Taide kasvattaa ja hoivaa harrastajaansa

Yhteiskunnasta

Yhteiskuntamme on kriisissä. Keskeisiä osia kulttuuriperinnöstä ja eräitä sen parhaiten henkistä hyvinvointia ylläpitäviä elementtejä pidetään liian kalliina. Suuri osa näistä kuuluu taiteen ja myös lasten kehittämisen piiriin. Mitä se merkitsee jatkuessaan? Henkinen elintila alkaa kaventua ja jopa saastua. Yhteiskunta on säästämässä itseään henkisesti köyhäksi. On vain kuluttajia ja rahastajia. Koulutetaanko lapsia vain mallikelpoisiksi työntekijöiksi, eikö muuria purettukaan vaan vain siirrettiin mielen rajoiksi? Mielestäni valtio on ihmisiä varten, ei päinvastoin.

Psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglund on kuvannut tätä ihmisyyden puolta seuraavasti: "Käsittelemättömät kokemukset, tunteet ja ajatukset sitovat henkilön sisäistä energiaa ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämään kaventavasti ja köyhdyttävästi". Tällöin keinoton ja pahaa oloa poteva saattaa suunnata aggressionsa siihen minkä kokee pahoinvointinsa syyksi, kertoo Hägglund. Ehkäpä nykyisin esiintyvät nuorten ilkiteot, koulukiusaamiset, surmat ja vaikkapa graffitit ovat ilmausta monien lasten ja nuorten yksinäisyydestä ja henkisestä orpoudesta. Yhteisöllisyys taitaa olla heikoissa kantimissa, omat lapsetkin jäävät monille vanhemmille vieraiksi. Monet nykyajan nuoret ovat omalla tavallaan hyljättyjä, tietyssä mielessä orpoja.

Ihmismieli, kuten ilmeisesti muidenkin elävien mieli, pyrkii henkiseen tasapainoon, harmoniaan. Tähän päämäärään pääsyä helpottavat mm. kulttuuri ja taide. Ne vaikuttavat parhaimmillaan mielihyväkeskukseen, joka on osa henkistä puolustusjärjestelmää ja jolla on keskeinen sijansa hyvinvoinnissa.

Harkintaa ja pitkäjänteisyyttä

Aikamme yksiä suuria ongelmia on malttamattomuus ja hätiköiminen. Taidetta vakaasti harrastava oppii paljon harrastuksessaan. Nuorena aloitettu positiivinen harrastus opettaa nuorelle varsin varhain vanhan viisauden: harjoitus tekee mestarin. Harrastus rakentaa henkistä kestävyyttä ja mielenlujuutta, ja sen myötä oppii pitkäjännitteisyyttä ja harkintakykyä. Opiskelu ammattiin ja aikuisuuteen edellyttävät näitä ominaisuuksia.

Paineiden purkamisesta ja terveyden lisäämisestä

Olin muutama vuosi sitten pienen kuvanveistäjäjoukon mukana katsomassa Kiasmassa Kalervo Palsan töitä. Eräs nainen joukostamme ei tohtinut tulla mukaan, koska piti näyttelyä kamalana. Totesin hänelle, että eihän sinne ole pakko tulla! Lähtiessämme hän jäi joukostamme. Kohta hän juoksi meidät kiinni ja sanoi: "Jos minä sittenkin tulen"! Hän seurasi vaimoani ja minua, katsoi kaikki taideteokset. Hän ei puhunut mitään kierron aikana. Kun lähdimme näyttelystä, hän totesi yksikertaisesti ja selvästi helpottuneena: "Oli hyvä kun tulin". Syytä en kysynyt, ei se minulle olisi kuulunutkaan. Jokin asia oli hänessä saanut ratkaisunsa.

Usein taidenäyttelyissä kuulee sanottavan: "En ymmärrä tuota!" "Mitä tuokin tarkoittaa, kuka tahansa pystyy tuommoisen tekemään!" Asia ei ole näin. Taustalla voi olla jokin tunnevamma, kateus tai omahyväinen toteamus omasta taidosta arvioida taiteen perimmäinen olemus. Mielestäni juuri silloin kun tuollaiset lausahdukset ovat kielen päällä, on paikallaan tutkia omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Jokin piilomerkitys saattaa juuri silloin odottaa ratkaisuaan. Mutta kukapa muu sen saattaisi tietää kuin tuo taiteen kokija, jos uskaltaisi olla oma itsensä.

Monesti tämänkaltaisissa tapauksissa tapahtuu myös taiteen kieltämistä. Se saa muotonsa sanoissa "elitistinen taide". Kyseessä on tavallaan väärinkäsitys. Ei ole olemassa elitististä taidetta, vain elitististä asennetta. Taidetta on kovin monta lajia ja monelle koulutus- ja harrastuneisuustasolle.

Taidetta kannattaa tehdä ja harrastaa, kiertää näyttelyitä, kuunnella musiikkia. Tärkeää on harrastaa mitä taidemuotoa tahansa ja pyrkiä kehittymään. Pyrkimys vaikuttaa kokonaispersoonallisuuteen, virkistää ja rentouttaa. Taide luo myös uusia näkemyksiä ihmisyyteen ja sijoittaa meidät rakentavalla tavalla maailmaan. Taiteiden harrastaminen vahvistaa persoonallisuuttamme, kuvittelukykyämme sekä myös ajattelutapojamme ja tahdonvoimaamme.

