaja työntekijää ja työterveyshuoltoa kuullen. Korvaavan työn osoittaminen edellyttää riittävää tiedon kulkua työnantajan, lähiesimiehen, työntekijän ja työterveyshuollon välillä käytännön järjestelyiden sujumiseksi ja hidastavien seikkojen karsimiseksi.

Korvaavan työn suunnittelu ja järjestäminen vaativat työnjohdolta riittävää tutustumista työntekijän kokonaistilanteeseen. Sairauden ja sen heikentämän työkyvyn huomioimisen lisäksi pitää korvaavan työn suunnittelussa arvioida työntekijän jaksaminen ja ammatillinen osaaminen.

Työolojen pitää mahdollistaa korvaava työ; ts. pitää olla työtä, työvälineitä, tiloja ym. työhön liittyvää, joita voidaan osoittaa työntekijälle. Mitä moninaisempia työpaikan eri työtehtävät ovat, sitä paremmat mahdollisuudet tähän ovat.

Oleellinen seikka on lähiesimiehen ja työntekijän aktiivinen ote, motivaatio ja osaaminen korvaavaan työhön. Työntekijän aktiivinen osallistuminen korvaavan työn määrittämiseen johtaa useasti kaikkien osapuolten edut huomioivaan lopputulokseen.

Työyhteisön toimivuus tulee varmistaa varautumalla korvaavaan työhön ennalta. Työterveyshuollon osalle kuuluu sen määrittäminen, onko työntekijä terveydentilansa suhteen sopiva, rajoituksin sopiva vai sopimaton valittuun korvaavaan työhön soveltaen samoja kriteereitä, mitä yleisesti käytetään työkykyarviossa mm. uuden työsuhteen alkaessa. Voidakseen perustella käsityksensä lääkärin tulee tuntea riittävän hyvin suunnitellun korvaavan työn sisältö. Näytön ja osapuolten oikeusturvan takaamiseksi kannanotto tulisi esittää kirjallisessa muodossa.

Korvaava työ voi lähteä liikkeelle työnantajan, työntekijän tai työterveyslääkärin aloitteesta. Jokainen tapa käynnistää prosessi edellyttää työsopimuksen toisen osapuolen suostumusta ja mukana oloa. Kukin niistä voi myös johtaa väärinkäsityksiin tai -käytöksiin. Työnantajasta lähtevä prosessi voidaan tulkita sairaiden henkilöiden työssä pitämiseksi tai tilastoitavien tapaturmapäivien vähentämiseksi. Työntekijälähtöinen toimintatapa voidaan ymmärtää tavaksi etsiä parempia tai helpompia töitä. Työterveyslääkärin näkökulmasta ongelmana voi olla se, että potilaat näkevät lääkärin painostavan heidät pysymään töissä.

Korvaavan työn suunnittelu ja toteutus alkavat optimaalisessa tilanteessa ennen kuin sairausloman tarvetta on syntynyt. Erityisesti työterveyshuollon tulee aktiivisesti puuttua työ- ja toimintakyvyn heikkenemiseen heti, kun on ilmeistä, että työntekijän tilanne tulee jossakin vaiheessa johtamaan työkykyongelmiin. Useimmiten korvaavaa työtä kuitenkin suunnitellaan ja toteutetaan vasta sairauspoissaolon vaihtoehtona – joko ennen sairauslomalle siirtymistä tai sairauspoissaolon loppupuolella helpottamaan ja nopeuttamaan työhön paluuta.

Korvaava työ voi olla muuta työtä kuin sitä, mitä työntekijä tavallisesti tekee. Korvaavassa työssä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse järjestää täysin uudenlaista työtä, vaan osa järjestelyistä voi tarkoittaa esimerkiksi entisen työn tekemistä uusissa olosuhteissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi putkiasentajan siirtämistä hankalissa työasennoissa tehtävästä ja osin pakkotahtisesta työstä vapaammassa järjestyksessä tehtävään työhön, jossa erilaisia putkia valmistetaan etukäteen varastoon työntekijän heikentyneelle työkyvylle sopivampaan tahtiin.

Millaisessa sairaudessa korvaava työ toimii parhaiten vaihtoehtona?

Korvaava työ on työntekijän sairauden näkökulmasta katsoen helpointa toteuttaa silloin, kun kyse on yksittäisestä ohimenevästä (paranevasta) sairaudesta. Mitä vähemmän sairaus aiheuttaa jatkuvaa oireilua, sitä helpompi on löytää korvaavaa työtä.

Jos työntekijällä on polven kiputila, joka ilmenee vain polven ollessa polviasennon tukena, kuten esimerkiksi hitsaajalla varsin tyypillisesti on, hän kykenee todennäköisesti tekemään työtään istuma-asennossa työtason äärellä tai seisoma-asennossa. Olkakivun provosoituessa vain olkavartta hartiatason yläpuolelle vietäessä saattaa tiettyjen työtehtävien karsiminen riittää. Jos näissä tapauksessa työasentojen muuttaminen ei ole mahdollista, voisi korvaavana työnä toimia mm. työntekijöiden käyttäminen opetukseen tai muiden työntekijöiden ohjaamiseen. Polvi- ja olkasairauksissa jonotetaan lisäksi monesti viikkoja, jopa kuukausia erikoissairaanhoitoon..

