Olipa kerran valkokangas, elokuva ja katsoja – terapiakäynnillä elokuvateatterissa

Elokuvan olemus

Elokuva tarjoaa henkistä virkistystä, joka voi koskettaa sielun syvyyksiä ja ravistella näkemystä elämästä. Taide ja kulttuuri ovat aina antaneet välineitä minuuden ja maailman hahmottamiseen. Elämänkaltaisuudellaan sillä on erityinen kyky ohittaa tietoisuus ja mennä suoraan selkäytimeen, myös tunteiden ja vaistojen kerroksiin. Susanne Langer piti elokuvaa "unenkaltaisena kertomatapana". Elokuva poikkeaa kuitenkin unesta siinä, että se on tietoinen konstruktio, joka on tarkoitettu suuren yleisön yhteisesti koettavaksi, kirjoittaa Suomen elokuva-arkiston erikoistutkija Antti Alanen.

Elokuvat ovat moderneja satuja, joissa käsitellään pelkistetysti tärkeitä elämään liittyviä kysymyksiä ja teemoja. Niin kuin lapset ammentavat saduista vastauksia elämänkysymyksilleen ja peloilleen, voimme myös me aikuiset etsiä elokuvista ratkaisuja ja käsittelytapoja omille tunteillemme ja elämäntilanteillemme, kertoo "leffatohtori" Mikael Saarinen.

Yleensä elokuvaan liittyy olennaisesti musiikki, joka vaikuttaa suoraan tunteisiin ja auttaa katsojaa. Se kulkee kanssasi elokuvan mukana koko sen keston ajan ehdottaen, mitä pitäisi tuntea vahvistaen esitettyjä tunteita, kuvailee ohjaaja Peter Jackson.

Elokuvan kykyä koskettaa ja herättää tunneliikutusta kuvaa seuraavanlainen tekstiviesti kollegalta elokuvaelämyksen jälkeen "Voi hyvä luoja! Mää en pääse täältä bioRexin vessasta pois kun mua niin itkettää. Rakastamistani Suomirockballadeista kun on tehty tommonen suomalaisafrikkalais lovestory ni ei mun psyyke kestä. Joka päivä, joka ikinen yö, Rakkaus on lumivalkoinen ja Halkolan Jos rakastat lopuksi. BYÄÄH! Mää kuolen…"

Ensi lukemalta kollegan lähettämästä viestistä ei pysty päättelemään oliko elokuva hänen mielestään onnistunut vai epäonnistunut; yhden tähden vai viiden tähden arvostelun väärti. Silti ohjaajan toteutus yhdistettynä näyttelijöiden työsuorituksiin ja käytettyyn musiikkiin oli saanut katselijassaan aikaan melkoisen tunnepläjäyksen.

Elokuvaterapia – elävän kuvan hoidollinen käyttö

Elokuvaterapian uranuurtaja, psykiatrinen sairaanhoitaja Pekka Lehto kirjoittaa v. 1991 kartoittaneensa kyselytutkimuksella mm. videoterapian käyttöä (tällöin ei käsitteitä elokuvaterapia/leffaterapia vielä ollut olemassa) luovuusterapiamuotona suomalaisissa psykiatrisissa sairaaloissa. Vastanneista 48 sairaalasta 16 käytti videoterapiaa potilastyössä. Videoterapiaa teki tällöin 20 henkilöä. Ammattikunnista olivat edustettuina toimintaterapeutit, erikoissairaanhoitajat, mielenterveyshoitajat sekä taideterapeutit.

Lehto jakaa elokuvaterapian lähestymistavat aktiiviseen (itse tuotetut elokuvat) ja passiiviseen (valmiiden elokuvien katselu), yksilö- ja ryhmäterapiaan, analyyttiseen (sisäistä oivallusta tuottava) ja supportiiviseen (havainnoiva, muilta tarkkailemalla oppiva).

Elokuvan kautta voimme peilata omia tunteitamme (peiliulottuvuus), tai katsella (tirkistelläkin) kuin ikkunasta (ikkunaulottuvuus) toisten toimimista tilanteissa, joista voimme ottaa opiksemme.

Peiliulottuvuus "näyttää" katsojalle tämän omia tunteita, jotka heräävät henkiin valkokankaan illuusiosta. Intensiivisessä elokuvakokemuksessa katsoja elää voimakkaasti mukana: nauraa, jännittyy, pelkää, kiihottuu, itkee, raivostuu, rakastuu jne. Peilistä näkyy minäkuva. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua omaan itseen syvällisemmin ja kohdata elokuvan stimuloimia tai siihen heijastettuja tunteita sekä pohtia niitä ja niiden merkitystä. Peili edustaa analyyttistä, oivallusta tuottavaa ulottuvuutta.

