Tanssijan työssä rakkaus tanssiin kantaa yli kivun

Psyykkiset riskit tanssijan työssä

Tanssijan työssä voi olla monenlaisia psyykkisiä, stressiä aiheuttavia kuormitustekijöitä. Tanssijoiden, kuten muidenkin taiteilijoiden työlle on tyypillistä, että työnantajia on useita tai he toimivat freelance-pohjalta, työ on epäsäännöllistä (välillä ollaan ilman työtä), työ on liikkuvaa, tulot ovat pienet ja epävarmat ja tulevat useista eri lähteistä, ja työtä arvioidaan yleisömenestyksen perusteella. Lisäksi hankittujen taitojen ylläpitämiseksi on käytettävä runsaasti aikaa. Harjoitteluun käytetään yleensä useita tunteja päivässä. Taideammateissa palkkaerot ovat suurempia kuin muissa ammateissa, ja erot korostuvat erityisesti kuuluisuuksien ja muiden taiteilijoiden välillä. Työn psyykkisistä kuormitustekijöistä tutkimuksissa ovat tanssijan työssä korostuneet epäsäännölliset työajat, matkustaminen ja vammautumisen pelko. Myös esiintymisahdistus on varsin yleistä. Vaikutusmahdollisuudet työhön, joka Karasekin työstressimallissa on keskeinen terveyttä suojaava tekijä, voivat tanssijalla olla usein vähäisiä. Koreografi tai taiteellinen johtaja tekee pitkälti työn sisältöä koskevat päätökset. Tanssijoita on kuvattu myös perfektionisteiksi, joille on ominaista täydellinen omistautuminen, rajaton kyky ponnistella eteenpäin sekä kyky sietää jatkuvaa kipua.

Syömishäiriöiden on useissa tutkimuksissa todettu olevan yleisiä psyykkisiä ongelmia tanssijoilla. Tyypillisimmillään syömishäiriöt ilmenevät puberteetti-iässä, niin myös tanssijoilla. Anorexia nervosan ajankohtainen prevalenssi on 0.3% nuorilla naisilla yleisväestössä, kun taas vastaava prevalenssi balettitanssijoilla on 1.6 %–7.0 % tutkimuksesta riippuen. Syytä tähän on usein haettu ammatista, joka vaatii laihuutta ja painon tarkkailua. Toisaalta on myös todettu, että tanssijoiden perhetaustassa esiintyy enemmän syömishäiriöitä kuin väestössä keskimäärin. On ajateltu syömishäiriöön taipuvaisten tyttöjen hakeutuvan tanssijan uralle muita herkemmin. On kuitenkin myös tutkimuksia, joissa ei ole havaittu anoreksian tai bulimian olevan tanssijoilla muita yleisempää.

Fyysiset riskit tanssijan työssä

P. Wartiovaara ja R.Virtanen Helsingin yliopiston Fysiologisesta laitoksesta kirjoittivat jo vuonna 1929 Duodecimissa: "Balettitanssijattaren tekemä työ ei ole siis suinkaan helpoimpia jo työn raskaudenkaan kannalta katsoen" havaittuaan, että klassisessa baletissa kalorinkulutus oli selvästi korkeampaa (9.12 kaloria/tunti) kuin pesijättärellä (4.21 kaloria) tai halonsahaajalla (6.80 kaloria).

Tanssin harrastaminen aloitetaan varhain, usein jo ennen kouluikää. Varhain omaksuttu liikunnallinen elämäntapa kehittää ihmistä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kasvuikäisenä aloitettu liikunta muun muassa lisää luun huippumassaa, kokoa ja lujuutta. Usein tanssiharrastuksen myötä omaksutaan yleisemminkin terveellinen elämäntapa, ja nämä hyödyt tulevat esiin usein vasta vuosien päästä. Tytöillä ongelmaksi voi kuitenkin muodostua puberteetin viivästyminen. Kovasti harjoittelevilla urheilijoilla kuukautisten alkamisikä on usein 1-2 vuotta muita myöhäisempi. Kuukautiskierron häiriöitä, kuten lyhentynyttä luteaalivaihetta, anovulaatiota, pidentynyttä kiertoa ja kuukautisten poisjääntiä, amenorreaa, esiintyy tanssijoilla myös huomattavasti muita useammin. Amenorrea voi puolestaan altistaa luun mineraalipitoisuuden pienenemiselle ja rasitusmurtumille. Balettitanssijoilla kuukautishäiriöiden esiintyvyys on jopa 52%. Kuukautishäiriöiden syyksi on arveltu kovan harjoittelun seurauksena ilmenevä gonadotropiinien pulsseittaisen erityksen vähentyminen, minkä seurauksena naishormonien määrä vähenee. Samoin energian liian vähäinen saanti voi altistaa häiriöille.