Visuaaliset taiteet, kirjallisuus, kuten runot sekä etenkin musiikki puhuttelevat sellaisia tajuntamme osia, joihin tietoisuudella ei ole välitöntä yhteyttä. Uusien mielikuvien kautta meillä on mahdollisuus kokea ja muokata piilossa olleita tunteita. Taide ja luonto sinällään saattavat parhaimmillaan pysäyttää ajan, irrottaa havaintomme arjesta pohtimaan olemustamme ja käsityksiämme. Taiteen harrastaminen, oli laji mikä tahansa, antaa keinoja purkaa paineita. Jos tunteiden purkautumistiet tukkeutuvat, ahdistumme ja sairastumme.

Sublimaatiosta

Kulttuuria ja varsinkin taiteita harrastetaan tavallisesti harrastajansa mitä erilaisimpien tarpeiden tyydyttämiseksi, muiden ilahduttamisesta aina narsismiin saakka. Itse asiassa sublimoimme itseämme yhä tasapainoisemmaksi yksilöksi. Voimmekin kutsua näitä harrastuksia jonkin asteiseksi itsehoidoksi. Keskittyessämme taiteeseen tai johonkin muuhun intensiiviseen harrastukseen jätämme monet maailman paineet ja arjen murheet itsemme ulkopuolelle. Löydämme oman itsemme taiteiden kautta. Todennäköisesti siksi suuri osa kustakin sukupolvesta pyrkii taideammatteihin vaikka tietävät niistä saatavan heikon tulonmuodostuksen. Samasta syystä kymmenet tuhannet aikuiset harrastavat erilaisia ja -asteisia taideaineita vuodesta toiseen.

Taiteen keinoin voimme kuvata tunteitamme ja ajatuksiamme. Tunteet ovat syvällistä tietoa, sanat eivät aina riitä kuvaamaan niitä. Sanat ovat usein merkityksensä likiarvoja, hetkestä toiseen muuntuvia ja sisällöltään yksilöllisiä. Kun taiteen tulkintojen avulla tulemme tietoisiksi tunteistamme, on meillä mahdollisuus järjellä ratkoa patoutumia ja vääristymiä. Tämä tekee taiteesta mielenkiintoisen ja haastavan. Taide pyrkii omalla intuitiivisella tavallaan auttamaan arjen pulmissa. Se pyrkii etsimään vastauksia henkisestä avaruudesta kuten unetkin. Silloin saatamme ymmärtää paremmin oman osamme yhteisössä ja ymmärtää myös toisia sekä ajan ilmiöitä.

Luovuutta ja ymmärryskykyä

Taiteen harjoituksissa on tavallista pohtia työtapoja ja niiden suomia ratkaisuja. Tätä on perinteisesti kutsuttu luovuudeksi. Perheenäiti joutuu painimaan monien pulmien kimpussa lapsia kasvattaessaan ja hoitaessaan. Sekin vaatii suurta luovuutta. Entä pienviljelijän keksimiskyky arjen puutteissa, luovuutta hänkin on tarvinnut työvälineittensä tekemiseen ja korjaamiseen.

Luovuudesta on kuitenkin tullut jonkinlainen mantra. Ei luovuus tyhjästä tule. Koettu ongelma saattaa painaa mieltä pitkäänkin, ja sitten yhtäkkiä ratkaisu tarjoutuu eteen kuin tyhjästä. Alitajuntamme on kuitenkin tehnyt runsaastikin työ ongelman ratkaisuksi. Esimerkkinä mainitsen Turun Työterveyslaitokselle lahjoittamani veistoksen idean kulun. Usean vuoden ajan pohdin miten kuvata jokaisen olevan työpaikalla yksilö ja ihminen. Meni viitisen vuotta, sitten unessa näin ratkaisun. Uni eli alitajuntani oli työskennellyt, ja ratkaisu tuli unessa. Teoksen nimi on "Henkilöstöorganisaatio" (kuva).

Identiteetti

Taideharrastusten merkitys on huomattava minuuden kehittymisen kautena.

Kannattaa lukea paljon. Kirjoja myydään, mutta ei aikaa. "On aikamme kallis…" lauletaan virressä. Se on totta, aika on niin kallista, että kohta meillä ei ole aikaa edes vapaa-aikaan. Ja lasten kasvatuskin vaatisi muutakin kuin "laatuaikaa".

Taideharrastukset ja urheilu antavat nuorille keinoja nousta yhteisössään nähdyksi.

Valitettavasti kulttuuri- ja taideharrastukset eivät oikein tavoita poikia ja miehiä. Kuitenkin juuri tämä kulttuurin osa-alue pitäisi huolta henkisestä hyvinvoinnistamme. Olemme muutakin kuin vain fyysistä voimaa ja notkeutta. Tärkeitä nämäkin, mutta ihmisyys vaatii muutakin.

Kun näiden asioiden harrastuksiin tarjotaan mahdollisuuksia, kokee nuori olevansa jotakin muuta kuin tulevaa työvoimaa. Hän alkaa muokkautua vastuulliseksi yksilöksi.

Yhteiskunnan on taattava riittävät edellytykset seuraaville sukupolville. Jos näin ei olisi, niin miksi sitten elämme? Mikä on elämän tarkoitus? Siinä ikiaikainen kysymys, joka olisi syytä kirjoittaa jokaisen päättäjän työhuoneen seinälle.