Ikkuna näyttää puolestaan kuvaa maailmasta, ihmisten tavoista elää sekä kohdata elämän haasteita ja vastata niihin. Toisin kuten arkielämässä, elokuvissa voimme – itse asiassa meidän pitää - kurkistaa tirkistelijöiden tavoin ventovieraiden ihmisten yksityiselämään. Opimme erilaisista reagointi- ja käyttäytymismalleista sekä erilaisten elämäntilanteiden ja tunteiden kohtaamisesta. Ikkuna edustaa oppimisterapeuttisia keinoja hyödyntävää supportiivista, tukea antavaa ulottuvuutta.

Elokuvaterapiassa me voimme:

• kohdata eri tunteita syvemmältä turvallisissa olosuhteissa ja tulla aiempaa vahvemmiksi
• turvallisissa olosuhteissa koettu tunnetila on myöhemmin helpompaa kohdata myös epävarmemmassa olotilassa
• parhaimmillaan elokuvateatteri toimii kuin treenisali (Pekka Lehto)

Elokuvat ovat vuosikymmeniä naurattaneet, kauhistuttaneet, itkettäneet, vihastuttaneet ja lohduttaneet elokuvayleisöä. Pekka Lehto toteaa, että "itsehoito on ylivoimaisesti käytetyin elokuvaterapian muoto."

Termi terapeuttisesta tarkastelusta mieltyy tavallisesti hoitoyhteisöihin, potilaisiin ja ammattiterapeutteihin. Näyttelijä Kai Lehtinen sanoi Sairaan hyvä -filmifestivaalin 2010 jälkeen, että elokuvien katselu terveysnäkökulmasta on vielä uutta taidemaailmankin keskuudessa. Oman elämäntarinan peilaaminen elävien kuvien tarjoamaa arjen kaltaista todellisuutta vastaan ajan kanssa avaa katsojalle tilaisuuden "nuohota tukkiutuneita tunnepiippuja auki " ja valmistaa polkua kohti lisääntyvää tunnetasapainoa.

Maailmalla elokuvaterapiasta käytetään nykyään nimiä movie therapy, cinema therapy, reel therapy tai film therapy. Elokuvaterapian harrastajien ja asiantuntijoiden joukko kasvaa koko ajan.

Ensimmäinen englanninkielinen turkkilaissyntyisen yhdysvaltalaisen psykiatrin Fuat Ulus'in elokuvaterapiakirja "Movie Therapy, Moving Therapy" ilmestyi huhtikuussa 2003.

Suomessa elokuvaterapiaa kotisohvalta toimintatietoisuus on lisääntynyt psykoterapeutti "leffatohtori" Mikael Saarisen julkaistua v 2006 Leffaterapiaa -kirjan. Kirjassaan Saarinen ohjaa lukijoita tunnetietoisuuden ja itsetuntemuksen lisäämiseen. Kirja tarjoaa tiedollista pohjaa mm. tunteiden tunnistamis- ja arviointiharjoitukseen opastamalla, ja kirjoittajan ohjeellisesti ryhmittelemällä eri tunneteemoja käsitteleviä elokuvia. Mikael Saarinen muistuttaa, että ihmiset ovat yksilöitä, joissa sama elokuva voi herättää hyvin erilaisia tunteita ja ajatuksia, riippuen ihmisen elämänhistoriasta, nykytilanteesta ja katseluympäristöstä. Tärkeintä elokuvan katsomisessa on eläytyä elokuvan maailmaan ja tunteisiin ilman tietoista ajattelua ja jäsentelyä. Tietoinen tunteiden havaitseminen ja arviointi seuraa elokuvaelämyksen jälkeen:

Leffaterapiaa Kainuun malliin

Kainuun Lääkäriyhdistys on järjestänyt Kajaanin elokuvateatteri bioRexissä elokuvayleisölle Sairaan hyvä -filmifestivaalin" v. 2008 ja 2010. Ensi ajatus filmifestivaalia 2008 suunnitellessamme oli valita yksittäisiä sairauksia käsitteleviä informatiivisia elokuvia. Hyvin nopeasti huomasimme, että elokuvat käsittelevät elämää paljon sairauskuvausta laajemmin. Niinpä näytettäväksi valittuihin elokuviin liitettiin ihmisten sairauteen, terveyteen, hyvinvointiin liittyviä viitteellisiä teemoja, ja pyydettiin eri asiantuntijoita alustamaan elokuvat. Elokuvan katsomisen jälkeen sen herättämiä ajatuksia ja pinnalle nostattamia tunteita purki lääkäriyhdistyksen johtokunnan jäsenen johdattelema keskustelupaneeli. Yleisö oli tervetullut osallistumaan keskusteluun mukaan. Hiljaa itsekseenkin keskustelua sai seurata.

Esimerkki elokuvasessiosta: Claes Olssonin ohjaama "Onnen Varjot" elokuva, joka käsittelee lapsettomuuden kipupisteitä. Elokuvaa edeltänyt Väestöliiton lääkäri Riitta Koivusen asiantuntija-alustus valmisti kuulemaan ja näkemään elokuvan hämmästyttävän osuvaa aiheen kuvausta. Elokuvan jälkeen panelistit yhdistyksemme sihteerin, gynekologi Ritva Keravuon johdolla ja alustajan lisäksi keskustelivat elokuvan herättämistä ajatuksista omista taustalähtökohdistaan (henkilökohtainen kokemus lapsettomuudesta, keinohedelmöityksellä lapset saanut äiti, viimeisillään lasta odottava äiti ja ukkiuden kautta isäksi tullut).