Rasituksesta johtuvat alaraajojen tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat yleisiä tanssijoilla. Tällaisia ovat esimerkiksi kantaseudun kiputilat ja alaraajan luiden rasitusvammat. Rasitusvamma aiheutuu toistuvasta, liian pitkäkestoisesta ja kovasta mekaanisesta kuormituksesta. Klassisen baletin legenda, venäläinen Maija Plisetskaja, jonka ura kesti yli 40 vuotta, kertoo muistelmissaan (s.131): "Erilaiset vammat ja loukkaantumiset ovat seuranneet minua koko tanssijanurani ajan. Olen revähdyttänyt pohkeeni, selkäydinhermo on ahdistanut, nilkat ovat nyrjähtäneet, varpaat ovat kokeneet kovia, jalkateriini on tullut murtumia. Jokainen näistä vaurioista merkitsi tragediaa."

Rasitusvammojen tai -murtumien todellisesta esiintyvyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta suurin osa niistä esiintyy kestävyysjuoksijoilla, sotilailla, yleisurheilijoilla, tanssijoilla ja muilla urheilijoilla. Balettitanssijoista 22–45% on kärsinyt luun rasitusvammasta. Työterveyslaitoksen ammattitautitilastoissa tanssijat eivät kuitenkaan juuri näy: 2000-luvulla on todettu vain yksittäisiä tapauksia, joiden syynä on ollut alaraajan sairaus ja aiheuttajaksi merkitty epäfysiologiset työasennot. Suomessa ammatikseen tanssivien lukumäärä on hyvin pieni, vain noin 1000 henkilöä.

Erityisen huomionarvoista on se, että naisilla syömis- ja kuukautishäiriöt altistavat rasitusvammoille. Tämä on havaittu erityisesti voimistelijoilla ja balettitanssijoilla. Kuukautishäiriöt lisäävät luun rasitusvammariskiä 2–4 -kertaiseksi. Murrosiässä kuukautisten alkamisen viivästyminen lisää riskiä 4.1 -kertaiseksi vuotta kohden. Estrogeeni- ja progestiinihoidolla on saatu vähennettyä rasitusvammoja jopa puoleen. Spontaani kuukautisten normalisoituminen on kuitenkin havaittu olevan tehokkaampaa sekä rasitusvammoja että luun tiheyttä ajatellen. Suositeltavin hoito on rasituksen vähentäminen.

Naistanssijan terveysongelmat saattavat usein muodostaa vyyhdin, jonka taustalla on kova harjoittelu, fyysinen ja psyykkinen kuormitus ja niistä johtuva stressi, ravitsemus- ja kuukautishäiriöt. Ne altistavat edelleen luun tiheyden heikkenemiselle ja alaraajan luiden rasitusvammoille. Tanssijan ammatissa varmastikin korostuu terveen työntekijän vaikutus (healthy worker effect). Se tarkoittaa, että kovissa työolosuhteissa psyykkisesti oireilevat ja ne, joiden fysiikka ei kestä, karsiutuvat ammatista pois.

Mikä saa tanssijan kaikesta huolimatta rakastamaan työtään?

Tanssi on tanssijalle itselleen terapiaa. Maija Plitseskaja kertoo elämäkerrassaan (s.352) tanssin parantavasta voimasta: "Joskus tullessani harjoituksiin jalkaani aristi tai selkääni särki niin kovasti, että olin jo ajatellut pyytää Mauricelta armoa ja vapautusta yhdeksi päiväksi. Mutta aina nähtyäni Jorgen [tanssipartnerin] keskittyneet ja vakavat kasvot päätin, etten minäkään anna periksi. Aloitin tanssin varovasti, totuin hiljalleen liikkeisiin, innostuin ja unohdin vaivani. Harjoitusten jälkeen en tuntenut enää lainkaan kipua. 'Ledan' koreografia oli parantanut minut. Se vaikutti kuin jooga".

Ihmiset, katsojat ja heissä heräävät tunteet - ihmisiltä saatu palaute - kannattelee tanssijaa eteenpäin. Maija Plitseskajan esiinnyttyä Joutsenlammen Odeten ja Odilen roolissa Pariisin Oopperassa vuonna 1961 suosionosoituksille ei tahtonut tulla loppua: hänet kutsuttiin lavalle 27 kertaa. Reijo Kela, modernin tanssin pioneeri Suomessa, kertoo (s.68): "Elegia-tanssissa (Tanssia Teille) istuimelle istui kerran vanha mies, joka kesken tanssin ja Vesa-Matti Loirin laulun puhkesi itkemään. Jälkeenpäin hän tuli kertomaan minulle kärsivänsä depressiosta ja syövänsä jatkuvasti masennukseen lääkkeitä. Hän kertoi saaneensa juuri Elegiasta paljon ja jaksavansa jälleen jonkin aikaa eteenpäin. Olen onnellinen, jos pystyn antamaan ihmiselle jonkinlaista voimaa".