Polvi- ja olkakipujen ohessa toinen tyypillinen järjestelyjä vaativa tilanne on pitkittyvä selkäkipu esim. hitsaajalla. Staattinen hitsaustyö ylläpitää hyvänlaatuista selkäkipua, jolloin työn järjestely liikkuvammaksi saattaa edistää toipumista. Staattinen työ yhdessä voimankäytön ja tärinän kanssa, josta tyyppiesimerkkinä hitsaukseen liittyvä hiomatyö, provosoi kyynärkipuja, tavallisimmin tukikäden lateraalista epikondyliittiä. Myös tässä tarvitaan usein tavanomaisten hoitotoimenpiteiden lisäksi väliaikaisia työjärjestelyjä toipumisen edistämiseksi.

Edellä esitetyt esimerkit ovat osoituksia samalla siitä, miten korvaavan työn käyttäminen ylläpitää laajassa mielessä työkykyä. Olkakivun suhteen lähtee parhaassa tapauksessa käyntiin työtehtävän uudelleenjärjestämiseen johtava prosessi ja näin voidaan välttää vaivan pysyvä uusiutuminen. Tenniskyynärpää johtaa harvemmin pysyvään työkyvyn laskuun, mutta korvaavaa työtä järjestämällä on myös hiomatyön välineitä uudistettu vähemmän tärinää aiheuttaviksi. Hitsaajan selkäkipujen suhteen on vuorostaan työasentojen parantaminen ollut keskeinen osatekijä.

Korvaavalla työllä saattaa olla myös mielialahäiriöistä kuntoutumista edistävää vaikutusta, etenkin jos kotona yksin oleminen näyttäisi pitkittävän toipumista. Sen sijaan monisairauden heikentämän työkyvyn esim. moninivelrikon yhteydessä korvaava työ ei tule kyseeseen tai se on hankalasti toteutettavissa. Toisaalta sairaus voi olla jo etukäteen arvioiden niin lyhytkestoinen, että korvaavan työn määrittämisellä voidaan saavuttaa enintään vähäinen hyöty. Akuutit, yleisoireita aiheuttavat infektiot eivät myöskään ole kovin otollisia korvaavasta työstä sopimiselle, koska ne heikentävät työkykyä laaja-alaisesti ja näissä sairauksissa levolla on oleellinen vaikutus toipumiseen.

Tulevaisuuden näkymiä

Korvaavan työn prosessi tulee mieltää osaksi kuntoutusta ja samalla se on työntekijän tulevan työkyvyn laaja-alaista arviointia hänen työhönsä suhteutettuna. Vastaavaa arviointia tehdään Kelan osasairauspäivärahassa, jonka käyttö todennäköisesti myös yleistyy, jos 60 edeltävän täyden sairauslomapäivän ehto poistuu vuoden 2010 alussa. Kehittämällä ja lisäämällä arviointitoimintaa eri osapuolten edut huomioiden on mahdollista löytää ennustettavissa olevat ongelmat aikaisessa vaiheessa, minkä taas voidaan olettaa vähentävän voimallisempien kuntoutustarpeiden syntymistä tulevaisuudessa.

Normaali toimintamalli työelämässä on se, että on olemassa työpaikka ja -tehtävä ominaisuuksineen, johon työnantaja etsii sopivaa tekijää. Tämä malli toimii niiden työntekijöiden suhteen, joiden työkykyä sairaus ei heikennä. Terve ja työkykyinen työntekijä vain hakeutuu mieleiseensä työhön. Korvaava työ taas noudattaa ammatillisen kuntoutuksen prosessia siltä osin, että työn ja tekijän välinen suhde on käänteinen. Ensin on olemassa työntekijä toimintavajeineen ja hänelle pyritään löytämään tai jopa muodostamaan sopiva työ.

Kun työntekijöiden ikääntyminen on laajasti hyväksytty tosiasia, työn sovittaminen työntekijän ominaisuuksiin ja tarpeisiin korvaavan työn tavoin tulee olemaan yleistyvä toimintamalli. Toisaalta mitä laajamittaisemmin korvaavaa työtä tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan, sitä helpommin toteutettava käytännön malli tähän tarvitaan.

Koska tulevaisuudessa keskeinen tarve on työn ja työntekijän ominaisuuksien yhteensovittaminen, kohdistuvat voimallisimmat muutostarpeet työnantajan suuntaan. Kun vajaakuntoisen työntekijän työpanosta halutaan työmarkkinoilla hyödyntää, on syytä kehittää työtä ja sen tarjontaa.

Toisaalta viime vuodet vallalla ollut yritysten ydintoimintoihin kuulumattomien tehtävien ulkoistaminen on vaikeuttanut korvaavan työn osoittamisen mahdollisuuksia kaventamalla yrityksissä olevien työtehtävien kirjoa. Tämä kehitys todennäköisesti lisää sairauspoissaoloja ja ammatillisen kuntoutuksen tarvetta, koska mahdollisuus työntekijän vajaakuntoisuuden huomioivaan uudelleensijoittamiseen vaikeutuu erilaisten työtehtävien vähenemisen myötä.

Korvaavan työn edistämisessä on kyse työterveyshuollon keskeisestä ydinosaamisesta. Kun työntekijän vajaakuntoisuus pitkittyy, tarvitaan työterveyshuollon osaamista jäljellä olevan työkyvyn, eri riskitekijöiden ja työelämän vaatimusten yhteensovittamiseen.