Silmät kostuen kuunteli moni meistä panelistien keskustelua. Paneelikeskustelun päättyessä salissa vallitsi rauhallinen ja valoisa tunnelma.

Taidetta terveydeksi, yhteisöllisyyden näyttämö

Elokuvaterapeuttisista puitteista haluan laajentaa elokuvafestivaalin Taidetta terveydeksi -toiminnon sen laajempaan sosiaaliseen yhteyteensä. Yksi keskeisistä motivaatioista elokuvafestivaalia suunnitellessa oli löytää tavallisesta lääkäri-potilas vuorovaikutuksesta (vastaanotto, yleisöluento, lääketieteellinen kirjoitus lehdessä) poikkeava lähestymistapa käsitellä terveyteen ja sairauteen liittyviä elämänalueita. Mikäli palaute "Olipa hienoa huomata, että lääkäritkin ovat ihmisiä" heijastelee yleisempää mielipidettä ammattikunnastamme, ovat festivaaleissa työpanoksensa antaneet lääkärit eri tehtävissään alustajina, puheenjohtajina, panelisteina, järjestäjinä ja yleisönä onnistuneet tunnetason kohtaamisissa.

Nimekkäiden taiteilijoiden saapuminen paikan päälle keskustelemaan ja kohtaamaan yleisöä virittää tunnelmaa positiivisesti.

Kirjailija Veikko Huovinen ja ohjaaja Markku Pölönen olivat paikalla v. 2008 pääelokuvassa "Koirankynnen leikkaaja". Elokuvan yhtenä panelistina oli tällöin iloksemme mukana silloinen Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Toponen. Tämän vuoden tapahtumassa taiteellinen johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo valaisi alustuksessaan mitä on olla taiteilijaperheen lapsi ja taiteilija itsekin ennen "Putoavia enkeleitä" elokuvaa. Tapahtuman päänäytös "Havukka-ahon ajattelija" oli samalla muistonäytäntö kirjailija Veikko Huovisen elämäntyön kunniaksi. Näyttelijä Kai Lehtinen toimi perjantai-illasta sunnuntaipäivään festivaali-isäntänämme.

Kainuun maakunta-kuntayhtymä on isännöinyt molemmissa filmifestivaaleissa virkeitä kollegan alkuja Kuopiosta ja Oulusta, joista jotkut toivottavasti valitsevat jatkossa Kainuun juurevan kansan lääkärintyönsä kohteeksi.

Elokuvaviikonlopun järjestämiseksi olemme lääkäriyhdistyksessä hakeneet yhteistyökumppaneita mm. kainuulaisten tiedotusvälineiden ja yritysten keskuudesta sekä potilasinformaatiota jakavien lääkeyritysten taholta. Elokuvateatterin aulassa yleisölle on ollut tarjolla maksuttomia terveysmittaus- ja informaatiopisteitä, joissa myös paikalliset potilasjärjestöt ovat esittäytyneet. Keskeisenä taustajärjestönämme on toiminut Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.

Elokuvat isolla joukolla yhteisesti katsottuina synnyttävät sisuksia liikauttavia elokuvakokemuksia, joille kyyneleet tai hymy eivät jää vieraiksi. Kainuun lääkäriyhdistyksellä olemme olleet toteuttamassa elokuvatapahtumia, joissa elokuvien voima synnyttää hyvää mieltä ja herättää yhteisöllisyyttä on yllättänyt meidät.

Post Scriptum

Elokuvan jälkeen istun monesti ainoana katsojana asteittain valaistuvassa salissa, jossa filmi pyörii edelleen luetellen sitä valtavaa ihmismäärää, joka on osallistunut elokuvan tekemiseen. Aivan loppuosiossa vilahtaa listaus taustamusiikkina soineista kappaleista, joiden runsautta myös hämmästelen. Suurin osa musiikista on ohittanut tietoisuuteni, mutta epäilemättä toiminut tehokkaana tunnelman luojana elokuvan herättämissä kokemuksissa.

Useat elokuvaohjaajat kertovat työstäneensä elokuviensa teemaa vuosikausia, kuten Kay Pollack "Niin kuin taivaassa" tai Kari Väänänen "Havukka-ahon ajattelija" -elokuvaansa.

Elokuvasalista poistuessani tunnetilat vaihtelevat. Joskus työnnän ruttuista kosteaa nenäliinaa taskuuni, joskus taas tunne on riehakkaan inspiroitunut, kun astelen rehvakkaasti elokuvateatterista ulos. Minua mykistää se, että nämä suurtöiden tulokset ovat minulle tarjolla muutamalla eurolla. Katsojana olen pisara meressä. Mutta tärkeä.